Martti Lehti, Kauko Aromaa & Minna Viuhko

Itärajan korruptiosta mittavat kulut suomalaisille

Suomen ja Venäjän rajalla tunnettua korruption ongelmaa on kuvattu uudessa tutkimuksessa. Siinä ilmeni, että etenkin suomalaiset kuljetusyritykset kärsivät rankasta ja systemaattisesta rahastuksesta.

HEUNI ja Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos kartoittivat oikeusministeriön tilauksesta itärajalla esiintyvää korruptiota vuosien 2008–2009 vaihteessa. Tutkimus oli osa Suomen ja Venäjän välistä lähialueyhteistyötä ja toteutettiin samanaikaisesti myös Karjalan tasavallassa. Tarkoituksena oli, että Suomen puolella selvitetään suomalaisten ja Venäjän puolella venäläisten käsityksiä ja kokemuksia korruptiosta. Kohderyhmänä olivat rajalla toimivat viranomaiset ja rajan yli liiketoimintaa harjoittavat yritykset.

Tutkimus tehtiin Suomessa teemahaastatteluin, joihin osallistui 15 virkamiestä ja 13 liikemiestä. Karjalassa oli tarkoitus toimia samoin. Paikalliset virkamiehet ja liikemiehet eivät kuitenkaan olleet halukkaita antamaan tietoja tällä tavoin, joten lopulta kartoitus tehtiin Karjalassa pääasiassa lomakekyselynä (yhteensä 15 virkamiestä ja 15 liikemiestä). Lomakkeena käytettiin Suomessa laadittua haastattelurunkoa. Sitä ei ollut suunniteltu tällaiseen käyttötarkoitukseen, mikä vaikutti jossain määrin tulosten vertailukelpoisuuteen.

Käsitykset korruptiosta samankaltaisia

Kaikki tutkimuksessa tavoitetut, sekä suomalaiset että venäläiset ja niin virkamiehet kuin liikemiehetkin, kertoivat korruptiota esiintyvän rajalla käytännössä vain Venäjän puolella ja venäläisissä rajaviranomaisissa. Korruptio käsitettiin suhteellisen samalla tavoin kaikissa tutkituissa ryhmissä. Haastatellut suomalaiset virkamiehet ja liikemiehet määrittelivät korruption paitsi lahjonnaksi, myös virkamiesten oman edun tavoitteluksi, virka-aseman väärinkäyttämiseksi ja erilaisiksi harmaan talouden ilmiöiksi. Mikään haastatteluissa esiin tullut ei viitannut siihen, että suomalaiset virkamiehet tai liikemiehet käyttäisivät yleisesti Venäjän suunnassa "korruptiota" kuvaamaan jotakin muuta kuin rikollisia ilmiöitä (ilmiöitä, jotka on kriminalisoitu myös Venäjän lainsäädännössä). Tutkimuksessa tavoitettujen venäläisten ja suomalaisten käsitykset korruptiosta olivat melko samanlaisia.

Sen sijaan suhtautuminen korruptioon vaihteli. Eroja oli sekä suomalaisten virkamiesten ja liikemiesten välillä että suomalaisten ja venäläisten välillä. Suomalaisten suhtautumista venäläiseen korruptioon leimasi tietty kaksijakoisuus. Lähtökohtaisesti sekä virkamiehet että liikemiehet suhtautuivat korruptioon ilmiönä kielteisesti – myös Venäjällä. Korruptiota pidettiin sekä moraalisesti tuomittavana että kaikin tavoin haitallisena. Yrittäjien asenteet olivat kuitenkin selvästi virkamiehiä käytännöllisempiä. Pääosa suomalaisista yrittäjistä koki korruption joihinkin muotoihin osallistumisen Venäjällä liiketoiminnan harjoittamisen edellytykseksi ja siten myös hyväksyttäväksi. Virkamiesten mielestä se ei ollut koskaan hyväksyttävää, vaikka joissakin tilanteissa Venäjällä ymmärrettävää.

Kun haastatelluista suomalaisista virkamiehistä kaikki katsoivat, ettei virka-aseman käyttö oman edun tavoitteluun ollut missään tilanteessa hyväksyttävää, tutkimuksen tavoittamista venäläisistä virkamiehistä tällä kannalla oli vain puolet. Heistä huomattava osa oli nimittäin sitä mieltä, että vaikka lahjusten vaatiminen periaatteessa oli väärin, oli se sallittua tietyissä tilanteissa. Korruptio yhdistettiin Venäjällä kerätyssä aineistossa melko suoraan virkamiesten kehnoon palkkaukseen ja yleiseen heikkoon sosiaaliturvaan ja tässä yhteydessä siihen suhtauduttiin osin ymmärryksellä.

Kokemuksista kertominen koettiin arkaluontoiseksi

Omakohtaisista kokemuksista korruptiosta kertoivat vain suomalaiset liikemiehet. Suomalaisilla virkamiehillä ei kertomansa mukaan ollut tällaisia kokemuksia käytännössä lainkaan joitakin yksittäisiä virkamiehiin kohdistettuja lahjontayrityksiä lukuun ottamatta. Hieman yllättävää oli sen sijaan se, että vaikka Venäjällä virkamiehistä huomattava osa piti korruptiota Venäjällä "massailmiönä" ja maansa hallintokoneistoa "läpeensä korruptoituneena", omakohtaisista korruptiota koskevista kokemuksista tai havainnoista ei kertonut yksikään. Erityisen kiinnostava tulos oli sikäli, että huomattava osa haastatelluista oli tullin palveluksessa ja erityisen korruptoituneeksi hallinnonhaaraksi haastateltavat mainitsivat juuri tullilaitoksen – oman työnantajansa. Aiheen arkaluontoisuus oli kyllä havaittavissa myös suomalaisten liikemiesten ryhmässä. Tämä voitiin päätellä siitä, että vaikka tutkimukseen osallistuneet kertoivat kokemuksistaan avoimesti, huomattava osa yrityksistä, joihin otettiin yhteyttä, jättäytyi kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle. Toimialoista erityisen suuri kato oli vientiyrityksissä. Tutkimukseen valikoitui tämän johdosta pääasiassa yrityksiä ja toimialoja, joihin korruptiota kohdistui pääsääntöisesti ulkopuolelta ja jotka olivat korruptiossa suhteellisen selvästi uhrin asemassa. Sellaisilla toimialoilla toimivat yritykset, joissa aktiivisen oma-aloitteisen korruption todennäköisyys oli suurempi, eivät halunneet osallistua tutkimukseen.

Haastatelluista suomalaisista liikemiehistä lähes kaikilla oli kokemuksia korruptiosta Venäjällä. Yleisimmin kyse oli taipumisesta erilaisiin ylimääräisiin, laittomiin lupa-, rike- ja asiointimaksuihin. Vaikka kertasummat olivat suhteellisen pieniä, kertyi niistä vuoden aikana huomattava ylimääräinen kustannusrasite. Suorien korruptiokulujen lisäksi rikollisuus aiheutti yrityksille myös melkoiset epäsuorat kulut viivytyksinä, kilpailun ja liiketoiminnan esteinä, ylimääräisinä selvittely- ja oikeudenkäyntikuluina ja liiketoimintaympäristön yleisenä epävarmuutena. Tutkimukseen osallistuneista yrityksistä suurimmissa ongelmissa rajakorruption kanssa olivat kuljetusyritykset. Niiden rahastaminen tapahtui pääasiassa rajalla "ylipainomaksuina" ja sisämaan liikennetarkastuspisteissä erilaisina "rikemaksuina". Maksut olivat pimeitä. Muiden toimialojen edustajista puutavaran tuojat olivat joutuneet eniten tekemisiin suoran rajakorruption kanssa.

Suomalaisten yritysten yleisesti käyttämänä keinona hallita korruptiota (silloin kun se oli mahdollista) oli siirtää sellaiset toiminnot, joissa korruption kanssa saatettiin joutua tekemisiin, venäläisten välikäsien tai paikallisen henkilöstön hoidettaviksi.

Korruption torjuntaa pidettiin tehottomana

Suomalaiset liikemiehet pitivät korruption pitkän aikavälin vaikutuksia suomalaiselle liiketoiminnalle Venäjällä pelkästään kielteisinä. Korruption todettiin aiheuttavan ylimääräisiä kustannuksia, heikentävän toimintaedellytyksiä maassa samoin kuin Venäjän taloudellista kehitystä, yhteiskunnan vaurastumista ja vakaan oikeusvaltion syntyä. Tämän katsottiin vaikeuttavan suomalaisten mahdollisuuksia lisätä kaupankäyntiä Venäjän kanssa ja tehdä maahan investointeja sekä haittaavan maiden välisiä taloudellisia suhteita. Tosin esitettiin myös arvioita, että Venäjällä esiintyvä korruptio on luonut Suomelle taloudellisia etuja, joskin lyhytkestoisia. Esimerkiksi transitoliikenteen arvioitiin nykylaajuudessaan perustuvan merkittävältä osin siihen.

Suomalaisten liikemiesten mukaan suomalaiset viranomaiset olivat kyenneet hyvin vähän vaikuttamaan korruptio-ongelmaan yhteistyössään venäläisten viranomaisten kanssa. Haastateltujen virkamiesten mukaan varsinaista korruption torjuntaa koskevaa yhteistyötä ei ollut juuri ollutkaan. Osa liikemiehistä kuitenkin oli sitä mieltä, etteivät suomalaiset viranomaiset olleet käyttäneet täysimääräisesti niitäkään keinoja, jotka niillä tosiasiallisesti oli käytettävissään suomalaisten ja venäläisten yritysten tasapuolisen kohtelun takaamiseksi. Syyksi arveltiin sitä, etteivät suomalaiset virkamiehet halunneet vaarantaa yhteistyösuhteitaan venäläisten kanssa, mutta myös sitä, että ikäviltä asioilta oli helpompi sulkea silmät kuin yrittää nähdä vaivaa niiden ratkaisemiseksi.

Itärajan korruptiossa näyttää tapahtuneen varsin vähän muutoksia viimeisten 20 vuoden aikana. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä ilmiön instituutionalisesta ja suhteellisen pysyvästä luonteesta. Haastatteluissa esiin tullutta kritiikkiä ei tulisi ohittaa olan kohautuksella. Päivittäin rajan kanssa kosketuksissa olevien yritysten paikallisia olosuhteita, ongelmia ja niiden ratkaisukeinoja koskeva tietämys on arvokas voimavara, joka tulisi saada nykyistä paremmin hyödynnetyksi suomalaisten viranomaisten toiminnassa. Entistä avoimempi ja aktiivisempi yhteistyö ja tiedonvaihto Suomessa suomalaisten viranomaisten ja ongelmien kanssa konkreettisesti kosketuksiin joutuvien suomalaisten välillä hyödyttäisi kaikkia.

Corruption on the Finnish – Russian border. Kauko Aromaa et al. HEUNI Publication Series No. 61. Helsinki 2009.

Viuhko, Minna & Lehti, Martti (2009): Korruptio Suomen ja Venäjän rajalla. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 99. Heuni Publication Series No. 60.

 
Julkaistu 14.12.2009