Olavi Kaukonen

Päihdekuntoutus systemaattisemmin osaksi yhdyskuntaseuraamuksia

Oikeusministeriön työryhmä lisäisi yhdyskuntaseuraamusten käyttöä ja vaikuttavuutta. Tavoitteena olisi, että rikoksentekijä voisi nykyistä useammin suorittaa työpalvelun päihdeongelmastaan huolimatta.

Rangaistusten täytäntöönpanon keskeisenä tavoitteena on uusintarikollisuuden vähentäminen. Päihteiden ongelmakäyttö näyttää puolestaan olevan merkittävin yksittäinen perinteiseen rikollisuuteen liittyvä ja myös rikoskierrettä ylläpitävä tekijä. Seuraamusjärjestelmän tasapuolisen toiminnan näkökulmasta asiaan liittyy myös perustavanlaatuisempi ristiriita: vaikeimmin päihdeongelmaisilla on käytännössä suurin riski saada myös tekoonsa nähden tarpeettoman ankara seuraamus, koska elämänhallinnalliset ongelmat vaikeuttavat yhdyskuntaseuraamuksista suoriutumista oleellisesti. Erityisesti yhdyskuntapalveluun tuomittu päätyy tällöin tarpeettoman helposti vankilaan käytännössä psykososiaalisten ongelmiensa vuoksi.

Viime vuoden lopulla kävi ilmeiseksi, ettei sopimushoitotoimikunnan (KM 2002:3) ehdottamaa tuomioistuimen määräämää sopimushoitorangaistusta ainakaan kuluvalla hallituskaudella lähdettäisi kokeilemaan useista erilaisista periaatteellisista, toiminnallisista ja taloudellisista syistä johtuen. Sen sijaan tulisi arvioida olemassa olevaa lainsäädäntöä ja kehittää toimintatapoja, joiden avulla riittävä päihdeinterventio olisi mahdollista liittää osaksi nykyisiä ja suunnitteilla olevia yhdyskuntaseuraamuksia.

Oikeusministeriö asetti tammikuussa 2006 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotukset päihdekuntoutuksen käytön tehostamiseksi yhdyskuntaseuraamusten toimeenpanon yhteydessä. Yhdyskuntaseuraamuksilla tarkoitetaan yhdyskuntapalvelua, nuorisorangaistusta, ehdollisesti rangaistujen nuorten valvontaa sekä ehdonalaisvalvontaa. Näiden lisäksi myös lokakuussa 2006 voimaan tullutta valvottua koevapautta on tässä yhteydessä syytä pitää yhdyskuntaseuraamuksen luonteisena seuraamuksena.

Työryhmän tehtävänä oli tehdä tarvittavat lainsäädännölliset ja toiminnalliset kehittämisehdotukset, joiden avulla yhdyskuntaseuraamus olisi mahdollista panna täytäntöön nykyistä useammin päihdeongelmasta huolimatta. Päihdekuntoutuksen tarve tulisi ottaa systemaattisesti huomioon osana yhdyskuntaseuraamuksen toimeenpanoa siten, että rangaistuksen vaikuttavuutta lisätään. Lisäksi tavoitteena oli, että ehdottoman vankeusrangaistuksen käyttöä on samalla mahdollista vähentää.

Rikosoikeuspolitiikan mahdollisuudet ja rajat

Yksinkertaisin ja suomalaiselle rikosoikeusjärjestelmälle luontevin tapa olisi ollut seurata Ruotsin mallia ja säätää laki sopimushoidosta sitä ehdottaneen toimikunnan ehdotusten mukaisesti, aluksi siis koko valtakuntaa suppeampana kokeiluna.

Seuraamusjärjestelmää onkin pääsääntöisesti uudistettu kokeilujen kautta. Toimintatapaa on kuitenkin pidetty ongelmallisena perustuslain näkökulmasta, koska tällöin eri osissa maata kohdeltaisiin lainrikkojia eri tavoin. Toisaalta esitystä on arvosteltu myös yleisen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön näkökulmasta: päihdeongelmaisille tulisi järjestää heidän tarpeidensa mukainen kuntoutus joka tapauksessa riippumatta siitä, ovatko he lainrikkojia. Aivan ristiriidatonta ei olisi sekään, että suunnitellun hoitoseuraamuksen pituus määräytyisi esityksen mukaan ensi sijassa teon tuomittavuuden, ei niinkään tekijän kuntoutustarpeen perusteella.

Toisaalta tiedetään, että perinteinen rikosoikeuspolitiikka on useissa rikoslajeissa yksinään tehoton säätelykeino. Olisi esimerkiksi periaatteessa mahdollista yksinkertaisesti nostaa yhdyskuntapalvelun muunnon ylärajaa. Kun nykyisin korkeintaan kahdeksan kuukauden ehdoton vankeustuomio on mahdollista muuntaa yhdyskuntapalvelutuomioksi, yläraja voitaisiin asettaa esimerkiksi kahteentoista kuukauteen.

Yleisesti ajatellen ja kriminaalipoliittisessa mielessä kannatettava ajatus ei ratkaisisi tässä puheena olevan ryhmän ongelmia, koska jo nyt yhdyskuntapalvelun käyttöaste kertoo, että palveluun tuomitaan vain noin kolmannes niistä, jotka siihen voitaisiin pelkästään rikosoikeudellisin perustein tuomita. Käytännön rajoitukset liittyvät tuomittujen puutteelliseen elämänhallintaan.

Toisaalta mahdollisuuksia rajoittavat rikosoikeudellisen ajattelun peruslähtökohdat, joissa yleisesti omaksuttua pohjoismaista rationaalisuusperiaatetta ei viety aivan perille saakka. Klassinen esimerkki tästä on Suomessa laaja sakkovankeuden käyttö. Rikosoikeudellisin toimin on vähennetty sakkovankeuden käyttöä, mutta muunnosta pääsääntönä kokonaan luopuminen on koettu erittäin vaikeaksi. Muuntouhan oletetaan lisäävän rangaistuksen pelotevaikutusta. Pelotepotentiaali aktualisoituu kuitenkin paradoksaalisesti lähinnä niiden lainrikkojien tuomioissa, joihin pelote ei näytä lainkaan tehoavan. Rikosoikeudellisesti johdonmukainen eteneminen näyttää tuottavan käytännössä kohtuuttoman ja yhteiskunnalliselta vaikuttavuudeltaan lähinnä negatiivisen tuloksen.

On kuitenkin hyvä huomata, että uusklassinen oikeusajattelu kokonaisuutena näyttäisi edelleen puolustavan yleisperiaatteena paikkaansa. Sen ongelmat aktualisoituvat pääsääntöisesti silloin, jos uskomme, että aivan oleellisesti huono-osaisuuteen liittyvään, jokseenkin suunnittelemattomaan rikollisuuteen on mahdollista vaikuttaa ensisijaisesti tai pelkästään rikosoikeudellisin keinoin.

Ehkäisevää kriminaalipolitiikkaa, rikosoikeuspolitiikkaa ja seuraamuspolitiikkaa ei siis ole syytä irrottaa toisistaan muutoin kuin korkeintaan analyyttisesti. Tasapainoiseen onnistumiseen tarvitsemme näitä kaikkia, mutta myös sitä, että kriminaalipolitiikan rajapintoja muuhun yhteiskunnalliseen päätöksentekoon täsmennetään.

Kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus ja vaikuttavuus

Lainrikkojiin kohdistuvien päihdeinterventioiden tulee olla oikean luonteisia ja oikean aikaisia suhteessa heidän palvelujen tarpeeseensa – siis vaikuttavia. Päihdeongelmainen lainrikkoja on samanaikaisesti sekä kuntoutukseen oikeutettu kuntalainen että yhdyskuntaseuraamukseen tuomittu rikoksentekijä. Seuraamusjärjestelmän ja yhteiskunnan tukijärjestelmien rinnakkaista yhteistyötä voidaan kehittää huomattavasti nykyistä aktiivisemmaksi. Kriminaalihuollolla on vahva tietoperusta yhdyskuntaseuraamusten toimeenpanon asiakastyöstä ja sen ehdoista. Kokonaisuuteen on kuitenkin erityisen hyödyllistä sisällyttää niitä psykososiaalisen kuntoutuksen asiantuntijajärjestelmiä, jotka jo ovat olemassa.

Eri hallinnonalojen järjestelmien prosessien yhteistoiminnallisesta ohjauksesta meille ei ole kuitenkaan kertynyt kovin vahvaa tieto- tai taitoperustaa. Onnistuminen edellyttää sekä päihdepalvelujärjestelmän että rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän samansuuntaista kehittämistä ja mahdollisuuksia tiiviiseen yhteistyöhön. Tätä ei ehkä saavutetakaan väljällä verkostotyön orientaatiolla: selkeät roolit ja täsmällinen työnjako luovat hyvän yhteistyön perustan.

Yhteisten työprosessien tukeminen ja määrittely edellyttää joitakin lainsäädännöllisiä muutoksia. Näitä on erikseen listattu työryhmän mietintöön "Päihdekuntoutus ja yhdyskuntaseuraamukset", josta ovat luettavissa myös ehdotukset kokonaisuudessaan. Keskeisimmät ehdotetut muutokset voitaneen kuitenkin tiivistää kolmeen asiakokonaisuuteen:

Ensinnäkin, kaikkien yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoon tulee tarvittaessa yhdistää asiakkaan kulloisenkin tarpeen mukaista päihdekuntoutusta. Käytännössä se edellyttää sitä, että kunta tuottaa tai päivittää asiakasta koskevan päihdehuoltolain mukaisen kuntoutussuunnitelman. Tällä on merkitystä sekä kuntoutuksen jatkuvuudelle että ensisijaisten sosiaaliturvajärjestelmien aktivoitumiselle. Lakiin nykyisinkin kirjatun velvoitteen toteutumista on mahdollista tukea yhteistyön keinoin.

Toiseksi, yhdyskuntapalveluun tuomittaessa kunnan laatima kuntoutussuunnitelma tulee liittää Kriminaalihuollon soveltuvuusselvitykseen jo syyttämisvaiheessa. Yhdyskuntapalvelun suorittaminen voi tällöin tulla realistisena mahdollisuutena kyseeseen, vaikka tuomittu ei ilman kuntouttavia toimia soveltuisi palveluun.

Kolmanneksi, Kriminaalihuoltolaitoksella tulee olla oikeus muokata palvelusuunnitelmaa ilman erillistä tuomioistuinkäsittelyä tuomion suorittamisen varmistamiseksi. Lakia yhdyskuntapalvelusta tulee muuttaa siten, että mahdollisuutta uusintarikollisuuden vähentämistä tukevien toimintaohjelmien tai päihdeongelmien vähentämiseen tarkoitettujen palvelujen käyttöön laajennetaan olennaisesti. Yläraja tulisi nostaa kymmenestä tunnista ainakin 50 tuntiin, kuitenkin niin että yhdyskuntapalveluksi hyväksyttävien tuntien määrä voisi olla enintään puolet tuomituista palvelutunneista. Näin ollen yhdyskuntapalvelu säilyisi edelleen luonteeltaan työpalveluna. Kuntoutus olisi mahdollista toteuttaa arvioidun tarpeen mukaisesti joko avo- tai laitoskuntoutuksena tai näiden yhdistelmänä. Yksi kuntoutusvuorokausi vastaisi yhtä vankeuspäivää, ja kriminaalihuollon mahdollisuuksia luotettavaan päihdekontrolliin vahvistettaisiin.

Yhä useampi vankilan sijaan yhdyskuntapalveluun

Uusien yhteistoiminnallisten työtapojen omaksuminen on aina vaikeaa. Mikäli tässä kuitenkin onnistutaan, etenkin yhdyskuntapalvelun sosiaalinen valikoivuus vähenisi olennaisesti: palveluun olisi mahdollista tuomita vuosittain noin 400 kertaa nykyistä useammin, mikä laskisi päivittäistä keskivankilukua noin viidelläkymmenellä.

Esitykset haastavat sekä kuntakenttää että rikosseuraamusjärjestelmää aivan uudenlaisiin toimintatapoihin ja yhteistoiminnan muotoihin. Esitysten toteutuessa kuitenkin kaikki voittaisivat: kunnat ehyempien ja suunnitelmallisempien kuntoutusjatkumoiden toteutumisena, tuomitut elämänhallinnallisten ongelmien vähenemisenä, seuraamusjärjestelmä onnistuneina tuomioiden täytäntöönpanoina ja uusintarikollisuuden vähenemisenä, vankeinhoitolaitos säästyneinä kuluina ja koko yhteiskunta kaikille turvallisempana toimintaympäristönä.

Päihdekuntoutusta yhdyskuntaseuraamuksissa selvittäneen työryhmän mietintö löytyy oikeusministeriön verkkosivuilta .

Kirjoittaja on neuvotteleva virkamies oikeusministeriössä ja toimi työryhmän puheenjohtajana.

 
Julkaistu 15.12.2006