Matti Laine

Yleisteoria, evolutiivinen mieshormoniteoria ja väkivalta

Kriminologia-palstalla käsitellään olettamuksia itsekontrollin ja rikollisuuden suhteesta ja väkivaltaisen käyttäytymisen alkamisajasta.

Tässä lehdessä on aiemmin (Haaste 3/2013) tuotu esiin, että kaikissa kriminologian teorioissa saattaa olla osa totuudesta, jotakin oikeaan osuvaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ne olisivat kaikki samanarvoisia ja ettei niiden välinen kriittinen tarkastelu olisi tarpeen. Uusin tutkimus haastaa monia perinteisiä olettamuksia itsekontrollin ja rikollisuuden suhteesta ja väkivaltaisen käyttäytymisen alkamisajankohdasta.

Viimeisen neljännesvuosisadan aikana kriminologian siteeratuin teoria lienee Gottfredsonin ja Hirschin (1990) yleisteoria eli itsekontrolliteoria. Tiivistetysti se lähtee ajatuksesta, jonka mukaan vanhempien huonot kasvatuskäytännöt erityisesti ikävuosien 6–8 tienoilla eivät synnytä lapsessa riittävää itsekontrollia. Sen kehittyminen myöhemmin on mahdotonta tai hyvin vaikeaa. Alhainen itsekontrolli on keskeinen ja ainoa yksilötasolla rikollisuutta selittävä tekijä. Alhainen itsekontrolli johtaa suurempaan riskinottamiseen ja sitä kautta rikollisuuteen (ja muihin paheisiin: tupakointiin, alkoholinkäyttöön ja uhkapeliin). Teoria hylkää kaiken biologiaan liittyvän pohdinnan: "geneettisen vaikutuksen voimakkuus itsekontrolliin on käytännössä nolla".

Teorian yksi suuri ongelma liittyy itsekontrollin operationalisoimiseen ja mittaamiseen. Usein saatetaan ajatella, että rikollinen ja muu ongelmakäyttäytyminen ovat jo sinänsä hyviä mittareita osoittamaan heikkoa itsekontrollia. Tällöin tehdään klassinen kehäpäätelmä: alhainen itsekontrolli todistetaan rikoksilla, jotka sitten selitetään alhaisella itsekontrollilla. Lukuisia kertoja on myös tuotu esiin, miten pienehköt aivotoiminnan poikkeavuudet (ADHD, ODD) tuottavat usein käyttäytymistä, joka voi näyttää alhaiselta itsekontrollilta. Kuitenkin näiden poikkeavuuksien biologis-geneettinen tausta on kiistaton. Ehkä tärkein pohdittava kysymys teoriassa on sen väite, että itsekontrolli ja riskinotto korreloivat negatiivisesti: mitä korkeampi itsekontrolli, sen vähemmän riskinottoa ja rikollisuutta. Rikoksentekijöiden kanssa asiakastyötä tehneiden keskuudessa saattaa herätä epäilys tämän paikkansapitävyydestä.

XXX

Evolutiivinen mieshormoniteoria (ENA) esiteltiin vajaat 15 vuotta sitten ja se pyrkii yhdistämään evoluutioteorian elementtejä ja neurohormonaalisia tekijöitä. Ihmislajin kehityksessä naaraat ovat pyrkineet suosimaan uroksia, jotka ovat luotettavia resurssien hankkijoita ja pystyvät puolustamaan perhettä ja sukua. Luonnonvalinta ja sen sisällä seksuaalivalinta johtaa siten suosimaan henkilöitä, jotka osoittavat voimakasta kilpailullisuutta ja statuspyrkimystä. Aivoja muokkaavat androgeenit, mieshormonit edistävät tällaista käyttäytymistä, joka karkeimmissa muodoissaan näkyy toisten uhriuttamisena ja rikoksina. Tämä selittää suurelta osin universaalit erot miesten ja naisten rikollisuudessa. ENA-teoria korostaa myös, että oleellista on pitkän aikavälin ja erityisesti ennen syntymää ja heti sen jälkeen tapahtuva testosteronialtistus.1 Aikuisena tapahtuva mittaus ei välttämättä todista mitään. Tämä testosteronialtistus näkyy sitten pojilla (ja jossain määrin myös tytöillä) noin 12 ikävuoden jälkeen monenlaisena "sekoiluna" (hengenvaaralliset toimet, aseet, räjähteet, päihteet, tappelut jne.).

ENA-teoria pyrkii selittämään myös sen, miksi on olemassa pääsääntöisesti kahdenlaisia rikoksentekijöitä: nuoruusikään rajoittuvia ja elämänkulussa pysyviä. Mitä suurempi on henkilön oppimiskyky ja mitä paremmat oppimismahdollisuudet hänellä on, sitä nopeammin hän pystyy siirtymään pois pelkästään näistä karkeista kilpailun ja uhriksi saattamisen käyttäytymismuodoista "sivistyneempiin" muotoihin (ammatti, yritystoiminta, urheilu, taide yms.). Mieshormonit lisäävät voiman ja itsekontrollin tunnetta, joidenkin kohdalla lähelle voittamattomuuden tunnetta. Henkilöt, joiden aivot ovat kokeneet voimakkaan mieshormonialtistuksen, ovat taipuvaisempia nuorisorikollisuuteen ja samalla heillä on yleensä hankaluuksia vanhempiensa kanssa. Kun naisille, joilla on vakavaa mieshormonivajausta, on annettu useiden viikkojen ajan testosteronilääkitystä, heidän itsekontrollinsa on kohentunut merkittävästi verrattuna plaseboryhmään. Sikiön testosteronialtistus heikentää aivojen toiminnanohjausta, mikä osaltaan lisää rikollisuusriskiä. Tutkimuksissa on myös havaittu, että henkilöt, joilla on ollut korkea mieshormonialtistus, reagoivat usein voimalla sellaisiin tilanteisiin, joissa he kokevat uhkaa tilanteen hallinnan menettämisestä.

XXX

Kaiken kaikkiaan ENA-teoria esittää asian päinvastoin kuin itsekontrolliteoria: itsekontrolli ja riskinotto ovat positiivisessa korrelaatiossa. Samalla teoria olettaa, että kivunsieto, lihaksikkuus ja fyysinen voima korreloivat myös näiden kanssa. Mutta varsinaisesti itsekontrollin ja rikollisuuden suhde on ENA-teorian mukaan monitulkintainen tai avoin. Tämä perustuu tietoon, että korkea mieshormonialtistus heikentää alttiutta sosiaalisille vaikutuksille, esimerkiksi vertaisryhmän paineelle. Tällöin itsekontrollin ja rikollisuuden suhde voi olla kulttuurispesifi ja riippuvainen rikoslajeista sekä lainsäädännöstä.

Lee Ellis ym. (2015) pyrkivät testaamaan em. teorioita empiirisesti malesialaisessa ja yhdysvaltalaisessa opiskelijapopulaatiossa, jossa on sekä miehiä että naisia. Tutkimusasetelmaan liittyy monia rajoituksia, joista tekijät ovat olleet hyvin tietoisia. Keskeisin liittyy itsekontrollin mittaamiseen, joka lomakekyselyissä on monin tavoin ongelmallista. Kahden teorian pohjalta tehdyistä hypoteeseista osa vahvistuu, osa ei. Tärkein tulos näyttäisi selkeästi tukevan ENA-teoriaa. Itsekontrolli on positiivisessa yhteydessä riskinottoon, eikä päinvastoin niin kuin yleisteoria väittää. Sama koskee kivunsietoa ja lihaksikkuutta, joista yleisteoria ei sanokaan mitään. Itsekontrollin ja rikollisuuden suhde jää hämäräksi, mikä sekin tukee ENA-teorian oletusta asian tilannesidonnaisuudesta. Kivunsieto korreloi positiivisesti rikollisuuden kanssa, mutta ei kaikissa rikoslajeissa ja maakohtaisia eroja ilmenee.2

Itsekontrolliteorian perusolettamukset ovat siten vakavan kritiikin kohteena. Sen antibiologinen asenne ja kaiken vastuun siirtäminen vanhemmille tuottaa loppujen lopuksi hyvin kapean näkökulman. Väite, että vahva itsekontrolli ehkäisee riskinottoa ja siten rikollisuutta, ei kestäne empiiristä tarkastelua. Asia voi olla juuri päinvastoin. Tämä ei tarkoita, että ENA-teoria olisi täydellinen ja kaikenkattava. Mutta se ei väitäkään olevansa "yleisteoria kaikesta rikollisuudesta".

XXX

Myös väkivallan ja aggression tutkimuksessa "puhdas" ympäristömalli on dominoinut. Rousseaun sanoin: "Kaikki on hyvää kun se lähtee asioiden Luojan käsistä: kaikki pilaantuu ihmisen käsissä". Pitkään on uskottu, että lapset tulevat aggressiivisiksi vasta kouluiässä ja nuoruudessa sosiaalisen oppimisen kautta. Tutkimus näyttäisi kääntävän tämänkin nurin: väkivalta vähenee siirryttäessä päiväkodista kouluun ja nuoruusikään. Aggressiivinen käyttäytyminen alkaa ilmetä joillakin voimakkaasti jo alle vuoden ikäisenä ja näkyy myös aikuisena. Kyseessä näyttäisi olevan geenien ja ympäristön yhteisvaikutus, jossa tärkeimpänä ympäristönä on hedelmöityksen ja syntymän välinen jakso, siis kohtu (vrt. testosteronialtistus). Mukana on mm. vanha tuttavamme monoamiinioksidaasiA-geeni (MAOA, ks. Haaste 1/2013). Äidin tupakointi, päihteiden käyttö ja hänen kohtaamansa väkivalta ja muut stressitekijät luovat merkittävää riskiä. Richard Tremblay (2015) viittaakin johtopäätökseen, jonka sveitsiläinen lastenpsykiatri Lucien Bovet teki jo 65 sitten: antisosiaalisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen ehkäisy tulisi aloittaa erityisesti tukemalla tyttöjä, joilla on käyttäytymisongelmia ja joista voi tulla seuraavan sukupolven nuorisorikollisten äitejä. Miesten väkivallan ehkäisyssä kohteena tulisi olla myös naiset. Tämä voi tuntua epäloogiselta, mutta ei ole sitä.

Edelleenkin törmää näkemyksiin, joiden mukaan geenien ja hormonaalisten tekijöiden mukaanotto kriminologiseen tarkasteluun johtaa biologiseen determinismiin. Yhä laajemmin on tuotu esiin, että asia on tässäkin päinvastoin. Suomen vanhaa ulkopoliittista doktriinia mukaillen voidaan sanoa: tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden ja järkevän politiikan alku. Geenit toimivat aina vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja tähän ympäristöön voimme vaikuttaa monin tavoin. Evoluutioon liittyvä näkökulma ei sulje millään tavalla pois rikoksentorjunnan tai rikollisten kuntouttamisen mahdollisuuksia (ks. esim. Ward & Durrant 2011).

LÄHTEITÄ:

Ellis, Lee ym.: General Theory versus ENA Theory: Comparing Their Predictive Accuracy and Scope. International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology 59 (2015):13, 1429–1458.

Tremblay, Richard: Developmental origins of chronic physical aggression: An international perspective on using singletons, twins and epigenetics. European Journal of Criminology 12 (2015):5, 551–561.

Ward, Tony & Durrant, Russil: Evolutionary behavioural science and crime: Aetiological and intervention implications. Legal and Criminological Psychology 16 (2011):2, 193–210.

1 Tätä voidaan arvioida vertaamalla etusormen ja nimettömän pituuksia. Tällä palstalla palattaneen asiaan.

2 On huomattava, että esimerkiksi huumausaineisiin suhtautumisessa ja lainsäädännössä USA ja Malesia eroavat merkittävästi.

 
Julkaistu 30.9.2016
Sivun alkuun |