Martti Lehti

Henkirikosten selvitysasteet vertailussa

Kriminologia-palstalla esitellään tuore eurooppalainen tutkimus, joka tarkastelee henkirikosten selvitysastetta ja selviämiseen vaikuttavia tekijöitä Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Sveitsissä. Suomen poliisin henkirikosten selvityskyky osoittautui vertailussa hyväksi, mikä johtunee eroista rikollisuuden rakenteessa mutta myös rikostutkinnan tehokkuudessa.

Henkirikollisuus on demokraattisissa hyvinvointiyhteiskunnissa harvinainen rikollisuuden muoto, muttei vaikutuksiltaan suinkaan merkityksetön. Yksittäinen rikos saattaa laukaista rajujakin reaktioita, koetella väestöryhmien välisiä suhteita, levittää turvattomuutta ja rauhattomuutta läpi yhteiskunnan. Heikko henkirikosten selvityskyky ja pitkät selvitysajat ovat omiaan myös lisäämään uhrien omaisten kärsimystä ja kasvattamaan rikostutkinnan kuluja. Ne rapauttavat kansalaisten luottamusta rikosoikeusjärjestelmään ja heikentävät rikostutkijoiden moraalia. Alhainen kiinnijäämisriski saattaa myös lisätä houkutusta tehdä henkirikoksia. On siten tärkeää, että rikokset kyetään selvittämään nopeasti ja luotettavasti.

Tutkimus siitä, minkälaiset tekijät vaikuttavat henkirikosten selvityskykyyn ja selvitysaikojen pituuteen, mahdollistaa rikostutkinnan strategioiden muokkauksen aiempaa tehokkaammiksi ja tuloksellisemmiksi ja auttaa parantamaan rikosten selvityskykyä.

Vertailukelpoista tietoa selvitysasteesta Euroopassa

Aihepiirin kriminologinen tutkimus on keskittynyt suurelta osin Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen olosuhteet poikkeavat kuitenkin monessa suhteessa eurooppalaisista eikä sieltä saatuja tuloksia voi suoraan soveltaa tänne. Niinpä monikansallisen tutkijaryhmän Euroopan henkirikosseurantaverkoston yhteydessä julkaisemaa tutkimusta voi pitää tervetulleena tienavaajana aihepiirin tutkimukseen maanosassamme. Se tarkastelee henkirikosten selviävyyttä ja selvittämisaikoja Alankomaissa, Ruotsissa, Suomessa ja Sveitsissä vertailukelpoisen aineiston ja metodin pohjalta (Liem ym. 2018).

Tutkimuksessa ensimmäinen tehtävä oli henkirikosten yleisen selvityskyvyn vertailukelpoinen laskeminen osallistuneissa maissa. Tässä suhteessa läntisten teollisuusmaiden välillä on tunnetusti suuria eroja, julkaistut vuosittaiset selvitysasteet vaihtelevat 60 prosentin ja 100 prosentin välillä. Erot ovat kuitenkin osin näennäisiä, sillä myös selvitysasteen mittaustavoissa on suuria eroja – ei ainoastaan maiden välillä vaan myös sisällä. Esimerkiksi Suomessa vuonna 2016 tehtyjen henkirikosten selvitysaste on lähteestä ja mittaustavasta riippuen 54 prosenttia, 83 prosenttia tai 100 prosenttia. Ensimmäinen luku kuvaa Tilastokeskuksen poliisitilaston mukaista kirjausvuoden aikana selvitettyjen henkirikosten määrää, toinen luku vuoden 2016 aikana selvitettyjen henkirikosten määrän suhdetta saman vuoden aikana tehtyjen henkirikosten määrään poliisitilastossa ja viimeisin luku henkirikosseurannan tietoa siitä, kuinka moni vuoden 2016 aikana tehdyistä henkirikoksista oli selvitetty kesään 2018 mennessä. Kaikki ovat sinänsä paikkansa pitäviä lukuja. Samanlaista vaihtelua löytyy kaikkien teollisuusmaiden julkaistuista tiedoista. Niiden suoraviivainen vertailu johtaa helposti johtopäätöksiin, joiden todellisuuspohja on täysin fiktiivinen.

Liemin tutkimusryhmän laskelma selvitysasteesta perustui siihen, kuinka moni vuosina 2009–2014 poliisin tietoon tulleista henkirikoksista oli poliisitutkinnassa todettu selvitetyksi vuoden 2015 loppuun mennessä. Näin laskien henkirikosten selvitysaste oli Suomessa (98 %) ja Sveitsissä (95 %) huomattavasti korkeampi kuin Ruotsissa (83 %) ja Alankomaissa (77 %). Poliisin kyvyssä selvittää henkirikoksia oli siten olennaisia eroja tässä neljän yhteiskuntamalliltaan suhteellisen samankaltaisen keskisuuren länsieurooppalaisen maan ryhmässä. Selvityskyky ei kuitenkaan liittynyt henkirikollisuuden kokonaistasoon, joka Suomessa (1,9) oli ryhmän korkein ja Sveitsissä (0,5) matalin. Ajanjakson henkirikollisuuden vuotuinen keskitaso Ruotsissa ja Alankomaissa oli 0,9 surmattua 100 000 asukasta kohti.

Henkirikoksen piirteiden vaikutus rikosten selviämiseen

Tutkimuksessa verrattiin henkirikosten piirteiden yhteyttä niiden selviämiseen. Koska Suomessa selvittämättömäksi jääneitä henkirikoksia oli ajanjaksolla vain muutama, tutkittavaksi muuttujaksi otettiin täällä rikosten selvitysnopeus (selvisikö rikos nopeammin kuin kuukaudessa vaiko ei). Muissa maissa tutkittiin sitä, saatiinko rikos ylipäätään selvitettyä. Jälkikäteen ajatellen myös Sveitsissä olisi kannattanut tutkia selvitysnopeutta. Vähäisen selvittämättömien rikosten määrän johdosta Sveitsistä ei saatu käytännössä yleistämiskelpoisia tuloksia. Tästä syystä seuraavassa on verrattu vain Suomen, Ruotsin ja Alankomaiden tuloksia.

Rikoksen tapahtumapaikalla oli kaikissa kolmessa maassa samansuuntainen vaikutus rikoksen selviämiseen: yksityisasunnoissa tehdyt rikokset selvisivät helpommin kuin julkisilla paikoilla tehdyt. Suomessa selvittäminen oli kestänyt kuukautta pidempään viidessä prosentissa yksityisissä ja 12 prosentissa julkisissa tiloissa tapahtuneita henkirikoksia. Ruotsissa yksityisillä paikoilla tehdyistä rikoksista täysin pimeiksi oli jäänyt 11 prosenttia ja julkisilla paikoilla tehdyistä 27 prosenttia. Vastaavat osuudet Alankomaissa olivat 19 prosenttia ja 32 prosenttia. Suomessa ja Ruotsissa selvittämiseen ei vaikuttanut se, tapahtuiko rikos maaseudulla vai kaupungissa. Alankomaissa maaseudulla tehdyt henkirikokset selvitettiin hieman kaupunkiympäristössä tehtyjä useammin.

Tekovälineiden vaikutus selvittämiseen vaihteli maittain. Suomessa tekoväline ei vaikuttanut selvittämisnopeuteen. Selvittäminen oli kestänyt kuukautta pidempään viidessä prosentissa ampuma-aseella tehdyistä ja neljässä prosentissa teräaseella tehdyistä henkirikoksista. Ruotsissa ja Alankomaissa erot olivat sitä vastoin huomattavia. Ruotsissa 41 prosenttia ja Alankomaissa 44 prosenttia ampuma-aseella tehdyistä henkirikoksista jäi kokonaan selvittämättä, kun teräaseella tehdyistä vastaava osuus oli seitsemän ja yhdeksän prosenttia.

Uhrin ja tekijän suhteella oli samansuuntainen vaikutus kaikissa kolmessa maassa: lähisuhteessa tapahtuneet henkirikokset selvisivät helpoimmin, rikollisten välisiin konflikteihin liittyneet vaikeimmin. Tässäkin suhteessa Suomea erotti Ruotsista ja Alankomaista kuitenkin pieni mutta merkittävä ero. Suomessa rikollisten väliset henkirikokset selvisivät keskimääräistä hitaammin, mutta selvisivät. Ruotsissa (52 %) ja Alankomaissa (54 %) pääosa rikollisten välisiksi arvioiduista teoista jäi kokonaan selvittämättä.

Uhrin sukupuolella tai iällä ei ollut Suomessa merkitystä henkirikoksen selvittämisen kannalta. Selvitysaste ja selvitysnopeus olivat samat naisiin ja miehiin kohdistuneissa henkirikoksissa ikäryhmästä riippumatta. Ruotsissa ja Alankomaissa näin ei ollut. Kummassakin maassa naisiin kohdistuneen henkirikokset selvitettiin selvästi useammin kuin miehiin kohdistuneet. Myös uhrin ikä vaikutti niissä rikoksen selviävyyteen. Kummassakin maassa 25–39-vuotiaiden miesten surmat olivat vaikeimpia selvittää.

Suomessa myöskään uhrin etnisellä taustalla ei ollut merkitystä henkirikoksen selvitysnopeuteen. Ruotsissa etninen tausta oli sen sijaan merkittävä tekijä: vain kahdeksan prosenttia valtaväestöön kohdistuneista teoista jäi selvittämättä, kun etnisiin vähemmistöihin kohdistuneista teoista selvittämättä jäi joka kolmas. Alankomaat sijoittui tässä suhteessa Ruotsin ja Suomen välimaastoon: valtaväestöön kohdistuneista teoista viidesosa jäi selvittämättä, etnisiin vähemmistöihin kohdistuneista joka neljäs.

Yhteenveto

Pikainen johtopäätös tutkimuksesta on se, että rikollisuuden rakenne vaikuttaa huomattavasti henkirikollisuuden selvitysasteeseen. Ruotsin ja Alankomaiden matalan selvitysasteen taustalla on osin etnisen järjestäytyneen rikollisuuden toiminta, joka näissä maissa on laajempaa ja väkivaltaisempaa kuin Suomessa tai Sveitsissä. Rikollisuuden rakenne-erot eivät kuitenkaan selitä selvityskyvyssä havaittuja eroja kokonaisuudessaan. Tutkittujen muuttujien osalta oli havaittavissa, että samat tekijät, jotka johtivat rikosten pimeäksi jäämiseen Ruotsissa ja Alankomaissa vaikeuttivat tutkintaa myös Suomessa, mutta ainoastaan sitä hidastaen. Ilmeisesti selvityskykyerojen taustalla on myös eroja rikostutkinnan tehokkuudessa. Minkälaisia, sitä ei tässä tutkimuksessa käsitelty.

Marieke Liem, Karoliina Suonpää, Martti Lehti, Janne Kivivuori, Sven Granath, Simone Walser & Martin Killias (2018). Homicide Clearance in Europe. European Journal of Criminology. Julkaistu verkossa 30.3.2018, DOI 10.1177/1477370818764840.

Kirjoittaja on yliopistotutkija Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa Helsingin yliopistossa.

 
Julkaistu 28.9.2018
Sivun alkuun |