Riikka Kostiainen

Kansalliselle kriminaalipolitiikalle riittävä liikkumavara

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Raimo Lahti. Hän toteaa, että aina pitäisi nostaa esiin kysymys kriminaalipolitiikan koko keinovalikoimasta ja nähdä, että rikosoikeus on vain yksi sen osa-alue. Tämä näkökulma ei nouse tarpeeksi esille EU:n rikoslainsäädännön kehittämisessä.

Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Raimo Lahti pyrki jo väitöskirjassaan 1974 kehittämään kriminaalipoliittisesti suuntautuvaa rikoslainoppia. Tärkeää on, ettei rikosoikeutta tarkastella vain perinteisestä lainopillisesta vaan myös kriminaalipoliittisesta näkökulmasta. Hän määrittelee kriminaalipolitiikalla olevan kaksi merkitysulottuvuutta: tieteellinen ja käytännöllinen. Toivottavaa olisi, että ne olisivat suhteellisen lähellä toisiaan. Tieteellinen kriminaalipolitiikka on Inkeri Anttilan termein rationaalista ja humaania. Lahti itse on käyttänyt määreitä tehokas, oikeudenmukainen ja humaani. Hänestä täytyy pyrkiä vaikuttamaan siihen, että myös käytännön kriminaalipolitiikka on tällaista.

Keskeisin kehityspiirre on viime aikoina ollut rikosoikeuden nopeasti etenevä kansainvälistyminen. Eurooppalaisella rikosoikeudella tarkoitetaan Suomessa ensisijaisesti Euroopan Unionin oikeuden vaikutuksista muodostuvaa rikosoikeutta. EU-rikosoikeuden keskeisin vaikutus tapahtuu talousrikollisuuden alueella, mutta EU:n kolmannen pilarin puitepäätösten seurauksia on esimerkiksi eurooppalainen pidätysmääräys ja sen kansallisesti toimeenpaneva laki rikoksentekijöiden luovuttamisesta EU-jäsenvaltioiden kesken. Toinen esimerkki EU:n vaikutuksesta on terrorismirikoksia koskeva lainsäädäntömme.

– Lisäksi lainsäädäntöömme heijastuu globaali rikosoikeus, joka aikaisemmin vaikutti erityisesti kansainvälisten sopimusten kriminalisointivelvoitteiden kautta. Esimerkkejä tällaisista maailmanrikoksista ovat ilma-aluksen kaappaus, huumausainerikokset ja rahanpesu. Nykyisin ovat merkittäviä myös rikokset kansainvälistä oikeutta vastaan, ja kansallisen rikosoikeusjärjestelmämme tulee kyetä käsittelemään myös näitä rikosasioita kansainvälisten rikostuomioistuinten rinnalla. Voidaan siten erottaa kansainvälinen, yleiseurooppalainen, pohjoismainen ja vielä kansallinen kriminaalipolitiikka, ja nämä ovat yhä enemmän vuorovaikutuksessa keskenään.

EU:n rikoslainsäädäntöön laajempi näkemys

Lahden mukaan yksi ongelma onkin se, että suomalaisessa ja pohjoismaisessa ajattelussa kriminaalipolitiikka on ajateltu laaja-alaisesti, kun taas EU:n piirissä ollaan paljon kapeamman rikosoikeuspolitiikan kannalla ja vielä niin, että tehokkuus- tai turvallisuusnäkökulma korostuu suhteessa oikeudenmukaisuus- ja humaanisuusnäkökulmiin. Kriminaalipoliittiseen keskusteluun kuuluu keskustelu perusteista, missä tapauksissa ylipäätään kriminalisoidaan, mitä sanktioita tarvitaan ja millaisin sanktiouhin. Rikosoikeutta pitäisi käyttää EU:nkin lainsäädäntötoimissa mahdollisimman säästeliäästi viimeisenä keinona. Tämä kysymys on ajankohtainen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuoreen tuomion (13.9.2005) johdosta, kun siinä katsottiin yhteisön lainsäätäjällä olevan oikeus toteuttaa rikosoikeuteen liittyviä toimenpiteitä ympäristönsuojelun tehostamiseksi.

Lahti kiittelee eduskunnan lakivaliokunnan lokakuista lausuntoa Euroopan perustuslakisopimuksesta. Valiokunta korosti, että kun sopimus hyväksytään tietynlaisena parannuksena nykytilanteeseen, pitäisi kuitenkin olla riittävä liikkumavara kansalliselle kriminaalipolitiikalle ja kansallisen rikosoikeusjärjestelmän perusperiaatteiden säilyttämiselle. Lisäksi valiokunta piti tärkeänä mm., että kriminaalipolitiikkaa myös unionin tasolla kehitetään tutkimustiedon pohjalta ja että ankarien rangaistusten sijaan painotetaan laajapohjaista lähestymistapaa ja rikosten ennaltaehkäisyä.

– Meidän pitäisi löytää keinoja, joilla tämän tyyppiset tavoitteet ja arvot tulisivat esille EU:n lainsäädännön valmistelussa. Pohjoismainen yhteistyö tältä osin olisi tietysti toivottavaa, sillä nämä piirteet ovat tunnusomaisia Pohjoismaille ja saaneet vähemmän painoarvoa muualla, hän toteaa.

– EU:n päätöksentekojärjestelmää pitäisi pystyä kehittämään sillä tavalla, että on riittäviä resursseja ammattimaisuuden lisäämiseksi komissiossa ja neuvostossa tehtävien säädösten valmistelussa. On tietysti pulma, että asioita joudutaan usein valmistelemaan hyvin nopeasti ja että jäsenmailla on halu saada omia poliittisia painotuksiaan esiin. Mutta varmaan säädösten valmistelua on mahdollista kehittää niin, että se on pitkäjänteisempää ja että siinä hyödynnetään entistä paremmin tutkimustietoa ja kriminaalipoliittista kokonaisnäkemystä.

Rikoslain kokonaisuudistus ja kansainvälistyminen

Professori Raimo Lahti on ollut aktiivisesti rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksessa mukana vuosina 1980–1999, johtoryhmän jäsenenä ja puheenjohtajana talousrikostyöryhmässä. EU-rikosoikeus alkoi vaikuttaa ns. yhteisöpetossopimuksen ja puitepäätösten kansallisen toimeenpanon seurauksena merkittävästi vasta siinä vaiheessa, kun rikoslainsäädännön kokonaisuudistus oli jo pääosin toteutettu.

– Nyt nousee kysymys, pitäisikö meidän tarkistaa rikoslain lukujaottelua ja rangaistusuhkapolitiikkaa, jotta kansainvälisen ja eurooppalaisen rikosoikeuden vaikutuksesta annettavat rikossäännökset istuisivat kokonaisuuteen nykyistä paremmin. Kokonaisuudistuksen ideoita oli, että tekojen rangaistavuutta arvioidaan yhtenäisesti, rangaistusuhkien asettamisessa ollaan johdonmukaisia ja että kaikki vankeusuhan sisältävät rangaistussäännökset sisällytetään rikoslakiin. Rikosoikeuden johtavia periaatteita, kuten laillisuusperiaatetta, pitää soveltaa mahdollisimman yhdenmukaisesti. Toisaalta johonkin rajaan saakka pitää ottaa huomioon rikosoikeuden tietynasteinen sektoroituminen tai fragmentoituminen kansainvälisen kehityksen seurauksena. Talouselämän ja yritystoiminnan rikosten erityispiirteitä otettiin uudistuksessa huomioon, esimerkiksi oikeushenkilön rangaistusvastuun käyttöönottona.

Lahden mukaan joitakin rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttuja ratkaisuja voidaan joutua miettimään uudelleen. Esimerkiksi eräiden EU:n puitepäätösten kansallisessa toimeenpanossa on jouduttu törmäykseen sen rikoslakiuudistuksen linjauksen kanssa, jonka mukaan rangaistusasteikkoja kapeutetaan vastaamaan paremmin todellisuudessa tuomittujen rangaistusten vyöhykettä. Yleiseurooppalainen rangaistusuhkapolitiikka suosii laajempia rangaistusasteikkoja. Tässä tilanteessa on Suomen kannalta tärkeää turvata ennen kaikkea se, että lainkäytössä voidaan soveltaa lievimpiä seuraamusvaihtoehtoja.

Rikoslain kokonaisuudistuksen keskivaiheilla 1990-luvulla nousi voimakkaammin esiin ihmis- ja perusoikeusajattelu. Se on vaikuttanut terävöittävästi etenkin kriminalisointiperiaatteisiin. Osauudistuksissa on myös jouduttu entistä tarkemmin pohtimaan perus- ja ihmisoikeusulottuvuuksia mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamiskäytännön valossa.

Lahti pitää valitettavana sitä, että rikoslain kokonaisuudistus on jäänyt viimeistä hienosäätöä vaille. Hän odottaa, että kansainvälisillä areenoilla voisi sanoa, että Suomessa on voimassa 2000-luvun eikä enää 1800-luvun rikoslaki. Viimeistely edellyttää vanhentuneiden säännösten siivoamista – niitä on ehkä viisi prosenttia pykälistä – ja ainakin lukujaottelun tarkistamista.

– On kuitenkin selvää, kun rikoslain kokonaisuudistus on kestänyt kolmisenkymmentä vuotta, ettei voida käyttää useita lisävuosia rikosoikeuden kansainvälistymisen ja eurooppalaistumisen vaikutusten arvioimiseen. Täytyy löytää tapoja, joilla toteutetaan polttavimmat muutostarpeet, ja täytyy varautua siihen, että joudumme uudistamaan rikoslakia osauudistuksin entistä tiheämpään tahtiin.

Hän muistuttaa, että rikosoikeuden perusperiaatteetkaan eivät ole muuttumattomia, vaan koko ajan joudutaan miettimään niiden sisältöä muuttuvissa toimintaympäristöissä.

– Kysymys voi olla vaikkapa rikoslainsäädäntömme osallisuusopin muuttumisesta, jotta voidaan ottaa entistä paremmin huomioon uudenlaiset yhteistekemisen muodot humanitaarisen oikeuden loukkauksissa tai järjestäytyneessä rikollisuudessa. Rikoslakiuudistuksessa jo luovuttiin yksilöllisen syyllisyysperiaatteen ehdottomuudesta, kun omaksuttiin oikeushenkilön rangaistusvastuu. EU-oikeuden vaikutuksesta on erityisesti kilpailuoikeuden ja arvopaperioikeuden alalla otettu käyttöön tuntuvia rankaisullisia hallinnollisia seuraamuksia. Joudumme pohtimaan sitä, mikä on rikosoikeudellisten rangaistusten suhde hallinnollisiin seuraamusmaksuihin ja miten pitkälle oikeusperiaatteiden ja oikeusturvakeinojen tulee niissä olla verrannollisia. Nämä sanktiopolitiikan kysymykset jäivät rikoslakiuudistuksessa vähälle huomiolle.

Tutkimukseen kansainvälinen näkökulma

Professori Raimo Lahti tiivistää, että omassa toiminnassaan hän on pyrkinyt Inkerin Anttilan hengessä ylläpitämään kansainvälisiä yhteyksiä ja korostamaan tutkimus- ja opetustoiminnassa kansainvälisiä ulottuvuuksia. Siksi hän on julkaissut paljon artikkeleita vieraalla kielellä ja osallistunut aktiivisesti kansainväliseen järjestötoimintaan, mm. Kansainvälisen rikosoikeusyhdistyksen (AIDP) varapuheenjohtajana. Uusi kansainvälinen tehtävä on toimia ylimääräisenä tuomarina entisen Jugoslavian alueen sotarikoksia käsittelevässä kansainvälisessä tuomioistuimessa ICTY:ssä.

Toinen tärkeä asia hänelle on opiskelijoiden lopputöiden ohjaaminen ja heidän opastamisensa tutkimuksen ja tutkijain kansainväliseen vuorovaikutukseen. Tutkimustyössä on yleensä liian vahvasti kansallinen näkökulma. Hän korostaa oikeusvertailun kasvavaa merkitystä. EU:n ja kansainvälistä rikosoikeutta kehitettäessä ja sovellettaessa tarvitaan yhä enemmän tietoa kansallisista järjestelmistä. Ne ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Samalla oikeuskäsityksissä ja -instituutioissa tapahtuu lähenemistä, ja eri oikeuskulttuurit – kuten mannermainen ja common law -maiden – saavat lisääntyvästi vaikutteita toisiltaan. Esimerkiksi rahanpesusäännösten ymmärtämiseksi on tarpeen tuntea sääntelyn taustalla olevat kansainväliset velvoitteet ja niiden edustama oikeuskulttuuri.

– Kolmas tärkeänä pitämäni asia on osallistuminen lainvalmistelutehtäviin ja toimiminen eduskunnan valiokunnissa kuultavana asiantuntijana. Siten voi välittää tieteellistä kriminaalipolitiikkaa käytännön päätöksentekoon.

Yliopistotutkijoilla on kriminaalipolitiikassa tieteellinen ja kriittinen rooli. Sen ohella että yliopisto on opetuksen ja tutkimuksen tyyssija, sen yhteiskunnallisen vaikuttamisen tehtävä tunnustetaan nykyään uudessa yliopistolaissa ja strategiapapereissa. Lahti pitää tärkeänä yliopistotutkijoiden roolia kriittisinä asiantuntijoina, jotka ovat siinä tehtävässään riippumattomia ja puolueettomia. On asianmukaista, että he tuovat omat arvolähtökohtansa esiin.

– Jokaisen yliopistotutkijan täytyy selvittää itselleen, miten paljon hän keskittyy opetukseen ja tutkimukseen ja miten paljon hän haluaa osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen esimerkiksi juuri lainvalmistelutehtävissä. Suomen kaltaisessa pienessä maassa melkoisen osan yliopiston professoreista tulisi voida osallistua lainsäädännön kehittämishankkeisiin ainakin silloin, kun niissä käsitellään oikeudenalan perusperiaatteita. Tällöin tutkijan on tiedostettava lainvalmisteluun osallistumisesta johtuva jännite kriittisen ja puolueettoman asiantuntijan rooliin nähden. Itse olen katsonut, että noissa molemmissa tehtävissä voi toimia ja niiden mukaiset roolit erottaa, kun kriittisenä asiantuntijana tuo avoimesti esiin oman aiemman osallistumisensa ja perustelunsa arvo- ja muille kannanotoilleen.

 
Julkaistu 15.12.2006