Vesa Muttilainen & Anja Lohiniva

Vakuutuspetokset poliisin ja vakuutusalan näkökulmasta

Vahinkovakuutuksesta on haettu 2000-luvulla korvauksia vuosittain yli miljoonaan vahinkoon. Vakuutusalalla työskentelevät vakuutustutkijat selvittelevät keskimäärin yli 2 000 epäselvää vahinkotapausta vuodessa. Poliisin tietoon tulee vuosittain sadasta kahteen sataan petosepäilyä, joissa vakuutusyhtiö tai -yhdistys on asianomistaja. Määrä on viime vuosina selvästi vähentynyt. Millaisia juttuja poliisille ilmoitetaan ja mistä niiden pieni määrä johtuu?

Vakuutusyhtiöihin kohdistuneisiin petoksiin sovelletaan rikoslain 36 luvun säännöksiä petoksesta ja muusta epärehellisyydestä. Säännös vakuutuspetoksesta on rajattu vain niihin petoksiin, joissa on poltettu palovakuutettua omaisuutta.

Vuonna 2005 tuli poliisin tietoon yhteensä 220 vakuutusyhtiöihin tai -yhdistyksiin kohdistunutta petostapausta, mutta vuonna 2007 enää alle 100. Tyypillisesti vakuutusala teki itse näistä rikosilmoituksen. Vain pieni osa tapauksista tuli poliisin tietoon jonkin toisen rikosepäilyn tutkinnan yhteydessä. Vuoden 2005 tapauksista suurin osa liittyi tavalla tai toisella henkilöautoihin, niiden käyttöön ja omistamiseen. Rikosnimikkeen mukaan valtaosa oli petoksia tai petoksen yrityksiä. Selvä enemmistö poliisin kirjaamista asioista lähti syyttäjälle.

Jutut tuomittiin yleensä syytteen mukaan. Lähes puolet tuomioista annettiin petoksista ja vajaa kolmannes niiden yrityksistä. Myös hylätyistä syytteistä enemmistö koski petoksia ja petoksen yrityksiä. Vakuutuspetosasioissa annetuista tuomioista suurin osa oli vankeusrangaistuksia, mutta yleensä tuomio annettiin ehdollisena. Vakuutuspetosjutun eteneminen rikosprosessin eri vaiheiden läpi vei aikaa keskimäärin 15 kuukautta. Pisimpään kesti esitutkinta, johon kului lähes puolet koko käsittelyajasta.

Petoksia vaikeaa tunnistaa ja todentaa

Petosepäilyn arvioinnin lähtökohtana on vakuutussopimuksen sisältö. Vakuutussopimuslaissa on yksityiskohtaiset säännökset henkilö- ja vahinkovakuutussopimuksista. Ne koskevat mm. tiedonantovelvoitteita, korvausmenettelyä, korvausten maksamiseen vaikuttavia tekijöitä ja vakuutusyhtiön vastuun rajoituksia.

Sekä vakuutusalan että poliisin on vaikea määritellä tarkasti, milloin petollinen teko on ollut tarkoituksellinen ja kyse on ollut rikollisesta aikomuksesta. Toisinaan petoksesta epäilty on toiminut vain ajattelemattomasti tai harkitsemattomasti. Pohdintaa käydään siitä, löytyykö jutuista rikosperusteista motiivia eli onko kyseessä rikoslakirikos. Usein epäselvältä vaikuttaneesta vahinkotapauksesta tehty korvaushakemus osoittautuu täysin aiheelliseksi.

Vakuutusyhtiöissä ei aina tehdä rikosilmoitusta havaituista väärinkäytöksistä. Vakuutusyhtiöt harkitsevat aina juttukohtaisesti, milloin asia ilmoitetaan poliisille ja milloin ei.

Vakuutuspuolella korostetaan, että poliisille ilmoitettavalla petosepäilyllä on oltava mahdollisuus selvitä esitutkinnasta syyttäjän kautta tuomioon asti. Jutun menestymismahdollisuuksia pyritään lisäämään siten, että rikosilmoitus tai tutkintapyyntö tehdään vain sellaisista jutuista, joissa arvioidaan olevan vahva näyttö vakuutusyhtiön huijaamisesta. Vaikka epäilystä olisi vahva näyttö, siitä ei välttämättä tehdä rikosilmoitusta poliisille.

Osa poliiseista kannattaa vakuutuspetosasioissa nollatoleranssia eli heidän mukaansa jutuista pitäisi tehdä rikosilmoitus aina, kun siihen on vähänkin aihetta. Toisaalta saatetaan kannattaa juttujen valikointia vakuutusyhtiöissä, koska se helpottaa poliisin työtä.

Vakuutusyhtiöiden kannalta koetaan ongelmalliseksi rikosprosessin kesto ja lopputuloksen epävarmuus ja ennustamattomuus. Vakuutusyhtiöissä yhtenä keskeisenä syynä alhaiselle ilmoitusaktiivisuudelle esitetään juuri rikosprosessin tehottomuus ja lopputuloksen epävarmuus. Rikosprosessin arvioidaan olevan hidas ja vakuutusrikoksista annettujen tuomioiden vähäisiä. Myös poliisissa tiedostetaan rikosprosessin ongelmat.

Osa jutuista siviiliprosessiin

Usein erityisesti pienissä jutuissa rikosprosessia tehokkaammaksi keinoksi koetaan vakuutussuhteen katkaiseminen ja korvausvaatimuksen maksamatta jättäminen. Vakuutusvilpistä 1990-luvun alussa Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa tehdyssä tutkimuksessa pohdittiin, onko vakuutussuhteen katkaiseminen ja korvausten epääminen riittävä keino torjua vakuutusrikollisuutta vai tulisiko linjausta muuttaa niin, että rikosepäilyistä pyrittäisiin aina tekemään rikosilmoitus välittömästi. Tältä osin maailma ei ole juuri muuttunut.

Siviiliprosessin mahdollisuutta pohditaan vakuutusalalla usein vaihtoehtona rikosprosessille. Petosepäilyjen viemistä rikosprosessiin pidetään usein riskinä. Eniten pelätään syyttämättäjättämispäätöksiä. Lisäksi rikosilmoituksen laatiminen ja rikosprosessin seuraaminen teettää vakuutusyhtiöille lisätöitä.

Poliisille ilmoitettujen petosten pieni määrä voi johtua osaltaan myös tehokkaasta rikosten torjunnasta ja asiakkaiden valikoinnista. Vakuutusyhtiöissä rikostorjunnan tukena ovat vahinko- ja väärinkäytösrekisterit. Vahinkorekisterin sisältämien 5,5 miljoonan vahinkotapahtumatiedon avulla vakuutuslaitokset voivat käsitellä toistensa vahinkotietoja. Väärinkäytösrekisteri sisältää tietoa sellaisista vakuutusyhtiöihin kohdistuneista väärinkäytöksistä, joista on tehty rikosilmoitus. Rekisterissä on tiedot lähes 500 henkilöstä.

Vakuutusalalla työskentelee yli 30 epäselvien vahinkojen tutkintaan ja rikosten torjuntaan erikoistunutta tutkijaa, assistenttia ja tietotekniikan ammattilaista. Vakuutustutkintaa varten on oma alan sisäinen ohje nimeltä "hyvä vakuutustapa vakuutustutkinnassa".

Poliisissa vakuutusjutut marginaalissa

Poliisi asettaa tutkittavat jutut tärkeysjärjestykseen, jolloin vakuutuspetosepäilyt eivät useinkaan ole kärjessä. Myös juttua tutkivan poliisin työtilanne voi vaikuttaa tutkinnan kestoon. Vakuutuspuolella ei saisi päästä syntymään vaikutelmaa, ettei alan rikollisuus kiinnosta poliisia. Tällainen mielikuva on omiaan nostamaan vakuutusyhtiöiden kynnystä ilmoittaa petosepäilyistä poliisille.

Vakuutusalan edustajien mukaan vakuutustoimintaan liittyvä rikollisuus jää poliisissa marginaaliseksi asiaksi. Vakuutusalan asiantuntijoiden antama koulutus lisää poliisin ja muiden viranomaisten tuntemusta ja tietämystä vakuutuksista, vakuutuslainsäädännöstä ja vakuutusrikollisuudesta.

Enemmistö vakuutuspetostapauksista kuuluu päivittäisrikollisuuden piiriin. Yleensä kyse on tavallisten ihmisten tekemistä taloudelliselta arvoltaan vähäisistä rikoksista tai niiden yrityksistä. Rahamääräisesti isot jutut ja niistä takaisin saatava rikoshyöty herättävät vakuutuspuolella ja poliisissa enemmän kiinnostusta kuin pienet vilpit.
Sekä poliisissa että vakuutusalalla on havaittu, että osa vakuutuspetosrikollisuudesta on ammattimaistunut. Miljardeihin euroihin kohoavat vuosittaiset korvaussummat houkuttavat sekä talousrikollisia että järjestäytynyttä rikollisuutta. Vakuutusalan petosrikollisuuden kansainvälistyminen on yksi varteenotettava uhkakuva.

Juttujen selvittelyssä kehitettävää

Vakuutusrikostorjunta ja -tutkinta ovat tärkeä osa vakuutusalan yhteiskuntavastuuta. Petosasioiden tutkinnalla suojellaan rehellisiä vakuutuksenottajia ja samalla osoitetaan, ettei vakuutusalalla suvaita rikollista toimintaa. Toisaalta tutkinta myös suojelee toisia vakuutusyhtiöitä ja -yhdistyksiä rikolliselta toiminnalta ja on näin osa niiden yritysturvallisuutta.

Tätä taustaa vasten on selvää, että vakuutusalalla olisi pohdittava, mitä etuja ja haittoja liittyisi siihen, jos rikosepäilyistä ilmoitettaisiin entistä herkemmin poliisille. Alalla olisi hyvä miettiä myös yhtenäisiä kriteereitä petostapausten ilmoittamiseen. Poliisin tutustuttaminen vakuutusmaailmaan ja päinvastoin voi parantaa petosten torjuntaa ja petosepäilyjen selvittelyä.

Epäselvien vahinkojen selvittely ja petosten torjunta tehostuisi, jos vakuutusalalla olisi enemmän vakuutustutkijoita ja heillä olisi mahdollisuus keskittyä nimenomaan näihin tehtäviin. Vastaavasti poliisissa olisi arvioitava, onko vakuutusalaan kohdistuva rikollisuus priorisoitu oikein ja olisiko tutkintakäytännöissä ja yhteistyössä vakuutusalan kanssa kehittämistä.

Vakuutusalan tilastoissa on petosrikollisuuden näkökulmasta kehittämistä. Epäselvien vahinkojen tilastointia olisi tarkennettava ja vakuutustutkijoiden toiminnasta kannattaisi kerätä säännöllistä seurantatietoa. Rikosjuttujen seuranta rikosprosessissa helpottuisi, jos poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinten tiedot sisältyisivät samaan rekisteriin.

Artikkeli perustuu raporttiin: Anja Lohiniva & Vesa Muttilainen. Vakuutusala petosten kohteena. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 81/2009.

 
Julkaistu 14.12.2009