Sami Isoniemi

Luvattomiin poissaoloihin puuttuminen lapsen etu

Sijaishuoltopaikasta poistutaan luvatta vuosittain yli 3000 kertaa. Erityisen pitkät sekä toistuvat luvattomat poissaolot erottuvat riskiryhmänä. Poissaoloissa näyttää tapahtuvan samankaltaista kasautumista kuin nuorisorikollisuudessa. Toistuvasti luvattomasti poistuvat lapset esimerkiksi ajautuvat muita herkemmin rikosten uhreiksi ja tekijöiksi.

Väitöskirjani käsittelee lasten luvatonta sijaishuoltopaikasta poissaoloa ja sijaishuoltopaikkaan palaamatta jäämistä eli lastensuojelutermein "hatkaamista". Kyseessä on vähän tutkittu mutta merkittävä lastensuojeluun liittyvä ilmiö, joka koskettaa vuositasolla 7–8 prosenttia kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista.

Tutkimuksessa luvatonta poissaoloa tarkastellaan oikeudellisena ongelmana ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Lisäksi tutkimuksessa esitetään kehittämisehdotuksia luvattomiin poissaoloihin puuttumiseksi. Tutkimustulokset osoittavat, että luvaton poissaolo itsessään sekä vallalla olevat toimintakäytännöt ovat vastoin lapsen etua ja sen ensisijaisuuden periaatetta.

Väitöstutkimuksen keskeisin uusi tieto on koottu tutkimuksen empiirisestä osuudesta, jossa keskityttiin kaikkiin poliisin tietoon tulleisiin luvattomiin poissaoloihin vuosina 2013–2014. Nämä tiedot on haettu poliisiasiain tietojärjestelmästä (PATJA). Tutkimusta varten tehtiin myös otantatutkimus 200 luvattomasti poistuneen lapsen rikosepäilyistä, rikosten uhriksi joutumisesta sekä muista kirjauksista tietojärjestelmään samoina vuosina.

Puuttumisessa on haasteita

Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että luvatonta poissaoloa sijaishuoltopaikasta ei oteta vakavasti. Tämä tuli ilmi muun muassa poissaoloista tehdyistä kirjauksista ja kirjausten puutteista. Myös viranomaisten toimintakäytäntö eli virka-avun antaminen ja siihen liittyvä sääntelyn jäykkyys nähdään luvattomaan poissaoloon puuttumisen kannalta haasteellisena.

Suomessa vallalla olevan käytännön mukaisesti sijaishuoltopaikkaan sijoitetun lapsen luvatonta poissaoloa käsitellään poliisin lastensuojeluviranomaiselle antamana virka-apuna ja näin ollen asiasta kirjataan myös ilmoitus PATJAan virka-avun antamisesta. Virka-apua voi ahtaasti tulkiten pyytää vain toimivaltainen lastensuojeluviranomainen eli lapsen kotikunnan, kuntayhtymän tai sen sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijä. Virka-avun pyytämisen ulkopuolelle jäävät siis yksityiset sijaishuoltopaikat ja valtion koulukodit.

Virka-apukäytäntö johtuu Poliisihallituksen ohjeesta, jonka mukaisesti lapsen luvaton poissaolo, mikäli hänen ei epäillä olevan konkreettisessa vaarassa, on ensisijaisesti lastensuojelutehtävä ja poliisi antaa asiaan liittyen virka-apua. Ohjeessa ei anneta tulkintaohjeita konkreettiselle vaaralle. Käytännön poliisitoiminnassa konkreettisen vaaran arviota ei kahden vuoden otannan perusteella juurikaan tehdä. Pitkiä, yli sadankaan päivän poissaoloja ei käsitellä kadonneena henkilönä, joka puolestaan on poliisin ydintehtävä.

Poliisitoiminnallisesti luvaton poissaolo on siis toissijainen henkilön katoamiseen nähden eikä poliisi juuri etsi luvattomasti poissaolevia lapsia. Tutkimuksen valossa myös lastensuojeluviranomainen ja sijaishuoltopaikat ovat voimattomia poissaolojen pysäyttämisessä. Näyttää siltä, että luvaton poissaolo ei kuulu kenenkään vastuulle. Samanaikaisesti kyse on yhteiskunnan heikoimmista, jotka yhteiskunta on ottanut huostaan ja samalla tehnyt lupauksen heidän suojelemisestaan.

Tutkimuksessa ehdotetaan virka-apukäytännön muuttamista kadonneen henkilön etsinnäksi, joka mahdollistaisi poliisille ilmoittamisen myös sijaishuoltopaikoille tai muulle lasta lähellä olevalle taholle.

Yli viikon poissaoloja kolmasosa

Lastensuojeluviranomaiselle annettavia virka-apuilmoituksia oli kirjattu 5009 kappaletta vuosina 2013–2014. Tämä ei kuitenkaan ole luvattomien poissaolojen kokonaismäärä, sillä poliisi antaa virka-apua lastensuojeluviranomaiselle myös mm. kotikäyntien turvaamiseksi ja tietojen luovuttamistarkoituksessa. Noin kolme neljästä virka-apuilmoituksesta liittyi luvattomiin poissaoloihin. Kävi myös ilmi, että luvatonta poissaoloa koskevassa ilmoituksessa voi olla useampia saman henkilön perättäisiä poistumisia tai useampia samasta paikasta samanaikaisesti poistuneita lapsia. Tämän lisäksi Helsingin poliisilaitoksessa kirjattiin järjestämällisesti kaikki samana ajankohtana luvattomasti poissaolevat lapset samaan ilmoitukseen. Tällaiset kirjaamiskäytännöt ovat monelta osin ongelmallisia sekä tilastoinnin että yksilön tietosuojan kannalta.

Lopputuloksena oli, että vuosina 2013–2014 poliisin lastensuojeluviranomaiselle antama virka-apu käsitti 6389 luvatonta poissaoloa. Kuitenkin 200 lapsen otantatutkimus osoitti, ettei tämäkään ole luvattomien poissaolojen kokonaismäärä. Otannan mukaan luvattomia poissaoloja oli kirjattu toistuvasti myös muuna kuin lastensuojeluviranomaiselle annettavana virka-apuna. Pelkästään vuosina 2013–2014 tällaisten kirjausvirheiden vuoksi noin 16 prosenttia poissaoloista jäi huomioimatta varsinaisessa tutkimuksessa. Koko elämän aikana lähes joka toisella lapsella vähintään yksi luvaton poissaolo oli kirjattu väärin poliisin rekistereihin. Todellisuudessa luvattomia poissaoloja on kahden vuoden ajanjaksolla ollut siis arviolta 7500.

Tutkimuksessa tarkastellaan myös luvattomien poissaolojen kestoa: 39 prosenttia poissaoloista päättyi samana tai seuraavana päivänä. Puolet poissaoloista oli päättynyt kahden päivän kuluessa. Alle viikossa oli päättynyt 69 prosenttia poissaoloista. Loput 31 prosenttia (n=2004) kestivät vähintään viikon ja näistä muodostui PATJAn mukaan 81 399 poissaolovuorokautta. Kahden vuoden aikana vähintään kaksi viikkoa kestäneitä luvattomia poissaoloja oli 1262. Yli 100 vuorokautta kestäneitä poissaoloja oli 179.

Kirjauksiin liittyvät haasteet olivat yksi tutkimuksen keskeisiä havaintoja, ja ne ovat nähtävissä osana vähättelevää suhtautumista ilmiöön.

Luvattomaan poissaoloon liittyy monia riskejä

Virka-apukäytännön voi nähdä lapsen edun vastaisena toimintana, jossa poissaoloa ei oteta vakavasti. Kyse on pohjimmiltaan ilmiöön liittyvien riskien tunnistamisesta ja tunnustamisesta erityisesti poliisin puolelta. Vaihtoehtona virka-aputoiminnalle on kadonneen henkilön etsintä. Tällaista aktiivista etsintää tulisi Poliisihallituksen ohjeen mukaan suorittaa silloin, jos henkilön voidaan epäillä eksyneen, joutuneen rikoksen tai onnettomuuden uhriksi, tämän voidaan muuten epäillä olevan konkreettisessa vaarassa (esim. itsetuhoinen käyttäytyminen, kylmä vuodenaika) tai kadonnutta ei ole kohtuullisessa ajassa muuten tavoitettu ("kohtuullinen aika" on tulkittava kulloisenkin tilanteen mukaan, eikä sitä voi ohjeella määritellä).

Samanaikaisesti tutkimuksessa tuli ilmi, että luvattomiin poissaoloihin liittyy mm. lapsen lääkehoitoa vaativia perussairauksia, lapsen kehityshäiriöitä, lapsen kielitaidottomuutta, lapsen taipumusta hakeutua itseään vanhempaan vastakkaisen sukupuolen seuraan, vaaraa lapsen uhriutumisesta, lapsen päihdeongelmia, lapsen itsetuhoisuutta ja lapsen väkivaltaisuutta sekä edellä todettuja kohtuullisen ja erittäin pitkiä poissaoloja.

Luvattomasti poissaolevat lapset ovat säännöllisesti osallisena rikoksissa. Keskimäärin luvattomasti poissaolevat lapsi on ollut epäiltynä 8,4 rikosilmoituksessa. Luvattoman poissaolon aikana rikosepäily oli kirjattu 32 prosentille lapsista. Sekä luvattoman poissaolon aikaista että sen ulkopuolista rikollisuutta kuvastaa niiden vakavuus. Molemmissa kategorioissa yksittäisen lapsen vakavin rikosepäily oli ryöstö tai törkeä ryöstö.

Luvattoman poissaolon aikana rikoksen uhriksi oli joutunut 10 prosenttia lapsista, ja kaikkiaan luvattomasti poissaolleista lapsista 31 prosenttia oli joutunut jonkun rikoksen uhriksi. Rikoksen uhriksi joutumisessa pahoinpitely- ja seksuaalirikokset olivat yleisimpiä rikoslajeja.

Huomio ennaltaehkäisyyn ja jälkipuintiin

Luvaton poissaolo voi sen keston tai poissaolon tai poissaolijan erityispiirteiden vuoksi muodostaa vakavan riskin lapsen kehitykselle ja turvalliselle kasvulle. Tutkimuksessa luvattomat poissaolot on jaoteltu suomalaisten erityispiirteiden sekä kansainväliseen lähdemateriaaliin nojaten kolmeen luokkaan: lyhyisiin luvattomiin poissaoloihin, luvattoman poissaolon kautta itsenäistyviin lapsiin ja luvattomien poissaolojen riskiryhmään.

Ensimmäisessä luokassa on kyse enemmänkin teini-ikään kuuluvasta käyttäytymisestä, jossa lapsi on poissa lyhyen ajanjakson ja palaa omatoimisesti takaisin. Jos lasta ei olisi otettu huostaan, ei vastaavasta poissaolosta olisi tehty ilmoitusta poliisille. Luvattoman poissaolon kautta itsenäistyvien lasten taas ei ole tarkoituskaan palata lastensuojelujärjestelmään, vaan heillä on toimiva verkosto, jonka kautta vältellä viranomaisia ja kiinnijäämistä. Tähän luokkaan kuuluvat mm. luvattoman poissaolon aikana täysi-ikäiseksi tulevat lapset, joita on vuosittain muutamia kymmeniä. Riskiryhmään kuuluvat toistuvasti tai pitkään luvattomasti poissaolevat sekä nuoret, joilla on vaara rikoksen tai kaikenlaisen hyväksikäytön uhriksi ajautumiseen tai joilla on taipumus rikolliseen käyttäytymiseen.

Koska luokkien rajat eivät ole ehdottomia ja niiden välillä on liikkuvuutta, tulisi jokainen poissaolo ottaa vakavasti ja laatia aina riskiarviolomake, joka toimisi etsinnän aikana myös tehtävälistana.

Tutkimuksessa ehdotetaan myös jokaisen luvattoman poissaolon jälkipuintia lapsen kanssa hänen turvallisuutensa varmistamiseksi ja tulevien poissaolojen ennalta ehkäisemiseksi. Luvattomaan poissaoloon sisältyy aina vetovoimatekijöitä ja sijaishuoltopaikkaan voi liittyä samalla tavalla työntö- ja vetovoimatekijöitä, joita lapsen ympärillä olevat tahot eivät välttämättä tunnista. Muiltakin osin tutkimuksessa vedotaan poliisin, lastensuojeluviranomaisen ja sijaishuoltopaikan aktiivisempaan yhteistyöhön lapsen edun ensisijaisuuden varmistamiseksi.

Artikkeli perustuu kirjoittajan julkisoikeuden väitöskirjaan Sijaishuoltopaikasta luvatta poistuminen ja sinne palaamatta jääminen poliisin lastensuojeluviranomaiselle antaman virka-avun näkökulmasta. Vaasan yliopisto 2019.

 
Julkaistu 27.9.2019
Sivun alkuun |