Regina Järg-Tärno

Yhteisöllisyys, naapurivalvonta ja turvallisuus asuinalueilla

Suomessa varsinainen naapurivalvontatoiminta ei ole käynnistynyt samalla lailla tai ainakaan samalla nimellä kuin muissa Pohjoismaissa. Yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa on kyllä olemassa, mutta sen edelleen kehittäminen ja lisääminen on tarpeen. Muiden maiden malleista kannattaa ottaa oppia ja siirtää tänne hyviä toimintoja ja ideoita, ei niinkään terminologiaa.

Tänä vuonna Euroopan rikoksentorjuntakilpailun (ECPA) teemana oli turvallinen koti turvallisessa yhteisössä. Tarkoituksena oli kiinnittää huomiota paikallisiin hankkeisiin, jotka edistävät kansalaisten turvallisuuden tunnetta kotona, naapurustossa ja yhteisöissä.

Siitä ei ole pitkä aika kun yhteistyö naapureiden välillä oli luonnollinen osa arkea. Teollistuminen vaikutti merkittävästi me-yhteisöihin ja sitä kautta myös epävirallisen sosiaalisen kontrollin heikkenemiseen. Tilalle tulivat nimettömyys, pelko, turvattomuus ja päiväsaikaan ihmistyhjät kodit, jotka yhdessä luovat sopivan kasvualustan omaisuusrikollisuudelle ja asuntomurroille. Murtojen kasvun takia jälleen mietitään, miten kehitystä voisi muuttaa parempaan suuntaan luonnollisin keinoin ilman turhaa leimaamista, poissulkemista, ghettostumista, muurien rakentamista, kontrollia ja valvontaa.

Naapurimaissa naapurivalvontaa

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä Virossa lievityksenä tähän ongelmaan on otettu käyttöön Yhdysvalloissa 60–70-luvulla kehitetty naapurivalvontatoiminta Neighbourhood Watch (grannsamverkan, nabohjelp, naabrivalve). Pohjoismaissa kansallisesti koordinoitua toimintaa on ollut jo parikymmentä vuotta. Suomessakin kansallisessa rikoksentorjuntaohjelmassa (Turvallisuustalkoot 1998) on suositeltu naapuriapua (-valvonnan asemesta), ja sen kehittäminen annettiin lähipoliisin tehtäväksi. Muutamia paikallisia vartiointirenkaita lukuun ottamatta laajempaa toimintaa siitä ei ole kehittynyt. Sen sijaan Virossa naapurivalvontatoiminta täytti juuri kymmenen vuotta ja toiminnan arvioidaan menestyneen yli odotusten. Erilainen kehitys Suomessa ja Virossa on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon mm. asuntomurtojen määrä ja luottamus poliisiin.

Naapurivalvonta on lähtökohdiltaan kansalaisaloitteeseen perustuvaa, voittoa tavoittelematonta vapaaehtoistoimintaa, jossa asukkaat auttavat toisiaan ja pitävät yhdessä huolta toistensa asunnoista ja omasta lähiympäristöstään. Kriminologisista teorioista taustalla ovat selvimmin arkirutiini- ja broken windows-teoriat. Kohteena ovat perinteisesti olleet pientaloalueet, jotka tunnistaa toiminnasta kertovista kylteistä. Vaikka Suomesta vastaavia alueita ei löydy, niin "Yksityinen piha-alue, Läpikulku kielletty" -kyltit ovat tutkija Hille Koskelan mukaan suomalainen pehmennetty versio naapurivahtijärjestelmästä. Tämä on kuitenkin huonointa mahdollista rikoksentorjuntaa, koska kylttien kautta vahvistetaan me ja muut -luokittelua, uhkakuvan ulkopuolisuutta ja leikataan pois luonnollisen epävirallisen kontrollin "valvovia silmiä" ja mahdollisesti jopa lisätään naapuririitoja. Yksinkertaisemmaksi kodinturvakeinoksi pientaloalueilla hän mainitsee esimerkiksi koirakopin pihalla (johon ei välttämättä tarvita koiraa).

Malli sopii sekä pientalo- että kerrostaloalueille

Naapurivalvontatoiminta on usein ollut kritiikin kohteena, koska sen on oletettu toimivan hyvin juuri niillä alueilla, joilla ei ole pahoja ongelmia ja yhteistyö, yhteisöllisyys ja suhteet naapureiden kesken ovat muutenkin kunnossa. Mallin kritiikki ei ole silti kaatanut toimintaa vaan päinvastoin hyvää pohjaa kehittämällä ja modernisoimalla on rakennettu myös kerrostaloalueille sopivaa mallia. Tehtävä on huomattavasti vaikeampi, koska ongelmia on enemmän, asukkaiden tausta on monipuolisempi, asukkaat vaihtuvat tiheämmin ja kiinnostus toiminnan aloittamiseen ja ylläpitämiseen on vähäisempää. Jos tässä onnistutaan, sitä palkitsevampi on kuitenkin tulos. Rikosten ja epäjärjestyksen ennaltaehkäisyn ja turvallisuuden lisäämisen ohella voi syntyä yhteenkuuluvuutta, me-identiteettiä, yhteistyötä, integraatiota ja kotouttamista, välittämistä, suvaitsevaisuutta, vuorovaikutusta, hyvinvointia ja kansalaisvastuuta eli toisin sanoen demokratiaa.

Erityisesti Ruotsissa mallia on pilotoitu kerrostaloalueilla jo monella paikkakunnalla. Hyvien tulosten perusteella Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto Brå kannustaa nimenomaan kerrostaloalueita ottamaan mallia käyttöön. Tanskassakin rikoksentorjuntaneuvosto (Dkr) on kehittämässä toimintaa erityyppisille asuinalueille ja uusimassa metodologiaa, arviointimenetelmää ja terminologiaa naapurivalvonnasta naapuriapuun tai naapurivastuuseen (nabohjelp, naboansvar). Uutta sovellusta mallista on pilotoitu Tanskan ja Saksan rajanylitysalueella, jossa rikollisuusongelmia kokevat paitsi alueen asukkaat myös rajanylitystä odottavat rekat. Myös Norjassa naapurivalvontatoiminta on onnistunut erityyppisillä asuinalueilla. Koetuskiveksi on tullut kansallisen koordinaation rahoituksen loppuminen kesken. Yhtenä ratkaisuna tähän on rekrytoitu muutama charmikas ja tulihenkinen eläkeläispoliisi tekemään markkinointityötä ympäri maata. Virossa sekä omakotialueet että kerrostaloalueet ovat olleet alusta lähtien mukana toiminnassa. Viron naapurivalvontatoiminta on herättänyt kiinnostusta Suomessakin, ja sen kansalliselle koordinaatiolle on esitetty täältä yhteistyötoiveita.

Poliisilla on ollut näissä maissa merkittävä rooli toiminnan tukemisessa ja joskus jopa aloitteen tekemisessä. Poliisin kannustus on vaikuttanut toiminnan menestykseen. Yhteistyö parantaa kuvaa sekä poliisista että alueesta. Pohjoismaisten rikoksentorjuntaneuvostojen vuosikokouksessa Kuopiossa toukokuussa todettiin, että poliisin tuki ja hyväksyntä, koordinaatio kansallisella tasolla ja innokkaat vapaaehtoiset ovat tärkeimpiä naapurivalvonnan menestyksen tekijöitä.

Toiminnan vaikuttavuutta tutkittu

Ruotsin Brå on teettänyt tutkimuksen naapurivalvonnan vaikuttavuudesta. Tulokset kertovat, että naapurivalvonta vähentää rikollisuutta 16–26 % riippuen siitä, millä tavalla tuloksia mitataan. Hyvin toteutettu naapurivalvonta tai -yhteistyö voi vaikuttaa ennaltaehkäisevästi asuinympäristön arkirikoksin kuten asuntomurtoihin, autoihin kohdistuviin rikoksiin, vahingontekoihin ja jopa ihmisiin kohdistuviin rikoksiin.

Toisessa mielenkiintoisessa ruotsalaisessa tutkimuksessa on haastateltu 20 omaisuus- ja murtovarasta (Pira 2008). Tuloksista kävi ilmi, että naapurivalvonta pelottaa murtovarkaita ja näitä alueita vältetään suosiolla. Muutama haastateltu oli jäänyt kiinni naapurivalvonta alueella, ja koki tilanteen erittäin epämiellyttäväksi. Vaikka rikolliset varovatkin naapurivalvonta-alueita, asuntomurtoja tapahtuu myös niillä. Haastatellut korostivat, että alueen pitää olla "aktiivinen", ja se pidetäänkö aluetta silmällä, selviää potentiaaliselle rikolliselle hyvin nopeasti.

Naapurivalvontatoimintaa kerrostaloalueilla on varsin uutta, mutta siitäkin on jo tietoa ja kokemuksia. Toiminnan käynnistäminen ei ole helppoa, muttei myöskään mahdotonta. Pohjoismaisissa malleissa näkyy, että toiminta on lähtenyt liikkeelle joko ns. sisäpuolelta tai ulkopuolelta riippuen siitä, tekeekö aloitteen aktiiviset asukkaat, poliisi, kunta, vakuutusyhtiöt, vuokralaisjärjestöt, asukasyhdistykset tai kiinteistöyhtiöt erikseen tai yhdessä. Asukkaiden aloitteellisuus on paras tae toiminnan menestykselle, koska näin se koetaan omaksi asiaksi. Aloitteentekijän merkitystä selvitetään parhaimmillaan Brån tilauksesta Halmstadin korkeakoulussa.

Eri lähtökohdasta samantyyppistä asiaa on pohdittu Porissa tehdyssä selvityksessä, jossa verrataan asukasyhdistysten ja paikallisen aktiivisuuden merkitystä eri asuinalueilla. "Omistajuus"-vaikutukset näkyvät selvästi talkootapahtumiin osallistumisessa. Toinen tärkeä asia tässä oli tiedottaminen. (Wallin 2010)

Monenlaisia käytännön ratkaisuja kerrostaloalueilla

Naapuriyhteistyöalueiden koko vaihtelee yhdestä kerrostalosta monen talon yhteistyöhön. Monen talon yhteisöissä jokaisella rappukäytävällä on vastaava ja yhteyshenkilö, joka huolehtii siitä, että asukkaat hoitavat yhdessä oman vastuualueensa lisäksi talon yhteiset tilat ja ulkoalueet. Yhteyshenkilö toimii myös linkkinä vanhojen ja uusien asukkaiden välillä. Joskus toimintaan on lisätty myös ns. turvallisuuskävelyjen tapaista toimintaa.

Kokousten järjestäminen on mietitty tarkkaan. Neuvonpitoihin voi käyttää kiinteistöjen kerhotiloja, jonne voi "piiloutua", mutta myös rappukäytäväpalavereita kokeiltu ja hyväksi todettu. Silloin tutustutaan helpommin talossa liikkuviin asukkaisiin ja toiminta tulee kaikille näkyväksi.

Naapuriyhteistyön lähtökohtana ei tarvitse olla ongelmat, rikollisuus, niiltä suojautuminen tai niiden ratkaiseminen vaan ennemminkin yhteisöllisyyden ja viihtyvyyden lisääminen. Heikko tai puuttuva yhteisöllisyys voi olla suurempi ongelma kerrostaloalueilla kuin osittain myös siitä johtuva rikollisuus. Lähtökohtaisesti on parempi puhua positiivisista asioista ja yhdessä toimimisesta, koska ongelmista puhuminen helposti leimaa ja luokittelee. Lisäksi ongelmiin keskittyminen voi johtaa toiminnan kaatumiseen, sillä ongelmien ratkettua myös ihmisten kiinnostus ja tekemisen halukkuus voivat vähentyä. Hyväksi konkreettiseksi keinoksi on koettu esimerkiksi yhteisten ulkoilualueiden tehokkaampi käyttö asukkaiden arkirutiineja lisäämällä: leikkipuistot, grillikatokset, koirapuistot ja jopa pienet kasvimaat saavat ihmiset ulos asunnoista pihalle tapaamaan naapureitaan.

Ruotsin 2010 kansallisen rikoksentorjuntakilpailun voittaja ja ECPA-ehdokas Svenska Bostäder -vuokra-asuntoyhtiön turvallisuustyö Tukholman Järvan lähiössä on hyvä esimerkki vaikealla ja huonomaineisella kerrostaloalueella toimimisessa. Hankkeessa on runsaasti hyviä ideoita, kuten alueiden fyysisten ratkaisujen uudelleenajattelu ja säännölliset kiinteistön turvallisuustarkastukset esim. kellareissa, joista samalla poistetaan sellainen tavara, jonka omistajuus on epämääräinen (kyseessä voi olla varastetun tavaran kätkö). Autorikollisuutta pyritään vähentämään uusien parkkisopimusten ja lainattavien rattilukkojen avulla. Siellä ongelmaksi on koettu alueelle pysäköidyt autot, jotka eivät kuulu kiinteistössä virallisesti asuville. Toimenpiteet vaikuttivat odotetusti paikkojen laittomaan edelleenvuokraukseen ja autoihin kohdistuvaan rikollisuuteen. Pyöräkatosten epävirallista valvontaa lisättiin kääntämällä katokset siten, että pyöriä pystyy helposti tarkkailemaan ikkunasta. Arvokkaan omaisuuden suojaamiseksi murtovarkailta asuntoihin asennettiin pienet kassakaapit ja muitakin hyviä ideoita oli.

Yhteistyössä järjestöjen kanssa Järva-hankkeessa puututtiin ennaltaehkäisevästi myös perheväkivaltaan. Kaikkiin rappukäytäviin ja pesutupiin riipustettiin monella eri kielellä tietoa kotiväkivaltatilanteissa auttavista tahoista ja palveluista. Tämä on poikkeava mutta hyvä idea, koska yleensä naapurivalvonnan kautta yhteisö suojautuu ulkopuolelta tulevaa uhkaa vastaan (Koskela 2009). Näitä tietoja välittämällä hyväksytään se, että myös kotona voi tapahtua ikäviä asioita, väkivalta on väärin ja siihen tulee puuttua.

Suomessa lisätään yhteisöllisyyttä muilla keinoin

Vaikka Suomessa ei ole samalla tavalla näkyvää naapurivalvontatoimintaa kuin naapurimaissa, asukkaiden turvallisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi tehdään kuitenkin kaikenlaista vaikka ehkä hieman eri tavalla ja eri nimikkeillä. Monia asioita ei ajatella rikoksentorjunnaksi, naapurivalvonnaksi tai -avuksi, vaikka toiminnalla olisi selvästi myös asuinalueen rikollisuusriskiä vähentäviä vaikutuksia. Suomessa yhteisöllisyyden lisäämiseen asuinalueilla on erilaisia keinoja kuten asukasyhdistysten ja kiinteistöomistajien toiminta. Yhteisöllisyys näkyy asukasyhdistysten lehtien me-henkeä edistävissä kirjoituksissa, hyvän talon resepteissä, vuoden paras talo ja paras piha-alue -kilpailuissa ym. Kaikkialla Suomessa toiminta ei kuitenkaan ole kovin aktiivista. Joillakin alueilla virallista toimintaa ei tarvita, koska yhteistyö naapurien kanssa toimii muutenkin hyvin, mutta joillakin alueilla siitä on huutava pula. Joskus taas alueelle on kehittynyt huono maine, josta asukkaat eivät ole olleenkaan samaa mieltä.

Yhteiset kokemukset parantavat ilmapiiriä ja tapaa puhua alueesta. Jos asuinalueella ei ole hyvää ilmapiiriä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja positiivista identiteettiä, siellä on hyvin vaikea käynnistää naapuriapua tai mitään muutakaan yhteistoimintaa.

Kaupunkisuunnittelijoiden mukaan yksi vakava merkki alueen ongelmista on lapsiperheiden muutto pois. Arkkitehti Aija Staffansin mukaan hyvän alueellisen yhteisöllisyyden tunnistaa siitä, että ihmiset tervehtivät ja tuntevat toisensa, alue on "kyläyhteisö kaupungissa", siellä asuu kaikenikäisiä, on yhdistys, lehti ja tapahtumia ja alue on siisti, hoidettu. Oman alueen ihmisten tunteminen ja yhdessä toimiminen vähentää myös henkilökohtaista tarvetta suojautua ja "aseistautua" sekä epämääräisiä että varteenotettavia uhkia ja pelkoja vastaan. Toisaalta liian vahvalla me-identiteetillä on myös vaaransa - normatiivisen kontrollin lisääntyminen ja marginalisoitujen aseman kiristyminen (Wallin 2010).

Yhteisöt muuttuvat

Jos yhteisöllisyys asuinalueilla (varsinkin kerrostalo-alueilla) on vaikea tehtävä muutenkin, ei sitä ainakaan helpota asukkaiden erilaiset kulttuuritaustat. Maahanmuuttajilla on Suomessa "kotiavaimet" (edelleen) hukassa, eikä välttämättä omasta syystään. Pitäisi rakentaa sellaista yhteisöllisyyttä, että kaikki taustasta riippumatta kokevat alueen viihtyisäksi ja turvalliseksi paikaksi ja tuntevat itsensä tervetulleeksi ja hyödylliseksi, eivätkä joudu ennakkoluulojen kohteeksi. Koskelan mukaan suomalaisessa kaupunkikulttuurissa anonyymi naapuri koetaan välinpitämättömäksi: hän ei ole kiinnostunut ihmisistä ympärillään eikä huolehdi heistä. Usko muiden välinpitämättömyyteen johtaa helposti siihen, että itsekin alkaa käyttäytyä piittaamattomasti vieraita kohtaan.

MoniNaiset Talon projektipäällikön ja vuoden pakolaisnaisen Nazima Razymarin mukaan monessa maassa naapuri on jopa tärkeämpi kuin oma perhe. Naapurin kanssa ollaan jatkuvasti vuorovaikutuksessa ja kynnys avun pyytämiseen ja antamiseen on matala. Suomalaisen kulttuurin kylmyys ja välinpitämättömyys ovat maahanmuuttajille vaikeita asioita. Hänen mielestään maahanmuuttajatkin voisivat lähteä enemmän mukaan asukasyhdistyksiin ja talohallituksiin, koska nykyään vain pieni osa on niissä aktiivisesti mukana. Näin voidaan vähentää ennakkoluuloja ja löytää ongelmiin ratkaisuja – jotka voivat olla niinkin yksinkertaisia kuin somalialaistaustaisen talonmiehen palkkaaminen.

Virtuaalimaailman aikakautena yhteisöllisyyttä muodostuu myös verkossa kuten Facebookissa. Toistaiseksi vain murto-osa asukasyhdistyksistä on hyödyntänyt netin mahdollisuuksia. Netti voi madaltaa yhteisöllisyyden kynnystä, mutta se ei saisi jäädä vain tiedonvälittämiseksi ja vuorovaikutukseksi verkossa, vaan ihmisiä pitäisi kannustaa myös puhumaan toisilleen fyysisissä tapaamisissa omalla alueellaan ja sen ulkopuolella.

Kansainvälistä naapuripäivää vietetään 28. toukokuuta. Päivän tarkoitus on paikallisen identiteetin ja yhteenkuuluvuuden lisääminen yhdessäolon, tutustumisen ja naapurista välittämisen kautta. Euroopassa päivää on vietetty vuodesta 1999 ja tänä vuonna muutamassa suomalaisessakin kaupungissa. Lisätietoa suomeksi: http://country.european-neighbours-day.com/fi

LÄHTEITÄ:

Grannsamverkans effekter på brottsligheten. Brå rapport 2008:9.

Hille Koskela (2009) Pelkokierre. Gaudeamus.

Kent Pira (2008) Vad vet vi om bostadsinbrott? 20 gärningspersoner svarar.

Nazima Razymar 23.11.2010 MoniNaisten Talon päätösseminaarissa Kuntatalolla.

Aija Staffans (2004) Vaikuttavat asukkaat. Vuorovaikutus ja paikallinen tieto kaupunkisuunnittelun haasteina. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja A29. + eri luennot.

Antti Wallin (2010) Pohdintaa asukastoiminnasta ja sosiaalisesta pääomasta. Porin Kompakti kaupunki -hankkeen raportti projektialueiden talkoista ja markkinoista keväällä 2010.

www.svenskabostader.se/Om-oss/Trygghet-utonhus/

Kirjoittaja on suunnittelija rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristössä.

Haaste 4/2010

 
Julkaistu 13.12.2010