Samuli Laulumaa, Minna Saukko & Petra Spring-Reiman

Voiko tutkintavankeus pysäyttää rattijuopon?

Artikkelissa tarkastellaan, voidaanko tutkintavankeudella vaikuttaa tehokkaasti uusintarikollisuuteen, ja miten tuomioistuimen ja vankilan välinen yhteistyö tukee tätä tavoitetta. Vantaan vankila on kehittänyt yhteistyömallia tutkintavankien päihdekuntoutukseen.

Rikosseuraamusalan keskeisenä tavoitteena on vähentää uusintarikollisuutta. Toiminnassa korostuvat vapauteen valmentavat toimenpiteet sekä syrjäytymiskierteen katkaiseminen. Vankiloihin sijoitetaan vuoden aikana noin 2000 tutkintavankia, joista Vantaan vankilaan noin 700.

Rikoksen johdosta vangittu henkilö on tutkintavanki siihen päivään saakka, jona käräjäoikeuden tuomio saa lainvoiman tai hovioikeuden tuomio annetaan. Suhteessa vankeusvankiin tutkintavangin kohdalla korostuu syyttömyysperiaatteen huomioon ottaminen ja toisaalta erityiset yhteydenpidon rajoitukset.

Tutkintavankeuden tarkoituksena on turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistuksen täytäntöönpano sekä estää rikollisen toiminnan jatkaminen. Lisäksi vangitsemisen tarkoituksena on syytteeseen asettamisen turvaaminen sekä todisteiden hävittämisen estäminen. Tutkintavankeus on rikosprosessuaalinen pakkokeino, jonka tarkoitus voidaan johtaa pakkokeinolaissa säädetyistä vangitsemisen edellytyksistä. Niitä ovat joko vakava rikos tai rikos johon liittyy vaara rikollisen toiminnan jatkamisesta, todisteiden hävittämisestä tai pakenemisesta. Lisäksi vangitsemisen edellytyksenä voi olla myös, ettei tekijän henkilöllisyydestä ole riittävää varmuutta tai ettei henkilöllä ei ole vakinaista asuntoa Suomessa ja on todennäköistä, että hän poistumalla maasta karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa.

Päihdevalvonta ja kuntoutus

1990-luvun loppupuolen lainsäädäntömuutoksilla tehostettiin huumausainevalvontaa ja päihdehuoltoa vankiloissa. Lainmuutoksella mahdollistettiin myös erityisosastojen perustaminen vangeille, jotka haluavat sitoutua päihteettömyyteen. Tähän liittyen rikosseuraamusalalla toteutettiin useita koulutus-, tiedotus-, päihdehuolto- ja terveydenhoitotoimenpiteitä sekä hankittiin teknisiä apuvälineitä, joilla on pyritty vähentämään huumausaineiden saatavuutta ja kysyntää vankiloissa. Myös henkilöstön koulutusta huumetorjunnassa ja päihdehuollossa on lisätty huomattavasti.

Päihdeongelmat vankiloissa eivät ole kuitenkaan vähentyneet. On arvioitu, että eriasteinen päihde- ja alkoholiriippuvuus on 80–90 prosentilla vangeista. Puolella vangeista on c-hepatiitti, joka lisää monia fyysisiä sairauksia. Nämä paljolti juuri syrjäytyneisyyteen liittyvät vakavat terveysongelmat ovat entistä enemmän langenneet vankeinhoidon terveydenhuollon hoidettaviksi. Vankien sairastavuus on moninkertaista verrattuna yleiseen tasoon, ja vankien elinikäennuste on kehitysmaatasoa. Päihteiden käytön vähentämiseen ja päihdeongelmaisen vangin kuntouttamiseen tähtäävät ohjelmat ja toiminnat ovatkin tärkeitä keinoja laitosturvallisuuden ylläpitämisessä sekä vangin selviytymismahdollisuuksien parantamisessa vapaudessa.

Tuomioistuimen ja Vantaan vankilan kuntoutusyhteistyö

Vantaan vankilaan tulee vuoden aikana noin 700 uutta tutkintavankia, mikä on noin kolmannes koko maan tutkintavangeista. Vantaan vankilasta vapautuu vuoden aikana noin 350 henkilöä. Tutkintavankeus kestää keskimäärin kolme kuukautta. Jos tuomioistuin on vangitsemisoikeudenkäynnissä päätynyt tutkintavankeusratkaisuun epäillyn rikoskierteen katkaisemiseksi, tutkintavankeuden kesto voi olla vain muutamia viikkoja. Tällöin tuomari on huomannut rikoksenteon taustatekijänä esimerkiksi päihdeongelman tai peliriippuvuuden, mutta rikoksesta epäilty ei itse myönnä ongelmaa. Tuomioistuimen ja vankilan yhteistyö alkaa tällaisissa tapauksissa tuomarin yhteydenotolla tutkintavankilan erityisohjaajaan. Käräjäoikeuden tuomari kertoo tapauksesta ja pyytää erityisohjaajaa suorittamaan tutkintavangille päihdehoidollisen/kuntoutuksellisen intervention.

Tutkintavankien päihteettömyyteen motivointi ja muu sosiaalinen kuntoutus toteutetaan siihen erikoistuneilla osastoilla. Osastojen päiväjärjestys on muokattu tukemaan tätä tavoitetta. Muutokseen motivointi niin vankeuteen valmentavana kuin vapauteen ohjeistavanakin toimenpiteenä on monipuolisempi kuntoutusosastolle sijoitetulle kuin tavalliselle vankiosastolle sijoitetulle tutkintavangille. Koska kuntoutusosastojen vankipaikkamäärä on rajallinen, Vantaan vankilassa päihdekuntoutusta on pyritty tehostamaan myös yksilökohtaisilla päihteettömyyssitoumuksilla. Niissä tavalliselle vankiosastolle sijoitettu tutkintavanki sitoutuu käsittelemään päihteiden käyttöään yksilökeskusteluissa päihdeohjaajan kanssa. Lisäksi tutkintavanki sitoutuu päihdeseurantaan. Tällä keinolla voidaan suunnitella yhä useamman tutkintavangin kuntoutuspolku jo mahdollisen vankeuden alkumetreillä. Yksilökohtaiset päihteettömyyssitoumukset on aloitettu Vantaan vankilassa tänä vuonna, ja niitä on toistaiseksi tehty kymmenen kappaletta.

Rikoskierteen katkaisemiseksi tehty päätös tutkintavankeuteen sijoittamisesta koskee käytännössä erityisesti liikennejuopumuskierteessä olevia henkilöitä, joiden "ryyppyputki" halutaan katkaista. Näissä tilanteissa pakkokeinotuomarilla on nopean puuttumisen kautta hyvät edellytykset auttaa epäiltyä, erityisesti silloin kun päihdeongelma johtuu tilapäisestä elämänkriisistä tai päihdeongelma on muutoin suhteellisen tuore. Vangitsemisistunnossa tuomarilla on joka tapauksessa viran puolesta velvollisuus harkita, onko vaadittu pakkokeino tarpeellinen ja tehokas sille asetettujen tavoitteiden kannalta. Tässä harkinnassa tuomari voi suhteellisen vähällä vaivalla tutustua tapaukseen vangituksi vaaditun elämäntilanteen ja kuntoutustarpeen huomioon ottavalla tavalla, ja siten pyrkiä aidosti selvittämään intervention tosiasiallinen hyöty. Tämä tarkoittaa myös asiasta keskustelemista vangitsemisistunnossa sekä viime kädessä vangituksi vaaditun rohkaisemista päihdeongelmansa käsittelyyn vangitsemispäätöksessä.

Toiminta perustuu kuntoutusajatukseen sekä siihen, että rikoksesta epäilty herätetään huomaamaan käyttäytymisensä seuraukset sekä pohtimaan siihen johtaneita syitä. Vangitun aiempi toiminta ja siitä aiheutuneet seuraukset tehdään ymmärrettäviksi ja näkyviksi. Prosessi ei ole rikoksesta epäillylle vapaaehtoinen vaan interventioon liittyy vangitsemisen näkökulmasta pakote sekä vankilan taholta myös kontrolli. Epäilty on toimintojen kohde, eikä hän voi kieltäytyä tutkintavankeuden prosessista. Sen sijaan hän voi kieltäytyä kuntoutustoiminnasta, minkä vuoksi vangitsemisen tavoite ei ehkä toteudu lainkaan. Ongelman tunnistaminen ja intervention onnistuminen riippuukin pitkälti vangitun motivaatiosta. Voimakkaasta puuttumisesta huolimatta tämä jokseenkin pakkohoidollinen toimenpide voi olla rikoksesta epäillylle toivottu herätys ("wake up call"). Terveydellisten ja sosiaalisten syiden ohella kuntoutukseen sitoutumiseen voi liittyä epäillyn pyrkimys osoittaa tuomioistuimelle tahtonsa "parantaa tapojaan" ja valmiutensa ottaa vastuu päihdeongelmastaan. Tutkintavangin pyrkimyksenä lienee usein myös parantaa vaikutusmahdollisuuksiaan vankisijoittelussa myöhemmin.

Toimintamalli tukee kriminaalipolitiikan tavoitteita

Tutkintavankeutta voidaan tarkastella eräänlaisena välialueena yhteiskunnan sosiaalisen kontrollin ja vankeuden välissä. Sen tehtävä yhteiskunnasta eristämisessä ja toisaalta sinne takaisin integroimisessa on varsin haasteellinen. Välialuetta verhoaa muistutus tutkintavangin syyttömyysolettamasta ja toisaalta samalla tiukoista erilläänpitorajoituksista. Tämä asettaa vaatimuksia tutkintavankilan henkilökunnan osaamiselle, sillä rikoksen esitutkinnan turvaamisen ohella vankilan päätehtäviä ovat vankeuteen valmentaminen, vapauteen integrointi sekä kuntouttaminen.

Kriminaalipolitiikassa pyritään vankeusrangaistusten määrään laskemiseen. Tutkintavankien määrä ennustaa hyvin tulevaa vankimäärää. Vankeuden alkuvaiheessa onkin mahdollisuus suorittaa toimenpiteitä, joilla tuetaan sekä uusintarikollisuuden että vankiluvun alentumista. Vapaudessa pysyvät todennäköisemmin ne, jotka eivät jatka päihteiden käyttöä vangitsemisen tai tuomion jälkeen. Siksi esimerkiksi liikennejuopumuksista ensimmäistä kertaa vangituksi joutuvien päihteiden käyttöön tulisi puuttua osana vangitsemisen tavoitteita aikaisempaa tehokkaammin. Päihdetyöntekijän avustuksella vangittu voisi lyhyenkin vangitsemisen aikana pohtia elämäntilannettaan ja syitä päihteiden käyttöönsä.

Uuden toimintamallin keskeinen ajatus on kytkeä kuntoutustavoitteet kiinteästi vangitsemisen tarkoitusperiin painottaen tavoitetta estää rikollisen toiminnan jatkaminen. Vantaan vankilassa aloitettu työskentelytapa käräjäoikeuden kanssa on vaikuttava ja tukee tehokkaasti niin tutkintavankeuden kuin vangitsemisenkin tavoitteita. Sekä henkilökunnan että vankien kokemukset ovat positiivisia. Toiminnan kehittämiseksi oikeusministeriön tulisikin varmistaa käräjäoikeuksien riittävä osaaminen kuntoutustarpeiden arvioinnissa. Myös yhteistyötä vankilan ja eri käräjäoikeuksien kanssa tulee laajentaa ja pyrkiä rakentamaan yhtenäinen toimintamalli. Samalla on arvioitava, minkä verran tutkintavankeuden tarkoitus voi muuttua ja ovatko vankilan tarjoamat toimintamahdollisuudet riittäviä kontrolloimaan rikoskierteessä olevia päihdeongelmaisia. Tuomioistuinaloitteiset interventiot ja yksilölliset päihteettömyyssitoumukset ovat tärkeitä ja niiden käyttöä tulisi laajentaa sekä samalla kehittää kuntouttamista tutkintavankeudessa enemmän yksilöllisen tarveharkinnan pohjalta.

Laulumaa on Vantaan vankilan johtaja ja Saukko siellä apulaisjohtaja, Spring-Reiman puolestaan on käräjätuomari Porvoon käräjäoikeudessa.

 
Julkaistu 14.12.2009