Johanna Peurala & Anna Leppänen

Korruptiorikollisuuden sääntely ja seuranta murroksessa

Suomalaisen korruptiotorjunnan kenttä on ollut rajussa murroksessa 1990-luvulta lähtien. Täten on tärkeää tarkastella korruption ydinaluetta eli lahjontaa sääntelevien instrumenttien viimeaikaista kehitystä sekä toimenpiteitä, joilla hankitaan lisää tietoa korruptiosta ilmiönä.

Korruptionvastaiset kansainväliset ja alueelliset instrumentit mutta myös Suomen omaehtoinen halu torjua korruptiota ovat muokanneet lahjusrikoslainsäädäntöämme huomattavasti 20 vuoden aikana. Tässä artikkelissa analysoidaan elinkeinonharjoittajia koskevia lahjusrikospykäliä ja hiljattain muuttunutta lahjusrikoslainsäädäntöä. Artikkelissa kerrotaan myös Poliisiammattikorkeakoulussa rakennetusta korruptiorikollisuuden seurantamenetelmästä, jonka avulla seurataan poliisin tietoon tulevien lahjusrikos- ja korruptioepäilyjen määrää, sisältöä ja laatua.

Lahjusrikoslainsäädännön viimeaikaiset muutokset

Suomen rikoslaissa on määritelty 14 lahjusrikosnimikettä. Lahjusrikoslainsäädäntömme kattaa julkisella sektorilla esiintyvän lahjonnan (RL 16:13–14 ja RL 40:1–4), elinkeinonharjoittajien välisessä toiminnassa tapahtuvan lahjomisen eli lahjomisen elinkeinotoiminnassa (RL 30:7–8) sekä vaalilahjonnan (RL 14:2).

Elinkeinonharjoittajien välinen lahjonta on haluttu nimenomaisesti kriminalisoida rikoslaissa. Elinkeinotoiminnassa tapahtuva lahjonta on kahden yksityisen toimijan välinen rikos ja osapuolilla on suuri intressi pitää teko salassa, koska kumpikin osapuoli hyötyy teosta. Laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1061/1978) kriminalisoi lahjonnan elinkeinotoiminnassa jo vuonna 1978, mutta virallisen syytteen alaiseksi se tuli vasta vuonna 2006. Kriminalisoinnin tarkoituksena on elinkeinonharjoittajan ja hänen palveluksessaan olevan välisen luottamussuhteen suojaaminen sekä kilpailevien elinkeinonharjoittajien toimintaedellytysten turvaaminen.

Yksi suurimmista elinkeinotoiminnassa tapahtunutta lahjontaa koskevista lakimuutoksista tuli voimaan 1.10.2011. Tällöin kovennettiin yksityisen sektorin lahjusrikosten rangaistussäännöksiä: elinkeinoelämän vakavat lahjusrikokset tulivat rangaistaviksi törkeinä tekoina ja niiden enimmäisrangaistukset nostettiin samalle tasolle julkisen sektorin lahjusrikosten kanssa. Uudet säännökset, törkeä lahjuksen antaminen ja ottaminen elinkeinotoiminnassa, vastaavat nyt julkisen sektorin lahjusrikosten ankaroittamisperusteita. Samalla näiden rikosten enimmäisrangaistukset nousivat kahdesta neljään vuoteen. Muutos helpottaa erityisesti vakavien lahjusrikosten esitutkintaa, koska vanhentumisaika on törkeiden tekomuotojen osalta nyt kymmenen vuotta. Lisäksi lahjuksen antaminen elinkeinotoiminnassa tuli rangaistavaksi silloinkin, kun se on tehty valtiossa, jonka lain mukaan se ei ole rikos eli ns. kaksoisrangaistavuuden vaade poistui. Uudistuksen myötä elinkeinotoiminnan lahjusrikossäännöksiä sovelletaan nyt myös elinkeinonharjoittajien välisiä riitoja ratkaiseviin välimiehiin. Välimies on henkilö, jonka tehtävänä on välityssopimuksen perusteella antaa oikeudellisesti sitova päätös riidassa, jonka osapuolet ovat määränneet hänen ratkaistavakseen.

RL 30 luvun lahjontaa koskevien pykälien lisäksi elinkeinonharjoittaja voi syyllistyä lahjontaan myös RL 16 luvun valossa, jos se lupaa, tarjoaa tai antaa virkamiehelle "hänen toiminnastaan palvelussuhteessa hänelle tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelussuhteessa" (RL 16:13). Tällöin voi olla kysymys esimerkiksi ulkomaalaisen virkamiehen lahjonnasta, kuten esimerkiksi syytteen mukaan Patrian asekaupoissa Egyptissä.

Elinkeinonharjoittaja voi syyllistyä myös kansanedustajan lahjomiseen (RL 16:14a–b). Vuonna 2002 voimaan tulleita kansanedustajan lahjomispykäliä ei ole juuri sovellettu. Lokakuun 2011 lakimuutoksessa kansanedustajia koskevia lahjusrikossäännöksiä täsmennettiin sekä tiukennettiin, mm. törkeät tekomuodot kriminalisoitiin. Tärkein muutos on se, että kansanedustajaa voidaan nyt rangaista lahjuksen ottamisesta, vaikkei siihen liity lupausta toimia jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla, vaan "rangaistavuuden edellytyksenä on, että teko on omiaan selvästi horjuttamaan luottamusta edustajantoimen hoitamisen riippumattomuuteen".

Huomionarvoista on myös se, että vaalilahjontaa koskevan RL 14:2 lisäksi rikoslakiin otettiin säännös, jonka mukaan lahjuksen antamisena kansanedustajalle ei pidetä ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain (273/2009) mukaista vaalirahoitusta, ellei sen tarkoituksena ole lahjusrikospykälien kiertäminen. Tämä selventää sekä yksityishenkilöiden että elinkeinonharjoittajien harjoittamaa vaalirahoitusta.

Seurantamenetelmä kotimaiseen korruptiorikollisuuteen

Poliisiammattikorkeakoulun ja Keskusrikospoliisin yhteishankkeessa kartoitettiin pari vuotta sitten suomalaista korruptiota (Juslén & Muttilainen 2009). Tutkimuksen lähtökohtana oli tarve tarkastella korruptiota laajempana ilmiönä kuin lahjusrikollisuus. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että korruption ydinalueen, lahjusrikollisuuden, ulkopuolelle jää monia rikosnimikkeitä, jotka voivat sisältää korruptiivisia piirteitä. Erityisesti loput virkarikokset (RL 40:5–10), luottamusaseman väärinkäyttö (RL 36:5), yrityssalaisuuden rikkominen (RL 30:5), yrityssalaisuuden väärinkäyttö (RL 30:6), sisäpiirintiedon väärinkäyttö (RL 51:1) sekä kavallus (RL 28:4) ja petos (RL 36:1) ovat potentiaalisia korruptioon viittaavia rikosnimikkeitä.

Vuoden 2011 aikana Poliisiammattikorkeakoulussa on toteutettu tutkimushanke, jonka tarkoituksena on ollut luoda esitutkimuksen ehdottama, poliisin rikosilmoitusrekisteriin kohdistuva korruptiorikollisuuden seurantamenetelmä. Menetelmä perustuu rikosilmoitusten paikantamiseen ja sisällön luokitteluun. Rikosilmoitukset on paikannettu rikosnimikkeiden ja sanahakujen avulla. Sen jälkeen ne on luettu läpi. Jokaisesta rikosilmoituksesta on arvioitu, onko siinä kuvattu tapaus korruptiota eli vallan väärinkäyttöä yksityiseksi eduksi. Määritelmän täyttävät ilmoitukset on luokiteltu korruptioon viittaaviksi rikosilmoituksiksi. Haku kohdistettiin rikosilmoituksiin, joiden sisältämät rikokset tapahtuivat vuosien 2007–2010 välillä ja joiden tutkinta oli päättynyt poiminta-ajankohtana. Tutkimus on tarkoitus toistaa määrävuosin.

Elinkeinonharjoittajien lahjusrikokset seurannassa

Korruptiorikollisuuden seurantamenetelmä mahdollistaa aineiston tarkastelun myös erikseen lahjusrikosten osalta. Aineistoon kuuluu 15 lahjusrikosilmoitusta, joissa elinkeinonharjoittaja on vähintään yhtenä osapuolena. Osapuolen asema ei tarkoita tässä, että elinkeinonharjoittajaa epäiltäisiin rikoksesta. Elinkeinonharjoittajan näkökulmasta tyypillisimmin kyse oli virkamiehelle tarjotusta edusta, jonka epäiltiin täyttävän lahjuksen antamisen (RL 16:13) tai lahjusrikkomuksen (RL 40:3) tunnusmerkistön. Lahjusrikkomuksesta voidaan epäillä ainoastaan viranhaltijaa tai siihen rinnastettavaa henkilöä. Elinkeinotoimintaan liittyviä lahjusrikosnimikkeitä (RL 30:7-8) esiintyi neljässä rikosilmoituksessa.

Poliisin tietoon tulevien lahjusrikosilmoitusten vähyys voi selittyä osin yhteisellä intressillä salata saatu hyöty, kuten tässä artikkelissa jo aiemmin todettiin. Sitä tukee myös havainto, että rikosilmoituksista vain yksi oli lähtenyt liikkeelle lahjuksen antajan toimesta. Siinäkin tapauksessa oli kyse alkavasta lahjuskierteestä, josta ilmoittaja halusi irti. Lisäksi poliisin tietoon tulleissa, elinkeinoelämään liittyvissä lahjusrikosepäilyissä vastavuoroisuus toteutui vain kahdeksassa lahjusrikosepäilyssä viidestätoista. Käytännössä se tarkoittaa, että toinen osapuoli kieltäytyi lahjuksesta, jolloin yhteinen etu jäi saavuttamatta. Saattoi jopa käydä niin, että lahjuksesta kieltäytynyt uskoi joutuneensa heikompaan asemaan sopimusneuvotteluissa, jolloin tutkintapyynnön tekeminen poliisille oli perusteltua.

LÄHTEET:
Juslén, J. & Muttilainen, V. (2009), Korruption ydinalueet 2000-luvun Suomessa. Havaintoja sääntelystä, piilorikollisuudesta ja poliisin tietoon tulleista rikoksista. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 84/2009.

Leppänen, A. & Muttilainen, V., Korruptiorikollisuus Suomessa 2007–2010: Seurantamenetelmän kehittäminen ja rikosepäilyjen ominaispiirteet. (Käsikirjoitus)

Peurala, J (2011), Assessing the Corruption Prevention Measures and the Bribery Criminalisations in the Finnish Anti-Corruption Framework. European Journal of Crime, Criminal Law and Criminal Justice, vol. 19, issue 4, p. 319–362.

Peurala on tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa/Poliisiammattikorkeakoulussa ja Leppänen tutkija Poliisiammattikorkeakoulussa.

 
Julkaistu 12.12.2011