Hannu Takala

Kriminaalipolitiikka ja rikollisuus Eurobarometreilla mitaten

Eurobarometri on EU:n komission väline seurata jäsenmaiden kansalaisten mielipiteitä unionista ja elämästä yleensä. Mielipiteiden ja asenteiden ohella siinä kysellään väestön kokemuksista. Kerron esimerkein, millaista kriminaalipoliittista tietoa Eurobarometri on tuottanut. Lähinnä vertaan Suomea kulloiseenkin EU:n jäsenmaiden keskiarvoon tai toisiin Pohjoismaihin.

Eurobarometreja on useita sarjoja. Perussarja, Standardieurobarometri, on kaksi kertaa vuodessa toteutettava kysely. Ensimmäinen tehtiin vuonna 1974 ja tuorein raportti, järjestysluvultaan 67, julkaisee kevään 2007 kyselykierroksen tulokset. Erikoiseurobarometrien sarjassa on vuodesta 1970 alkaen ilmestynyt 278 raporttia, jotka tarkastelevat jotakin tiettyä kysymystä perusteellisemmin. Myös tiettyjä maita koskevia erikoissarjoja julkaistaan. Tämän vuosituhannen uutuuksia ovat Flash-eurobarometrit: nopeasti raportoidut puhelinhaastattelut, joissa esimerkiksi toistetaan aikaisemmin käytettyjä kysymyksiä muutosten selvittämiseksi. Niitä on julkaistu alun toista sataa. Lisäksi on aloitettu uusi sarja, Laadulliset Eurobarometri -tutkimukset. Raportteja on julkaistu 12, niiden joukossa tuore tutkimus lapsista ja internetistä (Safer Internet for Children).

Alkuvuosien barometrit keskittyivät paljolti EU:n vaalijärjestelmään, mutta myös väestön tyytyväisyyttä elämäänsä, oman maansa demokratiaan ja yleensä yhteiskuntajärjestelmään mitattiin. Nämä ovat asioita, joilla saattaa olla merkitystä vertailtaessa jäsenmaiden rikollisuuden ja kriminaalipolitiikan eroja. Jo ensimmäisessä Eurobarometrissa oli kriminaalipoliittista asiaa: kysyttiin näkemyksiä kuluttajan suojelemisesta petollisilta kaupoilta ja harhaanjohtavalta mainonnalta.

Vuonna 1979 kysyttiin sekä väestöltä että parlamenttiehdokkailta suhtautumista terrorismista seuraaviin rangaistuksiin. Vähemmän yllättävä tulos oli, että jäsenmaissa kannatettiin ankarampia rangaistuksia, väestö kiihkeämmin kuin ehdokkaat. Vuonna 1982 kysyttiin ihmisten pelkoja 10–15 vuoden perspektiivillä. Valittavana oli 11 huolen aihetta, joiden joukossa rikollisuuden ja terrorismin lisääntyminen. Viimeksi mainittu nousi pelkojen kärkeen, mutta monessa jäsenmaassa suurempi huoli oli työttömyydestä. Muutama vuosi myöhemmin työttömyys nousi kaikissa jäsenmaissa selvästi huolten kärkeen ja rikollisuus ja terrorismi kilpailivat kakkossijasta ympäristöongelmien kanssa. Kysymykset peloista ja huolenaiheista ja EU:n roolista suhteessa kansallisiin velvollisuuksiin erilaisten ongelmien hoitamisessa ovat kyselyjen vakiotavaraa.

Vastaukset riippuvat kuitenkin kysymyksistä: esimerkiksi tarjotuista vaihtoehdoista ja siitä, kysytäänkö kärkihuolenaihetta vai voiko mainita useampia. Viimeisimmän Standardieurobarometrin mukaan rikollisuus kuuluu keskimäärin EU27:ssa noin joka neljännen mielestä kahden tärkeimmän ratkaisua vaativan ongelman joukkoon vastaajan kotimaassa. Se on työttömyyden jälkeen toiseksi suurin huolenaihe. Suomessa sen sijaan terveydenhoito, työttömyys, eläkkeet, energia, verotus ja ympäristö ovat rikollisuutta tärkeämpiä huolenaiheita ja inflaatiokin sen kanssa tasavertainen.

Vuonna 1985 kysyttiin, olisiko terrorismia ja rikollisuutta vastaan taisteltava yhteisön vai kansallisin toimin. Tehtävä kuuluu väestön vankan enemmistön mielestä yhteisölle. Vuoden 1988 Eurobarometri nosti teemaksi rasismin ja muukalaiskammon, mikä sittemmin on toistunut useissa kyselyissä. Vuonna 1989 kysyttiin ihmisten suhtautumista voimatoimiin mielenosoittajia vastaan järjestyksen ylläpidon nimissä. Vuoden 1992 kyselyssä tiedusteltiin väestön suhtautumista Maastrichtin sopimuksen 14 avainainekseen. Yksimielisin ja voimakkain kannatus oli sillä, että jäsenmaitten hallitusten tulisi tehdä enemmän yhteistyötä huumausaineiden ja järjestäytyneen rikollisuuden vastustamiseksi. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli tätä mieltä.

Suomalaisten arvot puntarissa

Suomalaisia tietysti kiinnostavat enemmän kyselykierrokset, joissa itse olemme mukana, siis vuodesta 1995 alkaen. Varhemmissakin tosin on runsaasti esimerkiksi sellaisia eurooppalaisia arvoja koskevia kysymyksiä, joista kannattaisi katsoa, millaiseen yhteisöön liityimme ja millainen asenteiden kehitys sittemmin on ollut.

Erilaiset arvokysymykset ovat toistuneet läpi mittarin historian. Vuonna 2006 kysyttiin, hyväksyykö vastaaja väitteen, että nykyisin ollaan liian suvaitsevaisia ja rikollisia tulisi rangaista ankarammin. Kaikissa Pohjoismaissa vastustetaan väitettä enemmän kuin keskimäärin EU:ssa, mutta suomalaiset ovat Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna olennaisesti rangaistusmielisempiä. Hyvin yhteisiin pohjoismaisiin arvoihin näyttäisi kuuluvan yksilönvapauksien puolustaminen. Vain hollantilaisista useampi on eri mieltä väitteestä, että tarvitsemme enemmän tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, vaikka silloin jouduttaisiin rajoittamaan yksilön vapauksia.

Eurobarometrissa oli jo useamman kerran kyselty, miten väestö luottaa toisten jäsenmaiden tai EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisiin (ensimmäisen kerran vuonna 1970). Vuonna 1996 kysyttiin myös oman maan kansalaisiin luottamista. Luottamus oli voimakkainta Suomessa. Keskinäisluottamus kuuluu asioihin, jolla on vankka yhteys turvallisuuden tunteeseen ja useisiinkin rikollisuuden ja kriminaalipolitiikan piirteisiin. Joissakin rikollisuuden yleisyyttä sittemmin mitanneissa Eurobarometreissa tämä luottavaisuus saattaa näkyä siinä, ettemme oikein usko, että maanmiehemme syyllistyisivät kysyttyihin rikoksiin.

Vuoden 1998 toisella EB-kierroksella kyseltiin seuraavalle sukupolvelle jätetystä perinnöstä 11 eri aihealueella. Kysymyksessä pyydettiin arvioimaan, onko onnistuttu vai ei. Suhteellisen yksimielisesti arvioitiin, että vapauden edistämisessä perintö on myönteinen. Henkilökohtainen turvallisuus oli yksi kysytty teema. Se kuului niihin, joissa annettiin voittopuolisesti kielteinen arviointi työllisyyden, ympäristön ja moraalin ja etiikan jälkeen.

Erikoiskyselyjä lapsiseksiturismista, väkivallasta ja pimeästä työstä

Erikoiseurobarometrien kriminaalipolitiikan kannalta relevantteja teemoja ovat olleet:

  • miehet ja naiset (kyselyitä vuodesta 1975) ja esimerkiksi naisten kokemukset työsyrjinnästä (1980 alkaen)
  • näkemyksiä köyhyydestä (kyselyitä vuodesta 1977), myöhemmin teema laajennettu käsittämään myös sosiaalisen ekskluusion ja 2002 raportti puhuu muodikkaasti sosiaalisesta prekariaatista
  • nuoret eurooppalaiset
  • rasismi ja muukalaiskammo
  • eurooppalaiset arvot.

Joistakin aiheista pistää silmään, mitä niissä ei ole selvitetty. Esimerkiksi vuoden 1992 kysely työturvallisuudesta ja -terveydestä ei mitenkään maininnut työtehtävissä kohdattua väkivaltaa eikä vuoden 1999 tasa-arvokyselyssä käsitelty lainkaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Vuonna 1998 tehtiin kysely lapsiseksiturismista. Vain 5 prosenttia suomalaisista uskoi ilmiön hyvin yleiseksi, kun Benelux-maissa näin vastasi kaksi viidestä. Kyselyssä selvitettiin mielipiteitä ongelman syistä, käsityksiä tyypillisistä lasten hyväksikäyttäjistä ja keinoista ongelman ehkäisemiseksi (suhtautumisessa kysymykseen repressio vai preventio, jälkimmäisen kannatus oli Suomessa voimakkain). 70 % suomalaisista ilmoitti välttävänsä turistikohteita, joissa tietäisivät esiintyvän lapsiseksiturismia (mutta ei edes puolet tanskalaisista). Vain neljä prosenttia jäsenmaiden väestöstä kertoi kohdanneensa lapsiseksiturismia matkoillaan.

Vuonna 1999 tutkittiin sekä naisiin että lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa osin samanlaisilla kysymyksillä. Vain tanskalaiset pitivät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vähemmän yleisenä kuin suomalaiset. Lapsiin kohdistuvan väkivallan suomalaiset arvioivat harvinaisemmaksi kuin naisiin kohdistuvan (yleensä edellistä pidettiin yleisempänä). Kyselyissä on laaja joukko väkivallan määrittelyä, hyväksyttävyyttä, syitä ja sitä, keiden kuuluu auttaa uhreja sekä erilaisten ehkäisymenetelmien tehoa koskevia kysymyksiä. Vain 53 prosenttia suomalaisista piti lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa aina hylättävänä ja lain mukaan rangaistavana, kun EU15:ssa näin vastanneiden keskiarvo oli 61 prosenttia. Kun kysymys koski naisiin kohdistuvaa perheväkivaltaa, 59 prosenttia suomalaisista ei sitä hyväksynyt ja uskoi sen olevan aina rangaistavaa, mikä on selvästi lähempänä EU-15:n keskiarvoa, 62 prosenttia.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevassa tutkimuksessa oli lisäkysymyksiä siitä, kuinka tuttu ongelma on työ- ja opiskelupaikoilta, naapurustosta ja ystävä- ja perhepiiristä. Kysyttiin, tunteeko vastaaja mainituista ympäristöistä naisen, joka on perheväkivallan uhri, taikka tällaisen väkivallan aiheuttajan. Vastauksista ei ole lupa päätellä, kuinka yleistä väkivalta on, koska niihin vaikuttaa hyvin olennaisesti, kuinka avoimesti väkivallasta puhutaan. Johdonmukaisesti niiden suomalaisten osuudet, jotka tunsivat uhrin tai tekijän jostakin mainituista ympäristöistä, olivat EU15:n keskiarvoa korkeammat. Yleensä korkeita osuuksia on maissa, joissa naisiin kohdistuva väkivalta on pitkään ollut poliittisella agendalla. Suomalaisesta naisuhritutkimuksesta lisäksi tiedetään, että enemmistö uhreista kertoo kokemastaan parisuhdeväkivallasta ystäväpiirilleen ja siitä kerrotaan myös perheenjäsenille, työtovereille ja naapureille.

Vuonna 2007 Eurobarometrilla tutkittiin pimeän (verottamattoman) työn yleisyyttä. Kolmella kysymyksellä tiedusteltiin, miten väestö on viimeisten 12 kuukauden aikana vastaanottanut tavaroita tai palveluksia, joihin oli syytä uskoa sisältyneen pimeää työtä. Suomalaiset arvioivat käyttäneensä hyväkseen pimeää työtä suunnilleen yhtä usein kuin EU27:ssa keskimäärin, mutta puolet harvemmin kuin ruotsalaiset (tanskalaiset puolestaan vastasivat kysymykseen myöntävästi vielä useammin). Myös sitä kysyttiin, onko viimeisen 12 kuukauden aikana itse tehnyt työtä verotta. EU27:ssä tämän myönsi keskimäärin 5 ja suomalaisista 4 prosenttia, kun sitä vastoin esimerkiksi tanskalaisista 18 ja ruotsalaisista 10 prosenttia. Kyselyssä oli lukuisia kysymyksiä pimeän työn luonteesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä sen hyväksyttävyydestä. Kysyttiin jopa arviota kiinnijoutumisriskistä.

Rikoksen pelkoa seurattu yli 10 vuotta

Vuonna 2002 toistettiin väestön turvallisuuden tunnetta ja huumeongelmien kohtaamista koskevat kyselyt vuosilta 1996 ja 2000. Pohjoismaissa (erityisesti Tanskassa) turvallisuuden tunne oli voimakkain (mitattuna öiseen aikaan ja yksin asuinalueellaan kulkemisella). Kysely osoitti taas, että turvallisuuden tunteella ja sillä, kuinka havaitsee merkkejä huumeongelmasta arkiympäristössä, on selvä yhteys.

Rikoksen pelkoa mitattiin tällä kierroksella myös arviolla, kuinka todennäköisesti vastaaja joutuisi seuraavan 12 kuukauden aikana varkauden, murron, ryöstön tai väkivallan taikka sillä uhkaamisen kohteeksi. Tällaisessa riskiarvioinnissa Suomi sijoittuu varsin tarkkaan EU15 keskiarvoon (arvio väkivallan tai uhkauksen riskistä tosin hieman korkeampi), mutta Ruotsin tavoin Suomessakin varkauden (pois luettuna kännykkävarkaudet) riskiä pidetään olennaisesti suurempana kuin EU15:ssa keskimäärin.

Kyselyyn oli liitetty myös kysymyksiä suhtautumisesta poliisitoimintaan ja rikollisuuden ehkäisyyn. Suomalaiset uskovat murtohälyttimiin ja turvalukkoihin rikosten ehkäisykeinona (mutta eivät niitä hanki, kertoo eurooppalainen rikosuhritutkimus). Yllättäen myös neljä viidestä suomalaisesta uskoo naapurivalvontaohjelmiin eli yhtä moni kuin englantilaisista. Naapurivalvontaohjelmilla on pitkä perinne Englannissa ja ne kattavat suurimman osan asuinalueista, kun taas Suomessa ei ole toteutettu yhtään varsinaista naapurivalvontaohjelmaa. Suomalaiset eivät usko paremman poliisitoiminnan vähentävän rikoksia, mutta näkevät poliisin tekevän hyvää työtä taistelussa rikollisuutta vastaan.

Flash-sarjassa on julkaistu vuonna 2005 tehdyn Urban Audit -kyselyn ensimmäisen kierroksen tulokset. Kyselyssä tutkittiin elämisen laatua 15 eurooppalaisessa kaupungissa, mukana myös meidän Helsinkimme. Tuloksiin kuuluu, että Pohjoismaiden pääkaupungit kuuluvat turvallisimmiksi koettujen kärkeen, kun asiaa mitataan vakiokysymyksellä liikkumisesta öiseen aikaan yksin omalla asuinalueella. Kysely kertoo myös, että tukholmalaiset arvioivat kaupungissa asuvat ulkomaalaiset huonoimmin integroituneiksi, helsinkiläisten arvio on kaupunkien keskiarvoa.

Vuonna 2006 selvitettiin eurooppalaisten asenteet alkoholiin ja tupakkaan. Huumeista on kysytty useinkin. Samana vuonna kysyttiin mm. suhtautumista todistajien suojeluun, veropetoksiin (Suomessa tätä pidettiin vähiten yleisenä ongelmana Luxemburgin jälkeen) ja verotietojen luovuttamiseen jäsenmaiden kesken rajat ylittävän taloudellisen rikollisuuden paljastamiseksi (kaikki Pohjoismaat kannattamassa jyrkästi).

Puutteistaan huolimatta ainutlaatuinen aineisto

Eurobarometrit ovat herättäneet epäilyjä, että kysymykset eivät aina ole aivan samansisältöisiä eri kielillä. Lukuun ottamatta vuodesta toiseen toistuvia kysymyksiä niitä ei liioin ole testattu niin kuin vaativissa kansainvälisissä vertailuissa kuuluisi tehdä. Muotoilut eivät aina ole niitä, joita asiantuntijat pitäisivät parhaina. Puute on, että kyselyjen aineistot eivät ole käytettävissä (mutta kaikki raportit ovat Internetissä, vanhimmat tosin osin lukukelvottomina). Useimmat raportit vain kertovat kysymyksittäin vastausjakautumat eri maissa ja jaottelemalla kaikkien maiden yhteistulokset sukupuolen, iän, sosiaaliaseman ja vastaavien keskeisten taustamuuttujien mukaan. Raporteista näkyy varovaisuus tulkintojen esittämisessä. Ne varsinaisesti tekisivät tulokset kiinnostaviksi, mutta voisivat aiheuttaa erimielisyyksiä.

Komissio kyllä näyttää huolehtineen, että se käyttää Eurobarometria välineenä saadakseen kannatusta politiikalleen. Esimerkiksi ongelmaan kuin ongelmaan on odotettavissa, että vastaajat toivovat unionin voimakkaampaa panosta. Yleensä kysytään vain asioista, joissa komissio on suunnitellut toimivansa. Kriminaalipolitiikassa epäilemättä Eurobarometria on käytetty välineenä väestön tuen saamiseksi organisoidun rikollisuuden ja terrorismin vastaiselle taistelulle. EU:n kriminaalipolitiikkahan on yksipuolisesti suuntautunut niihin, vaikka väestön rikosriskit ovat arkirikollisuudessa.

Eurobarometri kokonaisuudessaan on kuitenkin ainutlaatuinen kyselyaineisto eurooppalaisten ihmisten asenteista, mielipiteistä ja kokemuksista. Se kuvaa monessa suhteessa eurooppalaista kriminaalipolitiikkaa ja rikollisuuttakin sekä maitten välisiä eroja. Yhdistelemällä aineistoja löytyisi varmasti paljonkin kiinnostavaa tietoa, mihin erot ovat yhteydessä. Tätä tehdään valitettavan harvoin.

Tässäkin esimerkkeinä mainitut tulokset mielestäni kiinnostavasti sijoittavat Suomea eurooppalaisten maiden joukkoon. Useat esimerkkitulokset lisäksi ansaitsisivat perusteellisemman analyysin, johon aineksia löytyisi eri kyselyistä runsaasti.

Kirjoittaja on rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri.

 
Julkaistu 19.12.2007