Markku Tyynilä

Uusi perustuslaki ja vaikeat pykälät

Uusi perustuslaki on selkeää ja yksinkertaista tekstiä, mutta kun sitä ryhdytään soveltamaan, päädytään hyvin monimutkaisiin tulkintoihin. Sata lakivarausta (säännöstä, jonka mukaan jostakin asiasta on säädettävä lailla) on liikaa, ja jokaisen lakia alemmanasteisen säädöksen (presidentin, valtioneuvoston ja ministeriön asetuksen sekä alemman viraston oikeussäännön) on perustuttava perustuslaissa tai tavallisessa laissa olevaan valtuutukseen. Vapaa Suomi on kytkenyt itsensä pikkutarkkoihin ja pölyisiin pykäliin.

Perustuslain perusteluissa ei myöskään selvitetty perustuslain vaikutuksia, ja kustannuksetkin laskettiin vasta jälkeenpäin. Edellisten vuosien 2003–2007 valtiopäivien aikana perustuslain 93 ja 95 §:ää, jotka koskevat toimivaltaa kansainvälisissä asioissa ja kansainvälisten velvoitteiden voimaan saattamista, on tutkittu jatkuvasti uudestaan ja uudestaan. Edellisen vaalikauden perustuslakivaliokunnan kokoomuslainen puheenjohtaja ei hänkään ollut pitäytynyt arvokkaassa asemassaan, vaan jatkuvasti kirjoituksissaan mollasi presidentti-instituutiota. Aikanaan ei kysymys ollut puolueesta, mutta pitkään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ollut Juuso Häikiö osasi käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti.

Perustuslain voimaantulon myötä 1.3.2000 oli useimmat lainvalmisteluoppaat uusittava. Jo ennen lain voimaantuloa ilmestyi moniste Lainlaatijan perustuslakiopas. Siihen sisältyi toisaalta tulkintoja perustuslain keskeisistä pykälistä. Toisaalta oppaassa esitettiin uudenlaisten säädösten nimikkeiden ja johtolauseiden kaavat. Oppaassa myös selvitettiin vanhojen – ennen perustuslain voimaantuloa annettujen – säädösten oikeudellinen asema.

Uusien lainvalmisteluoppaiden määrä lisääntyi 1990-luvun sekä 2000-luvun ensimmäisen kymmenluvun aikana. Oppaita on riittävästi, vaikka ei tarpeeksi.

Lainvalmistelun kehittämisellä ja lainsäädännön laadulla on erikoislaatuinen keskinäinen riippuvuus. Mitä enemmän valtioneuvostossa ja sen ministeriöissä kehitetään lainsäädännön tasoa, sitä enemmän myös lakien laadun moittiminen lisääntyy. Erikoisinta on se, että nykyiset lait eivät ole sen huonompia kuin aikaisemmatkaan.

Mitäpä jos otettaisiin oppia vanhasta lainvalmistelukunnasta, jossa lainvalmistelijat saivat lainvalmistelutehtävän, jota toteutettaessa lainvalmistelijat itse vastasivat yksin tai ryhminä työnsä tuloksista. Lainvalmistelu on nykyisin kärjellään seisovan pyramidin muotoinen, jossa johtajat ja konsultit ynnä muut valvovat valmistelijoita pyramidin kannalla.

Lainvalmistelua parantamalla voidaan nykyinen nurinpäin oleva pyramidi kääntää seisomaan oikealla tavalla, niin että kantana on valmistelijoiden joukko ja pyramidin huipulla muutama johtaja.

Lailla säädeltävien asioiden monimutkaisuus ja vaikeaymmärteisyys on nykyaikana välttämätöntä. Esimerkiksi eläkelakien vaikeutta moittivat niin ministerit kuin Pihtiputaan mummot ja vaari. Lait osaa lukutaitoinen lukea, mutta eläkematematiikkaan perustuvia säännöksiä on muiden kuin eläkeasiantuntijoiden mahdotonta ymmärtää. Eläkelait on mahdollista säätää helposti ymmärrettäväksi, jos eläkkeiden kaikki rönsyt poistetaan. Kumman kansalainen valitsee, hyvän eläkelain vai hyvän eläkkeen. Molempia ei voi saada.

Kun ministerit ja kansanedustajat moittivat lainvalmistelua huonoksi tiedotusvälineidenkin apua käyttäen, he unohtavat sen, että Suomessa noudatetaan parlamentarismia, jossa ministerit ovat vastuussa myös heidän alaisensa huonosta työstä. Ministerit ja kansanedustajat näyttävät lähes kokonaan unohtaneen perustuslaillisen ja poliittisen vastuunsa.

Kirjoittaja siirtyi eläkkeelle oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen virasta 1.1.2007.

 
Julkaistu 14.12.2009