Tapio Lappi-Seppälä

Kymmenen kysymystä yhdyskuntaseuraamuksista

Kirjoituksessa käsitellään erilaisia yhdyskuntaseuraamuksiin liittyviä näkökulmia.

1. Mitä niillä tarkoitetaan?

Kriminaalihuoltolaitoksen määritelmä kuuluu: "Yhdyskuntaseuraamukset ovat ehdollisesti rangaistujen nuorten valvonta, nuorisorangaistus, ehdonalaisesti vapautuneiden valvonta ja yhdyskuntapalvelu. Nämä seuraamukset toimeenpannaan normaalin arkielämän piirissä ja toimeenpanossa on mukana viranomaisten lisäksi tavallisia kansalaisia palvelupaikkojen yhdyshenkilöinä ja yksityisvalvojina". Vastaavasti yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpano on "vapaudessa tapahtuvaa rangaistusten täytäntöönpanoa, jossa käytetään hyväksi uusintarikollisuutta vähentäviä työmenetelmiä ja yhteistyöverkostoja". Muista rangaistuksista yhdyskuntaseuraamukset erottaa yhteisöllisyyden painotus.

2. Mitä niillä tavoitellaan?

Yhdyskuntaseuraamusten tavoitemäärityksissä painottuu uusintarikollisuuteen vaikuttaminen. Ns. erityisestävältä kannalta niiden voidaankin toivoa mm.:

  • vaikuttavan yksilön arvoihin, asenteisiin ja valintoihin ja siten rikosten uusimiseen
  • vahvistavan tuomitun sosiaalista toimintakykyä ja kiinnittymistä normaaliin elämään
  • estävän uusimista myös seuraamuksiin liittyvien kontrollielementtien avulla.

Toisaalta rangaistusjärjestelmään liittyy myös yleisestävyyden tavoitteita sekä ns. sovitusajatukseen kytkeytyviä oikeudenmukaisuusnäkökohtia. Voimme joutua kysymään myös missä määrin ne:

  • vaikuttavat muidenkin kuin rangaistukseen tuomitun käyttäytymiseen
  • lisäävät seuraamusjärjestelmän uskottavuutta ja luottamusta oikeusjärjestykseen.

Näiden "perustavoitteiden" ohella seuraamusjärjestelmään voidaan liittää myös laajempia odotuksia ja toivoa niiden

  • edistävän myös uhrin asemaa aineellisesti tai symbolisesti
  • vahvistavan yhteisön sosiaalisia rakenteita ja sisäistä koheesiota
  • säästävän - suhteessa vaihtoehtoihin -kontrollikustannuksia käytettäväksi johonkin sisällöllisesti ehkä viisaampaan toimintaan.

3. Miten tavoitteisiin tulisi pyrkiä?

Ohjeina on mm. joukko kansainvälisiä suosituksia ja normistoja, niistä keskeisimpinä Euroopan neuvoston suositus (No R 92 16) sekä YK:n yhdyskuntaseuraamuksia koskevat Tokion säännöt. EU-maat ovat näin sitoutuneet noudattamaan yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanossa mm. seuraavia vähimmäisperiaatteita: asiakkaan ihmisarvon, koskemattomuuden ja yksityisyyden kunnioitus, oikeudenmukaisuus, avoimuus ja vastuullisuus täytäntöönpanossa, vähimmän puuttumisen periaate, normaaliuden periaate, oikein ajoitetun puuttumisen periaate, interventioiden jatkuvuuden periaate sekä yhteistyöperiaate eli valmius työskennellä muiden organisaatioiden ja viranomaistahojen kanssa.

Samat periaatteet on huomioitu myös suomalaisessa yhdyskuntaseuraamustyössä. Kriminaalihuoltolaitoksen tavoitteena toimeenpanossa on se, että tuomittujen oikeusturva ja yhdenmukainen kohtelu toteutuvat. Yhdyskuntaseuraamukset pyritään panemaan toimeen viipymättä ja oikein ja sisällyttämään niihin riittävän tiivistä valvontaa. Samalla seuraamusten sisällöt ja toimeenpanotavat pyritään suunnittelemaan niin, että ne tukevat tuomittua hänen suorittaessaan rangaistustaan vapaudessa. Toimeenpanossa on huomioitava myös se, että niiden avulla voidaan vähentää tuomitun riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin.

Tavoitteet antavat suunnan, kansainväliset ja kansalliset normit ne raamit ja periaatteet, joiden varassa toimitaan. Seuraamusten lähempi sisältö määräytyy kansallisen normi- ja toimintaympäristön pohjalta.

4.Mitä ne pitävät sisällään?

Lyhyt vastaus on: sekä pakkoa että palvelua. Vanha yhteensovittamisongelma ei ole kadonnut minnekään. Ratkaisut ovat kuitenkin tänään nyansoidumpia kuin esimerkiksi 15-20 vuotta sitten. Tukevien ja kontrolloivien elementtien yhdistämistä samaan seuraamukseen ei enää pidetä mahdottomana, kunhan on selvä kuva toimintojen sisällöstä sekä eri toimijoiden rooleista ja keskinäisistä vastuusuhteista.

Eri roolien sekä niihin liittyvien velvoitteiden ja oikeuksien määrittämiseksi tarvitaan selkeä juridis-hallinnollinen kehys. Tämän tarjoaa rikoslaki, joka määrittelee seuraamusten käytön edellytykset, sisällön pääelementit, vastuusuhteet ja sanktioinnin. Rikoslain pakkoa sisältävät määräykset muodostavat reunaehdot yhdyskuntaseuraamuksiin sisältyville sosiaalityön elementeille. Tässä hahmottuu kolme perusulottuvuutta: Keskeisenä on edelleen yksilöllinen ja vuorovaikutuksellinen asiakastyö, jossa paneudutaan asiakkaan elämäntilanteeseen ja yritetään motivoida ja rohkaista tätä löytämään itsessään muutokseen johtavia resursseja. Tämän ohella vaaditan menetelmäosaamista ja ohjelmatyötä. Erityisesti kognitiivis-behavioraaliset (ns. What Works-ajatteluun perustuvat) strukturoidut ohjelmat ovat tulossa osaksi yhdyskuntaseuraamustyötä. Lisäksi vaaditaan palveluohjausta ja verkostotyötä, jossa asiakkaan ja palveluohjaajan yhteistyönä suunnitellaan, organisoidaan, sovitetaan yhteen ja arvioidaan niitä palveluja, joita asiakas tarvitsee elämänhallintansa tueksi.

Nämä elementit löytyvät esim. uudessa nuorisorangaistuksen sisältökirjassa "Ohjenuora" (Rikosseuraamusalan käsikirjoja 2/2005). Käsikirjassa hahmotetaan tarkemmin rangaistuksen kolmen osion, valvonnan, tehtävien ja ohjelmien sekä työelämään perehdyttämisen sisältö.

5. Mikä on yhdyskuntaseuraamusten vaikuttavuus?

Ensimmäisenä tulee mieliin uusintarikollisuuteen vaikuttaminen. Suomessa on toteutettu yksi luonnolliseen koeasetelmaan perustuva uusimistutkimus, jossa verrattiin yhdyskuntapalveluun ja vankilaan tuomittujen uusimista (uusia vankeustuomioita) viiden vuoden ajan rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Tulosten mukaan yhdyskuntapalveluun tuomittujen uusiminen oli hivenen vankilaryhmää pienempi. Ero oli pieni mutta systemaattinen. Tutkimuksen (kuten kaikkien muidenkin) pulmana oli ryhmien saaminen riittävän samankaltaisiksi. Saatu tulos on kuitenkin hyvin linjassa vastaavien ulkomaisten selvitysten kanssa. Yhdyskuntapalvelun jälkeinen uusintarikollisuus näyttäisi olevan hieman vankeusrangaistusta alempi – eikä ainakaan tätä suurempi.

Yhdyskuntaseuraamusten sisällön suunnittelun kannalta tärkeitä ovat myös kansainväliset tutkimustulokset seuraamuksen sisällön ja uusimisen välisistä suhteista. Yhdyskuntapalvelun uusimisvaikutukset näyttävän olevan sitä suotuisammat, mitä oikeudenmukaisemmaksi seuraamus koettiin, mitä enemmän palvelu tarjosi kontakteja ja uusien taitojen oppimista sekä mitä mielekkäämmäksi tuomitut kokivat tekemänsä työn itsensä ja yhteisön kannalta.

Uusimisvaikutuksia tavoiteltaessa on hyvä olla perillä mekanismeista, jotka selittävät rikosuran lopettamista. On käynyt ilmeiseksi, että rikosuran lakkaaminen on otaksuttua monivaiheisempi elämänkulkuun kiinnittyvä psykososiaalinen prosessi. Rikollisesta elämäntavasta, siihen kuuluvasta identiteetistä ja sosiaalisista verkostoista irtaantuminen saattaa kestää vuosia. Tässä apuna ovat yksilöllisten resurssien ohella "sosiaaliset resurssit", ihmissuhteet perheissä, naapurustoissa, koulussa, työssä ja ylipäätään ihmisten välisissä yhteenliittymissä. Perinteisemmän yksilökohtaisen vaikuttamisen ohella olisi mietittävä, miten kartuttaa sitä rikoksentekijöiltä usein puuttuvaa sosiaalista pääomaa, jonka tutkimuksin on todettu auttavan rikoksista irtautumisessa ja helpottavan kiinnittymistä normaaliin elämään.

Näkökulma on tärkeä myös pohdittaessa vaikuttavuusmittauksia. Rikoksista irtautuminen ei ole yksinkertainen ja kausaalinen "kerrasta poikki" episodi. Se on pitkäkestoinen prosessi, jossa yksilöllisen ja sosiaalisen pääoman vähitellen vahvistuvat komponentit vaikuttavat eri aikoina ja eri vahvuisesti. Seuraamusjärjestelmän vaikuttavuutta ei senkään vuoksi voi mitata pelkästään lyhyen tähtäimen uusimisluvuin. Prosessi on jo ehkä käynnistynyt, mutta tulokset eivät ole vielä nähtävissä uusimislukuina. Ne näkyvät sen sijaan vahvistuneina ihmissuhteina ja ystävyysverkostoina, vähentyneenä päihteiden käyttönä, kasvaneena opiskelumotivaationa, lisääntyneenä työelämään kiinnittymisenä jne.

Nämä muutokset ovat tärkeitä myös muista hyvinvointiin ja elämisen laatuun liittyvistä syistä. Tämä on oivallettu myös erilaisissa kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa on mitattu sosiaaliprevention ohjelmien toimivuutta. Rikollisuuden alenemisen ohella on mitattu myös päihteiden käytön vähenemistä, koulutus- ja oppimistulosten tehostumista, teiniraskauksien, itsemurhayritysten ja lasten huollon laiminlyöntien sekä parisuhdeväkivallan vähenemistä.

Vaikuttavuustarkastelujen päätulokset voi tiivistää havaintoon, että yhdyskuntaseuraamukset ovat uusimisvaikutuksiltaan joko edullisempia tai yhtä tehokkaita kuin laitosrangaistukset. Niihin myös liittyy pidemmällä tähtäimellä mahdollisuus vahvistaa sitä yksilöllistä ja sosiaalista pääomaa, joka auttaa myöhemmin rikollisesta elämäntavasta irtautumiseen. Vaikutuksia arvioitaessa ei ole syytä rajautua vain lyhyen tähtäimen uusimisvaikutuksiin. Myönteiset vaikutukset voivat näkyä viipeellä, eikä niiden koko arvo myöskään tyhjene rikoksentorjuntanäkökulmaan.

Yhdyskuntapalvelun arvioiminen pelkästään esimerkiksi siltä kannalta "vastaako yksi päivä vankilaa yhtä työtuntia" on näkökulmana tavattoman kapea. Kuitenkaan tätä poliittisessa keskustelussa tavallista näkökulmaa seuraamusten ankaruudesta ja uskottavuudesta ei voi – eikä tule – sivuuttaa.

6. Entä yleisestävyys ja uskottavuus?

Kysymys yleisestävyydestä on kriminologisen tutkimuksen riidanalaisempia. Saatavilla on tuskin ainoatakaan tutkimusta, joka kontrolloidulla tavalla olisi mitannut juuri yhdyskuntaseuraamusten yleisestäviä vaikutuksia suhteessa muihin seuraamuksiin. Sen sijaan käsillä on runsaastikin tutkimustietoa, joka kertoo vankeusrangaistuksen käytössä tapahtuneiden muutosten vaikutuksista rikollisuustilanteeseen. Sen perussanoma on selvä. Rangaistusten maltilliset kovennukset eivät ole johtaneet tilastoista havaittaviin pysyviin rikollisuusmuutoksiin. Tilastoidun kokonaisrikollisuuden ja vankilukujen pohjoismainen vertailu vuosilta 1950–2000 osoittaa rikollisuuden kehittyneen näissä maissa jokseenkin identtisesti, huolimatta vankilukujen toisistaan jyrkästi poikenneista kehityskaarista. Sama tulos vahvistuu verrattaessa toisiinsa Englannin ja eräiden Keski-Euroopan maiden rikos- ja vankilukutilastoja.

Tästä kaikesta ei tietenkään seuraa, että rangaistusjärjestelmä olisi rikollisuuden torjunnan kannalta merkityksetön. Sen mekanismit vain ovat hieman toisenlaiset ja mutkikkaammat kuin yksinkertainen pelotepreventioon rakentuva malli olettaa. Joka tapauksessa on esittää laajat tutkimukselliset perusteet sille, että yhdyskuntaseuraamusten alaa voidaan laajentaa yleisestävyyden kärsimättä sen suurempaa haaksirikkoa.

Yleisestävyyden on usein katsottu edellyttävän seuraamuksilta myös määrättyä "uskottavuutta". Tässä yhdyskuntaseuraamusten arvo yleisön silmissä on luultavasti suurempi kuin usein helposti otaksutaan. Seuraamukset, joihin sisältyy "korjaava elementti", ovat vanhastaan saaneet yleisöltä vankan kannatuksen tiedusteltaessa suhtautumista eri seuraamusvaihtoehtoihin. Tätä vahvistaa myös uusimpien oikeustajuntatutkimusten keskeinen tulos: ihmisten usko "parannuksen mahdollisuuteen" on läheisessä yhteydessä yhdyskuntaseuraamusten suosioon. Tulos antaa tukea päätelmille, joiden mukaan ihmiset ovat valmiita luopumaan ehkä ankaristakin rangaistusvaatimuksista, jos rikoksentekijällä itsellään on halua ja yritystä muuttaa tapansa. Ihmisen yleinen valmius tarjota muutokseen halukkaille toinen – ja ehkä vielä kolmaskin – mahdollisuus saattaa hyvinkin olla yksi keskeisiä yhdyskuntaseuraamusten käytön laventamisen väyliä. Paljon tietysti riippuu siitä, millainen kuva niistä yleisölle välittyy ja välitetään; ja millä tavalla yhdyskuntaseuraamustyö tekee itseään tunnetuksi paikallisella ja valtakunnallisella poliittisen päätöksenteon tasolla.

7. Miten yhdyskuntaseuraamuksia käytetään?

Vuoden 2004 alussa valvonnassa oli noin 1 650 ehdollisesti rangaistua nuorta. Vuoden aikana uusia valvottavia tuli 883. Uusien valvottavien määrä vuonna 2004 on samaa suuruusluokkaa kuin edellisvuonna, mutta laskenut neljänneksen vuodesta 2000. Valvontaan määrättyjen osuus ehdolliseen rangaistukseen tuomituista nuorista on laskenut. Taustalla on mitä ilmeisimmin vuoden 2000 lainuudistus, jonka jälkeen valvontaan määrääminen edellyttää erillistä päätöstä (aiemmin presumptio oli päinvastainen). Vuonna 2004 valvontaan määrättiin 37 % alle 21-vuotiaana rikoksensa tehneistä (kaikkiaan 1232/3363). Ikäryhmästä 15–17 valvontaan määrättiin 60 % ja ikäryhmässä 18–20 29 %.

Nuorisorangaistuskokeilun kuluessa tuomittujen rangaistusten lukumäärä kohosi 40–50:n tasosta vuonna 2000 jo sataan, mutta laski sitten nopeasti alle lähtötason (30–35 rangaistusta vuosittain). Ensimmäiset tiedot rangaistuksen vakinaistamisen ajalta kertovat toimeenpanosuunnitelmia tehdyn/pyydetyn syyskuun loppuun mennessä noin sata. Tämä ennakoisi enimmillään toimeenpanosuunnitelmien (ja mahdollisesti myös tuomittavien rangaistusten) määrän kaksinkertaistumista.

Tuomioistuimissa annettujen yhdyskuntapalvelurangaistusten lukumäärä putosi vuoden 1998 huippuluvusta (4000) tuntuvasti 2000-luvun alussa (3500). Vuonna 2004 tuomioiden määrä lisääntyi, mikä oli seurausta rattijuopumustapausten lukumäärien kasvusta. Rangaistuksen käyttöosuus (max. 8 kuukauden ehdottomista vankeusrangaistuksista) on viime vuosina pysynyt samalla 35 %:n tasolla. Vuoden 1997 huippuluku oli 46 %. Käyttöosuuden lasku on toteutunut samanlaisina kaikissa rikostyypeissä. Keskeytyneiden yhdyskuntapalvelurangaistusten osuus nousi 13–15 %:n tasosta vuonna 2002 19 %:iin, jolla se on myös sittemmin pysynyt.

Yleiskuva yhdyskuntaseuraamusten käytöstä on verraten vakaa. Merkkejä seuraamusten suosion kasvusta ei käytännöstä löydy. Yhdyskuntapalvelun käyttöosuus on pysynyt 2000-luvun alun laskeneella tasolla. Ehdolliseen rangaistukseen liitettyjen valvontojen määrä on laskenut. Ennen kaikkea tuomittujen nuorisorangaistusten lukumäärä on pysynyt hyvin vaatimattomana. Jos toimeenpanosuunnitelmien ja tuomittujen rangaistusten suhde pysyy samana, olisi nykykäytännöllä odotettavissa vuodelle 2005 ehkä 60 nuorisorangaistustuomiota, jos sitäkään.

8. Entä mikä on tilanne vankilan puolella?

Jos yhdyskuntaseuraamusrintamalla onkin hiljaista, samaa ei voi sanoa vankeusrangaistuksesta. Vuonna 2005 vankiloissa on noin 1400 vankia enemmän kuin runsaat viisi vuotta aikaisemmin. Kasvua on kuudessa vuodessa 52 %. Rangaistusvankien perusryhmä on kasvanut 48 %. Tämä vastaa kaikkiaan 75 % kokonaiskasvusta. Ulkomaalaisten vankien määrä on tarkasteluaikana lähes kaksinkertaistunut. Ryhmä kattaa 10 % vankiluvun kokonaismuutoksesta.

Kuvio 1. Vankiluku 1.10.1999–1.10.2005 (kaikki kirjoissa olevat vangit)

Taulukko 1. Vankilan ja YKP:n käytön muutokset 1998–2004.

Muutoksen taustalla on käytäntöjen ankaroituminen. Vankilan käyttö lisääntyi kaikilla mittareilla viimeisten viiden vuoden aikana 10–30 %. Yhdyskuntapalvelun käyttö väheni samana aikana 10–20%.

Muutosten seurausvaikutuksia oli se, että vuonna 2004 tuomittiin kaikkiaan noin 6000 vankilavuotta. Tämä merkitsi noin 2000 vankilavuoden lisäystä vuodesta 1998. Jos rangaistusten taso (ehdottoman osuus ja keskipituus) olisi ollut vuonna 2004 sama kuin vuonna 1998, vankilavuosia olisi tuomittu 1300 vuotta vähemmän kuin mitä todella tuomittiin. Tämä on myös se osa uusista vankilavuosista, jonka voi katsoa olevan seurausta rangaistusten ankaroitumisesta.

Vankilavuodet voidaan kääntää myös kustannustiedoiksi, jotka kertovat, mitä tuomittujen vankilarangaistusten täytäntöön paneminen tulee maksamaan. Pitäen lähtökohtana tulo- ja menoarviosta saatavaa vankilavuoden budjettihintaa sekä ns. muuttuvien ja kiinteiden kustannusten yhteissummaa vankilavuoden hinta liikkuu välillä 37 000–44 000 euroa. Jos tahdotaan laskea pois ehdonalaisen vapauden tuoma helpotus, tästä summasta voidaan vähentää n. 40 %.

Vuonna 2004 tuomittujen vankilavuosien "nettohinta" oli 150 miljoonaa euroa. Vuoden 1998 vastaava luku oli 100. Vankilan lisäkäyttö merkitsi valtiolle vuonna 2004 noin 50 miljoonan euron laskelmallista lisälaskua. Tämän mittaluokan muutosta ei voi selittää esimerkiksi rikollisuuden laadun muutoksella.

Lohtu ajatuskokeessa on sen laskennallisuus. Arvioita voikin moittia teoreettisiksi, sillä "eihän näin lasketun rangaistuskäytännön hintaa tarvitse maksaa, jos ei halua." Voidaanhan vankiloihin laittaa enemmän ihmisiä, eikä henkilökunnan määrääkään tarvitse välttämättä lisätä. Näinhän toki onkin – ja juuri näin on käytännössä myös menetelty. Tästä seuraavat ongelmatkin ovat tiedossa. Jollei nousua pystytä hillitsemään ja suuntaa muuttamaan, nämäkin laskut tullevat jossakin vaiheessa maksuun – olettaen ettei vankeinhoidon tasoa tahdota pysyvästi alentaa. Myös budjettikirja kertoo saman. Vuonna 1999 vankeinhoidon kokonaisbudjetti oli 127 miljoonaa euroa, vuonna 2002 145 ja vuonna 2006 jo 167 miljoonaa euroa. Kasvua on vuosien 1999 ja 2006 välillä ollut 40 miljoonaa euroa. Vaikka suurin osa noususta onkin ilmeisesti seurausta pääomavuokrien mukaantulosta, on muutos yhtäkaikki edelleen merkittävä.

9. Onko muita vaihtoehtoja?

Menneinä vuosina ja vuosikymmeninä Suomi on menestyksellisesti kyennyt hyödyntämään sekä perinteisten (sakko ja ehdollinen rangaistus) että uudempien vaihtoehtojen (yhdyskuntapalvelu) suomia mahdollisuuksia. Viimeiset askeleet tällä saralla otettiin kuitenkin jo noin 10 vuotta sitten. Hitaalla etenemisellä on ollut omat etunsa. Meillä on ollut mahdollisuus seurata muiden kokemuksia ja ottaa niistä oppia. Tässä luultavasti piilee myös yksi syy sille, miksi suomalaista yhdyskuntapalvelumallia pidetään muualla esimerkkinä harvoista onnistuneista kokeiluista. Tämän menestystarinan jälkeen onkin sitten ollut hiljaisempaa. Yritykset nuorisorangaistuksen käyttöönottamiseksi ovat edenneet varsin tuskaisesti, eikä sopimushoitoakaan koskeva lainvalmisteluhanke lopulta johtanut tuloksiin.

Tilanteessa, jossa vankilukumme nousee vauhdikkaammin kuin missään muualla Euroopassa, on aika harkita vielä käyttämättömiä vaihtoehtoja. Otan niistä esille sopimushoidon ja valvotun kotiarestin. Ne eivät ole toistensa vaihtoehtoja, sillä ne kattavat seuraamusjärjestelmän kentästä toisistaan poikkeavat alueet. Ne ovat myös toimivia ratkaisuja; siitä on saatavilla näyttöä useista maista. Niille on myös käyttöä Suomessa, jossa päihdeongelma ja päihteisiin liittyvät rikokset ovat vankeinhoidon arkipäivää. Valvottu kotiaresti voidaan toteuttaa uuden GSM-teknologian avulla hyvinkin pienin kustannuksin. Sopimushoidon kustannukset ovat suuremmat, mutta seuraamuksen puolella ovat sen tehosta kertovat systemaattiset tutkimusnäytöt.

10. Mihin seuraavaksi?

Poliittinen keskustelu sivuuttaa kovin kevyesti rangaistuskäytännön hinnan, mutta kiinnittää kustannuksiin tavattoman paljon huomiota, kun kysymys on seuraamusjärjestelmän sisältöön tehtävistä muutoksista. Sopimushoidon vuosittain vaatimalle 700 000 euron laskulle ei löytynyt maksajaa ja nuorisorangaistuksen valtakunnallistaminen jäi riippumaan 200 000 euron määrärahan löytymisestä. Kovin sopuisasti yhteiskunta on sen sijaan ollut valmis maksamaan tiukentuneen rangaistuskäytännön vuosittain tuoman useiden kymmenien miljoonien eurojen lisälaskun.

Tutkimustieto antaa perusteet suhtautua epäillen tapahtuneen muutoksen rikospreventiivisiin vaikutuksiin. Muualta maailmalta löytyvät meitäkin huomattavasti korkeammat vankiluvut eivät myöskään yhdisty sen enempää alhaisempaan rikollisuuteen, sosiaaliseen turvallisuuteen tai oikeusjärjestystä kohtaan tunnettuun suurempaan luottamukseen. Asetelma on pikemminkin päinvastainen. Tutkimustieto kertoo, kuinka maltilliseen rangaistustasoon yhdistyy keskimääräistä tasaisempi tulonjako, korkeaksi koettu turvallisuus, vahva hyvinvointivaltio sekä luottamus oikeusjärjestykseen ja yhteiskunnan perusinstituutioihin (ks. kuvio 2).

Kuvio 2. Vankiluku ja luottamus ihmisiin ja oikeusjärjestykseen (ESS 2003)

Populististen piirteiden sisääntulo ja kriminaalipolitiikan politisoituminen sekä rangaistuskäytäntöjen tiukentuminen ovat kansainvälisiä ilmiöitä. Oli jossain määrin ajan kysymys, milloin ne tulevat Suomeen – ja missä muodossa. Suomalainen kriminaalipolitiikka ei kuitenkaan muutu sisällöltään välttämättä yhtään sen viisaammaksi, jos se omaksuu ratkaisumalleja muista maista vain sen vuoksi, että "näin tehdään muuallakin". Pohjoismainen yhteiskuntamalli on useilla elämänalueille koettu itsessään arvokkaaksi ja vertailun kestäväksi. Kansainväliset vertailut ja hyvinvointikatsaukset piirtävät johdonmukaisen myönteisen kuvan pohjoismaisen mallin taloudellisista, sosiaalisista ja moraalisista ominaisuuksista. Pohjoismaat ovat kärjessä, oli mitattavana sitten elämisen laatu, koettu turvallisuus, tyytyväisyys elämään ja luottamus toisiin ihmisiin ja yhteiskunnan instituutioihin, kilpailukykyyn tai korruption vähäisyys. Emme mielellämme lähde muuttamaan esimerkiksi kansanterveystyön taikka koulutus- tai sosiaalipolitiikan suuntaa muista maista kantautuvien hajatietojen perusteella. Miksi tekisimme näin kriminaalipolitiikassa?

Kirjoittaja on Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja.

 
Julkaistu 15.12.2005