Riikka Kostiainen

Poliisilla on hankala yhtälö ratkaistavana

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo, että uudet ilmiöt kuten kyberrikollisuus ja turvapaikanhakijoiden määrän lisääntyminen vaativat poliisilta runsaasti työpanosta, joka on pois muista tärkeistä tehtävistä. Osaamisen hankkiminen ja resurssien jakaminen ovat poliisille iso haaste.

Elokuussa aloittanut uusi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on tutustunut poliisihallintoon pitkän kaavan mukaan. Hän on työskennellyt yli 30 vuotta erilaisissa johto-, asiantuntija- ja muissa tehtävissä Helsingin poliisilaitoksella, liikkuvassa poliisissa, poliisioppilaitoksissa, sisäministeriön poliisiosastolla ja Poliisihallituksessa.

Kolehmaisen visio poliisiylijohtajan viisivuotiskaudelle on Suomen hyvä turvallisuustilanteen säilyminen; niin että mihin vuorokauden aikaan tahansa voi liikkua turvallisesti joutumatta rikoksen uhriksi. Hän yrittää välttää rahasta ja resursseista valittamista, mutta toivoo poliisille sen verran toimintaedellytyksiä, että hyvä turvallisuustilanne pystytään pitämään.

– Voin hyvällä mielellä aloittaa työn, kun poliisin organisaatiouudistukset on viety läpi ja edeltäjä oli tehnyt siinä hyvää työtä. Poliisin peruskoulutus on nostettu korkeakoulututkinnoksi ja osaaminen on huipussaan. Meillä on kaikki onnistumisen edellytykset, kun vain pidetään huoli, että poliisi on jatkossakin eettisesti korkeatasoinen ja noudattaa palveluperiaatetta. Jos Aarnion tapauksen kaltaisia epäkohtia tulee vielä ilmi, ne analysoidaan, niistä otetaan opiksi ja tehdään tarvittavat kehittämistoimenpiteet. Olennaista on, että tällaiset tapaukset saatetaan tehokkaasti vastuun piiriin.

Kolehmainen arvioi, että yksittäistapauksilla saattaa olla hetkellinen vaikutus kansalaisten luottamukseen poliisiin, mutta enemmän se rakennetaan päivittäisessä rikostutkinnassa, hälytyspartioiden toiminnassa ja lupapalveluissa. Kun ne ovat laadukkaita ja ihmiset kokevat, että heitä palvellaan ja kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti, luottamus säilyy.

Kyberrikollisuus noussut nopeasti painopisteeksi

Suurin haaste on poliisin toimintaympäristössä tapahtuvat nopeat muutokset. Yhteiskunnan muutokset vaativat poliisilta uutta osaamista ja poliisin pitää olla kehityksessä mukana.

– Se konkretisoituu vaikkapa kyberrikostorjunnan osaamisena. Tietoverkkoja käyttävä rikollisuus eri muodoissaan lisääntyy ja koskettaa tavallistenkin kansalaisten arkea. Meille on haaste saada rekrytoitua oikeita ihmisiä, kehittää osaamista ja luoda yhteistoimintaa muiden viranomaisten sekä yksityisen sektorin toimijoiden kanssa – yksin poliisi ei tehtävästä selviä.

Kyberrikollisuuden torjuntaan on panostettava tulevaisuudessa entistä enemmän. Maailmanlaajuisesti kyberrikollisuuden arvioidaan aiheuttavan jopa 400 miljardin vahingot vuodessa. Kyberrikokset eivät tunne rajoja. Näin ollen niiden tutkinnat ovat vaativia ja pitkäkestoisia ja usein tarvitaan kansainvälistä oikeusapumenettelyä, Kolehmainen kertoo.

– Digitalisoitumisessa ja automatisoitumisessa on positiivista se, että poliisikin saa uusia teknisiä sovelluksia rikostorjunnan ja rikostutkinnan käyttöön, ja sitä kautta tuottavuus ehkä paranee. Toisaalta digitaalista todistusaineistoa joudutaan kaivamaan takavarikoiduista laitteista entistä enemmän ja sen analysointi ja läpikäynti on hidasta, vaatii resursseja ja siihen tarvitaan myös automatisoituja prosesseja.

Ihmisten liikehdintä tuo haasteita

Tämän hetken akuutti haaste poliisille ovat lisääntyneet turvapaikkahakemukset, eikä Välimeren tilanteeseen ole poliittista ratkaisua näköpiirissä. Kun poliisilla on turvapaikkaprosessissa omat velvoitteensa ja vähiä resursseja joudutaan kohdentamaan turvapaikkatutkintaan, silloin se jättää aukon sinne, mistä ihmisiä siirrettiin, Kolehmainen kertoo. Hieman lisää resursseja turvapaikkatutkintaan poliisi on tosin saanut, jotta tilanne saataisiin normalisoitua.

– Väestön liikehdintään liittyy monenlaisia rikollisuusilmiöitä, esimerkiksi ihmiskauppaa ja salakuljetusta. Tänne tulee henkilöitä, jotka ovat rikoksen kohteena. Toisaalta tulijat saattavat itse syyllistyä rikoksiin. Tässäkin uskon, ettei meillä ole muuta lääkettä kuin yhdessä muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa toimia ja yrittää hallita tilannetta.

Turvapaikanhakijat ovat vain yksi osa-alue ulkomaalaisiin liittyvissä poliisin vastuissa, Kolehmainen huomauttaa. Liikkuvat rikollisryhmät ovat löytäneet tiensä myös Suomeen ja tekevät täällä omaisuusrikoksia. Kun jokin sarjajuttu ratkeaa, samalla voi selvitä kymmeniä tai satoja rikoksia. Ulkomaalaisiin liittyvässä rikostutkinnassa tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Tätä osaamista tarvitaan tosin myös hälytystehtävillä ja muidenkin poliisin tehtävien hoidossa.

Poliisiylijohtaja ei halua ummistaa silmiä terroristisenkaan rikoksen mahdollisuudelta Suomessa.

– Se, mitä alkuvuonna tapahtui Pariisissa ja Kööpenhaminassa, voi hyvin tapahtua Suomessa. Suojelupoliisin mukaan terrorismi-iskun uhka Suomessa on epätodennäköinen mutta mahdollinen. Poliisin täytyy olla hereillä ja seurata tilannetta, kun meiltä Syyriaan taistelijoiksi lähteneet ja siellä sodankaltaisissa olosuhteissa ehkä traumatisoituneet ihmiset palaavat. Mutta vielä enemmän olemme huolissamme "yksinäisistä susista", jotka ovat syrjäytyneitä yhteiskunnasta ja sosiaali- ja terveyspalveluista ja ehkä ihannoivat väkivallantekoja ja ovat suunnittelemassa sellaista.

Kolehmaisen mukaan olemme vakavan asian äärellä siinä, kuinka tällaisia tekoja saadaan ehkäistyä ennalta. Yhteiskunnan turvaverkko pitäisi saada viritettyä sillä tavalla, että potentiaaliset tekijät tavoitetaan jollain tavalla. Tähän tarkoitukseen kehitetty poliisin uhka-arviointimalli on jo osoittanut hyödyllisyytensä ja vakavia rikoksia on pystytty konkreettisesti estämään.

Poliisin haasteena nähdään myös väestön keskittyminen kaupunkeihin ja väestön vanheneminen. Jälkimmäisessä on kaksi puolta: toisaalta ihmiset syyllistyvät vanhemmiten harvemmin rikoksiin mutta ovat tietyissä rikoksissa helpommin uhrina. Esimerkiksi varkaus- ja petosrikoksissa jotkut rikoksentekijät kohdentavat teot tarkoituksella vanhenevaan väestöön. Talousrikostorjunta ja väkivallan ennaltaehkäisy ja väkivaltarikollisuuden vähentäminen ovat pysyviä haasteita Suomessa, Kolehmainen summaa.

Poliisityö isojen muutosten jälkeen

Poliisihallinnossa on toteutettu viime vuosina kolme isoa organisaatiouudistusta: vuonna 2009 lakkautettiin 90 poliisilaitosta ja perustettiin tilalle 24 uutta, vuonna 2010 aloitti toimintansa Poliisihallitus ja läänien poliisijohdot lakkautettiin ja vuonna 2014 poliisilaitosten määrä supistettiin edelleen yhteentoista ja Liikkuva poliisi ja Poliisin tekniikkakeskus lakkautettiin itsenäisinä yksikköinä. Poliisiylijohtaja Kolehmainen uskoo, että isot poliisihallinnon rakenneuudistukset on nyt vähäksi aikaa tehty – jollei valtion taloudellisessa tilanteessa tapahdu jotain dramaattista.

– Ihmiset ovat enemmän tai vähemmän löytäneet paikkansa, mutta kun lyhyessä ajassa on läpi viety kolme isoa organisaatiomuutosta, on tietysti havaittavissa jonkinlaista taisteluväsymystä. Nyt on kuitenkin aika kääriä hihat ja tehdä töitä. Toki vielä joitakin prosesseja yritetään sujuvoittaa ja saattaa toimintoja tarkoituksenmukaisemmiksi. Lisäksi analysoidaan rakenneuudistusten hyödyt ja haitat.

Poliisin arkiseen työhön on vaikuttanut suuresti myös esitutkinta-, poliisi- ja pakkokeinolakien uudistus. Lainsäädäntö jalkautettiin kentälle isolla Ponnistus-koulutushankkeella, jonka poliisihallinto toteutti yhdessä Valtakunnansyyttäjänviraston kanssa.

– Koulutuksella annettiin uudistuneen lainsäädännön soveltamiseen niin hyvät valmiudet kuin pystyttiin. Tämä iso muutos on viety ihan kohtuudella läpi. Mielestäni kenttä on sopeutunut siihen hyvin, vaikka se on jossain mielessä tehnyt prosessia muodollisemmaksi ja ehkä vähän kankeammaksikin. Tietyt prosessit vievät nyt enemmän aikaa ja muotoseikkoihin aletaan kiinnittää enemmän huomiota. Tavallaan rikosprosessi on muuttumassa lähemmäs amerikkalaista mallia, jossa ikään kuin muodollisuus on tärkeämpää kuin totuuden löytäminen. Mutta poliisi noudattaa tinkimättömästi lakia ja huolehtii siitä, että kansalaisten oikeusturva toteutuu kuten uusi lainsäädäntö edellyttää.

Tärkein yhteistyökumppani rikosprosessissa on syyttäjälaitos. Sen vuoksi syyttäjäyhteistyön vahvistamiseksi täytyy Kolehmaisen mukaan tehdä kaikki mahdollinen. Yhteistyössä on edetty hyvin ja molemmat ymmärtävät omat roolinsa, mutta tehtävääkin vielä riittää.

– Syyttäjän kytkeminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa esitutkintaan on minun tavoitteeni. Syyttäjän asiantuntemuksen saaminen mukaan prosessiin on hyvä ja kannatettava asia poliisille.

Kolehmainen kertoo, että syyttäjälaitoksen kanssa käydään aktiivista vuoropuhelua ja etsitään keinoja toiminnan parantamiseksi. Kuvaava esimerkki tästä on, että alkuvuonna Valtakunnansyyttäjänvirasto teki poliisi-syyttäjäyhteistyön sujuvuudesta syyttäjille kyselyn. Sen mukaan syyttäjät kokivat yhteistyössä ja myös esitutkintapöytäkirjojen laadussa puutteita. Tulokset on käsitelty poliisin tilaisuuksissa ja saatettu esitutkintaa tekevien yksiköiden tietoon. Tulevana syksynä on tarkoitus kohdentaa vastaava kysely tutkinnanjohtajille.

Prosessin keventäminen massarikoksissa harkintaan

Poliisin päivittäisrikostutkinta on pahasti ruuhkautunut ja kansalaisten kohtaamia yleisiä rikoksia ei käytännössä ehditä useinkaan tutkia resurssisyistä. Seppo Kolehmaisen mielestä on ymmärrettävää, että jokaista lähellä on se oma juttu ja jos poliisi suhtautuu siihen vähätellen tai ei tee asialle mitään, tämä nakertaa kansalaisten luottamusta poliisiin ja poliisin uskottavuutta. Tästä huolimatta hän kehottaa kansalaisia ilmoittamaan edelleen vähäisistäkin rikoksista ja vihjeistä poliisille.

Hän selvittää ongelman olevan, että poliisin täytyy tutkia kaikki ilmoitetut rikokset esitutkintalain mukaan ja ne voidaan ainoastaan laittaa prioriteettijärjestykseen. Tosin tutkinnanjohtajalla on oikeudet todeta tiettyjä asioita, esimerkiksi jos asiassa ei ole rikosta, tai jos asia etenee syyttäjälle, tämä voi tehdä rajoittamispäätöksen tai muuta vastaavaa. Yksi ongelmallinen piirre onkin se, että yleensä poliisi tutkii rikokset ensin alusta loppuun ja vasta syyttäjä tekee rajoittamispäätöksen.

– Avoimessa yhteiskunnallisessa keskustelussa pitäisi käydä läpi keinot järkevöittää massarikosten tutkintaa ja vähentää poliisin työmäärää. Pitäisi pohtia vailla tunteita, pystyttäisiinkö sääntelyä keventämään siten, että kaikkea ei tarvitsisi viedä läpi raskaan esitutkinnan mukaan.

Poliisin on tärkeä kiinnittää huomiota myös rikosten uhrien kohtaamiseen. Kolehmainen muistuttaa, että tapaus on monelle ihmiselle ainutlaatuinen ja silloin virkamiehen on oltava asiallinen ja suhtauduttava kunnioittavasti kansalaiseen ja hänen asiaansa. Hän lupaa, että poliisi ottaa kaiken tulevan palautteen vakavasti rikosten uhrien kohtaamisen kehittämisessä. Se on ennen kaikkea koulutuksen asia.

Ennaltaestävyyden merkitystä ei voi poliisiylijohtaja Kolehmaisen mielestä liikaa korostaa. Esimerkiksi on tärkeää, että nuoren rekrytoimisessa rikoksen polulle pystytään tekemään interventiota. Onnistumiset kuten Ankkurimalli tuottavat hänelle suurta mielihyvää. Ennalta estävää toimintaa edistetään tulossopimusten kautta; tavoitteet on viety poliisiyksiköiden tulossopimuksiin.

– Voi olla, että tarpeeksi emme pysty tekemään, mutta kaikki ymmärtävät, että rikos on paljon edullisempaa ja tarkoituksenmukaisempaa ehkäistä ennalta kuin kalliisti tutkia. Mutta kun poliisille tulee eri velvoitteita nopealla aikajänteellä ja rajallista resurssia kohdennetaan, valitettavasti ennalta estävästä toiminnasta helposti siirretään väkeä johonkin toiseen painopisteeseen.

 
Julkaistu 25.9.2015
Sivun alkuun |