Elsa Saarikkomäki

Vihapuhe 2.0 – Ilmiön muutokset ja siihen reagointi

Vihapuhe on teema, joka ansaitsee toisen tulemisen Haaste-lehdessä. Teemaa käsiteltiin numerossa 1/2012, mutta ilmiön viimeaikaisten muutosten takia se nostetaan uudelleen esiin. Vihapuheen lisääntymisen syynä on nähty muun muassa populististen puolueiden nousu ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvu Euroopassa. Etniset vähemmistöryhmät ovat erityisesti joutuneet vihapuheen kohteeksi niin julkisessa tilassa kuin internetissä. Ilmiö on saanut lisää näkyvyyttä sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä. Huolestuttava havainto on, että suurin osa internetin käyttäjistä on kohdannut materiaalia, jolla hyökätään toisia ihmisiä tai ihmisryhmiä vastaan, mikä käy ilmi Atte Oksasen artikkelista. Rikoksenehkäisy verkossa on haasteellista ja tässä numerossa keskustellaankin verkkoalustojen ylläpitäjän vastuusta.

Karkeasti jaettuna vihapuheeseen tuntuu olevan kaksi ääripäistä reagointitapaa. Osa pitää sitä olemattomana ilmiönä ja siihen reagointia liiallisena, kuten tulee esiin Tuija Saresman ym. artikkelissa. Vihapuheelle tyypillisiä piirteitä nähdään poliittisten tahojen levittämänä ja hyväksyminä. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin Twitter-kirjoitukset ovat herättäneet keskustelua rasistisesta vihapuheesta (HS 17.7.2019). Toisaalta vihapuheesta puhutaan yhä aktiivisemmin ja sitä on tutkittu enemmän. Lehdessä esitellään emeritusarkkipiispa Kari Mäkisen johtaman työryhmän ehdotuksia vihapuheeseen puuttumiseen. Mäkisen mukaan vihapuheesta on haittaa paitsi sen kohteelle myös koko demokraattiselle yhteiskunnalle, oikeusvaltiolle ja sananvapaudelle.

Yksi tämän lehden kiinnostavista keskustelunavauksista käydään sen välillä, miten vihapuhetta tulisi kontrolloida ja mikä on sen suhde sananvapauteen. Kirjoittajien mukaan kaikkea ei voi sallia sananvapauden nimissä ja on huomioitava, että vihapuhe voi rajoittaa uhrien sananvapautta (ks. Hyttisen ja Neuvosen artikkelit sekä Mäkisen haastattelu). Esimerkiksi rikosoikeusjärjestelmän ammattilaiset, poliitikot, tutkijat ja toimittajat voivat ajautua välttelemään tiettyjä aiheita (ks. Aaltosen sekä Saresman ym. artikkelit).

Vihapuheessa ja viharikoksissa kyse ei ole yksittäisestä teosta vaan teko määritellään rakenteellisena kohdistuessaan koko ryhmään. Vihapuheen torjuminen on tärkeää, sillä vihapuhe ja viharikokset heikentävät vähemmistöryhmien asemaa ja aiheuttavat monenlaisia haittoja uhreille. Vihapuhe ja viharikokset eivät useinkaan tule rikosoikeusjärjestelmän piiriin. Jos vihapuhetta normalisoidaan, se voi korottaa vähemmistöjen tai ammatissaan toimivien kynnystä ilmoittaa asiasta viranomaisille. Ilmiön moninaisuudesta johtuen on tarve tarkastaa, ovatko oikeudellinen kontrolli ja yhteiskunnan instituutiot ajan tasalla määritellessä, ennaltaehkäisemässä ja puuttuessa vihapuheeseen ja viharikoksiin.

 
Julkaistu 27.9.2019
Sivun alkuun |