Minna Kimpimäki

Vihapuhe verkossa ja verkkoalustan ylläpitäjän vastuu

Silloin, kun lainvastaista sisältöä on jaettu verkon kautta, arvioitavaksi tulee kirjoituksen kirjoittaneen tai tiedoston jakaneen henkilön vastuun ohella kuitenkin myös se, missä määrin rikosoikeudellinen vastuu koskee myös verkkoalustan ylläpitäjää.

Vihapuhetta ei ole Suomessa erikseen kriminalisoitu, mutta vihapuheeksi katsottava toiminta voi tulla rangaistavaksi esimerkiksi kiihottamisena kansanryhmää vastaan, uskonrauhan rikkomisena, yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä, kunnianloukkauksena tai laittomana uhkauksena. Kaikki nämä rikokset ovat sellaisia, että ne on mahdollista toteuttaa verkon välityksellä siinä missä reaalimaailmassakin. Verkon välityksellä tehtyjen rikosten tutkintaan liittyy omia haasteitaan, mutta lähtökohtaisesti rikosoikeudellisen vastuun kannalta ei ole ratkaisevaa, onko rikos tehty kasvotusten vai verkon välityksellä. Silloin, kun lainvastaista sisältöä on jaettu verkon kautta, arvioitavaksi tulee kirjoituksen kirjoittaneen tai tiedoston jakaneen henkilön vastuun ohella kuitenkin myös se, missä määrin rikosoikeudellinen vastuu koskee myös verkkoalustan ylläpitäjää.

Oikeuskäytäntö ja vastuun rajat

Verkkoalustan ylläpitäjän rikosoikeudellisen vastuun rajoja on haastavaa määrittää, sillä tässä tarkastelussa yhdistyvät rikosoikeuden yleisiin oppeihin liittyvät kysymykset, tunnusmerkistöjen tulkinta ja sähköisten palvelujen tarjoajia koskevat vastuunrajoitussäännökset. Korkein oikeus on ottanut kantaa verkkopalvelun ylläpitäjän vastuuseen tekijänoikeusloukkauksia käsitelleessä Finreactor-tapauksessa (KKO 2010:47). Alemmissa oikeusasteissa alustantarjoajan vastuuta on pohdittu esimerkiksi tapauksessa, jossa oli kyse Magneettimedia-aikakauslehdessä ja sen verkkoversiossa julkaistuista juutalaisvastaisista kirjoituksista (Ylivieska-Raahen KO R 13/587, Rovaniemen HO R 14/66), MV-lehteä ja Uber Uutiset -sivustoa koskeneessa tapauksessa (Helsingin KO R 18/4821, ei lainvoimainen) sekä tapauksessa, joka koski TOR-verkkoon luodulla Sipulikanavalla käytyä huumekauppaa (Itä-Uudenmaan KO R 18/3115/766, ei lainvoimainen).

Kaikissa näissä tapauksissa vastaajat tuomittiin rikoksista. Finreactor-tapauksessa vertaisverkon ylläpitäjien toimien katsottiin täyttävän tekijänoikeusrikkomuksen tunnusmerkistön ja vastaajat tuomittiin osallistumisensa asteesta riippuen joko tekijänoikeusrikkomuksesta tai avunannosta siihen. Magneettimedia-tapauksessa julkaisun päätoimittajana ja julkaisua julkaisseen yhtiön toimitusjohtajana toiminut henkilö tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja MV-lehteä koskeneessa tapauksessa vastaaja, jonka tuomioistuin katsoi olleen kyseessä olleiden verkkojulkaisujen omistaja, tosiasiallinen päätoimittaja, vastaava toimittaja ja julkaisujen sisällöstä vastannut henkilö, tuomittiin useista julkaisujen välityksellä tehdyistä rikoksista, esimerkiksi törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisista kansanryhmää vastaan, tekijänoikeusrikoksista ja rahankeräysrikoksista. Sipulikanava-tapauksessa käräjäoikeus katsoi, etteivät vastaajan ilmoitusten julkaisemiseen ja alustan ylläpitoon liittyneet toimet täyttäneet huumausainerikossäännöksen välittämistunnusmerkkiä, mutta tuomitsi vastaajan 11 avunannosta huumausainerikokseen ja seitsemästä avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

Rikosoikeudellinen vastuu rajattu joissakin tilanteissa

Verkkoalustan ylläpitäjä ei kuitenkaan ole rikosoikeudellisessa vastuussa kaikesta alustan välityksellä harjoitetusta lainvastaisesta toiminnasta. Verkkoalustan ylläpitäjän vastuu voi perustua esimerkiksi siihen, että palvelun ylläpitäjä osallistuu lainvastaisen sisällön tuottamiseen tai toimii yhteistyössä sisällön tuottajan kanssa tarkoituksenaan edistää tai toteuttaa lainvastaista toimintaa. Tulkinnanvaraisempi kysymys on sen sijaan se, missä määrin vastuun perustana voi olla alustan ylläpitäjän laiminlyönti valvoa tai poistaa alustalla olevaa aineistoa. Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevan säännöksen soveltamisalaa laajentaa tässä suhteessa se, että rikoksen tekomuodoksi on yleisön saataville asettamisen ohella otettu myös yleisön saatavilla pitäminen, mikä nimenomaan kattaa tilanteet, joissa tekijä ei ole itse asettanut aineistoa saataville, mutta sallii sen saatavilla olon ylläpitämällään alustalla. Alustan ylläpitäjä voikin joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen esimerkiksi tilanteessa, jossa ylläpitäjän huomiota kiinnitetään sivustolla olevaan lainvastaiseen aineistoon, mutta ylläpitäjä tästä huolimatta tietoisesti sallii aineiston pitämisen sivustollaan, eikä ryhdy toimenpiteisiin sen poistamiseksi.

Eräissä tilanteissa sähköisen palvelun tarjoajan vastuuta verkkoalustan välityksellä tehdyistä rikoksista on rajattu. Sähköisten palvelujen kehittymistä on pyritty edistämään rajaamalla vastuuta silloin, kun palvelun tarjoaja on puhtaasti teknisessä roolissa, eikä siksi tunne alustan välityksellä tarjottua sisällöntuottajan tuottamaa sisältöä. Sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa (917/2014) säädetään palveluntarjoajan vastuuvapaudesta silloin, kun kyse on tiedonsiirto- ja verkkoyhteyspalvelujen tarjoamisesta, tietojen tallentamisesta välimuistiin tai tietojen tallennuspalvelujen tarjoamisesta. Vastuuvapaussäännökset tulevat sovellettavaksi silloin, kun palvelun tarjoajan toiminta rajoittuu erillisen sisällön tuottajan tuottamien tietojen tekniseen välittämiseen tietoverkossa tai verkkoyhteyden tekniseen toteuttamiseen, eikä palvelun tarjoaja itse osallistu tietosisällön tuottamiseen tai muokkaamiseen. Aina ei kuitenkaan ole yksinkertaista sanoa, onko verkkopalvelussa kyse vastuuvapaussäännösten alaan kuuluvasta siirto- tai tallennuspalvelun tarjoamisesta vai myös sisällön tuottamisesta.

Silloin kun kyse ei ole vastuuvapauden alaan kuuluvasta toiminnasta, rikosoikeudellinen vastuu tulee kyseeseen edellyttäen, että sen yleiset edellytykset täyttyvät. Rikosoikeudellisen vastuun keskeisenä edellytyksenä on syyksiluettavuus eli teon tahallisuus tai eräissä tapauksissa tuottamuksellisuus. Olennaista on, milloin palvelun tarjoajalla tai ylläpitäjällä on sellainen tietoisuus laittomasta sisällöstä, että tahallisuus täyttyy. Tällainen tietoisuus voi perustua esimerkiksi palvelun tarjoajan omaan valvontaan, viranomaisilta tai tekijänoikeuden haltijalta saatuihin ilmoituksiin taikka muilta tahoilta saatuihin riittävän täsmällisiin ja luotettaviin ilmoituksiin. Silloin, jos tarjottu palvelu olennaisilta osin perustuu lainvastaiseen toimintaan, tahallisuus on helpommin osoitettavissa. Esimerkiksi laittoman toiminnan luonne ja laajamittaisuus voivat viitata siihen, että alustan ylläpitäjällä on ollut tahallisuuden edellyttämä tietoisuus toiminnan laittomasta luonteesta.

Jos rikosoikeudellisen vastuun edellytykset täyttyvät, palvelun teknisellä toteutustavalla ei ole suurta merkitystä vastuun kannalta. Edellä mainitussa Finreactor-tapauksessa oli kyse niin sanotusta vertaisverkkotoiminnasta, jossa tiedostoja ladanneet käyttäjät samanaikaisesti jakoivat niitä omilta koneiltaan toisille käyttäjille. Tapauksen ratkaisseet tuomioistuimet eivät pitäneet rikosoikeudellisen vastuun kannalta ratkaisevana sitä, että sisältötiedostojen vaihto oli tapahtunut suoraan palveluun liittyneiden koneiden välillä, kun Finreactor-palvelu ja sen ylläpito oli ollut välitön ja välttämätön osa rangaistavaa toimintaa. Myös linkin perustaminen voi olla rangaistavaa aineiston levittämistä tai yleisön saataville asettamista edellyttäen, että linkin perustaja oli tietoinen linkitetyllä sivustolla olevan aineiston lainvastaisesta luonteesta. Rikosoikeudellista vastuuta ei voi kiertää myöskään sillä, että palvelu sijoitetaan ulkomailla sijaitsevalle serverille. Rikoksen tekopaikka nimittäin määritellään rikoslaissa laajasti, joten suomalaisille markkinoille suunnatun verkkopalvelun yhteydessä tehty rikos voidaan monissa tapauksissa katsoa Suomessa tehdyksi. Lisäksi Suomen rikoslain soveltamisala ulottuu monissa tapauksissa myös ulkomailla tehtyihin tekoihin.

Tavoitteet ristiriitaisia

Kun määritellään verkkopalvelujen tarjoajien rikosoikeudellisen vastuun rajoja, huomioon pitää ottaa osin keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Verkossa tarjottavien palvelujen kehittämistä on syytä tukea ja edistää. Myös sananvapaus on keskeinen perus- ja ihmisoikeus, jonka toteutumista tulee pyrkiä edistämään. Verkkopalvelujen tarjoajille ei siksi tule asettaa liian pitkälle meneviä vastuita ja velvollisuuksia. Verkosta ei kuitenkaan saa muodostua muusta yhteiskunnasta erillistä saareketta, johon rikosoikeudellinen vastuu ei ulotu. Ensisijainen vastuu verkon välityksellä tehdystä rikoksesta on rikoksen varsinaisella tekijällä, esimerkiksi laittoman sisällön tuottajalla tai lataajalla. Verkkosivuston ja sen ylläpitäjän rooli rikoksen toteuttamisessa voi kuitenkin olla niin suuri, että myös tällainen henkilö on perusteltua katsoa rikoksen tekijäksi tai avunantajaksi. Rikosoikeudellinen vastuu voi perustua myös palvelun tarjoajan laiminlyöntiin poistaa muiden lataamaa lainvastaista aineistoa palvelusta, mutta käytännössä tällainen vastuu tulee kyseeseen lähinnä tapauksissa, joissa lainvastainen toiminta on keskeinen osa alustan toimintaa.

Tämä teksti perustuu laajempaan artikkeliin, joka julkaistaan teoksessa Jakamistalousjuridiikan käsikirja. Jenna Päläs ja Kalle Määttä (toim.). Alma Talent 2019.

Kirjoittaja on rikosoikeuden professori Lapin yliopistossa.

 
Julkaistu 27.9.2019
Sivun alkuun |