Matti Piispa

Älä lyö lasta -kampanjan mediajulkisuus

Tutkimusten saaman uutisjulkisuuden ja sen virittämän vilkkaan keskustelun ansiosta Lastensuojelun Keskusliiton Älä lyö lasta -kampanjasta muodostui tärkeä hanke kuritusväkivallan ongelman tiedostamisessa ja ehkäisemisessä. Se nosti median rutiiniaiheen – jatkuvasti uutisoidaan lapsiin kohdistuneista yksittäisistä väkivallanteoista, paikallisista ja alueellisista projekteista ym. – hetkeksi agendan kärkeen ja antoi näin aineksia myös ongelman omakohtaiseen pohdintaan.

Lastensuojelun Keskusliiton Älä lyö lasta -kampanjan vaikutuksia oli mahdollista arvioida myös media-aineiston avulla, sillä Oy Cision Finland Ab on liiton toimeksiannosta seurannut ja kerännyt uutisia ja kannanottoja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Kävin läpi tämän kaikki mediat kattavan aineiston syyskuun lopun 2006 ja kesäkuun 2007 väliseltä ajalta ja erittelin siinä esiintyviä teemoja ja argumentteja. Tavoitteeni oli kuvata Älä lyö lasta -kampanjan virittämää julkista huomiota ja keskustelua. Nehän ovat edellytys sille, että kampanja vaikuttaisi kuritusväkivaltaa vähentävästi.

Saavutetun julkisuuden perusteella arvioituna Älä lyö lasta -kampanjan selvästi merkityksellisin osio oli syyskuun lopussa 2006 julkistettu tutkimus ruumiillista kuritusta koskevista asenteista ja käytännöistä. Tuon tutkimuksen mukaan lähes kolmasosa suomalaisista hyväksyi ruumiillisen kurituksen lasten kasvatuskeinona, yli kymmenesosa vastaajista ei pitänyt lapsen potkaisemista tai lyömistä nyrkillä pahoinpitelynä ja noin joka toinen sanoi joskus tukistaneensa lastaan.

Nämä tulokset olivat iso uutinen sekä painetussa että sähköisessä mediassa, ja ne virittivät paljon myös kannanottoja. Oy Cision Finland Ab havaitsi niitä käsittelevän uutisen muun muassa 48 sanomalehdessä ja monissa YLEn ja MTV3:n uutislähetyksissä. Myös pääkirjoitusten ja kolumnien määrä (25 nimenomaan tuon tutkimuksen johdosta + 18 siihen viitannutta) oli yksittäisen tutkimuksen aikaansaamaksi suuri.

Tämä oli ainakin jossain määrin odotettu tulos. Aikaisemmissakin tutkimuksissa on havaittu, että tutkimusten tuottama numerotieto moraalisesti vahvasti latautuneesta teemasta (kyse ihmisarvosta ja -oikeuksista) saa median kiinnostumaan. Esimerkiksi tutkimukset nuorten päihteiden käytöstä saavat yleensä paljon sekä uutis- että kommentoivaa julkisuutta osakseen.

Kuritusväkivaltaa vastaan

Sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistut pääkirjoitukset ja kolumnit olivat lähes poikkeuksetta ja yleisönosastokirjoituksetkin useimmiten kaikenlaista ruumiillista kuritusta vastaan. Erityisen jyrkästi tuomittiin lasten potkiminen ja lyöminen. Voidaan sanoa, että julkisuus on tältä osin selvästi kuritusväkivaltaa vastustavien puolella. Verkkokeskusteluissa asetelma on hieman toinen, sillä niissä käytetään paljon lasten ruumiillista kuritusta kannattavia puheenvuoroja.

Useimmin käytetyt argumentit kuritusväkivaltaa vastaan olivat tutkimassani aineistossa seuraavat:

  • vanhempien lapsiin kohdistama ruumiillinen kuritus on kielletty Suomen lainsäädännössä jo yli 20 vuotta sitten,
  • kuritusväkivalta voi jättää lapseen vakavat psyykkiset jäljet: synnyttää epäluottamusta, pelkoa, vihaa ja ahdistusta ja heijastua aikuisiässä väkivaltaisuutena,
  • väkivaltaiset kasvatus- ja käyttäytymismallit usein "periytyvät" sukupolvelta toiselle, ja
  • lapsella on oikeus väkivallattomaan kasvuympäristöön.

Erityisen virittävänä voidaan pitää sitä uutisoinnissa ja keskustelussa esitettyä argumentaatiota, jossa ruumiillinen kajoaminen lapseen kyseenalaistettiin huomauttamalla, että eihän toista aikuistakaan saa tukistaa tai läpsiä, jos tämä tekee jotain hölmöä. Miksi ihmeessä vastaava siis pitäisi hyväksyä puolustuskyvyttömien ja herkkien lasten kohdalla?

Kaikki nämä argumentit "tarjottiin" keskusteluun tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden tulkintoina jo tutkimuksen uutisoinnissa. Aiheen moraalisen latauksen vuoksi keskustelussa oli paljon myös yleishumanistista puhetta siitä, että lasta ei yksinkertaisesti saa satuttaa ja alistaa. Kuritusväkivallan taustasyitä sen sijaan pohdittiin keskustelussa niukasti.

Yleisönosastoissa ja erityisesti verkkokeskusteluissa ja -gallupeissa esitettyjen, ruumiillista kuritusta puolustaneiden puheenvuorojen peruslogiikka oli tukistusten, luunappien ym. "lievän" kurituksen ja väkivallan erottaminen toisistaan. Väkivalta, esimerkiksi potkiminen tai lyöminen, tuomittiin, mutta lievää ruumiillista kuritusta pidettiin hyväksyttävänä äärikeinona, joka asettaa rajoja esimerkiksi silloin, kun lapsi aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille eikä puhe mene perille.

Moni vetosi "lievää" ruumiillista kuritusta puolustaessaan omaan kokemukseen: hänestä ja hänen lapsistaan on tullut vastuullisia ja menestyviä kansalaisia. Tukkapöllyjä ym. kuvattiinkin rakkauden teoiksi, joihin olennaisina osina kuuluvat myös teon sanallinen selittäminen ja lohduttaminen (esim. sylissä pitäminen) jälkeenpäin. Fundamentalistiset, vanhoja fraaseja (esim. "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa") käyttävät kuritusmyönteiset puheenvuorot sen sijaan olivat keskustelussa hyvin harvinaisia.

Kuten Lastensuojelun Keskusliiton tutkija Heikki Sariola julkisuudessa arvioi, keskustelun vaikutus näkyi lokakuussa 2006 [vai 2007?] julkistetun uuden tutkimuksen tuloksissa. Ruumiillisen kurituksen kannatus oli heikentynyt ja tukistamiset ja läimäyttelyt "tunnustaneiden" osuudet olivat pudonneet merkittävästi. Tämä tutkimus sinänsä sai julkisuudessa paljon vähemmän huomiota kuin edeltäjänsä, ja siitä uutisoitiin parisuhdeväkivallan tuomitsemista korostaen, jolloin myönteinen kehitys kuritusväkivaltaa koskevissa asenteissa ei tullut kunnolla esiin.

Keskustelu hiljenee

Virikkeitä keskusteluun kuritusväkivallan ongelmasta tuli syksyllä 2006 muualtakin kuin Lastensuojelun Keskusliitosta. Silloin julkistettiin myös YK:lle ja Suomen UNICEFille tehdyt tutkimukset lasten kohtaamasta väkivallasta ja ruumiillista kuritusta koskevista asenteista yläasteikäisten keskuudessa. Samaan aikaan valmisteltiin lastensuojelulain muuttamista ja päätettiin, että eri hallinnonalojen yhteinen painopiste vuonna 2007 on lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen.

Alkuvuoden 2007 aikana keskustelu sen sijaan hiljeni, ja selvät viittaukset Lastensuojelun Keskusliiton tutkimuksiin ja kampanjaan jäivät mediassa vähäisiksi. Vahvimmin elämään näytti jääneen syyskuussa julkistettu (ja jo lokakuussa "vanhentunut") tieto, jonka mukaan kolmasosa suomalaisista hyväksyy lasten ruumiillisen kurituksen. Suoria viittauksia siihen, että Älä lyö lasta -kampanja olisi vaikuttanut omaan mielipiteeseen, ei mediajulkisuudessa esiintynyt.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on tutkinut paljon julkisia keskusteluja ja mielipideilmastoa erityisesti päihdekysymyksissä.

 
Julkaistu 19.12.2007