Heini Kainulainen

Rangaistuskäytäntö dopingrikoksissa

Dopingrikoksia koskevia rangaistussäännöksiä uudistettiin syksyllä 2002. Uudistuksen ensisijaisena tarkoituksena oli puuttua dopingaineiden levittämiseen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että rikosoikeudellinen kontrolli on keskittynyt dopingaineen käyttäjien ympärille.

Dopingrikoksena on kriminalisoitu dopingaineiden laiton valmistus, maahantuonti, levittäminen ja hallussapito levittämistarkoituksessa. Rikoslain 44 luvussa dopingrikokset on porrastettu kolmeen törkeysasteeseen. Lievästä dopingrikoksesta voi seurata vain sakkoa, kun taas törkeässä dopingrikoksessa rangaistusasteikko ulottuu aina neljään vuoteen vankeutta asti. Perustunnusmerkistön mukaisesta dopingrikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Dopingaineen käytön tarkoituksena on parantaa fyysistä suorituskykyä tai kasvattaa lihasmassaa. Valtaosa dopingaineista on lääketieteessä kehitettyjä lääkeaineita, joita käytetään yleensä laillisesti lääkkeenä. Jos henkilöllä ei ole laillista oikeutta aineeseen, hän voi syyllistyä dopingrikokseen. Mutta mikä sitten on dopingaine? Rikoslain mukaan kysymys on 1) synteettisistä anabolisista steroideista ja niiden johdannaisista, 2) testosteronista ja sen johdannaisista, 3) kasvuhormonista ja 4) kemiallisista aineista, jotka lisäävät testosteronin, sen johdannaisten tai kasvuhormoninen tuotantoa ihmiskehossa. Tämän lisäksi Valtioneuvosto on asetuksessaan (705/2002) tarkentanut aineluetteloa listaamalla yli 40 ainetta.

Käyttöä ei ole kriminalisoitu

Säädettäessä dopingrikoksia koskevia rangaistussäännöksiä pohdittiin, pitäisikö dopingaineen käyttäminen kriminalisoida. Hallituksen esityksessä (17/2001) tuotiin useissa kohti esille, että kysymys on terveydelle vaarallisesta toiminnasta. Rikosoikeudelliset periaatteet painoivat kuitenkin punninnassa, eikä käytön kriminalisointia pidetty tarpeellisena. Eri asia on, että kilpaurheilussa dopingaineiden käyttäminen on kiellettyä. Kilpaurheilijoille määrättävät seuraamukset perustuvat urheilun kansainvälisiin ja kansallisiin sääntöihin. Kiellettyjen aineiden lista on myös pidempi kuin rikoslaissa ja siihen on tehty herkemmin muutoksia.

Dopingrikossäännöksillä ei ole kriminalisoitu dopingaineen käyttämistä tai hallussapitoa omaa käyttöä varten. Tästä syystä tätä rangaistussäännöstä ei ole yleensä sovellettu pienten dopingmäärien hallussapitoon, mutta joissakin tapauksissa henkilöitä on tuomittu laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä (RL 46:6). Tämän säännöksen soveltamisesta vallitsee erimielisyys oikeudellisten toimijoiden keskuudessa. Tilanteeseen saadaan tulevaisuudessa toivottavasti selvyyttä, sillä korkein oikeus antoi vuonna 2010 valitusluvan asiasta.

Tilastoitu dopingrikollisuus kasvussa

Dopingrikokset tulevat ilmi ennen muuta poliisin ja tullin oman toiminnan ansiosta, sillä dopingrikoksista puuttuu uhri, joka tekisi ilmoituksen häneen kohdistuneesta rikoksesta. Suurin osa dopingrikollisuudesta jääkin piiloon. Tilastoidun rikollisuuden määrä ja rakenne vaihtelevat pitkälti kontrollin tehon ja kohdentamisen mukaisesti. Tästä syystä ilmi saadun rikollisuuden kasvu ei välttämättä kerro rikosten määrän lisääntymisestä, sillä se voi olla seurausta kontrollikoneiston intensiteetin muutoksesta. Dopingrikoksia tutkivat sekä poliisi että tulli.

Tilastoitu dopingrikollisuus on ollut kasvussa, mikä on tullin toiminnan ansiota. Kun vuonna 2010 poliisi tilastoi 52 dopingrikosta, tullilla niitä oli nelinkertainen määrä (N=220). Myös tunnusmerkistöjen valinnassa on eroa. Viimeisen viiden vuoden aikana poliisin tutkimista dopingrikoksista lähes joka viides oli lievä, kun taas tullilla vastaava luku oli vain viisi prosenttia. Kysymys ei välttämättä ole eroista rikosten piirteissä, vaan siitä, että postilähetyksen takavarikoiminen ei pakkokeinolain mukaan onnistuisi lievistä dopingrikoksista.

Kuvio 1. Poliisin ja tullin tietoon tulleet dopingrikokset vuosina 2003–2010.

Takavarikoidun dopingaineen määrä on vaihdellut voimakkaasti eri vuosina. Vuonna 2006 tulli takavarikoi yli 11 miljoonaa tablettia tai ampullia. Määrä selittyi yhdellä Itäisen tullipiirin tekemällä erittäin suurella takavarikolla. Vuonna 2010 poliisi ja tulli takavarikoivat yhteensä 140 000 tablettia tai ampullia, joista suurin osa oli synteettisiä anabolisia steroideja ja niiden johdannaisista. Tulli tekee takavarikot yleensä postiliikenteessä, mutta aineita löytyy jonkin verran myös matkustajaliikenteessä. Laittomilta markkinoilta on saatu pois muutamia salakuljetuksen kohteena olleita suurempia lasteja, mutta varsin suuri osa takavarikoista muodostuu useista pienistä yksittäisistä lähetyksistä. Tullin arvion mukaan dopingaineiden tilaaminen internetin kautta on yleistynyt ja valikoima laajentunut. Tulli on ilmaissut huolensa siitä, että valmisteet eivät välttämättä sisällä etiketin mukaisia aineita.

Dopingrikoksesta tuomitaan tavallisesti sakkoa

Dopingrikoksesta seuraa tavallisesti sakkorangaistus. Vuosina 2005–2009 tuomittiin 71 prosentissa tapauksista sakkoa (päärikosperusteiset tiedot). Ehdollista vankeutta tuomittiin lähes joka viidennessä tuomiossa (18,1 %) ja ehdotonta joka kymmenennessä tuomiossa (9,7 %). Vuosina 2005–2009 käräjäoikeuksissa tuomittujen sakkojen suuruus oli keskimäärin 27 päiväsakkoa, kun rangaistuksessa oli yksi rikos. Seuraamusten lievyys kertoo siitä, että käräjäoikeuksien käsiteltävänä on ollut verrattain vähäisiä dopingrikoksia.

Kuvio 2. Käräjäoikeuksissa dopingrikoksista (RL 44:6-8) annetut seuraamukset vuosina 2003–2009 (100 %) (päärikosperusteiset tiedot).

Tutkimuksessa kerättiin erillinen empiirinen aineisto käräjäoikeuksissa vuosina 2007–2008 annetuista dopingtuomioista, joita kertyi yhteensä 200. Suurin osa oli perustunnusmerkistön mukaisia dopingrikoksia (85 %). Törkeitä dopingrikoksia oli yhdeksän ja lieviä seitsemän prosenttia. Tutkimusaineiston perusteella oli mahdollista saada hyvä kokonaiskuva ilmisaadun rikollisuuden piirteistä.

Kehonrakentajista diilereihin

Dopingrikokset olivat ennen muuta nuorten miesten tekemiä rikoksia, sillä suuri osa tuomituista oli rikoksentekohetkellä 21–30-vuotiaita ja naisia oli vain kahdeksan prosenttia tuomituista.

Suurimmassa osassa dopingtuomioita oli kysymys dopingaineiden maahantuonnista tai sen yrittämisestä. Toiseksi eniten esiintyi dopingaineiden levittämistä tai sen yrittämistä. Kolmanneksi eniten oli aineiden hallussapitoa levitystarkoituksessa. Tässä aineistossa ketään ei tuomittu dopingaineiden valmistamisesta tai sen yrittämisestä.

Dopingvalmisteita oli paljon, sillä 200 tuomiosta löytyi yhteensä noin 170 erilaista nimikettä. Dopingrikoksia koskevia tunnusmerkistökysymyksiä ratkaistaessa on oikeudellisesti pystyttävä arvioimaan rikoksen kohteena olevaa dopingaineen määrää, ja rangaistuskäytännön yhtenäisyyden nimissä eri valmisteita pitäisi pystyä suhteuttamaan toisiinsa. Tämä tehtävä oli aineiston perusteella lainsoveltajille haastava, ja rangaistuskäytännössä ilmeni jonkin verran epäyhtenäisyyttä.

Dopingtuomioissa rikoksen kohteena oli yleensä synteettisiä anabolisia steroideja tai niiden johdannaisia (167). Toiseksi eniten esiintyi testosteronia tai sen johdannaisia (90). Kolmantena löytyi sellaisia kemiallisia aineita, jotka lisäävät testosteronin, sen johdannaisten tai kasvuhormonin tuotantoa ihmiskehossa (58). Kasvuhormonia oli vain kahdeksassa rikoksessa. Törkeissä dopingrikoksissa rikoksen kohteena oli keskimäärin yli 10 000 tablettia tai ampullia dopingainetta. Lievissä dopingrikoksissa oli keskimäärin kyse alle 50 tabletista tai ampullista.

Noin neljäsosa käräjäoikeuden dopingtuomioista annettiin dopingaineiden levittämisestä tai hallussapidosta levitystarkoituksessa. Dopingaineiden levitystapaukset vaihtelivat varsin pienistä teoista isomman mittakaavan kuvioihin. Toisinaan dopingrikoksesta tuomittu henkilö oli vasta tehnyt tunnusteluja pienen dopingainemäärän myymiseksi, kun taas toisinaan aineiden levittäminen vaikutti ammattitaitoiselta ja pitkäkestoiselta toiminnalta. Mittavammasta dopingaineiden levittämisestä kiinni jääneet henkilöt tuntuivat usein olevan lainvalvontaviranomaisille entuudestaan tuttuja henkilöitä, sillä samat henkilöt liikuttelivat laittomilla markkinoilla paitsi dopingaineita myös huumausaineita. Salakuljettajien käsien kautta kuljetettiin niin ikään alkoholia ja savukkeita. Dopingaineen levittämisestä seurasi tavallisesti vankeusrangaistus.

Maahantuonti tyypillisin rikos

Suurimmassa osassa käräjäoikeuden käsittelemistä dopingrikoksista oli kysymys dopingaineiden maahantuonnista. Tyypillisimmässä tapauksessa miespuolinen henkilö oli tilannut dopingaineita itselleen ulkomailta internetin kautta ja ne lähetettiin hänelle postitse. Tullin takavarikoitua postilähetyksen rikoksesta epäilty yleensä myönsi syyllistyneensä rikokseen ja hänet tuomittiin käräjäoikeudessa maksamaan pieni sakkorangaistus. Aineita tilattiin paitsi dopingainekäyttöä varten myös luontaistuotteeksi ja lääkinnälliseen käyttöön. Kertalähetysmäärät olivat tyypillisesti vaatimattomia.

Rikosoikeudellinen kontrolli onkin keskittynyt dopingaineen käyttäjien ympärille. Vaikka käyttöä ei ole kriminalisoitu rikoslaissa, he saavat lievän sakkorangaistuksen tuotuaan maahan pienen määrän dopingainetta omaa käyttöään varten.

Kainulainen, Heini (2011). Rangaistuskäytäntö dopingrikoksissa. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 110. Saatavilla www.optula.om.fi.

Kirjoittaja on tutkija Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksessa.

 
Julkaistu 12.12.2011