Matti Laine

Durkheim ja Venäjä

Biotieteiden, neurologian ja kognitiivisen psykologian kehitys on kriminologiassa merkinnyt viime vuosina voimakastakin keskittymistä rikollisuuden yksilövalinnan selittämiseen. Tässä on mukana saattanut olla myös vastareaktioita vuosikymmeniä vallinneeseen ajattelumalliin, jossa kaikki on selitetty "sosiaalisesta ympäristöstä käsin". Yksilöllisten selitysten rajallisuuteen törmätään kuitenkin silloin, kun tarkastellaan rikollisuuden ajoittain suurtakin ajallista ja paikallista vaihtelua. Kriminologia ei voi kokonaan hylätä makrososiaalista näkökulmaa.

Kun pohditaan yhteiskuntarakenteen muutoksen suhdetta rikollisuuteen ja muuhunkin poikkeavaan käyttäytymiseen, viitataan usein modernin sosiologian merkittävään luojaan, Émile Durkheimiin. Ensimmäisessä pääteoksessaan ('Sosiaalisesta työnjaosta', 1893/1990). Durkheim esitti tämän yhteyden tiivistettynä ja yksinkertaistettuna seuraavasti. Yhteiskunnat kehittyvät mekaanisesta solidaarisuudesta kohti orgaanista solidaarisuutta, jossa pitkälle erikoistunut työnjako toimiessaan tuottaa makrososiaalista kiinteytymistä ja sääntöihin sopeutumista. Samalla tapahtuu siirtymää rikosoikeuden käytöstä siviilioikeuden laajempaan käyttöön. Suuret ja monimutkaiset järjestelmät eivät siten automaattisesti johda sosiaaliseen disintegraatioon, hajautumiseen ja sen kautta rikollisuuden kasvuun. Jos työnjako toimii normaalisti eli se perustuu ansioihin, saavutuksiin ja vastavuoroisuuden normeihin, integraatio säilyy eikä poikkeava käyttäytyminen lisäänny. Riittävän hidas ja tasainen sosiaalisen muutoksen ja erikoistumisen prosessi turvaa tämän integraation. Velvollisuuden, luottamuksen ja riippuvuuden siteet säilyvät. On kuitenkin olemassa patologisia työnjaon muotoja, joista tärkein aiheemme kannalta on anominen työnjako.

Hyvin suurissa ja nopeissa yhteiskunnallisissa muutoksissa sosiaalinen järjestelmä ja työnjako eivät ehdi sopeutumaan uusiin makrososiaalisiin rakenteisiin. Yhteiskunnan kyky vastata kasvaviin kansalaisten toiveisiin ja odotuksiin vähenee. Syntyy anominen tila, normittomuus, joka jatkuu kunnes kulttuurinen järjestelmä sopeutuu uuteen sosiaaliseen järjestelmään ja palauttaa tasapainon. "Itsemurha" -teoksessaan (1897/1985) Durkheim kuvaa anomisen työnjaon tilannetta näin:

"Taloudellisen sekasorron tapauksissa esiintyy eräänlaista uudelleenluokittelua, joka yhtäkkiä suistaa tietyt yksilöt aikaisempaa huonompaan asemaan. Silloin heidän täytyy vähentää vaatimuksiaan, rajoittaa tarpeitaan ja oppia suurempaa itsehillintää. Kaikki sosiaalisen vaikutusvallan edut menetetään, sikäli kuin niitä on ollut; heidän moraalikasvatuksensa on aloitettava uudelleen. Mutta yhteisö ei voi totuttaa heitä yhtäkkiä tähän uuteen elämään ja opettaa heitä harjoittamaan suurempaa itsehillintää, mihin he eivät ole tottuneet. Niinpä he eivät sopeudu heille langenneeseen osaan, ja sellainen mahdollisuuskin on heistä sietämätön; siitä kärsimykset, jotka irrottavat heidät huonommaksi käyneestä elämisestä jopa ennen kuin heillä on siitä kokemusta."

xxx

William Pridemore, Mitchell Chamlin ja John Cochran (2007) ovat esittäneet, että Neuvostoliiton hajoamista seurannut Venäjän kehitys tukee Durkheimin ajatusta yhteiskunnan muutoksesta ja sosiaalisesta sääntelystä. Yhteiskunnan sosiaaliset instituutiot joutuivat kohtaamaan erityisesti 1990-luvun alusta alkaneen muutoksen hyvin valmistautumattomina. Tapahtui ainutlaatuisen valtava, luonnollinen yhteiskunnallinen koe. Ihmisten sosiaaliset statukset romahtivat ja normijärjestelmät hajosivat. Yrittäminen oli aiemmin rikos, nyt siitä tuli yksilökohtaisen menestyksen edellytys. Samalla väestö piti korruptiota keskeisenä elementtinä sekä poliittisessa että taloudellisessa maailmassa. Miesten eliniänodote putosi kahdeksalla vuodella, noin 60 ikävuoteen. Tutkijat pyrkivät empiirisesti testaamaan Durkheimin mallin ja Venäjän kehityksen yhteyttä. He käyttävät keskeytetyssä aikasarja-analyysissään kolmea muuttujaa. Ne ovat henkirikoskuolleisuus, alkoholikuolemat ja itsemurhat. Monet ongelmakäyttäytymiseen liittyvät luvut olivat maailman mitassa korkealla tasolla Neuvostoliitossa jo ennen Mihail Gorbatshovin valtaannousua. Selkeä kasvu nähtiin kuitenkin nimenomaan Neuvostoliiton romahdukseen liittyen. Seuraavat luvut on poimittu em. aikasarjoista ja ne ovat summittaisia, eivät tarkkoja, mutta antanevat silti kuvan kehityksen suunnasta:

Tärkeää on lisäksi muistaa, että lähtökohdassa, 1980-luvulla, kaikki edellä mainitut kolme muuttujaa olivat hyvin alhaisella tasolla. Pääsyynä tähän lienee ollut Gorbatshovin alkoholin vastainen kampanja, joka alkoi vuonna 1985. Kuolleisuus yleensä, ja erityisesti alkoholikuolleisuus väheni merkittävällä tavalla 2–3 vuoden aikana, jonka jälkeen se kääntyi jyrkkään nousuun.

Tutkijoiden mukaan nopea muutos aiheutti tilanteen, jossa vanhat sosiaaliset instituutiot ja normijärjestelmät eivät enää toimineet, eivätkä uudet olleet vielä syntyneet. Syntyi kulttuurinen tyhjiö, jossa ei ollut selkeää kuvaa oikeasta ja väärästä. Kyse ei siten pelkästään ollut taloudellisista resursseista ja absoluuttisesta köyhyydestä. Normijärjestelmien heikkoutta pahensi edelleen tosiseikka, että suuri osa poliisista, oikeuslaitoksesta, virkamieskunnasta ja taloudellisesta eliitistä oli enemmän tai vähemmän korruptoitunutta. Oikeuden alueella tämä johti kehitykseen, jota voidaan kuvata käsitteellä "varjo-oikeus" (tai "musta oikeus"). Pjotr Skoblikovin (2007) mukaan termi pitäisi pääsääntöisesti ymmärtää tilanteeksi, jossa oikeusviranomaisten toiminta korvautuu tai korvataan rikollisjärjestöjen tai niiden johtajien (esim. "lakia tunnustavat varkaat") toiminnalla.

Kun Venäjällä siirryttiin "shokkiterapian" kautta markkinatalouteen, syntyi monenlaisia omaisuuksiin ja niiden kontrollointiin liittyviä aitoja riitakysymyksiä. Virallinen oikeuslaitos oli kuitenkin kyvytön vastaamaan näihin haasteisiin, eikä pystynyt toimeenpanemaan oikeudellisia ratkaisuja. Yhä enenevässä määrin kansalaiset ja myös viranomaiset tukeutuivat rikollisen alamaailman organisaatioihin ja henkilöihin. Tämä merkitsee myös sitä, että alamaailman arvot ja normit leviävät kansalaisyhteiskuntaan. Skoblikovin mukaan "varjo-oikeus" pitää sisällään ainakin seuraavat tehtävät: 1. velkojen perinnän (väkivaltaa tai sen uhkaa käyttäen), 2. ei-toivottujen velkojien neutralisoinnin (em. menetelmät) ja 3. sovittelupalvelujen tuottamisen konfliktin osapuolille. Virallisesta oikeusjärjestelmästä siirtyy taloudellisia, materiaalisia ja myös henkilöstöresursseja "varjo-oikeuden" piiriin. Tavalliset kansalaiset joutuvat tahtomattaan laajenevan alamaailman vaikutuksen alaiseksi. Kehityksestä ovat vakavan huolestumisensa ilmaisseet niin Boris Jeltsin kuin Vladimir Putinkin.

xxx

Durkheimiin pohjautuvaa analyysia ovat käyttäneet myös Patricia McCall ja Paul Nieuwbeerta (2007). He tutkivat henkirikosasteen ja rakenteellisten tekijöiden yhteisvaihtelua aineistonaan 117 EU-alueen suurta tai keskikokoista kaupunkia 16 eri maasta. Pohdinnassa esitetään kuusi hypoteettista olettamusta tekijöistä, jotka voisivat nostaa henkirikosastetta. Kolme hypoteeseista vahvistuu, kolme taas ei. Tutkijoiden mukaan kaupungistumisen aste (väestön tiheys) näyttäisi nostavan henkirikoslukuja, samoin kuin taloudellisen deprivaation (epätasoarvo, syrjäytyminen yms.) taso. Myös olettamus yhteiskuntarakenteen muutosten henkirikoksia lisäävästä vaikutuksesta vahvistuu (Itä-Euroopan kaupungit). Sen sijaan väestön heterogeenisuus (ei-EU-kansalaisten määrä) eikä myöskään nuorten määrä korreloi merkittävällä tavalla henkirikosasteen kanssa. Yllättävältä voi tuntua tieto, että näin on myös työttömyysasteen kanssa. Artikkelin tekijät tuovat esiin, että monissa maissa on sellaisia hyvinvointivaltiollisia järjestelmiä, jotka merkittävällä tavalla pehmentävät työttömyyden negatiivisia vaikutuksia. Näin Durkheimin tarkoittamaa tasapainohäiriötä ei synny tai se oleellisella tavalla lievenee.

Lähteet saa kirjoittajalta matti.laine@om.fi.

 
Julkaistu 19.12.2007