Päivi Honkatukia

Paha vai hyvä alakulttuuri?

Tuoko sana alakulttuuri mieleesi arpinaamaiset mafiapomot, rikolliset moottoripyöräjengit tai huppupäiset autojen polttajat? Ei ihme, sillä käsitteellä viitataan usein juuri poikkeavasti käyttäytyvien rähinöitsijöiden ryhmiin, joiden ajatellaan aiheuttavan tahallaan pahennusta yhteiskunnassa.

Tässä teemanumerossa stereotyyppinen kuva alakulttuureista monipuolistuu. Alakulttuuritutkimuksen pitkä perinne, jota muun muassa Mikko Salasuo omassa artikkelissaan valaisee, avaa useita muitakin näkökulmia rikosten tekemiseen tai ylipäätään erilaisiin ryhmäilmiöihin yhteiskunnassa.

Alakulttuureissa on pohjimmiltaan kyse juuri ryhmistä ja ryhmäkäyttäytymisestä. Alakulttuurien tutkimus on ollut kiinnostunut siitä, mitä ryhmät, niihin kuuluminen tai niiden ulkopuolelle jääminen merkitsevät ihmisille ja millaisia seurauksia näillä kokemuksilla on. Tarve kuulua johonkin ryhmään sekä saada arvostusta ja hyväksyntää vaikuttavat olevan kaikille ihmisille yhteisiä, yleisinhimillisiä piirteitä.

Alakulttuureja koskevaa tutkimusta on tehty etenkin nuorten parissa. Tämäkään ei ole ihme, sillä nuoren ihmisen odotetaan ottavan etäisyyttä lapsuuden perheestään ja rakentavansa identiteettiään suhteessa ikätovereihinsa. Nuorisotutkimuksessa on osoitettu, miten nuoret sosiaalistuvat yhteiskuntaan paljolti juuri ystävyyssuhteidensa kautta ja vertaistensa avulla, vapaa-ajalla ja hengaillen. Kouluissa tehdyissä etnografisissa tutkimuksissa on puolestaan havaittu, miten vähintään yhtä tärkeitä oppimiskokemuksia virallisen opetuksen rinnalla ovat koulussa muotoutuvat kaverisuhteet, kuten myös se, mitä tehdään luokkahuoneiden ulkopuolella: käytävillä, välitunneilla ja koulumatkoilla.

Kaverit ovat tärkeitä: he kuuntelevat, ymmärtävät ja auttavat hankalissa tilanteissa. Samaan aikaan kaverisuhteissa voi tapahtua ulossulkemista ja syrjintää, mikä voi olla yksilön elämänkulun kannalta hyvin traagista. Toisinaan taas tarve kuulua ryhmään ja ryhmäsolidaarisuudet voivat selittää ulkopuolelta katsottuna typerältä tai nuoruuden hölmöilyltä vaikuttavaa käyttäytymistä.

Nuoruuden ryhmäilmiöt kantavat myös aikuisuuteen. Jenni Savonen kirjoittaa tässä numerossa, miten seitsemänkymppisillä huumeidenkäyttäjänaisilla ja -miehillä nuoruuden kaveriporukoissa alkaneet huumekokeilut ovat pikkuhiljaa rakentuneet osaksi omaa identiteettiä, elämään itsestään selvästi kuuluviksi ja osin jopa myös myönteisiksi asioiksi. Malin Fransberg puolestaan kuvaa, miten nuorisokulttuuriset ryhmäilmiöt voivat saada erilaisia merkityksiä eri aikoina ja miten nämä muutokset näkyvät ihmisten elämässä. Siitä huolimatta, että graffitimaalaus on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana rikollisesta käyttäytymisestä korkeakulttuuriseksi taidemuodoksi, vahingonkorvausten vuoksi velkavankeudessa elävä entinen graffitimaalari ei voi koskaan saavuttaa yhteiskunnallista arvostusta ammatin ja työpaikan muodossa.

Alakulttuurinäkökulma avaa mielenkiintoisia näkökulmia myös moniin tämän päivän aikuisyhteiskunnan ryhmäilmiöihin, joista Timo Korander nostaa esiin poliisiorganisaation alakulttuurit. Kyse ei siis ole mistään poikkeavien ihmisryhmien erikoisista tavoista, vaan ihan arkisista työelämän käytännöistä. Tavalla tai toisella rakennamme kaikki suhdettamme erilaisiin ryhmiin, kutsummepa niitä alakulttuureiksi tai emme.

 
Julkaistu 28.9.2018
Sivun alkuun |