Maija Gellin

Koulusovittelulla riidoista ratkaisuihin

Koulusovittelu tuo kouluille yhteisöllisen ja aidosti osallistavan varhaisen puuttumisen menetelmän, jossa ristiriidan osapuolet voivat itse olla osallisina. Osallisuus mahdollistaa konfliktinhallinnan oppimisen ja oman käytöksen myönteisen muutoksen. Koulun käytännöt nivoutuvat muihin sovittelukäytäntöihin, joilla vahvistetaan yhteisön osallisuutta rikollisuuden ehkäisyssä.

Oppilaiden osallisuus on lainsäädännössämme jo hyvin turvattu, mutta monet käytännöt kouluilla pohjaavat vielä vanhaan auktoriteettilähtöiseen ja rankaisukeskeiseen ajatteluun. Osallistavaan ja myönteiseen vuorovaikutukseen ja konfliktinratkaisuun tähtäävä vertaissovittelutoiminnan koulutus käynnistyi SPR:n ja Hesan Nuorten Ääni -kampanjan yhteistyönä vuonna 2001. Pilottivaiheen jälkeen koulutus siirtyi opetusministeriön rahoituksen myötä vuonna 2006 Suomen Sovittelufoorumille. RAY myönsi tuen vuosille 2008–2009 toiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen edelleen. Rahoituksen myötä tiivistynyt työ onkin tuottanut hyvää tulosta. Syksyllä 2009 sovittelukoulutuksen saaneita kouluja on 360, joista 320 hyödyntää sovittelua aktiivisesti. Vapaaehtoisia sovittelijaoppilaita eli vertaissovittelijoita toimii 7200 ja heitä ohjaavia aikuisia 1800. Toiminta tavoittaa 80 000 oppilasta ja heidän huoltajansa. Vuosittain soviteltuja tapauksia kertyy 8000.

Erilaisiin tilanteisiin erilaiset menetelmät

Sovittelu on vapaaehtoinen, yhteisöllinen konfliktinhallintamenetelmä. Asianosaiset itse etsivät ratkaisua tilanteeseen puolueettomien sovittelijoiden tuella. Sovittelussa käsitellään tekoja, tunteita, arvoja ja ratkaisuja. Sovittelun ydin on dialogissa, oppimisen halussa ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämisessä. Menetelmänä sovittelu on käytössä laajasti yhteiskunnan eri alueilla.

Koulusovittelu on yläkäsite kaikelle koulussa tapahtuvalle sovittelulle. Vertaissovittelu ja aikuisjohtoinen koulusovittelu ovat sen menetelmiä.

Vertaissovittelussa ristiriidan osapuolia hieman vanhemmat sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat osapuolia löytämään itse ratkaisun. Osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Sovittelijoilla ei ole valtaa jakaa rangaistuksia ja heitä sitoo vaitiololupaus. Selkeää kaavaa noudattamalla sovittelijaoppilaat ja ristiriidan osapuolet etenevät sopimukseen, jonka toteutumista seurataan.

Kouluissa on soviteltu mm. nimittelyä ja haukkumista, ulkonäön mieltä pahoittavaa kommentointia, toisen vastausten mitätöivää kommentointia, jatkuvaa ikävää vihjailua, selän takana puhumista ja perättömien juorujen levittämistä, tönimistä, läpsimistä, kiinnipitämistä, tappeluita ja liiaksi kiihtyviä ns. leikkitappeluita, etuilua ja tuuppimista jonoissa, uhkailua, alistamista ja pakottamista sekä toisen omaisuuden luvatonta lainaamista tai piilottamista.

Aikuisjohtoisessa koulusovittelussa kaksi sovittelukoulutuksen saanutta aikuista tai aikuinen ja oppilas sovittelevat koulussa tapahtunutta riitaa tai mielipahaa aiheuttanutta tekoa. Soviteltava tapaus on luonteeltaan sellainen, että tapausta ei voida antaa vertaissovitteluun mutta siitä ei myöskään ole tehty rikosilmoitusta. Vanhempien ja rehtorin osallisuus on näissä tapauksissa tärkeää. Lisäksi täytyy huolehtia siitä, että sovittelun periaatteet vapaaehtoisuudesta, puolueettomuudesta, vaitiolosta ja työskentelystä ilman rangaistuksia toteutuvat. Kouluissa on usein laadittu turvallisuussuunnitelma, johon yhtenä keinona on kirjattu sovittelu; näin on myös määritelty ne kriteerit, joiden pohjalta sovittelua käytetään eri tilanteissa.

Aikuisjohtoiseen koulusovitteluun ohjautuvat mm. jatkuva häiriökäyttäytyminen, toisen omaisuuteen kohdistunut ilkivalta, opettajan ja oppilaan välinen väärinymmärrys tai -tulkinta sekä opettajan tai rehtorin ja vanhempien välinen ristiriita.

Rikos- ja riita-asioiden sovittelua koskevan aloitteen voi tehdä rikoksesta epäilty, rikoksen uhri, poliisi- tai syyttäjäviranomainen tai muu viranomainen. Jos epäilty tai uhri on alaikäinen, myös hänen huoltajallaan on oikeus tehdä sovittelualoite. Kouluissa tapahtuneiden rikosten ja riitojen osalta aloitteen voi tehdä oppilas, opettaja, kuraattori, psykologi, rehtori tai poliisi yhteistyössä osapuolen (oppilaan) huoltajan kanssa. Rehtori yhdessä vanhempien kanssa tekee usein varsinaisen aloitteen sovittelutoimistolle. Joissakin rikosilmoitusten tutkintatilanteissa poliisit ohjaavat tapauksen suoraan sovitteluun. Vanhemmat ovat aina mukana, kun asianomistaja tai epäilty on alaikäinen oppilas.

Toiminnan tuloksia seurataan kyselyin

Suomalaisen koulusovittelutoiminnan tuloksia on seurattu säännöllisesti kyselyin. Ensimmäinen kysely toteutettiin vuonna 2001 ja kohdennettiin vertaissovittelua ohjaaville aikuisille ja vertaissovittelijaoppilaille. Vastaava kysely hieman parannettuna toteutettiin vuonna 2003. Kolmas seurantakysely vuonna 2006 kohdennettiin vertaissovittelussa osapuolina olleille oppilaille. Seurantakyselyjen yhteenvedon mukaan selvä enemmistö (86 %) vertaissovitteluun ohjatuista tilanteista on ollut fyysistä tai sanallista mielipahan tuottamista.

Vertaissovittelijoina toimivat oppilaat pitävät yleensä tehtävää mielekkäänä ja tärkeänä (90 %). Sovittelun pääperiaatteet (vaitiolovelvollisuus, puolueettomuus, vapaaehtoisuus ja ratkaisujen etsiminen) ovat osapuolten kokemuksen mukaan toteutuneet erittäin hyvin. Sovittelijat kokevat useimmiten onnistuneensa osapuolten auttamisessa (82 %). Ehdoton enemmistö sovittelijoista (90 %) pitää sovittelua koulussaan hyväksyttynä toimintatapana.

Melkein kaikki osapuolet (89 %) olivat mielestään saaneet vertaissovittelussa kertoa, mitä ristiriitatilanteessa oli tapahtunut. Samoin lähes aina osapuolet ilmoittivat pitäneensä sovittelussa antamansa lupauksen. Sopimuksessa sovitaan ennen kaikkea siitä, että mieltä pahoittanut toiminta ei osapuolten välillä enää toistu.

Useissa koulukiusaamista seuraavissa selvityksissä on tullut esiin, etteivät kiusatut kerro kiusaamisesta aikuisille. Vertaissovittelun seurantakyselyissä korostuu se, että oppilaat kokevat tulleensa kuulluiksi ja saaneensa tilaisuuden kertoa, mitä on tapahtunut. Useimmat sovittelun osapuolina olleista oppilaista (87 %) pitivät hyvänä sitä, että oppilaat voivat ratkoa riitojaan ilman aikuisia.

Neljäs seurantakysely toteutettiin tämän vuoden alussa. Alustavien tulosten mukaan otokseen valituilla 31 koululla oli soviteltu vuonna 2008 yhteensä 789 ristiriitatapausta.

Tänä vuonna toteutettiin myös vertaissovittelun ulkopuolinen arviointi, jonka teki tutkija Tomi Kiilakoski Suomen Nuorisotutkimusseurasta. Tuloksissa korostuu, että hankkeessa valittu toimintamuoto soveltuu kouluille. Verrattain lyhyt koulutus tarjoaa riittävät eväät toimintaan mukaan lähtemiseen. Toiminnan käynnistämisessä ja sen jatkuvuuden turvaamisessa yksittäisten opettajien tai kuraattorien innostus ja sitoutuminen on tärkeää. Yksilöiden sitoutumisen kautta käytäntöjä saadaan vakiinnutettua ja pidettyä yllä, vaikka kaikki opettajat eivät sovittelua ottaisikaan käyttöön. Sovittelu tuottaa sekä oppilaiden että henkilökunnan mielestä hyviä tuloksia. Merkittävä osuus sovitteluista päättyy sopimukseen, joka seurantojen mukaan pitää melkein aina. Sovittelun avulla koulukulttuuria voidaan kehittää osallistavaan suuntaan. Yksilötasolla puolestaan opitaan konfliktien ratkaisumalleja sekä kuuntelemisen tärkeyttä. Lisäksi arvioinnin mukaan opettajien ja rehtorien puuttumisen tarve on vähentynyt. Toisaalta sovittelun käyttöönotto ei ole muuttanut kaikkien opettajien näkemyksiä eikä heidän rankaisukäytänteitään. Myös koulun nuorisokulttuuriset tekijät saattavat vaikuttaa.

Sovittelu opetussuunnitelmiin

Lasten oikeuksien sopimus täytti juuri 20 vuotta. Sopimuksen kolme keskeistä lähtökohtaa ovat oikeus suojaan (protection), oikeus osuuteen resursseista (provision) ja oikeus osallistumiseen (participation). Sovittelun kautta lasten ääntä voidaan kuulla ja kuunnella. Koulussa sovittelu toimii myös osallisuuden oppimisen tilanteena. Opetussuunnitelmiin ja koulujen työjärjestyksiin on tärkeää saada sille tilaa. Lisäksi opettajien, erityisesti aineenopettajien, koulutuksessa tulisi olla yhtenäinen opinto-osuus, jossa osallisuus nivotaan arkeen niin, että opettaja oivaltaa oppilaiden osallisuuden työnsä voimavarana. Näin oppilaat ja henkilökunta voivat yhdessä turvata työrauhaa ja vahvistaa aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamista.

Kirjoittaja on Koulusovitteluhankkeen projektipäällikkö.

 
Julkaistu 14.12.2009