Tukholman kriminologian palkinto 2014 vankeustutkijoille

Tukholman kriminologian palkinnon jakavat tänä vuonna politiikan ja tilastotieteen professori Daniel S. Nagin ja oikeustieteen professori Joan Petersilia, molemmat Yhdysvalloista. Palkintoraati halusi nostaa esiin rangaistusten vaikuttavuuden tutkimusta ja vapautumisen tukitoimia.

Naginin näyttöön perustuvat analyysit vankilan nolla- tai negatiivisesta vaikutuksesta ovat edesauttaneet vankiluvun pienenemistä maailman tiheimmän vankiluvun maassa ensimmäisen kerran 40 vuoteen. Hänen tutkimuksensa ovat tarjonneet rationaalisia perusteita investoida ennemmin yhteiskunnallisiin toimenpiteisiin kuin vangitsemiseen. Naginin mukaan vankeusrangaistus pääsääntöisesti epäonnistuu uusintarikollisuuden vähentämisessä ja usein jopa lisää rikoslukuja verrattuna yhdyskuntaseuraamuksiin. Daniel S. Nagin on tutkinut urallaan rikollisen ja epäsosiaalisten käyttäytymisen elinaikaista kehitystä, erilaisten rangaistusten pelotusvaikutuksia ja kehittänyt tilastotieteellisiä menetelmiä. Hän työskentelee Pittsburghissa.

Joan Petersilian työ on puolestaan vaikuttanut siihen, että Yhdysvallat on moninkertaistanut tukeaan vankilasta vapautuville korkean uusimisriskin ajan. Monilla vangeilla ei ole vapautuessaan esimerkiksi asuntoa, mikä altistaa rikoksenteolle. Petersilia on tutkinut 30 vuotta rikosoikeuden toimintaa Kaliforniassa ja eri rangaistusten vaikuttavuutta. Hänen tutkimuksensa ovat olleet avainasemassa Kalifornian rangaistusjärjestelmän uudistuksessa. Petersilia oli myös kehittämässä osavaltion toimia vapautuville vangeille, kun vankeja oli vähennettävä yli 40 000:lla Yhdysvaltain korkeimman oikeuden (2011) päätöksestä.

Kriminologian palkinto (noin miljoona Ruotsin kruunua) jaetaan vuosittain kesäkuussa Tukholman kriminologian symposiumin yhteydessä. -RK

 
Julkaistu 26.9.2014
Sivun alkuun |