Matti Laine

Väistyvä väkivalta

Kriminologia-palstalla tarkastellaan väkivallan määrää eri aikakausina.

Arkiajattelussa aikakautemme näyttäytyy erityisen väkivaltaisena. Tällöin usein viitataan 1900-lukuun kaksine maailmansotineen ja lukuisine muine konflikteineen. On syytä kuitenkin muistaa, että kyse oli hyvin paljon sotaan ja muuhun tappamiseen liittyvästä teknologiasta. Jos 30-vuotisessa sodassa olisi ollut nykyinen teknologia käytössä, Keski-Euroopasta olisi tuskin jäänyt sitäkään vähää tuhoamatta, mitä siitä silloisen sodankäynnin jälkeen jäi.

Teknologian lisäksi myös median kehitys tuottaa harhaa väkivallan laajuudesta. Arkkiveisut saattoivat ennen levittää tietoa, mutta nykyisin saamme välittömästi tiedon Amerikassa tapahtuneista sarja- tai joukkomurhista. Vaikka menneisyyden tilastot eivät aina ole kovinkaan luotettavia, arvioita väkivallan määristä voidaan silti tehdä. Kriminologiassa on viime aikoina pyritty yhdistämään ihmisen evoluutioon liittyvä väkivaltatutkimus historialliseen henkirikos- ja väkivaltatutkimukseen (mm. British Journal of Criminology, teemanumero 3/2011). Myös kuuluisa Harvardin psykologi Steven Pinker käsittelee aihetta uudessa kirjassaan. Tässä keskustelussa on tuotu mm. esiin, että suuret ajalliset tai paikalliset erot väkivallassa (esim. kahden suurkaupungin välillä) eivät ole millään tavalla ristiriidassa evoluutioteorian tai biologian kanssa.

XXX

Aiheeseen liittyvässä keskustelussa joudutaan välttämättä viittaaman saksalaisen sosiologin Norbert Eliaksen sivilisaatioteoriaan, jonka hän esitti jo vuonna 1939. Teorian mukaan keskiajalta lähtien tapahtunut valtion ja ihmisten välisten riippuvuuksien kasvu on kasvattanut itsehillintää ja vähentänyt väkivaltaa. Tämä pitkäkestoinen sivilisaatioprosessi alkoi eliitin (aateliston) keskuudessa, josta se pikkuhiljaa suodattuu alaspäin muihin väestönosiin. Valtion roolin muuttuminen, sen väkivaltamonopolin vahvistuminen näyttelee tässä tärkeää osaa. Näyttäisikin siltä, että eliitit luopuvat väkivallasta ensin, mutta alempiin sosiaaliryhmiin, etnisiin vähemmistöihin ja erilaisiin alakulttuureihin se vielä jää. Julkinen väkivalta myös vähenee, mutta perheiden sisällä sitä edelleenkin esiintyy suhteellisen runsaasti. Väkivalta on usein itseapua, oikeuden ja rankaisun toteuttamista omin käsin.

On arvioitu, että vielä sydänkeskiajalla hyvin nuori aristokraattimies oli jo surmannut 1–2 ihmistä; korkeaan statukseen kuului tappaminen oleellisena osana. Surmat olivat kaksintaisteluja, verikostoja, joukkotappeluja tai pelkästään huvittelua. Aatelisten pojilla saattoi olla tapana huvitella surmaamalla kaupunkien kaduilla yöllä kerjäläisiä tai muita asunnottomia. Eliittien harrastama väkivalta tuo myös kriminologiaan uusia aspekteja. Väkivallassa täytyy olla kysymys muustakin kuin vain dysfunktionaalisuudesta, psyykkisistä häiriöistä ja taloudellisesta sekä koulutuksellisesta syrjäytyneisyydestä.

Vielä kaukaisempi historia on vielä väkivaltaisempaa. Metsästäjä- ja keräilijäheimoja on joskus romanttisesti pidetty väkivallattomina paratiiseina, mutta todellisuus on ollut toisenlainen. Eräs Amazonasin viidakkoalueella elävän yanomamö-heimon nuori edustaja on arvioinut kehittyneempää pääkaupungin oikeusjärjestelmää (de Wahl 1998):

Hän kertoi minulle innoissaan, että oli ollut kuvernöörin vieraana ja pyytänyt tätä antamaan lait ja poliisin myös hänen kansansa käyttöön, jotta enää ei tarvitsisi käydä kostosotia ja elää jatkuvassa pelossa. Monet hänelle lähisukua olevat miehet olivat kuolleet väkivaltaisesti ja olivat vuorostaan aiheuttaneet kostokuolemia. Häntä huoletti, että hän oli potentiaalinen kostojen kohde, ja hän teki tiettäväksi kaikille, ettei aikonut osallistua näihin retkiin.

Pinker arvioikin, että noin 10 000 vuotta sitten miehen todennäköisyys kuolla toisen käden kautta oli monilla alueilla peräti 60 prosenttia. Jos 1900-luvulla sota- ja henkirikoskuolleisuusaste olisi ollut samaa luokkaa, kuolleiden määrä olisi hänen mukaansa ollut 2 miljardia 100 miljoonan sijaan. Toki vaihtelu väkivaltaisuuden suhteen oli suurta sekä ajallisesti että paikallisesti, mutta yleensä yksinkertaisten, ei-valtiollisten yhteisöjen väkivalta- ja henkirikosluvut ovat olleet korkealla tasolla. Väkivaltaisimpia näyttäisivät olleen atsteekit, viisi prosenttia väestöstä kuoli toisen tappamana. Jopa rauhanomaisten inuitien (eskimot) keskuudessa väkivalta oli nykyisen Detroitin tasoa.1

XXX

Sivilisaatio on kuitenkin antanut tilaa meidän "paremmille enkeleillemme" (Pinker). Itsekontrolli, empatia, hyvä moraali ja järkiperäisyys lisääntyvät. Pinker viittaa mm. ns. Flynn-efektiin: ihmisten älykkyysosamäärän keskiarvo nousee koko ajan. Tämän kautta pystymme irrottautumaan sellaisista välittömän kokemuksen perspektiiveistä, joihin ihmiset ennen olivat sidottuja. Samanlainen prosessi on mahdollisesti tapahtumassa moraalin alueella.2 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti jokin aikaa sitten puheen, jossa hän tuomitsi kaikenlaisen kiusaamisen. Jos puhe olisi pidetty 40 vuotta aiemmin, sen pitäjä olisi tehnyt itsensä naurunalaiseksi. Vaikka väkivaltaa esiintyy vielä perheissä runsaastikin, siinäkin voidaan nähdä merkittäviä muutoksia. Vielä 1970-luvun puolessavälissä ns. parisuhdeväkivallan uhrina kuoli noin 3000 ihmistä Yhdysvalloissa vuosittain; miehiä lähes yhtä paljon kuin naisia. Nyt määrä on puolittunut ja erityinen vähentyminen on tapahtunut mustien naisten tekemissä surmissa. On tapahtunut "alttiina olemisen vähentyminen" (exposure reduction). Avioerojen helpottuminen, turvakodit ja -puhelimet, muutokset poliisin toiminnassa ja asenteissa ovat tämän taustalla. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö väkivalta voisi taas uudelleen saada alaa. Yksi riskitekijä tässäkin voi olla ilmastonmuutos ja sen yhteiskunnalliset seuraukset.

Sydänkeskiajalta lähtien väkivalta on merkittävästi alentunut, ainakin jos sitä mitataan henkirikosasteella. Henkirikosasteeksi Euroopassa 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa on arvioitu noin 35 surmattua 100 000 asukasta kohden vuositasolla. Uuden ajan alussa väkivalta kääntyy jyrkkään laskuun, ollen toki vielä 1600-luvulla noin 15–20/100 000. Esimerkiksi Skandinavian henkirikosasteeksi on laskettu vuonna 1600 noin 22/100 000 ja Italian vielä peräti 40/100 000. Kahdensadan vuoden kuluttua (1800) vastaavat luvut olivat 1–2/100 000 ja 13/100 000. Euroopan aste putoaa ja on jo 1700-luvulla alle viiden ja on nykyään noin 1–2/100 000. Tosin viimeisen 60 vuoden aikana henkirikosluvuissa on nähtävissä lievää nousua koko Euroopan tasolla.

Merkittävää on tässä muistaa, että tällä hetkellä Euroopassa on yksi valtio, jossa henkirikosluvut ovat keskiajan tai ainakin 1600-luvun tasoa. Tuo valtio on Venäjä. On myös olemassa yksi ryhmä, jonka uhriutumisessa on tapahtunut lähes täydellinen loppuminen. Tuo ryhmä on monarkit. Vuosien 600–1800 välisenä aikana noin 15 prosenttia kuninkaista tai kuningattarista kuoli murhan uhrina. Henkirikosaste oli 1000/100 000 hallitsijavuotta.

XXX

Norbert Elias muistutti, että väkivallattomuus on ihme, ei väkivalta:

Kun tutkitaan fyysisen väkivallan ongelmaa ihmisten yhteiselämässä, kysymys asetetaan usein väärin. Kysytään, kuinka on mahdollista, että ihmiset jonkun yhteiskunnan sisällä vahingoittavat ja tappavat toisiaan tai että heistä tulee terroristeja. Oikeampaa ja hedelmällisempää olisi kysyä toisin: kuinka on mahdollista, että niin monet ihmiset ylipäänsä voivat elää keskenään rauhassa, tarvitsematta pelätä jonkun vahvemman käyvän heidän kimppuunsa ja tappavan heidät – niin rauhanomaisesti kuin nykyisin eletään Euroopan, Amerikan, Kiinan tai Venäjän suurissa valtioyhteiskunnissa. Liian usein jätetään huomiotta, että koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa yhtä monet ihmiset, miljoonat ihmiset, eivät ole eläneet yhtä vapaina fyysisen väkivallan pelosta. Ehkä tämän havaitsee vasta sitten, kun käsittää, kuinka paljon väkivaltaisempaa ihmisten keskinäinen kanssakäyminen oli ihmiskunnan kehityksen aiempina kausina.

Valtio on hieno keksintö. Joskin ajoittain sekin voi olla kauhistuttava kone.

1 Väkivallalla ja kansanmurhilla näyttäisi olevan valitettavasti yhteytensä heimoutumiseen, oli sitten kyse vanhoista tai uusheimoista. Mooseksen antama käsky "älä tapa!" koskee sekin vain omaa heimoa, mikä tosiseikka usein unohdetaan. Tuoreeltaan käskyn antamisen jälkeen Joosualla ei ollut mitään vaikeuksia suorittaa joukkoteurastusta (myös naiset ja lapset) useissa alueen kaupungeissa. Ohje tästä tuli suoraan Jumalalta: "Julistakaa nämä kaupungit Herralle kuuluvaksi uhriksi ja hävittäkää ne ja niiden asukkaat, heettiläiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusialaiset, niin kuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt."

2 Jos tällaista efektiä ei olisi kehittynyt, Kuuban kriisi olisi melkoisella varmuudella johtanut ydinsotaan. Kompromissiin suostuminen olisi merkinnyt "kunnian" menettämistä.

LÄHTEITÄ:

Pinker, Steven: The Better Angels of Our Nature: Why Violence Has Declined? New York: Viking, 2011.

Spierenburg, Pieter: A History of Murder: Personal Violence in Europe from the Middle Ages to the Present. Cambridge: Polity, 2008.

British Journal of Criminology 51 (2011): 3.

Laine, Matti: Tappamisen moraali. Yhteiskuntapolitiikka 65 (2000): 3, 255–267.

de Waal, Frans: Hyväluontoinen: Oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä. Helsinki: Terra Cognita, 1998.

 
Julkaistu 12.12.2011