Dan Helenius

Ne bis in idem -periaatteen toteutuminen EU:ssa

Ne bis in idem-periaatteen sisältö on perinteisesti jaettu kahteen eri merkitykseen: ketään ei tule syyttää kahta kertaa samasta asiasta ja ketään ei tule rangaista kahdesti samasta asiasta. Sekä prosessijärjestelmän että yksittäisen henkilön on voitava luottaa tuomiolla vahvistetun oikeustilan pysyvyyteen. Ketään ei tule myöskään kuormittaa henkisesti tai oikeudellisesti sillä, että häntä vastaan nostetaan rinnakkaisia syytteitä saman asian perusteella (lis pendens -periaate). Periaatteen soveltaminen EU:ssa ei ole ollut ongelmatonta.

Henkilöiden ja tavaroiden yhä kasvava vapaa liikkuvuus EU:ssa on ilman muuta positiivinen asia monesta näkökulmasta, mutta samalla myös monet rajat ylittävän rikollisuuden esteet poistuvat. Tällä hetkellä Schengenin sopimus on ainoa EU-instrumentti, joka sääntelee ne bis in idemiä rajat ylittävällä tasolla. Sopimuksen 54 artiklan mukaan "henkilöä, jota koskevassa asiassa sopimuspuoli on antanut lainvoimaisen tuomion, ei voida syyttää samasta teosta toisen sopimuspuolen toimesta". Tämän lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjaan sisältyy säännös ne bis in idem -periaatteesta, mutta tämä säännös pätee ainoastaan kansallisella tasolla.

Kaksi kysymystä on erityisen merkittäviä ne bis in idemin kannalta. Ensinnäkin millaisia menettelyjä periaatteen tulee kattaa ja toiseksi mitä tarkoitetaan samalla asialla (tai teolla)?

Erilaiset menettelyt ja ratkaisun lopullisuus

Niin kauan kuin on kyse tavallisista tuomioistuinratkaisuista, ratkaisujen kattavuutta koskevia tulkintaongelmia ilmenee harvoin. EU-valtioissa on käytössä kuitenkin useita muitakin keinoja kuin tuomioistuimen ratkaisu, joilla (rikos)prosessi voidaan päättää tai lopettaa. Lähtökohtaisesti kyseessä tulee olla rikosasiamenettely, toisin sanoen prosessi joka on pantu vireille rikossyytteen vuoksi. Mutta esimerkiksi hallinnolliset sanktiot, kuten veronlisäykset joita tuomitaan verorikkomusten yhteydessä, voivat olla myös varsin raskaita ja repressiivisiä. Lisäksi hallinnolliset menettelyt ja sanktiot eroavat toisistaan EU-valtioissa. Teko, joka jossain Pohjoismaassa johtaa puhtaasti rikosoikeudelliseen seuraamukseen, voi esimerkiksi Ranskassa johtaa hallinnollisen sanktion määräämiseen. Jos tämänkaltaisia hallinnollisia menettelyjä suljettaisiin pois ne bis in idemin soveltamispiiristä, henkilöitä käytännössä suojeltaisiin eri tavalla riippuen siitä, missä valtiossa he syyllistyvät lainrikkomukseen.

Tämä ei olisi sopusoinnussa EU:n pyrkimyksen kanssa kehittää unionia vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueena. Max-Planck-Instituutin vuonna 2002 asettaman työryhmän tehtävänä oli analysoida ne bis in idemiä rajat ylittävänä periaatteena. Työryhmä esitti muun muassa, että periaatteen tulisi kattaa kaikki luonteeltaan repressiiviset menettelyt riippumatta siitä, luokitellaanko teko rikosoikeudelliseksi sen oikeusjärjestelmän mukaan, joka on määrännyt ensimmäisestä menettelystä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan otteeseen käsitellyt sitä, miten sanktion repressiivistä luonnetta tulee määritellä.

Jotta ratkaisu estäisi uuden syytemenettelyn samassa asiassa, vaaditaan myös, että ensimmäinen ratkaisu on ollut "lopullinen". EU-valtioiden prosessuaaliset järjestelmät sisältävät kuitenkin menettelyjä, joilla syyteprosessi voidaan päättää ilman, että tuomiota olisi annettu (esimerkiksi transactie-menettely, jossa syytetty maksaa eräänlaisen sovintosumman). Ratkaisuissaan Gözütok ja Brügge (C-187/01 ja C-358/01, 2003) EY-tuomioistuin totesi, että sellaiset menettelyt, joilla rikosoikeudellisista toimenpiteistä luovutaan lopullisesti yhdessä jäsenvaltiossa, tulee nähdä lopullisina, vaikka päätös tehdään ilman tuomioistuimen osallistumista eikä se ole muodoltaan tuomio. Ne bis in idem -periaatteen tarkoitus ja tavoitteet tulee asettaa menettelyvaatimusten edelle, varsinkin kun menettelyt vaihtelevat jäsenvaltioittain. Vain tällä tavoin voidaan taata henkilöiden vapaa liikkuvuus (myös C-469/03, Miraglia, 2005). Näin ollen voisi ajatella, että kaikki sellaiset ratkaisut, jotka ovat lopullisia sen oikeusjärjestelmään mukaan, joka on ne määrännyt (esimerkiksi onnistuneet sovittelut, armahdukset ja myös kiistelty plea bargaining -menettely), tulee nähdä lopullisina myös muissa EU-valtioissa. Toinen kysymys on tosin, onko EU-valtioilla käytännössä tarpeeksi luottamusta toisiinsa, jotta ne voisivat hyväksyä kaikki tällaiset ulkoprosessuaaliset menettelyt.

Tekojen identtisyyden tulkinta

Mitä sitten tarkoitetaan "samalla asialla"? Sekä kansallisissa että kansainvälisissä säännöksissä ne bis in idemistä on tehty ero rikosten ja olosuhteiden välillä. Jos A esimerkiksi salakuljettaa huumeita Alankomaiden ja Belgian välisen rajan yli, voi hän syyllistyä laittomaan vientiin Alankomaissa ja laittomaan tuontiin Belgiassa. Jos ne bis in idem soveltuisi vain samoihin rikoksiin, Belgia voisi tuomita A:n laittomasta tuonnista, vaikka Alankomaat olisi jo tuominnut hänet laittomasta viennistä. Jos periaate sitä vastoin soveltuu olosuhteisiin, tulee soveltamisalasta huomattavan paljon laajempi. Tässä esimerkissä tämä tarkoittaisi, että Belgia ei enää voisi tuomita A:ta, sillä Alankomaat on jo tuominnut hänet samojen olosuhteiden perusteella eli huumeiden rajat ylittävästä salakuljetuksesta. Jos ihmiset eivät voisi luottaa kerran jo kansallisesti ratkaistun asian pysyvyyteen, vaan heidän täytyisi olla huolissaan siitä, että syyte voidaan nostaa uudelleen eri rikostunnusmerkistön perusteella, kaventuisi vapaa liikkuvuus EU:ssa huomattavasti.

EY-tuomioistuin onkin todennut, että ne bis in idemin soveltamisen kannalta merkityksellisenä kriteerinä on tapahtuneiden tekojen identtisyyttä koskeva kriteeri. Sillä tarkoitetaan sitä, että kyse on joukosta toisiinsa erottamattomasti liittyviä tekoja, riippumatta näiden tekojen oikeudellisesta luonnehdinnasta tai suojatusta oikeushyvästä (C-436/01, van Esbroeck, 2006). Tässä tekojen identtisyyden tulkinnassa relevantti kysymys näyttää olevan se, voiko tekoja erottaa toisistaan sekä ajallisesti että aineellisesti. Molempien kriteerien tulee täyttyä, jotta kyseessä olisi sama idem. Jos henkilö A esimerkiksi ryöstää pankin Suomessa ja tämän jälkeen pakenee Ruotsiin, jossa hän autollaan törmää ihmiseen ja tämän vuoksi tuomitaan Ruotsissa henkilövamman aiheuttamisesta, tulee hänet silti voida tuomita pankkiryöstöstä Suomessa tekojen aineellisen eroavaisuuden vuoksi, vaikka kyseessä onkin ollut ajallisesti yhtenäinen tapahtumaketju. Jos A sitä vastoin ajamisellaan aiheuttaa henkilövamman Suomessa ja tämän jälkeen tuomitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Ruotsissa, tulisi tämän tuomion tehdä syytteen nostaminen henkilövamman aiheuttamisesta mahdottomaksi Suomessa – molemmat teot on tällöin aiheutettu aineellisesti samanlaisella käyttäytymisellä (vahingonkorvausta tulee sitä vastoin ilman muuta voida tuomita henkilövammasta).

Yhteistä ymmärrystä ei vielä löydetty

Kreikka teki vuonna 2003 aloitteen puitepäätöksen tekemiseksi ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta. Aloitteen tavoitteena oli tarjota jäsenvaltioille yhteisiä oikeudellisia säännöksiä, jotta yhdenmukainen tulkinta ja käytännöllinen implementointi turvattaisiin. Puitepäätöksen perusteella Schengenin sopimuksen säännöt periaatteesta olisi kumottu ja korvattu puitepäätöksen säännöksillä. Ilmeni kuitenkin, että jäsenvaltiot eivät kyenneet pääsemään yhteisymmärrykseen yhteisistä prosessuaalisista säännöistä ja kriteereistä toimivallan määräytymisestä, minkä vuoksi hanke kariutui vuonna 2004.

Uusi yritys tehtiin joulukuussa 2005, jolloin komissio esitti Vihreän kirjan toimivaltaristiriidoista ja ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä. Vihreän kirjan perusteella on tarkoitus rakentaa uusi puitepäätös. Yksi ensisijaisista päämääristä on toimivan lis pendens -vaikutuksen soveltamisen luominen. Tämä vaatisi kuitenkin, että luodaan toimiva järjestelmä toimivallan määräytymiselle positiivisissa lainvalintariidoissa. Jos onnistunut toimivaltajärjestelmä luotaisiin ja EU-valtiot tämän kautta pystyisivät ratkaisemaan toimivaltakonflikteja jo ennen syyteprosessin aloittamista, on mahdollista, että ne bis in idem -periaate jopa käytännössä menettäisi merkityksensä EU:ssa.

Nähtäväksi jää myös, millä lailla EU:n uudistussopimus ja sen kautta sitovaksi tuleva perusoikeuskirja vaikuttavat periaatteen soveltamiseen. Perusoikeuskirja sisältää nimittäin oman säännöksensä ne bis in idem -periaatteesta, joka perusoikeuskirjan kautta tulisi perusoikeutena sitovaksi koko EU:ssa, myös rajat ylittävissä tapauksissa.

Artikkeli perustuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan.

 
Julkaistu 19.12.2007