Matti Marttunen

Uusi nuorisorangaistus

Nuorisorangaistusta koskevassa sääntelyssä ei ole suuria ongelmia. Myös toimeenpanokäytännöt osoittautuivat Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan tarkoituksenmukaisiksi ja toimiviksi. Seuraamuksen vähäiseksi jäänyt käyttö on kuitenkin selvä ongelma. Nuorisorangaistuksen toimeenpanosuunnitelmia laaditaan vähän ja kriminaalihuolto antaa joka toisessa tapauksessa kielteisen lausunnon nuorisorangaistuksen tarkoituksenmukaisuudesta.

Valikoituminen nuorisorangaistukseen on sangen sattumanvaraista riippuen paikkakunnasta. Edelleen pulmana on se, että prosessinaikaisille selvityksille ei ole riittävää säädöspohjaa. Tämä luo epävarmuutta ja on omiaan aiheuttamaan sen, että nuorisorangaistuksen käyttömahdollisuutta pohditaan nuorisoprosessin liian myöhäisessä vaiheessa.

Silloin kun nuoresta laaditaan toimeenpanosuunnitelma, nuorisorangaistuksen tarkoituksenmukaisuus punnitaan kriminaalihuollossa sangen tarkasti. Toimeenpanosuunnitelmat ovat nykyisin korkealaatuisempia kuin kokeiluaikana – varsinkin sen alkuaikoina. Ne sisältävät tietoja, joita tuomioistuimet niiltä otaksuttavasti odottavat. Nuorisorangaistuksen käyttöä perustellaan lainmukaisilla kriteereillä (uusimisriski ja sosiaalisen selviytymisen edistäminen), mutta myös muita oikeudellisesti hyväksyttyjä mutta liian laajasti sovellettuna kyseenalaisia kriteereitä on löydettävissä.

Nykykäytäntö on kuitenkin siinä mielessä pulmallinen, ettei nuorisorangaistusta suositeta seuraamukseksi, jos nuoren ei oleteta selviytyvän täytäntöönpanosta. Tiettyyn rajaan saakka tämä on ymmärrettävää. Avoseuraamusten luonteeseen kuuluu kuitenkin riski epäonnistumisesta. Jos seuraamuksia kohdennetaan vain ns. "helppoon ryhmään", häviävät samalla ne preventiomahdollisuudet, joita "vaikeampien" nuorten tapauksissa voisi olla. Nuoren motivaatiolle ei saa antaa itsenäisesti ratkaisevaa merkitystä. Motivaation puutteen liiallinen huomioon ottaminen suosituksessa voi jossain tapauksissa aiheuttaa sen, että nimenomaan eniten intensiivistä puuttumista tarvitsevat nuoret eivät valikoidu nuorisorangaistukseen.

Toimeenpanosuunnitelman laatimisessa on viisi tavoitetta: nuoren ja hänen huoltajansa kuuleminen, nuoren sosiaalisen tilanteen kartoittaminen, rikoksen uusimisriskin arvioiminen, toimeenpanon sisällön suunnittelu ja nuoren motivoiminen rangaistuksen suorittamiseen. Nuorisorangaistukseen tuomittuja nuoria on yleensä tavattu kahdesti suunnitelmaa laadittaessa. Nuoren ja hänen huoltajiensa lisäksi prosessissa on tavallisesti mukana myös muita tahoja, kuten sosiaaliviranomaisia tai huostaanotettujen nuorten sijoituspaikkojen edustajia. Yhteistyö kriminaalihuollon ja eri viranomaisten välillä on ollut pääosin sujuvaa. Asioiden käsittelyajat kriminaalihuollossa ovat olleet hyviä eikä viivästyksiä ole yleensä tullut.

Rikosoikeus ja lastensuojelu

Tutkimuksessa tuli esille myös se, että suomalainen järjestelmä, jossa sekä sosiaaliviranomaiset että oikeusviranomaiset käsittelevät nuorten ongelmia, ei johda sanktiokumulaatioon ainakaan rikosoikeusjärjestelmän näkökulmasta. Toisin sanoen ne nuoret, jotka on otettu huostaan ja sijoitettu laitokseen rikoskäyttäytymisen johdosta, tuomitaan pääsääntöisesti ehdolliseen vankeuteen ja vain poikkeuksellisesti nuorisorangaistukseen.

Toisaalta puolet tutkimusaineiston nuorista on jossain elämänsä vaiheessa ollut sijoitettuna kodin ulkopuolelle, luku on yli 20-kertainen koko ikäryhmään verrattuna. Tämä puolestaan kertoo, että rikoskontrollijärjestelmän ja lastensuojelun piirissä on verraten sama ongelmanuorten ryhmä.

Suomessa rikosoikeus- ja lastensuojelujärjestelmä paikkaavat toinen toisiaan: esimerkiksi nuorisorangaistusta käytetään, jos lastensuojelupalvelut eivät täysin vastaa nuoren tarpeita ja nuorisorangaistus tuo "interventiokokonaisuuteen" tarvittavan lisän. Dynamiikka toimii myös toiseen suuntaan: nuorisorangaistus saatetaan tarpeen mukaan keskeyttää (aluksi väliaikaisesti), jos nuori sijoitetaan päihdehuolto- tai lastensuojelulaitokseen.

Seuraamuksen vähäinen käyttö ja kohdentuminen

Seuraamuksen käyttö on ollut huomattavasti odotettua vähäisempää. Vuonna 2005 valmistui 113 toimeenpanosuunnitelmaa. Näistä hieman yli puolessa (58 kpl, 51 %) nuorisorangaistus katsottiin tarkoituksenmukaiseksi seuraamukseksi. Vuonna 2005 tuomittiin 43 ja vuonna 2006 40 nuorisorangaistusta. Lainvalmisteluasiakirjoissa niitä arvioitiin tulevan täytäntöönpantavaksi esimerkiksi vuonna 2006 140 ja vuonna 2007 jo 190 – eli moninkertainen määrä.

Seuraamuksen vähäinen käyttö on monen asian summa. Henkilötutkintakäytännöissä ei ehkä tunnisteta nuorisorangaistuksen kohderyhmää. Kaikkia nuoria ei tavoiteta toimeenpanosuunnitelman tekoa varten. Kriminaalihuolto on lisäksi omaksunut seuraamussuosituksissaan varsin tiukan linjan: se antaa kielteisen lausunnon nuorisorangaistuksen tarkoituksenmukaisuudesta noin joka toisessa tapauksessa. Lopulta tuomioistuimet eivät aina tuomitse nuorisorangaistusta kriminaalihuollon suosituksesta huolimatta: joka viidennessä tapauksessa käy näin. Tämä johtuu siitä, että monet tuomarit pitävät nuorisorangaistusta ehdollista vankeutta ankarampana seuraamuksena.

Huomioita rangaistuskäytännöstä

Yli puolessa nuorisorangaistustuomiosta päärikos oli väkivaltarikos. Seuraamuksen toimeenpanossa tulee kiinnittää huomiota keskusteluihin ja ohjelmiin, joilla pyritään vähentämään väkivaltaista käytöstä. Suuttumuksen hallintaohjelman asema nuorisorangaistuksen sisällössä on myös käytännössä merkittävä.

Tuomittujen nuorisorangaistusten kesto oli keskimäärin 6,2 kuukautta. Rangaistuksen rakenteen muuntaminen yksiosaiseksi on siten johtanut siihen, että seuraamuksen keskimitta on kaksi kuukautta lyhyempi kuin kokeilussa. Tämä ei ole ongelma, koska nuorisorangaistus on etenkin nykyisin sisällöltään varsin intensiivinen seuraamus.

Nuorten maksettavaksi tuomittiin suuria vahingonkorvauksia. Tämän vuoksi olisi perusteltua, että myös seuraamuksen sisällössä kiinnitettäisiin huomiota keinoihin selvitä vahingonkorvauksista.

Nuorisorangaistukseen tuomitut nuoret on aikaisemmin todennäköisesti tuomittu johonkin rangaistukseen. Nuorten aikaisempia ehdollisia vankeusrangaistuksia ei kuitenkaan pidetä tuomitsemiskäytännössä edellytyksenä nuorisorangaistuksen käytölle. Vertailu aikaisempaan nuorisorangaistustutkimukseen osoittaa, että keskeisin muutos tuomitsemiskäytännöissä on toimeenpanosuunnitelmista välittyvä nuoren motivaation ja kyvyn entistä suurempi merkitys. Nuorisorangaistustuomiot perustellaan nykyisin aiempaa paremmin.

Seuraamuksen sisältö

Nuorisorangaistuksen sisältö on hyvin tarkoin ohjeistettu. Yksityiskohtainen ja osin ristiriitaista palautetta valvojilta saanut nuorisorangaistuksen käsikirja "Ohjenuora" luo tarkat raamit toimeenpanolle. Toimeenpanon intensiivisyys on kutakuinkin lain esitöissä ja kriminaalihuollon ohjeissa esitettyjen suositusten mukaista.

NRL 2.2 §:n mukaan nuorisorangaistuksen tulisi sisältää työhön ja työelämään perehdyttämistä, jollei sitä ole pidettävä ilmeisen tarpeettomana tai jollei se ole erityisen vaikea järjestää. Työelementin pois jättäminen on lain mukaan mahdollista vain poikkeuksellisesti. Työosiota on kuitenkin käytetty hyvin harvoin, ja tuolloinkin kyse on usein ollut työelämään perehdyttämisestä eikä varsinaisesta työnteosta. Uuden nuorisorangaistuslain myötä työn ja sen tekoon perehdyttämisen osuus seuraamuksen sisällöstä on laskenut kokeiluaikaisesta kolmanneksesta viiteen prosenttiin. Ohjelmien ja kirjallisten harjoitusten osuus on noussut kokeiluaikaisesta neljänneksestä lähes kahteen kolmasosaan. Muutokset seuraamuksen sisällössä ovat siis hyvin merkittäviä ja perustuvat suurelta osin kriminaalihuollon ohjeistuksiin, ei lainsäädäntöön eikä merkittävässä määrin lain esitöihin.

Onnistuneet ohjelmat

Rikoskeskustelut kuuluvat Kriminaalihuoltolaitoksen ohjeistuksen mukaan jokaisen nuorisorangaistuksen toimeenpanoon. Rikoskeskusteluja käytiinkin yhtä lukuun ottamatta kaikissa arvioiduissa toimeenpanoissa. Niitä pidettiin valvojien loppuarvioissa selvästi onnistuneimpana osa-alueena. Monet keskusteluja hyödyllisinä pitäneistä nuorista korostivat sitä, että ovat alkaneet ajatella asioita uudella tavalla, joutuneet miettimään käyttäytymistään ja oppineet näkemään asiat toisesta näkökulmasta.

Toiseksi onnistuneimpana toimeenpanon osa-alueena pidettiin suuttumuksen hallintaa. Tämä osio oli herättänyt nuoren pohtimaan aggressiivisuuttaan ja omia käyttäytymismallejaan tai panostamaan itsehillintään sekä näkemään väkivallan hyödyttömyyden ja etsimään tilanteisiin uusia toimintatapoja. Hieman alle puolet suuttumuksen hallintaosion läpikäyneistä nuorista koki hyötyneensä keskusteluista.

Loppuarvioinneissa monet valvojista olivat maininneet nuoren päässeen kiinni työelämään tai saaneen opiskelupaikan nuorisorangaistuksen toimeenpanon alkamisen jälkeen. Motivoivia keskusteluja ei pidetty erityisen onnistuneina. Merkkinä motivoinnin onnistumisesta voi kuitenkin pitää sitä, että nuori on suorittanut nuorisorangaistuksen loppuun. Selvä enemmistö motivoivia keskusteluja arvioineista nuorista koki hyötyneensä muutoskeskusteluista. Myös yhteiskuntaosio sai kiitosta erityisesti nuorilta itseltään. Päihde- ja liikenneosiot oli käyty läpi ainoastaan pienessä osassa toimeenpanoja. Päihdehoitoon ohjaus voi kuitenkin olla, kuten eräs nuori mainitsi, parasta koko nuorisorangaistuksessa. Liikennekeskustelut ovat toimeenpanon vähiten käytetty osio.

Aineistossa oli valvojien mukaan joitakin nuoria, jotka ennestään vakaan elämäntilanteensa vuoksi eivät erityisesti hyötyneet nuorisorangaistuksesta. Näillä nuorilla oli yleensä opiskelupaikka, hyvät sosiaaliset suhteet ja taidot, toimivat perhesuhteet, ei päihdeongelmia, nähtävästi olematon rikoksen uusimisriski ja henkilökohtainen tilanne muutenkin kunnossa. Eri osa-alueiden läpi käyminen näiden nuorten kanssa oli haasteellista, koska tehtäviä ja keskusteluja piti muokata heille sopiviksi. Tällöin ohjelmia on muokattu luonteeltaan ennaltaehkäiseviksi. Kilttien ja pärjäävien nuorien tuomitseminen nuorisorangaistukseen voi olla turhauttavaa paitsi nuorille itselleen myös kriminaalihuollon työntekijälle. Eräs haastatelluista oli kokenut, että toimeenpano oli tavallaan "turhaa työtä", koska nuorella ei ollut mitään erityisiä ongelmia eikä näin ollen tarvetta sosiaalista selviytymistä edistäville toimenpiteille.

Toimeenpanon onnistuminen

Toimeenpanojen onnistumista tarkasteltiin valvojien laatimien loppuarvioiden ja nuorten rikosten uusimistietojen avulla. Valvojien mukaan nuorisorangaistus oli ollut mielekäs ja selkeästi tarkoituksenmukainen seuraamus noin joka toiselle nuorelle. Seuraamusta pidettiin mielekkäänä esimerkiksi siksi, että nuori oli hyötynyt intensiivisestä puuttumisesta, nuorisorangaistus oli parantanut nuoren elämäntilannetta, sillä oli pystytty puuttumaan nuoren rikoskierteeseen tai päihteiden ongelmakäyttöön, nuori oli oppinut ymmärtämään tekojensa vakavuuden ja seuraukset paremmin ja rangaistus lisäsi nuoren sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, suuttumuksenhallintaa, itsenäistymistä ja vastuunottoa.

Syyt siihen, miksi nuori ei ollut hyötynyt rangaistuksesta, voivat olla hyvin moninaisia. Jos nuorella on samanaikaisesti käynnissä mittavat lastensuojelun tukitoimenpiteet, nuorisorangaistus ei välttämättä tuo mitään erityistä lisää nuoren sosiaalisen selviytymisen edistämiseen. Nuoren elämäntilanne voi myös olla niin ongelmallinen, että hän ei yksinkertaisesti pysty hyötymään sosiaalista selviytymistä edistävistä toimista.

Yleisimmin valvojat mainitsivat nuorten kehittyneen rangaistuksen aikana siten, että he olivat oppineet uusia ajattelu- tai käyttäytymistapoja tai parantaneet elämänhallintaansa. Harva nuorista oli erityisesti taantunut nuorisorangaistuksen aikana, joskaan kaikki eivät olleet onnistuneet lopettamaan tai edes vähentämään rikoskäyttäytymistään tai päihteiden käyttöään.

Nuorisorangaistukseen tuomituista nuorista uuden tuomion vuoden seuranta-aikana sai 52,7 %. Kun sakot jätetään laskuista pois, vuoden aikana uuden rikosrekisteriin merkittävän rangaistuksen sai 42 % nuorista. Nuorisorangaistukseen tuomittujen uusimisessa ei karkealla "uusi vai ei uusinut" -mittarilla ole tapahtunut merkittävää muutosta verrattuna kokeiluaikaan. Aineisto ei kuitenkaan antanut mahdollisuutta tehdä luotettavia vertailuja eri rangaistusten välillä. Nuorisorangaistukseen tuomituista nuorista 16 % (1–2 vuoden seuranta-aikana) tuomittiin vankilarangaistukseen.

Sanktiointi ja keskeyttäminen

Nuorisorangaistuksen valtakunnallistamisen ja vakinaistamisen yhteydessä kannettiin suurta huolta toimeenpanosuunnitelman ehtojen rikkomisen sanktioinnin toimivuudesta ja suuresta keskeyttämisprosentista. Uutena sanktiointikeinona otettiin käyttöön nouto. Noutoa käytettiin tarkastelluissa toimeenpanoissa hyvin vähän, kolme kertaa. Noudon mahdollisuus on kuitenkin osoittautunut tarpeelliseksi, koska sen uhka on auttanut toimeenpanon velvollisuuksien noudattamista.

Kokeilussa 38 % toimeenpanoista keskeytettiin. Vuosina 2005–2006 vastaava osuus oli noin 25 %. Kun mukaan laskuihin otetaan vain uuden lain mukaiset nuorisorangaistukset, on keskeyttämisprosentti vielä matalampi, 13 %. Keskeyttäminen on vähentynyt olennaisesti, mikä luonnollisesti on hyvä asia. Syynä toimeenpanojen aiempaa parempaan onnistumiseen ei kuitenkaan välttämättä ole entistä sujuvampi toimeenpano taikka toimivampi sanktiointijärjestelmä, vaan käytäntö jättää suosittelematta nuorisorangaistusta "kaikkein hankalimpien" nuorten tapauksissa. Siihen tuomitut ovat muutoinkin aiempaa "kiltimpiä" nuoria. Tulokset herättävät kysymään, käytetäänkö nuorisorangaistukseen valikoimisessa turhan varovaista linjaa. Seuraamuksen sisällön kuntouttavat mahdollisuudet saatetaan näin jättää osaksi käyttämättä.

Ikärajan nostaminen?

Lainvalmistelussa (Nuorisorikostoimikunta 2003) on aikaisemmin esitetty nuorisorangaistuksen laajentamista koskemaan myös 18–20-vuotiaiden rikoksia. Tästä on kuitenkin toistaiseksi luovuttu, koska sen on ajateltu lisäävän kriminaalihuollon työmäärää ja tulevan kalliiksi. Kun nuorisorangaistuksen kohderyhmä on jäänyt murto-osaan odotetusta, voitaisiin seuraamuksen ikärajan nostamista pohtia uudelleen ilman resursointipulmia.

Artikkeli perustuu Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuihin Marttunen, Matti & Keisala Hertta: Uusi nuorisorangaistus I: nuorisoprosessi ja tuomitseminen" (julkaisu 230) sekä Keisala, Hertta & Marttunen, Matti "Uusi nuorisorangaistus II: toimeenpano ja vaikuttavuus" (julkaisu 231).

 
Julkaistu 19.12.2007