Henrik Linderborg & Janne Kivivuori

Lyhytaikaisvangit kriminaalipoliittisena ongelmaryhmänä

Lyhytaikaiseen vankeusrangaistukseen tuomituista ei Suomessa ole tähän mennessä tehty erillisiä tutkimuksia. Muissa maissa lyhytaikaisvankeutta on tutkittu jonkin verran. Eri aikoina tehty tutkimus on melko yhtäpitävästi osoittanut lyhytaikaisvankien olevan ongelmainen ja kriminaalipoliittisesti haasteellinen ryhmä.

Rikosseuraamusvirasto ja Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos selvittivät yhteisessä tutkimushankkeessa sitä, miten lyhytaikaisvankien rikollisuus on kehittynyt, miten se on yhteydessä heidän muuhun elämänkulkuunsa ja millaiseksi he arvioivat mahdollisuutensa irtaantua rikollisuudesta ja siihen liittyvästä elämäntavasta. Tutkimuksella haluttiin tietoa mm. siitä, voitaisiinko tulevaisuudessa osa lyhytaikaisista vangeista tuomita yhdyskuntaseuraamuksiin. Tutkimus perustuu korkeintaan kahdeksan kuukauden kokonaistuomiota suorittaville vangeille vuonna 2008 tehtyyn kyselyyn ja heidän elämänkerrallisiin haastatteluihin. Vankien elinoloja verrattiin vertailuryhmään, joka valittiin satunnaisotannalla vapaudessa elävien miesten keskuudessa.

Huono-osaisuutta jo lapsena

Vankien elämää tarkasteltiin elämänkulkuteorian viitekehyksessä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen. Näin hahmotettiin tapaa, jolla vankien kiinnittyminen yhteiskuntaan on tapahtunut. Päätuloksena oli, että vangit ovat sekä yksilöllisillä että sosiaalisilla tekijöillä mitaten syrjäytynyt ja huono-osainen ryhmä. Kyse on huono-osaisuuden kasaantumisesta. He ovat huomattavasti useammin työttömiä, asunnottomia ja matalan koulutustason omaavia kuin samanikäiset miehet keskimäärin.

Huono-osaisuuteen johtava kehityskulku oli useimmilla vangeilla alkanut jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Vankien kotitausta oli keskimääräistä rikkonaisempi. He kiinnittyivät vertailuryhmää heikommin normaaliin kouluun ja jatko-opintoihin. Heillä oli enemmän kouluaikaisia erityistoimenpiteitä kuten sijoituksia tarkkailuluokalle sekä lastensuojelun väliintuloja. Heidän elämänkulkuaan leimasivat erilaiset sitoutumisvaikeudet myös aikuisuudessa. Tämä näkyi esimerkiksi työ- ja parisuhteiden lyhyydessä ja rikkonaisuudessa sekä taloudellisen aseman heikkoudessa. Yhdeksän kymmenestä vangista on saanut rahaa sosiaalitoimistosta. Kahdeksan kymmenestä on joutunut lainaamaan rahaa välttämättömiin ruoka- ja asumiskuluihin. Kuusi kymmenestä on joutunut luopumaan asunnostaan vastoin tahtoaan. Yli puolet on irtisanottu työpaikastaan. Tyypillistä tällaisille kielteisille tapahtumille on niiden toistuvuus. On poikkeuksellista, että vanki olisi joutunut lainaamaan tai hakemaan rahaa sosiaalitoimistosta vain kerran. "Väliin oli jotain työtä ja välillä ei ollut töitä. Lähinnä sellaisilla avustuksilla siinä elettiin", kuvasi eräs haastateltu aikuisuuttaan.

Neljä rikosuraryhmää erottui

Rikollisen käyttäytymisen alkamisen ja tutkimushetken iän mukaan aineistosta erottui neljä erilaista ryhmää: nuorena rikosuran aloittaneet nuoret vangit, nuorena rikosuran aloittaneet varttuneet vangit, aikuisena rikosuran aloittaneet nuoret vangit sekä aikuisena rikosuran aloittaneet varttuneet vangit. Eniten kielteisiä kokemuksia oli nuorena rikosuran aloittaneilla nuorilla vangeilla ja toiseksi eniten nuorena rikosuran aloittaneilla varttuneilla vangeilla. Tutkimus vahvistaa aikaisemman kriminologisen tutkimuksen tuloksia, joiden mukaan rikosuran aloittaminen nuorena lisää kielteisten elämänkokemusten riskiä verrattuna rikosuran aloittamiseen aikuisena.

Vankien yleisimmät rikokset olivat liikennejuopumukset sekä omaisuus- ja väkivaltarikokset. Käytännössä vangit syyllistyivät sekä nuorena että aikuisena vertailuryhmää laaja-alaisemmin erilaisiin rikollisuuden muotoihin. Kuviossa 1 (pdf, 0.69 Mt) rikollisuuden laajuus viittaa siihen, kuinka moneen eri rikoslajiin ryhmä keskimäärin syyllistyi alle ja yli 18-vuotiaana.

Rikosuraryhmittäin tarkasteltuina nuorena aloittaneet olivat laaja-alaisimmin rikollisesti käyttäytyviä niin nuoruudessa kuin aikuisuudessakin. Aikuisena rikoksenteon aloittaneet varttuneet vangit ovat vähiten rikollinen rikosuraryhmä. He ovat myös lähimpänä vapaudessa elävää vertailuryhmää. Vertailuryhmässä havaitaan selvää laskua rikollisuuden laajuudessa nuoruudesta aikuisuuteen siirryttäessä. Tämä vastaa tyypillistä kehitystä: rikosalttius huipentuu teini-iässä ja kääntyy sen jälkeen laskuun.

Lyhytaikaisvankien rikoskäyttäytymisen laajuutta osoittaa myös heidän vankeuskertaisuutensa. Enemmistö lyhytaikaisvangeista on ollut vankilassa useammin kuin kerran (Kuvio 2 ). Miehillä oli keskimäärin viisi ja naisilla keskimäärin 2,8 vankeusjaksoa, kun tutkimushetken vankeus lasketaan mukaan. Vankeuskertaisuus osoittaa samalla, että lyhytaikaisvangeista monet ovat vakavalla rikosuralla.

Päihteiden käyttö alkanut varhain

Vanki- ja vertaiskyselyssä oli kysymyksiä myös päihteiden käytöstä. Yli puolet vangeista oli käyttänyt marihuanaa tai hasista ja melkein puolet kovia huumeita. Impattavien aineiden käyttö oli harvinaisempaa. Kaikkien huumeiden osalta käyttö oli vangeilla selvästi suurempaa. Suurin, yli kymmenkertainen, esiintyvyysero oli kovien huumeiden käytössä. Marihuanaa tai hasista oli käyttänyt tai kokeillut varsin suuri osa myös vertailuryhmän miehistä.

Päihteiden käytön keskimääräinen aloitusikä oli vangeilla selkeästi alhaisempi kuin vertailuryhmässä. Alkoholin käytön vangit aloittivat keskimäärin 14,1 ja vertailuryhmä 15,2 vuoden iässä. Impattavien aineiden käytössä vastaavat keskiarvot olivat 13,4 ja 15,8. Marihuanan tai hasiksen käyttö alkoi vangeilla keskimäärin 17,2-vuotiaana ja vertailuryhmässä 19,9-vuotiaana. Kovien huumeiden käytön vastaavat aloitusiät olivat 19,4 ja 22,7. Yhdeksän kymmenestä vangista ilmoitti, että päihteiden käytöllä on ollut vaikutusta heidän rikollisiin tekoihinsa. Vertailuryhmän miesten osalta on huomattava, että huumeita käyttäneitä oli vähän, joten aloitusiän keskiarvot perustuvat pieniin henkilömääriin.

Vastaajilta kysyttiin päihteiden käytön kokemisesta ongelmana ja halusta lopettaa päihdekäyttö. Vangeista neljä viidestä koki päihteiden käytön ainakin joskus ongelmaksi, kun vertailuryhmässä osuus oli selvästi pienempi. Vangeista yli kolmannes oli joskus elämässään ollut päihdehuollon laitoksessa, neljännes A-klinikalla ja viidennes päihdehuollon vertaistukiryhmässä (kuten AA tai NA). Vertailuryhmässä näitä hoitomuotoja kokeneiden osuus vaihteli nollasta 0,7 prosenttiin.

Vankeus vaikuttaa sekä myönteisesti että kielteisesti

Vangit kokivat vankeusrangaistuksen eri tavoin riippuen elämäntilanteestaan ja suhteestaan rikollisuuteen. Vankien tarpeet ja vankilan toimenpiteet eivät kuitenkaan aina kohdanneet. Runsaalle kolmasosalle oli tehty rangaistusajan suunnitelma (Ransu) ja lähes yhtä moni kertoi olleensa itse mukana suunnitelman teossa. Runsaalle kahdelle viidesosalle vangeista henkilökunta oli kertonut, mihin toimintoihin tulee osallistua, ja melkein yhtä monelle oli kerrottu oikeuksista ja velvollisuuksista. Joka neljäs olisi halunnut keskustella elämäntilanteestaan henkilökunnan kanssa, mutta tällaista mahdollisuutta ei tarjottu. Keskusteluavun tarve ja saaminen eivät vaihdelleet rikosuraryhmissä. Sen sijaan kyse näyttää olevan päihdeongelmaan liittyvästä resurssi- ja palveluvajeesta. Päihdeongelmaiset vangit ilmoittivat selvästi keskimääräistä useammin halunneensa keskusteluapua sekä erilaisia hoito- ja kuntoutustoimenpiteitä mutta jääneensä niitä vaille.

Suurehko osa vangeista koki kuitenkin, että viimeisimmällä vankeusrangaistuksella oli pääasiassa myönteisiä vaikutuksia vapautumisen jälkeiseen elämään, vaikka kielteisistä kokemuksistakin kerrottiin (kuvio 3). Yli puolet vangeista arvioi, että nykyinen vankeusrangaistus on auttanut pääsemään eroon alkoholista. Lähes yhtä suuri osa katsoi, että nykyinen vankeusrangaistus on auttanut välttämään uusien rikosten tekemistä. Reilu kolmannes ilmoitti, että vankeus on auttanut työhön tai opiskeluun hakeutumisessa. Kielteiset vaikutusarviot olivat harvinaisempia, mutta joka kuudes vanki ilmoitti, että oli oppinut vankeuden aikana uusia rikoksia ja joka kymmenes oli tutustunut uusiin huumeisiin.

Myönteisissä omakohtaisissa vaikutuksissa ei ollut eroa rikosuraryhmien välillä. Sen sijaan kielteisiä vaikutuksia kokivat keskimäärin eniten nuorena rikosuran aloittaneet nuoret vangit ja vähiten aikuisena rikosuran aloittaneet varttuneet vangit. Tämä heijastanee sitä, että nuorena aloittaneiden vankien rikollisuus on sosiaalisemmin orientoitunutta, mikä helpottaa tutustumista muihin vankeihin, ja päihdehakuisempaa kuin muissa ryhmissä.

Suhtautuminen valvontarangaistuksiin enimmäkseen myönteistä

Vangeilta tiedusteltiin myös, miten erilaiset valvonnan keinot vaikuttaisivat heidän mahdollisuuksiinsa sopeutua vankeuden jälkeen lailliseen elämään (kuvio 4). Myönteisimmin vangit suhtautuivat velvoitteeseen osallistua päihdehoitoon vankeuden vaihtoehtona. Noin puolet vangeista arveli, että tällainen sopimushoito voisi auttaa sopeutumista. Toiseksi laajimman tuen sai valvonta matkapuhelimen avulla. Jatkossa tutkimusaineiston avulla olisi mahdollista tarkastella eritellymmin, mitkä tekijät vaikuttavat vankien suhtautumiseen valvontaan.

Suurehko osa tutkimuksen vangeista suhtautui periaatteellisella tasolla myönteisesti erimuotoisiin valvontarangaistuksiin vapaudessa. Laadullisten haastattelujen perusteella vangit eivät tässä mielessä eronneet mainittavasti sen suhteen, missä elämänvaiheessa lainvastainen toiminta oli alkanut. Vastaukset vaihtelivat kuitenkin sen jälkeen, kun ryhdyttiin arvioimaan omaa kykyä selviytyä valvontarangaistuksen sääntöjen noudattamisesta. Monet haastatelluista arvioivat kuitenkin selviytyvänsä tästäkin haasteesta. Monella oli myös etukäteen paljon tietoa siitä, mitä esimerkiksi sähköinen valvonta edellyttäisi käyttäytymiseltä. "Kun se on kuitenkin on semmoinen, että tietää että sitä valvotaan. Sitten soitetaan ja on niitä puhalluksia, niin kyllä se pistää vähän miettimään, että kannattaako sitten mokata sitä juttua. Et voit periaatteessa elää ihan tavallisesti, mutta sulla on kummiskii toi vartija mukana", kuvasi eräs vanki suhdettaan valvontaan. Monet muut ajattelivat samoin. Esimerkiksi sähköiseen valvontaan liitettäviä pakollisia päihde- ja virtsatestejä pidettiin hyvänä, koska ne pakottavat kurinalaiseen päihdesuhteeseen arjessa eri tavalla kuin aikaisemmin. Ratkeaminen päihteisiin ja sitä kautta rikollisuuteen vapaudessa oli vankien suurimpia huolen aiheita tulevaisuutta ajatellen.

Osa haastatelluista vangeista uskoi kuitenkin valvontarangaistuksista olevan kohdallaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Päihteistä pidättäytyminen vapaudessa oli yleensä ollut heille vaikeata. Joillakin se oli näkynyt myös vaikeuksina selviytyä yhdyskuntapalvelusta. He kokivat vankilan rutiineineen päihdeongelman kannalta parempana ratkaisuna: "Vaikka selviää siitä, niin varmaan tuskaa enemmän olla siellä kotona niitten sääntöjen kanssa kuin täällä sääntöjen kanssa."

Tarvitaan sekä tukea että valvontaa

Tutkimus toi esiin havaintoja, jotka asettavat suuria haasteita vankilassa tapahtuvalle kuntoutukselle ja muulle integroivalle toiminnalle. Rikosuraryhmien vertailu osoitti, että lapsuuden ja nuoruuden aikana rikosuran aloittaneet olivat muita rikollisempia ja käyttivät muita enemmän erilaisia päihteitä. Havainnot tukevat käsitystä, että rikosurien ehkäisyn kannalta varhainen puuttuminen erilaisin tukevin ja kontrolloivin toimin on tärkeää. Ongelmien juuret ovat siinä osassa elämänkulkua, joka ei viranomaistoiminnan osalta "kuulu" rikosseuraamusjärjestelmälle.

Aikuisena rikollisen toiminnan aloittaneiden varttuneiden vankien rikollisuus, elämäntilanne sekä yksilölliset käyttäytymispiirteet poikkesivat vähiten normaaliväestöstä. Tästä ryhmästä saattaisi löytyä vankeja, joille voisi soveltua rangaistuksen suorittaminen myös yhdyskuntaseuraamusten muodossa, etenkin jos niihin on mahdollista liittää velvoittavaa päihdehoitoa sekä muita toimenpiteitä, joihin sisältyy tukea ja valvontaa.

Artikkeli perustuu julkaisuun Janne Kivivuori & Henrik Linderborg: Lyhytaikaisvanki. Tutkimus lyhytaikaisvankien elinoloista, elämänkulusta ja rikollisuudesta. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2009. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 248.

 
Julkaistu 14.12.2009