Ritva Sahavirta

Syyteneuvottelumenettelyn haasteet syyttäjäntoiminnassa

Menettely tuli mahdolliseksi vuoden 2016 alussa, millaisia kokemuksia siitä on saatu?

Syyteneuvottelussa tuomioistuin voi, vastaajan tunnustettua tekonsa, vahvistaa vastaajan, asianomistajan ja syyttäjän neuvottelun tuloksena syntyneen tuomioesityksen ja mitata rangaistuksen alennetulta asteikolta. Syyteneuvottelun soveltamisalassa ovat erityisesti laajat ja vaativat talousrikokset.

Syyttäjällä on syyteneuvottelussa keskeinen rooli. Syyttäjä päättää siitä aloitetaanko menettely, järjestää neuvottelun, dokumentoi sen sekä laatii tuomioesityksen ja mahdolliset toimenpiteistäluopumispäätökset. Syyttäjä vastaa koko menettelyn ajan asianosaisten oikeuksien turvaamisesta ja näytön riittävyydestä. Jos tuomioistuin katsoo, etteivät kaikki tuomioesityksen hyväksymiselle asetettavat edellytykset täyty, sen on jätettävä asia sillensä. Syyttäjän velvollisuutena on tuolloin arvioida, nostaako hän asiassa syytteen pääkäsittelyssä, aloittaako syyteneuvottelumenettelyn uudelleen vai onko asiassa aihetta määrätä esitutkinta uudelleen aloitettavaksi.

Syyteneuvottelumenettelyn syyttäjäntyölle asettamat uudet vaatimukset edellyttivät, että Valtakunnansyyttäjänvirasto antaa lain soveltamisesta käytännön ohjeita. Valtakunnansyyttäjän yleisen ohjeen (VKS:2015:6) liitteeksi otettiin muistio (Dnro 26/31/14, 28.12.2015), jossa käsitellään niitä kysymyksiä, joihin ennen lain voimaantuloa 1.1.2016 arvioitiin liittyvän soveltamisongelmia. Tällaisia olivat esimerkiksi asianomistajan mahdollisuus estää koko menettely perustetta ilmoittamatta, epäillyn/vastaajan oikeus peruuttaa tunnustuksensa kaikissa menettelyn vaiheissa ja kaiken kerätyn näytön esittäminen epäillylle ennen syyteneuvotteluun ryhtymistä.

Käytännön kokemuksia syyttäjäntyössä

Syyteneuvottelumenettelyn toimivuudesta ei ole saatavissa luotettavia tilastotietoja. Tilastokeskus ei enää tuota laajasti tuomioistuintilastoja eikä käytössä olevia asianhallintajärjestelmiä ole ollut tarkoituksenmukaista kehittää, koska uuden tulevaisuudessa käyttöön otettavan järjestelmän (AIPA) uskotaan joskus kattavan tämänkin tarpeen.

Syyttäjät toimittavat Valtakunnansyyttäjänvirastoon tietoja käymistään syyteneuvotteluista, niiden kohteesta, lopputuloksesta ja arvioiduista säästöistä. Tiedot ovat kuitenkin varsin yleisiä eikä niistä ole mahdollista tehdä muita kuin suuntaa-antavia johtopäätöksiä. Käytyjen syyteneuvottelujen määräksi voidaan arvioida vuonna 2016 enemmän kuin 100. Vuonna 2017 lukumäärä tuskin merkittävästi tästä ylittyy.

Lisäksi voidaan todeta, että asianomistajat ovat antaneet menettelyyn lähes aina suostumuksensa, eivätkä vastaajat juurikaan ole tunnustuksiaan peruuttaneet.

Muun aineiston puuttuessa, seuraavat arvioni perustuvat vuosina 2016 ja 2017 syyttäjien toimittamaan aineistoon.

Alueellinen jakaantuminen: Ennen syyteneuvottelua koskevien lakien voimaan tuloa oikeuskirjallisuudessa kannettiin huolta yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisesta, erityisesti alueellisesta tasa-arvosta. Ennakoitiin, että jos neuvottelut keskittyvät laajoihin talousrikoksiin, syyteneuvotteluja olisi eniten pääkaupunkiseudulla. Neuvottelut näyttäisivät kuitenkin jakaantuvan varsin tasaisesti eri syyttäjänvirastoihin.

Neuvottelun ajankohta: Uudistuksen tavoitteena oli, että syyteneuvotteluun ryhdytään rikosprosessin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se tuottaa parhaan prosessiekonomisen hyödyn. Käytännössä esitutkintavaiheessa tehdään kuitenkin vain vähän tuomioesityksiä. Toistaiseksi parhaat käytännön kokemukset menettelystä esitutkinnassa on saatu laajoissa omaisuusrikoksissa, joissa epäilty on paljastanut koko rikossarjan ja edistänyt tutkintaa siten merkittävästi.

Valtaosa syyteneuvotteluista tehtiin vielä vuonna 2016 syyteharkinnan jälkeen ennen pääkäsittelyä. Tulevaisuudessa painopiste siirtynee syyteharkintaan, kun syyttäjä voi arvioida kaikkien käsiteltävänään olevien juttujen sopivuuden menettelyyn jo esitutkinnan aikana.

Joissakin tapauksissa hovioikeudet ovat sallineet vasta hovioikeusvaiheessa aloitetun syyteneuvottelun. Tällainen yksittäinen asia voi kohdata prosessuaalisia ongelmia, koska menettelyä ei ole tarkoitettu aloitettavaksi vasta hovioikeudessa.

Syyttäjien erikoistumisen vaikutus: Syyteneuvottelumenettelyn erityisenä tavoitteena oli tehostaa laajojen ja vaativien talousrikosasioiden käsittelyä. Tällaista asiaa koskeva rikosprosessi esitutkinnasta lainvoimaiseen tuomioon voi kestää vuosia ja maksaa asianosaisille miljoonia euroja. Prosessin kevennyksiä tarvitaan mm. jutuissa, joissa näyttö ja rikoshyöty ovat ilman epäillyn myötävaikutusta vaikeasti tavoitettavissa ulkomailla tai hankittavissa vaivoin useista eri lähteistä.

Talousrikossyyttäjät ja talousrikoksia pääasiassa hoitavat syyttäjät ovatkin selkeästi menettelyn pääasiallisia käyttäjiä. Syyteneuvottelut kohdistuivat joissakin tapauksissa harmaan talouden suuriin vero- ja velallisen rikosjuttuihin, joissa osa vastaajista tunnusti tekonsa ja edesauttoi oman rikoksensa selvittämisen lisäksi myös jutun ratkaisemista laajemminkin. Tavallisesti tuomioesitys kuitenkin koski vero- ja velallisen rikoksia, joissa on vain joitakin vastaajia.

Tuomioesityksestä tuomioon: Syyteneuvottelumenettelyn tehokkuus edellyttää, että syyttäjän käsitys yksittäisen teon seuraamuksesta vastaa tuomarin käsitystä. Tiedossa olevissa tapauksissa tuomarit ovat pääasiassa hyväksyneet tuomioesityksen. Parissa yksittäisessä tavanomaisrikoksessa tuomioistuin on alentanut tuomioesitystä merkittävästi; kerran tuomio on myös ollut merkittävästi ankarampi, jolloin vastaaja on hovioikeudessa peruuttanut tunnustuksensa.

Yleispäätelmänä voidaan sanoa, että tunnustamalla on mahdollista saada merkittävääkin huojennusta rangaistukseen. Tuomarit pääsääntöisesti hyväksyvät myös esitykset muutoin ehdottomana määrättävän vankeusrangaistuksen määräämisestä ehdollisena.

Kustannussäästöt: Syyteneuvottelumenettelyn tavoitteena on saada valtiolle prosessiekonomisia säästöjä. Käytettävissä olleen aineiston perusteella voidaan arvioida, että vähiten säästöä menettely on tuonut esitutkintavaiheeseen ja eniten tuomioistuimille.

Myös syyttäjät ovat hyötyneet tuomioistuinkäsittelyn merkittävästä lyhentymisestä. Lisäksi menettelyn yhteydessä tehdään runsaasti toimenpiteistäluopumispäätöksiä, jotka vähentävät edelleen syyttäjän työtä. Toisaalta syyttäjille tulee lisätyötä menettelyn järjestämisestä ja sen dokumentoinnista.

Syyteneuvottelumenettely on jo nyt lunastanut paikkansa syyttäjän työkaluna vaativissa rikosasioissa. Tulevaisuudessa menettelyyn sopivien asioiden tunnistaminen ja yhteistyön kehittäminen avustajien kanssa ovat syyttäjille tärkeitä tavoitteita. Myös käytännön riittävästä yhdenmukaisuudesta on huolehdittava.

Kirjoittaja on valtionsyyttäjä.

 
Julkaistu 29.9.2017
Sivun alkuun |