Juhana Unkuri

Marraskuun liikkeen perustamisesta 50 vuotta

Marraskuun 11. päivä vuonna 1967 joukko nuoria sosiologeja, juristeja, kirjailijoita ja lääkäreitä perusti Marraskuun liikkeen. Kontrollipoliittinen yhdistys halusi parantaa erilaisten vähemmistöryhmien asemaa ja vaati sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Yksi Marraskuun liikkeen toimijoita oli Lars D. Eriksson.

Kuva: Reijo Koskinen / Lehtikuva

Marraskuun liikkeen ja Kiila ry:n järjestämät Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlat Eteläsuomalaisen osakunnan tiloissa noin 500 rappioalkoholistille, kodittomalle, sotaveteraanille, työttömälle ja yleensä yhteiskunnan laitapuolella kulkevalle kansalaiselle.

Marraskuun liikkeen tavoitteena oli esimerkiksi vankien, asunnottomien alkoholistien ja mielenterveysongelmaisten olosuhteiden parantaminen. Kritiikki kohdistettiin lainsäädännön sosiaalisesti syrjiviin ja epäoikeudenmukaisiin käytäntöihin, jotka kohdistuivat erityisesti yhteiskunnan heikko-osaisiin.

Marraskuulaiset tekivät vierailuja muun muassa vankiloihin sekä järjestivät mielenosoituksia ja tapahtumia, joilla kiinnitettiin huomiota epäkohtiin. Liikkeen alakohtaiset työryhmät kirjoittivat muistioita, toimittivat kirjoja, käynnistivät tutkimuksia ja perustivat varjokomiteoita.

Yksi Marraskuun liikkeen aktiivitoimijoista oli nuori juristi Lars D. Eriksson, joka työskenteli sen perustamisvuotena tutkijana Suomen Akatemiassa. Eriksson oli toimittanut keväällä 1967 Pakkoauttajat-pamfletin. Suomalaista sosiaalipolitiikkaa ja kriminologiaa käsitelleessä teoksessa kritisoitiin hallinnollista vapaudenriistoa. Teos sai laajaa huomiota. Valtiosääntöjuristina toiminutta Erikssonia kiinnostivat erityisesti ihmis- ja perusoikeudet sekä rikosoikeus ja sosiaalipolitiikka. Eriksson perehtyi aihealueeseen jo lapsuudenkodissaan; hänen isänsä oli perustanut Ahvenanmaalle alkoholistihuoltolan.

Suomen vankiluku oli 60-luvulla nelinkertainen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Vankiloissa asuttiin ahtaissa olosuhteissa ja vankeinhoidossa oli isoja puutteita. Lisäksi laitoskuri oli kova koulukodeissakin ja asunnottomuus iso ongelma.

– 60-luvulla kriminaalipolitiikassa, sosiaalipolitiikassa ja ylipäätään kontrollipolitiikassa moni asia oli päin honkia. Vapaudenriistoon oli matala kynnys, kriteerit olivat ylimalkaisia, tuomiot mielivaltaisia ja monesti ankaria. Juopumussakoista saattoi joutua vankilaan ja vähäisistä omaisuusrikoksista sai kohtuuttoman pitkiä tuomioita Lisäksi vankiloiden olosuhteet olivat epäinhimillisiä, Lars D. Eriksson kertoo.

Tekojen sovittamista ja hoito-optimismia

Erikssonin mukaan perusongelmana oli kriminaalipolitiikassa vallinnut paradigma. Rangaistuksen lähtökohtana oli väärien tekojen sovittaminen.

– Marraskuun liikkeen edustajien ajatuksena oli saada aikaan systeemi, joka on tehokas, ehkäisee rikoksen uusimista ja on luonteeltaan inhimillinen.

Erikssonin mukaan 60-luvun Suomessa sekä vankila- että sosiaalibyrokratiassa oli vallalla kovat arvot.

– Ajatuksena oli, että ihmisiä pitää jollain lailla hoitaa ja holhota. Meidän marraskuulaisten tavoitteena oli lakkauttaa pakkolaitoksia niin paljon kuin mahdollista. Ja jos esimerkiksi kaikkia vankiloita ei saataisikaan lakkautettua, niin ainakin niiden olosuhteiden on oltava mahdollisimman inhimilliset. Vankeja on kuunneltava ja heidän näkökulmansa on otettava huomioon.

Eriksson toteaa, että Ruotsissa vallitsi hoito-optimismi.

– Ajatuksena oli, että vapaudenriiston myötä ihmistä voidaan hoitaa ja hänet voidaan parantaa. Marraskuun liikkeessä ajateltiin vapaudenriiston olevan vakava puuttuminen ihmisoikeuksiin, eikä se hoida tai paranna ihmistä.

60-luvun lopulla kulttuurinmurros

Suomen asenneilmasto alkoi muuttua jo 60-luvun lopussa ja varsinkin 70-luvun alkuvuosista lähtien. Muutosta alkoi tapahtua myös lainsäädäntötasolla.

– Aiemmin kriminaali- ja sosiaalipolitiikkaa olivat pohtineet ja linjanneet lähinnä viranomaiset ja virkamiehet. 60-luvun lopulta lähtien nuo kysymykset tulivat osaksi yleispolitiikkaa. Marraskuun liike sai aikaan yllättävän paljon, vaikka olimme pieni toimija. Samalla olimme osa suurempaa kulttuurinmurrosta.

Suuri osa Marraskuun liikkeen aktiivitoimijoista oli SDP:n jäseniä.

– Minäkin olin tuohon aikaan demari. Perustimme puolueen sisälle työryhmiä. SDP:n kriminaalipoliittiseen ohjelma julkistettiin vuonna 1968. Myös muissa puolueissa alkoi olla omia ohjelmia.

Monet marraskuulaiset menivät ministeriöihin tai muihin tärkeisiin virkoihin ja pystyivät toteuttamaan ideoitaan. Eriksson toimi työuransa aikana muun muassa Helsingin yliopistossa julkisoikeuden professorina.

Kolmen vuosikymmenen kuluessa Suomen vankiluku putosi vajaaseen puoleen. Vielä 1970-luvulla Suomen vankiluku oli Länsi-Euroopan korkein. 90-luvun puolivälissä määrä oli laskenut EU:n alimmalle tasolle. Sama taso on pysynyt sittemmin niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.

Vankilukuja ovat pudottaneet esimerkiksi sakon muunnon karsiminen, juopumuksen dekriminalisointi, pakkolaitoksen käytön rajoittaminen sekä varkaus- ja rattijuopumusrangaistusten lievennys. Nämä toimenpiteet sisältyivät myös marraskuulaisten vaatimuksiin.

Marraskuun liike oli yksi monista 60-luvun loppupuolen yhden asian liikkeistä. Se lopetti toimintansa vuonna 1972, koska katsoi saaneensa jo muutoksen aikaan. 70-luvun alkupuoliskolla ja myöhemmin syntyi useita Marraskuun liikkeen teemoja edistäneitä järjestöjä.

Arvoissa kovenemista

Eriksson on suhteellisen tyytyväinen Suomen nykyiseen kriminaalipolitiikkaan. Hänen mielestään nykyisessä asenneilmastossa on kuitenkin selviä uhkakuvia.

– Julkisessa keskustelussa aika moni näkee vankilat liian lepsuina paikkoina ja haluaa kovempia rangaistuksia. Tämä on pelottava kehityssuunta. Virkamiestasolla tai yliopistoväessä en ole tällaista asennetta huomannut, poliitikoissa jonkin verran.

– Äskettäin on esimerkiksi vaadittu Suomen lainsäädäntöön todellisen elinkautisen mahdollisuutta. Tämä on typerä ja epäinhimillinen ajatus, sanoo Eriksson ja toteaa, että jos kovemmat arvot yleistyvät kansan keskuudessa, ne voivat saada lisää jalansijaa myös politiikassa.

Nykyisenkaltaista pakolais- ja maahanmuuttoliikettä ei ollut näköpiirissä 1960-luvulla.

– Niistä on tullut tunnetusti ongelmia erityisesti sosiaalipolitiikassa ja myös kriminaalipolitiikassa. Näidenkin teemojen suhteen on havaittavissa asenteiden kovenemista, arvioi aikanaan kansalaisaktiivina pitkään pakolaisasioiden parissa pitkään toiminut Eriksson.

Erikssonin mukaan Yhdysvalloissa on tällä hetkellä autoritääristä tendenssiä esimerkiksi kriminaalipolitiikkaan liittyen.

– Samanlainen ajattelutavan muutos näkyy Suomen ohella laajemmin Euroopassa. Siihen on saatava vastareaktio ja ehkä sellainen on jo syntymässä.

Eriksson toteaa Marraskuun liikkeen olleen taitava toteuttamaan erilaisia tempauksia.

– Nykyäänkin tarvittaisiin lisää erilaisia teatraalisiakin tapahtumia esimerkiksi politiikkaan ja yliopistolle.

 
Julkaistu 29.9.2017
Sivun alkuun |