Riikka Kostiainen

Tilannetorjunnalla voidaan vähentää rikollisuutta merkittävästi

Tukholman kriminologian palkinnon 2015 saivat rikosten tilannetorjunnan pioneerit Ronald V. Clarke ja Patricia Mayhew. Palkinto jaettiin kriminologian symposiumin yhteydessä kesäkuussa.

Englantilainen Clarke on jo pitkään työskennellyt Yhdysvalloissa Rutgersin yliopiston rikosoikeuden laitoksella professorina. Mayhew on puolestaan rikoksentorjuntakonsultti, jolla on takanaan pitkä ura tutkijana Englannin sisäministeriön palveluksessa. Clarken ja Mayhew’n vuonna 1976 julkaisema artikkeli rikostilaisuuksista (Crime as Opportunity) oli läpimurto uudenlaiselle rikoksentorjunta-ajattelulle. He painottivat, että rikoksentekijään keskittymisen ohella tarvitaan suorempia rikoksentorjuntakeinoja paikoissa, joissa rikoksia tapahtuu.

Juhlaluennossaan Clarke lähti perustelemaan tilannetorjunnan tärkeyttä ensimmäisellä 1960-luvun tutkimuksellaan, jossa hän tutki Lounais-Englannissa koulukodeista karkaavia ja pakonsa aikana rikoksia tekeviä poikia. Psykologien ja sosiaalityöntekijöiden toimet eivät poikiin tepsineet. Clarke aloitti vertailemalla karkaavien ja ei-karkaavien poikien ominaisuuksia ja taustoja, muttei huomannut niillä olevan olennaista merkitystä. Sen sijaan hän huomasi, että vuodenajat näyttivät vaikuttavan karkaamisiin: niitä tapahtui enemmän pimeinä syysöinä ja aurinkoisina kesäpäivinä. Myös sillä oli merkitystä, milloin poika oli viimeksi nähnyt perhettään ja millainen kaveriporukka hänellä oli. Merkittävimmän löydön Clarke teki, kun sai sisäministeriön salaiset karkaamisluvut käyttöönsä: luvut vaihtelivat suuresti eri laitoksissa. Tästä hän päätteli koulun ympäristöllä ja käytännöillä olevan jotain tekemistä ongelman kanssa.

Hän jatkoi esittelemällä hänen ja Mayhew’n kuulua itsemurhatutkimusta (1988), jossa huomattiin itsemurhien vähentyneen Englannissa 1958ja 1976 välillä huomattavasti vastoin eurooppalaista trendiä. Selitykseksi he löysivät luopumisen kaasulieden käytöstä ruuanvalmistuksessa. Aiemmin lähes puolet itsemurhista oli toteutettu kaasulla (1976 enää 0,4%), joka menetelmänä oli helppo, tuskaton ja lähes kaikkien saatavilla milloin vain. Merkittävää oli, ettei tämä itsemurhamenetelmä juurikaan korvautunut muilla keinoilla vaan itsemurhat todella vähenivät kaasusta luopumisen seurauksena.

Clarke toi esiin, että sittemmin yli 200 tutkimusta on todennut tilannetorjunnan olevan tehokasta erityyppisten rikosten kuten pankkiryöstöjen, liikeryöstöjen, liikennevälineissä ja parkkipaikoilla tapahtuvien rikosten torjunnassa. Mahdollista rikosten siirtymisvaikutusta ajan, paikan, kohteen, keinon tai rikoslajin suhteen on tutkittu 102 tutkimuksessa ja 68 niistä sellaista ei huomattu laisinkaan ja lopuissakaan ei kovin merkittävää (www.popcenter.org).

Rikostilaisuuden merkitystä ei saa vähätellä

Clarke tiivisti sanomansa Sutherlandiin (1947) viitaten, että ihmisillä on taipumus liioitella rikoksentekijän (henkilökohtaisten ominaisuuksien ja taustan) roolia ja vähätellä tilanteen roolia. Ihmisillä on myös taipumus hyväksyä tilanteen vaikutus paremmin omalla kuin muiden kohdalla. Jokaisella rikoksella on kuitenkin oma rakenteensa, johon vaikuttavat paljon muutkin tekijät kuin rikollisen henkilökohtaiset ominaisuudet.

– Rikosoikeusjärjestelmä lähtee siitä, että rikoksia vähennetään parhaiten ehkäisemällä ihmisen kehitys rikolliseksi ja jos siinä epäonnistutaan, rikosoikeusjärjestelmä toimii rikoksentekijöiden pelotteena tai kuntouttajana. Näin ajattelevat poliittiset päättäjät ja virkamiehet käsittelevät vain puolet ongelmasta, Ronald Clarke painotti.

– Myös rikokseen johtavia tilanteita ja rikosympäristöjä täytyy tarkastella ja muistaa, että yhteiskunta luo itsekin otollisia tilaisuuksia rikoksille: valmistamme huonosti suojattuja tavaroita, noudatamme heikkoja hallintoprosesseja, teemme huonoa kaupunkisuunnittelua, laiminlyömme turvajärjestelmien käyttöä ja luomme lainsäädäntöä, jossa rikollisuusvaikutuksia ei ole otettu huomioon. Toisaalta yksityisellä puolella turvajärjestelmistä ja -laitteista on tullut itsestäänselvyys mm. asunnoissa, pankeissa, kaupoissa ja liikennevälineissä, mitä selittää kokemus viranomaisten avun riittämättömyydestä ja näiden järjestelmien kustannustehokkuus.

Clarken mukaan yksityisen sektorin panostus rikosten tilannetorjuntaan vähentää myös julkisen sektorin kustannuksia ja hallitusten pitäisi tukea tutkimusta, jossa selvitetään, mitkä yksityisen sektorin turvajärjestelyt ovat tehokkaimpia. Hän toivoi, että tällainen turvallisuuskehitys muuttaa pysyvästi keskustelua rikoskontrollista ja ymmärrystä rikostilaisuuksien ehkäisemisen tärkeydestä.

Hallinnollisen kriminologian puolustus

Patricia Mayhew vakuutti luennossaan, että "hallinnollista kriminologiaa" eli käytännössä Englannin sisäministeriön omaa tutkimusyksikköä tarvitaan, vaikka sen sidoksia politiikkaan on usein kritisoitu. Sisäministeriön tutkimusyksiköllä on ollut merkittävä rooli erityisesti tilannetorjunnan menetelmien tutkijana, tutkimusten rahoittajana, rikosuhritutkimusten tekijänä, rangaistusten vaikuttavuuden tutkijana ja sillä on käytettävissään kiinnostavia tilastoaineistoja. Tutkimusyksiköllä on ollut huomattava rooli myös tilannetorjunnan keinojen ja erityisesti poliisitoiminnan kehittäjänä; nykyään tilannetorjunnan menetelmiä on käytössä 25 erilaista (www.popcenter.org/25techniques/).

Sisäministeriön tutkimusyksikkö 1990-luvulle asti oli Mayhew’n mukaan melko riippumaton vallitsevasta politiikasta, mutta sitten se sidottiin tiukemmin poliittisiin ohjelmiin toteuttamiseen vähentämällä rahoitusta ja päättämällä tutkimuskohteet. Tässä oli taustalla tiukentunut suhtautuminen rikokseen. Tutkimusyksikön toiminta supistui valtavasti. Uusi vaihe tuli 1999, jolloin käynnistettiin suuri rikoksentorjuntaohjelma, joka haluttiin arvioida tarkoin; arviointi sai tosin osakseen suurta kritiikkiä politiikkaystävällisyydestä yliopistotutkijoilta.

– Viestintä on tärkeää: tutkimustulokset pitää esittää päätöksentekijöille ymmärrettävästi ja tutkimuksen tekijöiden pitää toimia yhdessä käytännön työntekijöiden kanssa. Kriminologeilla on velvollisuus kääntää tutkimustulokset yleiskielelle, jotta tutkimuksella olisi vaikutusta päätöksentekoon ja käytäntöihin; tällainen ajattelutapa on hallinnollisen kriminologian yksi keskeisiä ansioita, Mayhew esitti.

Hän kritisoikin akateemisten kriminologien keskittymistä omiin tieteellisiin kunnianhimoihinsa, mikä johtaa helposti tuloksen esittämiseen toisilleen ja tieteellisten tekstien kirjoittamista pienille piireille, mikä ei edistä muutoksia rikospolitiikassa.

Osa symposiumin 60 esityksestä on saatavilla osoitteessa www.criminologysymposium.com.

 
Julkaistu 25.9.2015
Sivun alkuun |