Riikka Kostiainen

Laaja-alaista rikoksentorjuntaa edistetty 20 vuotta

Rikoksentorjunnan uusia ja vanhoja haasteita käsiteltiin rikoksentorjuntaneuvoston 20-vuotisjuhlaseminaarissa lokakuussa Helsingissä. Seminaarin avannut oikeusministeri Tuija Brax kertasi rikoksentorjunnan neuvottelukunnan (1999 alkaen neuvosto) syntyä ja vaiheita. Hän toivoi, että eduskunnassakin useammin pysähdyttäisiin ajatukseen, että rikoksia voidaan myös ehkäistä. Rikoksentorjunnan keskeisenä tehtävänä on vähentää muiden rikosoikeusjärjestelmän toimijoiden työtaakkaa. Monissa hyvissä käytännöissä keskeinen toimija on kuitenkin aivan muu kuin rikoksentorjuntaneuvosto tai oikeusministeriö.

Nykyään tuloksellisia rikoksentorjunnan menetelmiä tunnetaan huomattavasti enemmän kuin 20 vuotta sitten. Brax painotti vuodesta 2006 jaetun Tukholman kriminologian palkinnon merkitystä, sillä se on nostanut valokeilaan muutamia keskeisiä rikoksentorjunnan edistysaskelia. Merkittävää on myös EU:n rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) perustaminen vuonna 2001. Sen tilaisuuksissa on välitetty tietoa hyvistä rikoksentorjuntakäytännöistä. Lisäksi verkosto järjestää vuosittain Euroopan rikoksentorjuntakilpailun, johon Suomi on osallistunut vuodesta 2002 alkaen.

Rikoksentorjuntaneuvoston (RTN) pääsihteeri Jukka-Pekka Takala kertoi tarkemmin hyvien käytäntöjen arvioinnista sekä selosti lyhyesti EUCPN:n konferensseissa esiteltyjä suomalaisia hankkeita. Erikseen seminaarissa kuultiin tämän vuoden konferenssissa esitellyistä KiVa Koulusta ja Helsingin poliisilaitoksen virtuaalisesta lähipoliisitoiminnasta.

Yhdessä tekemistä ja tietopohjaa

Rikoksentorjuntaneuvoston entinen puheenjohtaja (1995–2002) Anja Tulenheimo-Takki palasi kansallisen rikoksentorjuntaohjelman Turvallisuustalkoiden syntyyn (valmisteltiin 1997–98 ja hyväksyttiin 1999). Pohjana oli Ruotsin vastaava ohjelma, mutta sitä ei lähdetty kääntämään suoraan, sillä rikoksentorjunta on paikallista. Haluttiin tehdä etenkin paikallistason avuksi selvitys rikollisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja keinoista, joilla epäsuotuisaa kehitystä voidaan oikaista. Ohjelmaa valmistelemaan perustettiin kaksi työryhmää: kaupunginjohtaja- ja koulutyöryhmät.

Tulenheimo-Takki tiivisti ohjelman neljään peruspilariin: 1) Rikoksentorjunnan näkökulma on tuotava yhtenä osatekijänä mukaan kaikkeen julkiseen suunnitteluun ja päätöksentekoon. Eri hankkeiden taloudellisten ja ympäristövaikutusten lisäksi olisi arvioitava myös mahdolliset heijastumat rikollisuuteen, 2) Tehokkaimmin voidaan vaikuttaa yhteistyössä, johon osallistuvat viranomaisten lisäksi elinkeinoelämä, kansalaisjärjestöt, seurakunnat ja yksityiset henkilötkin. 3) Pääpaino on paikallisilla toimilla. Käytännön työ voidaan paikallisesti organisoida sopivimmaksi katsotulla tavalla. Ainakin poliisin, nuorisotoimen ja sosiaalityön yhteistoimintaa kuitenkin tarvitaan. 4) Tehokas toiminta vaatii tutkittua tietoa ja asiantuntemusta.

– Ohjelman tekoaikaan lama oli vielä hyvässä muistissa ja nytkin on syytä pitää mielessä, että esimerkiksi nuoria koskevat leikkaukset voivat aiheuttaa myöhemmin syrjäytymistä ja kaidalta tieltä poikkeamista. Laajassa mielessä Turvallisuustalkoot oli säästöohjelma. Ohjelma pitäisi kaivaa esiin, päivittää ja saattaa laajalti päätöksentekijöiden tietoon, hän ehdotti.

RTN:n entinen pääsihteeri (1989–2009) Hannu Takala kertoi, että ennen muuta Euroopan neuvoston suositus rikollisuuden ehkäisyn organisoinnista ja pohjoismaiset esimerkit johtivat rikoksentorjunnan neuvottelukunnan perustamiseen oikeusministeriön yhteyteen vuonna 1989. Aluksi keskityttiin tilannetorjuntaan, koska siitä oli tuolloin vankinta näyttöä.

Sosiaaliprevention näkökulmat tulivat rinnalle Turvallisuustalkoiden valmistelun yhteydessä.
Takala korosti rikoksentorjunnan tietopohjan tärkeyttä: tarvitaan tietoa rikollisuusongelmista sekä niihin vaikuttavista toimista ja taitoa siirtää tieto käytännön toimiksi. – Valitettavasti rikoksentorjunnan nimissä markkinoidaan myös sellaista uskomushoitoa, jolla ei ole todettu rikollisuutta ehkäiseviä vaikutuksia. Rikoksentorjuntaa ovat kaikki ja vain ne toimet, jotka ehkäisevät tai vähentävät rikoksia. Realistinen vaatimus hankkeiden arvioinnissa on, että rikollisuuden osoitetaan vähentyneen intervention jälkeen ja tämä voidaan perustellusti laskea intervention ansioksi.

Takala korosti, että rikoksentorjunta on nähtävä repression vaihtoehtona: parempi ehkäistä kuin rangaista. Hänen mukaansa monissa maissa rikoksentorjunta on vain kasvattanut järjestelmän repressiivisyyttä. Suomessakin on aihetta huoleen: jatkuvien kriminalisointien myötä kriminaalipolitiikasta on kadonnut ajatus rangaistuksesta viimeisenä keinona. Asiantuntijaelintä tarvitaan huolehtimaan, että rikoksentorjunta on osaavaa, tutkittuun tietoon perustuvaa ja eettisesti kestävää.

Tulevaisuuden haasteita

Seminaarin ohjelmassa tulevaisuuden haasteet oli jaoteltu teemoihin turvallisuuden väliinputoajat, kasvavia nuoria – kasvavia haasteita sekä rikollisuuden ehkäisy paikallisin toimin ja sisäisen turvallisuuden ohjelmassa.

Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja ja RTN:n väkivaltajaoston puheenjohtaja Marita Ruohonen näki yhteiskuntapolitiikan keskeisiksi haasteiksi syrjäytymisen ehkäisyn keinojen konkretisoinnin ja voimavarojen suuntaamisen ehkäisevään työhön, eriarvoistumisen pysäyttämisen ja vähentämisen, riskien tunnistamisen ja mahdollisuudet puuttua niihin, sektorirajojen madaltamisen ja purkamisen sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden konkretisoinnin ja edistämisen. Suunnittelija Tiina Savola Palmeniasta puolestaan kertoi ikääntyneiden turvallisuuden haasteista ja aiheeseen liittyvistä eri hankkeista.

Sosiaalityöntekijä Mukhtar Abib Helsingin sosiaalipäivystyksestä valotti maahanmuuttajien toisen sukupolven tilannetta. Hän työskentelee alle 18-vuotiaiden, rikoksia tehneiden afrikkalaistaustaisten nuorten kanssa. Hänen mukaansa syyt rikosten tekoon eivät heillä eroa kantasuomalaisista nuorista. Usein kyse on rajojen ja vanhemmuuden puutteesta ja ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Erona on kuitenkin, että vanhemmat elävät usein omassa maailmassaan suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolella, nuorilla ei ole mielekästä tekemistä koulun ja koraanin ohella ja heidän identiteettinsä on kateissa. Huolestuttavaa on, etteivät nämä nuoret näe valoa tunnelin päässä, esimerkiksi Suomen hyviä kouluttautumismahdollisuuksia.

– Kaikkien tehtävä on auttaa vaikeimmassa asemassa olevia. Vaikka suomalainen yhteiskunta ottaa vastaan maahanmuuttajia, emotionaalinen vastaanotto puuttuu. Pitäisi päästä eroon suvaitsevuuskeskustelusta; ei minusta tarvitse pitää, minua tarvitsee vain sietää, hän kärjisti.

Tarja Mankkinen, sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö, korosti kuntien roolin kasvamista turvallisuussuunnittelussa ja yhteistyön laajentumista myös järjestöjen ja elinkeinoelämän suuntaan. Nyt haasteena on päästä yhteistyöstä yhdessä tekemiseen ja saada asukkaat mukaan. Hän kertoi, että uusien aluehallintovirastojen yhdeksi tulostavoitteeksi tulee turvallisuussuunnittelun edistäminen.

Vaasan turvallisuuskoordinaattori Seppo Mäenpää analysoi turvallisuustyön järjestämistä jatkuvassa muutoksessa ja projektiviidakossa. Yhteisen perustan eri ohjelmille hän löysi kasvatuksesta, johon panostamista hän pitää välttämättömänä. Espoon riskienhallintajohtaja Jari Tuominen puolestaan kertoi toimenpiteiden mittaamisen haasteista. Yksi ongelma on ohjelmien ja projektien lukumäärä ja tiheä sykli, jolloin vaikutuksia ei ehditä mittaamaan ennen seuraavia hankkeita. Ilmiöön usein myös vaikuttaa usea eri toimenpide sekä muutokset toimintaympäristössä, ja lisäksi toimenpiteen vaikutusaika voi vaihdella suuresti. Mittaaminen voi olla myös kallista.

Seminaariaineisto saatavilla RTN:n verkkosivuilla www.rikoksentorjunta.fi .

 
Julkaistu 14.12.2009