Kauko Aromaa

Rikoksentorjunnan tehostaminen

YK:n piirissä on valmisteltu rikoksentorjunnan käsikirjaa, jonka tarkoituksena on edistää tietoon perustuvan rikoksentorjunnan toteuttamista maailmanlaajuisesti. Käsikirja tulee jakeluun YK:n seuraavassa kriminaalipolitiikan maailmankongressissa ensi huhtikuussa. Se on yksi osio työssä, jossa jäsenmaille tarjotaan ns. teknistä apua kriminaalipolitiikan alalla.

Rikoksentorjunta ei vielä, rikoksentorjuntaneuvoston 20-vuotisten ponnistelujenkaan jälkeen, ole juurtunut Suomeen yhteiskuntapolitiikan luontevaksi osaksi. Tämä on helppo nähdä vaikkapa silmäilemällä Haasteen sisältöä: lehden tarkoituksena on esitellä tutkittua tietoa rikoksentorjunnasta ja kriminaalipolitiikasta, mutta rikoksentorjuntaa on monesti käsitelty vain pääkirjoituksissa. Julkinen valta ei ole panostanut asiaan riittävästi, eikä alan tutkimusta ole maahamme syntynyt kovin paljon.

Oikeusministeriö on toki tukenut toiminnan koordinointia, mutta perusrahoitusta ei ole. Sisäasiainministeriön kiinnostus on kanavoitunut sisäisen turvallisuuden teeman kautta muihin asioihin. Sosiaali- ja terveysministeriössä, opetusministeriössä ja muissa ministeriöissä rikoksentorjunta-ajattelu on jäänyt vakiintumatta. Sama ongelma koskee yksityistä sektoria ja kansalaisyhteiskuntaa. Tutkimuslaitokset, yliopistot ja korkeakoulutkaan eivät ole ottaneet rikoksentorjuntaa omakseen. Ilman voimakasta motiivia rikoksentorjunnan mahdollisuuksia ei oteta täydestä. Motiiviksi käy kunnollinen rahoitus, kuten Englannin ja Hollannin esimerkeistä voidaan nähdä.

YK:n rikoksentorjunnan käsikirjaan otetut esimerkkitapaukset, joissa kuvataan onnistuneita rikoksentorjuntahankkeita, saattavat antaa toisenkin selityksen sille, että rikoksentorjuntatutkimusta tehdään Suomessa vain vähän. Suomen rikollisuustilanne on kansainvälisessä vertailussa niin suotuisa, että ei viitsitä nähdä sitä vaivaa, jota hyvän rikoksentorjunnan kehittäminen vaatisi, muutenkin asiat ovat tarpeeksi hyvin.

On kuitenkin erehdys luulla, että rikoksentorjunta ei Suomessa olisi erityisen tarpeellista. Meillä on runsaasti turhaa ja torjuttavissa olevaa rikollisuutta niin arkielämässä kuin organisaatiotasollakin. Arkielämän rikoksentorjunta on edelleen satunnaista ja haparoivaa. Organisaatiorikollisuuden torjunnan suhteen meillä taas esiintyy suoranaista vastarintaa, johon vaikutusvaltaiset toimijat ovat syyllistyneet.

Esimerkiksi rakennusalalle nyt ehdotettu käänteinen arvonlisävero olisi rikoksentorjunnan periaatteita erinomaisesti soveltava toimenpide. Sitä ovat esimerkiksi VIRKEn edustajat ehdottaneet jo viime vuosituhannelta saakka, mutta asia ei ole tähän saakka edennyt, vaikka se epäilemättä vaikeuttaisi rikoksentekoa ja siten kasvattaisi verokertymää.

Ylipäänsä hallinnolliset keinot muun muassa järjestäytyneen ja talousrikollisuuden torjunnassa edustavat lähestymistapaa, jonka voimaperäinen hyödyntäminen olisi järkevää. Rikoksentorjuntahan ei ole voittopuolisesti poliisin, syyttäjälaitoksen, tuomioistuinten ja seuraamusjärjestelmän asia vaan kuuluu nimenomaan kaikille muille yhteiskunnan toimijoille. Rikoksentorjuntaneuvostolle tämän seikan läpimeno kaikille keskeisille toimijoille muodostaakin edelleen suuren haasteen.

 
Julkaistu 14.12.2009