Piilorikollisuuden tutkimuksen nousu

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajalta Janne Kivivuorelta on ilmestynyt uusi teos, Discovery of Hidden Crime, jonka on julkaissut Oxford University Press. Teos käsittelee rikollisuuden tutkimuksen historiaa mutta sisältää myös vahvan kriminaalipoliittisen ja tiedonsosiologisen juonteen.

Moraalitilastojen aikakaudella 1800-luvun alusta aina 1930-luvulle asti rikollisuuden tutkimus nojautui pääasiassa rikosseuraamusjärjestelmän ja hoitojärjestelmän tuottamiin tilastotietoihin. Riippuvuus moraalitilastoista johti kriminologian kriisiin, koska piilorikollisuuden massaan ei pystytty pureutumaan systemaattisesti ja kvantitatiivisesti.

Ratkaisevaan läpimurtoon päästiin 1930-luvulta alkaen, kun Yhdysvalloissa kehitettiin itse ilmoitetun rikollisuuden tutkimusmenetelmä (self-report delinquency survey). Piilorikollisuuden systemaattisen tutkimuksen alku heijasti sekä tieteen sisäisiä (moraalitilastojen ongelmat, kyselymenetelmien yleinen kehitys) että ulkoisia tekijöitä (aatehistoria, kriminaalipoliittiset tavoitteet, tieteenalojen välinen konflikti).

Itse ilmoitetun rikollisuuden menetelmän syvät juuret olivat 1900-luvun alun amerikkalaisessa populismissa, joka herkisti sosiologian näkemään korruptiota ja rikollisuutta, nimenomaan piilorikollisuutta, yhteiskunnan ylä- ja keskiryhmissä. Varhaisen populismin vaikutus oli osin paradoksaalista, koska menetelmän kehittäjät vastustivat rankaisumielistä populismia ja näkivät kyselyt keinona suhteellistaa "rikollisten" ja "lainkuuliaisten" välistä vastakkainasettelua. Kyselythän osoittivat, että jonkinasteinen rikollisuus oli yleistä ja tilastollisesti normaalia. Kun melkein kaikki olivat tehneet rikoksia, kiinni jääneiden ankara kohtelu nähtiin kohtuuttomaksi. Kolmanneksi menetelmän kehittymiseen vaikutti keskeisesti tieteenalojen välinen kamppailu. Korostamalla rikollisuuden tilastollista normaalisuutta sosiologia haastoi psykologian ja psykiatrian ja onnistuikin saavuttamaan johtoaseman kriminologian kentällä. Teoksessa kuvataan myös, miten empiirinen tutkimus tuotti myös tuloksia, jotka eivät olleet tutkijoiden odotusten ja tavoitteiden mukaisia - esimerkiksi runsaasti rikoksia tekevä vähemmistö pysyi ongelmana.

Teos kuvaa erikseen piilorikollisuuden tutkimuksen nousua Pohjoismaissa 1950-luvun lopulta alkaen. Myös täällä menetelmän käyttöönotto liittyi toisaalta tieteen sisäiseen kehitykseen ja toisaalta kriminaalipoliittisiin tavoitteisiin ja tieteenalojen väliseen konfliktiin.

Kivivuoren teos on suunnattu rikollisuuden tutkimuksesta ja yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden historiasta sekä tiedonsosiologiasta kiinnostuneille. Siitä on hyötyä myös niille, jotka käyttävät kysely- ja haastattelumenetelmiä sensitiivisten aiheiden tutkimukseen. Teos soveltuu yliopistolliseksi oppikirjaksi rikollisuuden, kriminaalipolitiikan sekä aate- ja tieteenhistorian tutkimuksen alueilla ja laajemmin yhteiskunta- ja oikeustieteissä. -RK

 
Julkaistu 12.12.2011