Tuula Kekki

Taparikollisuus, huumeet ja rikoskierre

Huumeiden ongelmakäytön ja muun rikollisen toiminnan välillä on vahva yhteys. Huumeita käyttävien taparikollisten toiminta ei keskity pelkästään aineen ja rahan hankintaan, vaan heidän rikoshistoriansa koostuvat lukuisista eri rikosnimikkeistä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin huumeiden käyttäjien tekemiä rikoksia sekä huume- ja oheisrikollisuuden välistä yhteyttä. Lisäksi selvitettiin huumeita käyttävien taparikollisten arvoja, rikoshistoriaa sekä rikoksenteon motiiveja. Aineistona käytettiin kahta poliisiasiain tietojärjestelmästä kerättyä tilastoaineistoa sekä poliisien ja huumeita käyttäneiden haastatteluita. Ensimmäiseen tilastoaineistoon poimittiin tapauksia (n=634), joissa henkilö jäi kiinni huumerikoksen lisäksi jostakin muusta rikoksesta Helsingissä 2002–2003. Huumausainerikoksista epäiltyinä poliisirekisteriin päätyi hyvin eri-ikäisiä ja erilaisen sosiaalisen taustan tai rikoshistorian omaavia henkilöitä. Toinen tilastoaineisto koostui 50 runsaasti rikoksia tehneen huumeiden käyttäjän rikosepäilymerkinnöistä (n=7267). Huumeita käyttäneitä taparikollisia (n=12) tavoitettiin eräästä päihdehoitolaitoksesta sekä vankilan päihteettömältä osastolta.

Rekisteri- ja haastatteluaineistoista ilmeni, että huumerikoksista epäillyt henkilöt olivat olleet epäiltyinä omaisuus- ja liikennerikosten lisäksi myös terä- ja ampuma-aseiden hallussapidosta, väärennyksistä, pahoinpitelyistä, petoksista, kätkemisestä, vahingonteoista ja useista muista rikosnimikkeistä. Myös yksittäisillä huumeita käyttävillä taparikollisilla oli useita merkintöjä lukuisista muista rikoslajeista, vaikka he olisivat keskittyneet joihinkin tiettyihin rikoksiin, kuten varkauksiin, petoksiin tai liikennerikoksiin.

Motiivina ei pelkästään rahan hankinta

Huumeiden käytön rahoittamiseen tarvittavan pääoman hankkiminen ei aina ollut ensisijainen rikoksen motiivi. Rekisteriaineiston perusteella yksittäisen rikoksen motiivi jäi usein epäselväksi, eikä ulkopuolisen arvioitsijan näkökulmasta näillä teoilla olisi saavutettu mitään hyötyä. Kyse saattoi olla hauskanpidosta, jännityksen hausta, kaveripiirin hyväksynnän saamisesta tai pelkästä "päähänpistosta".

Huumeiden käyttäjien rikollinen käyttäytyminen näyttäytyi toisaalta epätoivoisina ja häikäilemättöminä tekoina, joihin ajoivat syrjäytyneisyys, taloudellinen huono-osaisuus ja vieroitusoireiden pelko. Toisaalta varsinkin nuoremmat huumeita käyttävät taparikolliset halusivat päästä osallisiksi mahdollisimman korkeasta elintasosta ja he hankkivat laittomin keinoin merkkivaatteita, kodinelektroniikkaa, koruja ja kulkuneuvoja. Osa heidän tekemistään rikoksista edellytti pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä ja mielikuvitusta.

Rikoshistorioissa ei tapahtunut erityistä urakehitystä. Nuorempien ikäluokkien rikollisuus oli pääsääntöisesti toiminnallisuutta vaativia liikenne- ja omaisuusrikoksia, kun taas vanhemmat olivat epäiltyinä erityisesti pahoinpitelyistä ja kätkemisrikoksista, mikä saattaa osoittaa sosiaalisen piirin kaventumista, ongelmien syvenemistä sekä aseman ja aktiivisuuden laskua rikolliskulttuurissa. Osalla aineiston henkilöistä tekojen suunnitelmallisuus väheni huumeiden käytön ja iän myötä ja rikokseen syyllistyttiin vahvasti huumaantuneena tai "tilaisuuden tullessa", jolloin rikoksella saavutettu hyöty oli hyvin vähäinen ja kiinnijääminen todennäköinen.

Varhaiset riskinmerkit epäselvästi näkyvillä

Huumeita käyttävien taparikollisten ensimmäiset poliisimerkinnät koskivat erityisesti omaisuus- ja väkivaltarikoksia. Yksi hälyttävä merkki on rikosten uusiminen, sillä monet nuoret syyllistyivät useisiin laittomiin tekoihin heti rikoshistoriansa ensimmäisinä vuosina. Rikollisuus ei alkanut lievillä teoilla ja raaistunut rikoshistorian kuluessa, vaan osa nuorista oli epäiltynä jo alaikäisenä vakavista rikoksista, kuten ryöstöistä, huumerikoksista ja törkeistä pahoinpitelyistä. Yleisimmin nuorten ensimmäinen huumerikosmerkintä ajoittui 3–4 vuoden päähän kiinnijäädystä ensirikoksesta, ja se koski hasiksen hallussapitoa. Merkinnät niin sanotuista kovista huumeista löytyivät tästä muutaman vuoden kuluttua.

Tutkintailmoituksista oli luettavissa viitteitä huumeiden käytöstä usein jo varhaisessa vaiheessa, vaikka henkilöitä ei vielä asetettu epäilyksenalaiseksi huumeiden käyttörikoksesta. Heiltä löytyi esimerkiksi huumausaineiden käyttövälineitä, he liikkuivat säännöllisesti huumeita käyttävissä ryhmissä ja poliisin arvion mukaan he saattoivat olla huumaantuneina, kun heidät tavoitettiin esimerkiksi etsintäkuulutetun henkilön seurasta.

Tutkintailmoitusaineisto havainnollisti rikollisuuden sosiaalisen luonteen, sillä rikoksiin syyllistyttiin rikoshistorian kaikissa vaiheissa useimmiten kaveriporukassa ja usein myös samojen rikoskumppaneiden kanssa.

Rikollinen elämäntapa päihderiippuvuuden rinnalla

Huumeita käyttäneet kertoivat, että heidän tekemiensä rikosten määrä kasvoi selkeästi huumeiden käytön myötä. Toiseksi rikokset liittyivät tavalla tai toisella huumeisiin: omaisuusrikokset ja petokset huumeiden rahoittamiseen, väkivalta velan perintään tai muuhun välienselvittelyyn ja liikennerikokset huumaantuneena tai ilman ajo-oikeutta ajoon, kun ajokortti oli menetetty säännöllisen huumeiden käytön vuoksi. Monet kuvasivat rikostenteon olleen niin arkipäiväistä useita vuosia, etteivät he muistaneet kaikkia tekemiään rikoksia, ja osa ei mieltänyt esimerkiksi kätkemistä rikokseksi. Jotkut kertoivat käyneensä toisinaan katkaisuhoidossa pelkästään sen takia, että saivat fyysisen kuntonsa kohenemaan, miellyttääkseen läheisiään tai koska huumeita ei ollut saatavilla.

Rikollinen toiminta ei liittynyt pelkästään huumeiden käyttöön vaan elämäntapaan ja asenteeseen, jossa yhdistyvät yhteiskunnan normeista piittaamattomuus ja alakulttuurin arvojen sisäistäminen, vastuun välttäminen ja mielihyvän priorisoiminen, arjen tasaisuuden korvaaminen jännityksellä sekä omien tarpeiden tyydyttämisen ensisijaisuus. Normeista ja seuraamuksista piittaamattomuus ilmeni muun muassa siten, että vankeustuomiota ei välttämättä koettu pelottavana vaan pikemminkin väistämättömänä seurauksena. Sakot jäivät maksamatta välinpitämättömän asenteen vuoksi. Lähes kaikki haastateltavat tunnustivat miettineensä kiinnijäämisriskiä ainakin silloin, kun heillä oli jokin sellainen suurempi rikos suunnitteilla tai isompi huumelasti hallussaan, josta tulisi pitkä vankeustuomio. Jotkut haastateltavista kertoivat välttäneensä sellaisia rikoksia, joissa kiinnijäämisriski on suuri poliisin aktiivisuuden tai teknisen tutkinnan helppouden takia.

Mielenmuutoksen tukeminen

Jokainen haastateltavista ilmoitti olevansa väsynyt sekä rikolliseen elämään että huumeiden käyttöön. Yleisimmät syyt, jotka liittyivät haluun muuttaa elämäntapaa, olivat psyykkisiä ja moraalisia. Haastateltavat kuvasivat, kuinka heille alkoi kehittyä pitkäaikaisen huumeiden käytön seurauksena vaikeita pelkotiloja, vainoharhaisuutta ja aikaisempaa useammin aggressiivista käyttäytymistä. Lisäksi huumekulttuurin väkivaltaisuus, ihmissuhteiden epäluotettavuus ja omantunnontuskan voimistuminen saivat heidät hakemaan apua. Päihdeongelman hoito voi katkaista rikoskierteen, mutta vaikutus ei ole välttämätön, jos rikollisuus mielletään hyväksytyksi ongelmanratkaisukeinoksi saavuttaa haluamansa ja korjata vääryyksiä. Rikollinen toiminta voi olla palkitsevaa lyhyellä tähtäimellä, jos se ei samalla herätä voimakasta syyllisyydentuntoa.

Rikos- ja päihdekierteen syvenemisen kannalta olisi tärkeää havaita ajoissa tiettyjen "riskinuorten" tuen ja valvonnan tarve. Käytännössä tämä on hyvin vaikeaa muun muassa sen takia, että rikollinen identiteetti kehittyy pitkän ajan kuluessa. Viimeistään kuntoutusvaiheessa viranomaisten olisi otettava huomioon päihderiippuvuuden takana vaikuttavat epätoivottavat elämäntavalliset ja -hallinnalliset tekijät, asenteet, sosiaalisen ryhmän vaikutus sekä koko se elämiskokemus, jonka nämä ihmiset ovat kohdanneet toimiessaan marginaalissa.

Tuula Kekki: Taparikollisuus, huumeet ja rikoskierre. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 80/2009.

Haaste 4/2009

 
Julkaistu 14.12.2009