Mika Sutela

Telepakkokeinojen trendit vuosikymmenen taitteessa

Uuden pakkokeinolain (806/2011) mukaisia salaisia pakkokeinoja ovat telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen tarkkailu (tekninen kuuntelu, katselu, seuranta ja laitetarkkailu), teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, tietolähdetoiminta ja valvottu läpilasku.

PKL:n salaisia pakkokeinoja käsittelevän 10 luvun 3 §:n mukaan telekuuntelulla tarkoitetaan viestintämarkkinalaissa tarkoitetun yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin sisällön ja siihen liittyvien 6 §:ssä tarkoitettujen tunnistamistietojen selvittämiseksi. Telekuuntelua saadaan kohdistaa vain rikoksesta epäillyltä lähtöisin olevaan tai hänelle tarkoitettuun viestiin. Poliisilain (872/2011) salaisia tiedonhankintakeinoja käsittelevän 5 luvun 5 §:ssä telekuuntelu on määritelty vastaavanlaisesti.

PKL 10 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan televalvonnalla tarkoitetaan tunnistamistietojen hankkimista viestistä, joka on lähetetty 3 §:ssä tarkoitettuun viestintäverkkoon kytketystä teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta taikka vastaanotettu tällaiseen osoitteeseen tai laitteeseen sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkimista taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen käytön tilapäistä estämistä. PolL 5 luvun 8 §:ssä televalvonta on määritelty vastaavanlaisesti.

Salaisen pakkokeinon käytön yleisenä edellytyksenä on PKL 10:2:n mukaan, että käytöllä voidaan olettaa saatavan rikoksen selvittämiseksi tarvittavia tietoja. Telekuuntelua, tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta, suunnitelmallista tarkkailua, teknistä kuuntelua, teknistä katselua, henkilön teknistä seurantaa, teknistä laitetarkkailua, peitetoimintaa, valeostoa, tietolähteen ohjattua käyttöä ja valvottua läpilaskua saadaan käyttää vain, jos niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Poliisin tulee siis ennalta arvioida pakkokeinon käytön mahdollista tulosta rikoksen selvittämisen kannalta.

Telepakkokeinoista telekuuntelu merkitsee voimakasta puuttumista yksityisyyden suojaan. Televalvonta, joka kohdistuu televiestin tunnistamistietoihin, tarkoittaa astetta lievempää puuttumista luottamuksellisen viestinnän suojaan. Telepakkokeinon luonteeseen vaikuttaa paljon myös se, kohdistuuko pakkokeino tulevaisuuteen vai onko kysymys jo aiemmin tapahtuneiden yhteyksien tai sijaintien selvittämisestä. Telekuuntelu kohdistuu aina tulevaisuuteen, kun taas televalvontaluvat voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, kohdistuvatko ne päätöksen jälkeiseen (ns. etenevä televalvontalupa) vai sitä edeltävään aikaan (ns. takautuva televalvontalupa).

Johanna Niemen ja Virve-Maria de Godzinskyn (2009) tutkimuksessa useimmiten lupa haettiin ja se myönnettiin useamman telepakkokeinon käyttöön yhtäaikaisesti. Telekuunteluihin sisältyi useimmiten myös televalvonta. Vastaavasti etenevään televalvontaan sisältyi usein myös takautuvaa televalvontaa.

Telepakkokeinoja voidaan käyttää vain vakavien rikosten tutkintaan. Telekuuntelun osalta rikokset on lueteltu tyhjentävästi PKL 10 luvun 3 §:ssä. Televalvonta on mahdollista, kun jotakuta on syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta (PKL 10 luvun 6 §). Tällaisia rikoksia ovat useiden rikosten törkeät tekomuodot.

Telepakkokeinojen avulla on mahdollista saada tietoja selville riippumatta kohteen tahdosta. Telepakkokeinojen tarkoituksena on ensisijaisesti todisteiden hankinta esitutkinnan kohteena olevasta rikoksesta. Vaikka pakkokeinojen funktio onkin selkeä, voi tämä yksiselitteinen tehtävä hämärtyä käytännössä, sillä vaikka pakkokeinojen edellytykseksi on selkeästi säädetty epäilty rikos, voi niitä käytettäessä syntyvä ns. relevantti ylimääräinen tieto johtaa välillisesti myös muiden rikosten tutkimiseen ja rikollisuuden laajempien taustojen selvittämiseen.

Telekuuntelun ja televalvonnan käyttö ennen uutta lakia

Seuraavassa tarkastellaan tilastotietoihin pohjautuen telekuuntelu- ja valvontalupien sekä vaatimusten määrien kehitystä, telekuuntelun ja televalvonnan perusterikoksia ja kyseisten salaisten pakkokeinojen käytön merkityksellisyyttä vuosina 2006–2013. Ajanjakso kattaa siis ajan ennen uutta pakkokeinolakia. Tiedot on kerätty sisäministeriön kertomuksista eduskunnan oikeusasiamiehelle poliisin tiedonhankintakeinojen käytöstä.

Vuosien 2006 ja 2013 välisenä aikana telekuunteluvaatimusten määrä lisääntyi noin 23 ja televalvontavaatimusten määrät 31 prosenttiyksiköllä. Samoin telekuuntelu- ja valvontalupien sekä kohdehenkilöiden määrät lisääntyivät tasaisesti ollen vuonna 2013 noin 24–35 prosenttiyksikköä korkeammat kuin vuonna 2006.

Telekuuntelun perusterikosten jakauma on esitetty kuviossa 1. Huumausainerikosten osuus perusterikoksista on hieman kasvanut aiemmasta. Huumausainerikokset kattavat lähes 70 prosenttia kaikista perusterikoksista. Kaikkien muiden rikosten osuus on jäänyt viimeisimpien vuosien aikana alle kymmeneen prosenttiin. Televalvonnan osalta tarkastelussa ovat vain vuosien 2010–2013 perusterikokset (kuvio 2). Televalvonnan perusterikoksista suurin osa (noin 60 prosenttia) on ollut omaisuus- ja huumausainerikoksia.

Kuvio 1. Telekuuntelun perusterikostyyppien jakauma (%) 2006–2013.


Kuvio 2. Televalvonnan perusterikostyyppien jakauma (%) 2010–2013.


Telepakkokeinojen käytön merkitysarvioinnit perustuvat tutkinnanjohtajien antamiin arvioihin heidän johtamistaan jutuista. Tutkinnanjohtajien merkitysarvioinnit osoittavat telepakkokeinojen olevan merkittävä tiedonhankintakeino. Sekä telekuuntelussa että televalvonnassa ratkaisevan tai tärkeän merkityksen osuus on ollut tarkastelujaksolla keskimäärin noin 63–64 prosenttia (ks. kuvio 3). Ratkaisevan ja tärkeän merkityksen osuus on kuitenkin kasvanut aiemmasta 2010-luvulla.

Kuva 3. Telekuuntelun ja televalvonnan käytön merkityksellisyys 2006–2013.


Telepakkokeinoista telekuuntelun ja televalvonnan käyttö on lisääntynyt huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Niitä käytetään tilastotietojen perusteella erityisesti huumausainerikoksissa, mutta etenkin televalvontaa myös omaisuusrikoksissa. Telekuuntelun ja televalvonnan merkitys on tutkinnanjohtajien arvioiden perusteella lisääntynyt. Merkitys tulee todennäköisesti vielä lisääntymään tulevaisuudessa.

Mika Sutela työskentelee tutkijana Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella.

Kirjallisuutta:

HE 222/2010 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi.

Helminen, Klaus – Kuusimäki, Matti – Rantaeskola, Satu: Poliisilaki. Talentum Media Oy. Helsinki 2012.

Helminen, Klaus – Fredman, Markku – Kanerva, Janne – Tolvanen, Matti – Viitanen, Marko: Esitutkinta- ja pakkokeinot. 5., uudistettu painos. Talentum Media Oy. Helsinki 2014.

Metsäranta, Tuomas: Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. Julkisoikeuden sarja, A 38. Turku 2015.

Niemi, Johanna – de Godzinsky, Virve-Maria: Telepakkokeinojen oikeussuojajärjestelmä. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 243. Helsinki 2009.

Niemi, Johanna – de Godzinsky, Virve-Maria: Telepakkokeinoasiat tuomioistuimissa. Oikeus 3/2009, s. 242−261.

Pölönen, Pasi: Salaisista pakkokeinoista ja tiedustelutoiminnasta. Lakimies 8/1997, s. 1206–1232.

 
Julkaistu 25.9.2015
Sivun alkuun |