Pekka Viljanen

Auton menettäminen valtiolle rattijuopumusrikoksen seuraamuksena

Yksi rangaistustuomio siihen liitettyine ajokieltoineen riittää opetukseksi monille rattijuopumusrikoksiin syyllistyneille. Toisaalta uusijoidenkin määrä on suuri, samoin ajokiellon rikkojien. Tuomittu ehdoton vankeusrangaistus estää rattijuopumusrikoksen uusimisen, mutta vain rangaistuksen täytäntöönpanon ajan. Muut rangaistuslajit ovat tässä suhteessa vielä tehottomampia. Alkolukko puolestaan estää kuljettamasta vain sitä ajoneuvoa, johon laite on asennettu. Lisätehoa uusintarikollisuuden estämiseen tuo menettämisseuraamus.

Menettämisseuraamusta koskeva lainsäädäntö uudistettiin pääosin 1.1.2002 voimaan tulleilla laeilla. Keskeisimmät säännökset sisältyvät rikoslain 10 lukuun (L 875/2001). Rikoksentekovälineen menettämistä koskevan RL 10:4:n 2 momentin mukaan menetetyksi voidaan tuomita mm. "esine tai omaisuus, jota on käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä". Menetetyksi tuomitsemisen tarpeellisuutta harkittaessa on 3 momentin mukaan "erityisesti kiinnitettävä huomiota uusien rikosten ehkäisemiseen". RL 10:5:ssä puolestaan säädetään muun omaisuuden menettämisestä. Pykälän 2 momentin mukaan menetetyksi voidaan tuomita kokonaan tai osaksi mm. rikoksen kohteena ollut esine tai omaisuus, jos menettämisseuraamus on tarpeen "uusien rikosten ehkäisemiseksi, ja esine on erityisen sovelias rikoksen kohteeksi tai rikolliseen käyttöön".

Ensimmäisenä mieleen tulee epäilemättä, että auto on rattijuopon rikoksentekoväline ja että soveltuva säännös olisi siten RL 10:4. Valmistelutöissä on kuitenkin lähdetty siitä, että soveltuva säännös on RL 10:5. Rattijuoppo on kyllä käyttänyt autoa "tahallisen rikoksen tekemisessä", mutta esineen tekoväline-ominaisuutta ei saada kiistattomasti selville asettamalla kysymys tältä pohjalta. Esimerkiksi raaka-ainetta, josta on rangaistavalla tahallisella teolla (huom. RL 44:11.1:n 2 kohta) valmistettu räjähdettä, on RL 10:4.2:n sanamuodon mukaisesti "käytetty tahallisen rikoksen tekemisessä". Kyseinen raaka-aine ei silti selvästikään ole rikoksen tekoväline. Onkin kysyttävä: Millä välineellä tekijä kuljetti moottorikäyttöistä ajoneuvoa nautittuaan alkoholia niin, että…? "Autolla" ei ole vastaus tähän kysymykseen, vaan auto osoittautuu teon eli kuljettamisen kohteeksi.

Kuten edellä tarpeellisin osin toistetut RL 10:4:n ja 5:n säännökset osoittavat, niiden soveltamisedellytykset ovat varsin lähellä toisiaan, joten ei ole lopulta kovinkaan suurta merkitystä, kumpaan säännökseen nojaudutaan.

Rattijuopon auton konfiskointi rikoksen kohteena on siis RL 10:5:n pohjana olleessa hallituksen esityksessä katsottu mahdolliseksi, vaikka HE:tä edeltäneen rikoslakiprojektin ehdotuksen vastaavan säännöksen perusteluissa todettiin lyhyesti, ettei säännöksellä ollut tarkoitus muuttaa käytäntöä, jonka mukaan rattijuopon autoa ei tuomita menetetyksi. HE:nkin kanta on varsin pidättyväinen: konfiskointia harkittaessa olisi otettava huomioon, että auton menettäminen rangaistuksen ohella voi johtaa kohtuuttoman ankaraan kokonaisseuraamukseen etenkin, jos auto on arvokas tai esimerkiksi maaseudulla asuvalle välttämätön kulkuväline. Huomautettiin myös siitä, että usein rikoksentekijän perhekin voi olla riippuvainen autosta. Auton arvon ja sen käyttötarpeiden vaihtelun vuoksi rikoksentekijät joutuisivat HE:n mukaan myös helposti eriarvoiseen asemaan. Lisäksi auto voi olla muun kuin rikoksentekijän omistama, jolloin konfiskaatio ei RL 10:6:stä johtuen ole mahdollinen. Auton arvon menetetyksi tuomitseminen olisi silloin RL 10:8:n nojalla mahdollista, mutta se ei HE:n mukaan ole omiaan estämään rikoksen uusimista.

HE:ssä esitetyt, rattijuopon auton konfiskointia vastaan puhuvat näkökohdat ovat huomion arvoisia, mutta samat vastaväitteet voitaisiin esittää silloinkin, kun auto on kiistattomasti rikoksentekoväline, esimerkiksi käytettäessä sitä salakuljetukseen. Miksi rikoksentekijän perheen tarpeet ja muut kohtuusnäkökohdat tuodaan korostetusti esille yleensä vain rattijuopon auton yhteydessä?

Menettämisseuraamus uusintarikollisuutta ehkäisevänä keinona

Auton menettäminen valtiolle merkitsee monelle tosiasiallista ajamisen estettä: ei ehkä ole pitkään aikaan varaa hankkia uutta autoa eikä asianomaisen tapoihin kuulu toisen omistaman auton luvaton käyttöönottaminen. Auton arvosta ja omistajan taloudellisesta asemasta riippuen menettämisseuraamus voi myös olla niin kirpaiseva, että se havahduttaa ottamaan järjen käteen ja pidättäytymään päihtyneenä ajamisesta. Toisaalta jos varoja on, asianomainen voi tietysti hankkia uuden auton, eikä konfiskoinnilla ole edes tarkoitus estää sitä. Konfiskointi ei merkitse kieltoa omistaa autoa.

Aiemmissa lainvalmistelutöissä konfiskointimahdollisuuteen on suhtauduttu kielteisesti silläkin perusteella, että kuljettaja, joka tietää ajavansa usein humalassa, ajaa menettämisseuraamuksen vaikutuksia eliminoidakseen halvoilla ja huonokuntoisilla, liikenneturvallisuutta vaarantavilla autoilla. Sellaiseen suunnitelmalliseen rikoksenuusijaan menettämisseuraamuksella ei ole sanottavaa vaikutusta, mutta menettelytapa lienee melkoisen harvinainen. Tosiasiallinen tilanne saattaa silti olla useamminkin tällainen, sillä moninkertainen rattijuoppo on samalla usein siinä määrin syrjäytynyt, että hänellä ei ole varaa muunlaisiin kuin huonokuntoisiin autoihin.

Autonsa valtiolle menettänyt kuljettaja voi tietysti syyllistyä uuteen rattijuopumusrikokseen myös ajaessaan toiselta luvallisesti käyttöön saamaansa autoa. Jos kuljettaja oli päihtynyt jo auton haltuunsa saadessaan, sen hänelle luovuttanut syyllistyi RL 23:8:n nojalla rangaistavaan kulkuneuvon luovuttamiseen juopuneelle. Auton luovuttanutta omistajaa uhkaa sitä paitsi myös menettämisseuraamus. Sillekin, joka on antanut suostumuksensa rikoksen tekemiseen, kuuluva rikoksen kohteena ollut esine – samoin kuin rikoksentekoväline – voidaan nimittäin RL 10:6:n mukaan tuomita menetetyksi. Näin ei liene koskaan tuomittu, mutta jo tieto tällaisesta periaatteellisesta mahdollisuudesta arvattavasti olisi omiaan hillitsemään omistajan valmiutta luovuttaa auto rattijuopon kuljetettavaksi.

Jollei rattijuoppo itse omista kuljettamaansa autoa eikä hän ole saanut kuljettamiseen omistajan suostumusta, autoa ei voida tuomita valtiolle menetetyksi. Sen sijasta voidaan RL 10:8:n mukaan silloin tuomita menetetyksi auton arvo. Rahamääräinen menettämisseuraamus ei muodosta samanlaista tosiasiallista estettä rattijuopumusrikoksen uusimiselle kuin auton menettäminen sellaisenaan. Yhdenvertaisuuden vuoksi on kuitenkin oltava mahdollisuus myös arvokonfiskaatioon. Muutoin toisen omistamaa autoa kuljettava pääsisi parempaan asemaan kuin omaa autoaan kuljettava. Jokseenkin immuuneja menettämisseuraamukselle ovat ne, jotka eivät omista kuljettamaansa autoa ja joilla ei ole muutakaan ulosmittavaa varallisuutta.

Auton menettäminen ei ole tavanomainen seuraamus

Menettämisseuraamus on RL 10:5.2:n mukaan harkinnanvarainen. Selvää on, että ensimmäistä kertaa rattijuopumusrikokseen syyllistyneen autoa ei ole syytä tuomita menetetyksi. Kuinka monennen kerran jälkeen konfiskointi sitä vastoin on perusteltua, siitä tuskin on esitettävissä selvää sääntöä. Korkeimman oikeuden prejudikaatteja asiasta on annettu vain kolme, KKO 2005:75, KKO 2005:76 ja KKO 2007:85. KKO on ratkaisuissaan korostanut ajokiellon ensisijaisuutta turvaamistoimena uusien rattijuopumusrikosten ehkäisemiseksi. Menettämisseuraamus voi KKO:n mukaan kuitenkin tulla kysymykseen, jos rangaistukset ja ajokiellot ovat osoittautuneet tehottomiksi eli jos rikoksentekijä on syyllistynyt vastaaviin rikoksiin toistuvasti ja jos aiempien rattijuopumusten määrän ja toistumistiheyden perusteella on todennäköistä, että hän syyllistyy siihen myöhemminkin, jollei autoa tuomita valtiolle menetetyksi. Menettämisseuraamuksen tarvetta lisää KKO:n mukaan osaltaan se, jos tuomittavana oleva teko on tehty ajokiellon aikana.

RL 10:10.1:n 3 kohdan mukaan menettämisseuraamus voidaan jättää tuomitsematta, vaikka siihen muutoin olisi perusteet, jos se olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen laatu, vastaajan taloudellinen asema ja muut olosuhteet. Auton kuljettaminen päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena lisää liikenneonnettomuuden riskiä ja aiheuttaa siten vakavaa vaaraa toisten hengelle, terveydelle ja omaisuudelle. Näin ollen rikoksentekijän ja hänen perheensä auton tarpeelle ei KKO:n mukaan voida antaa samanlaista painoarvoa kuin muunlaisen rikoksen, esimerkiksi salakuljetusrikoksen, yhteydessä. Mitä tarpeellisemmaksi menettämisseuraamuksen tuomitseminen turvallisuussyistä on, sitä vähemmän voidaan antaa painoarvoa rikoksentekijän henkilökohtaisiin olosuhteisiin liittyville näkökohdille.

RL 10:10.3:n mukaan menettämisseuraamusta voidaan kohtuullistaa myös niin, että esineen sijasta tuomitaan menetetyksi sen arvo tai osa arvosta. Tapauksessa KKO 2007:85 KäO oli tuominnut menetetyksi 3 000 euroa osana auton arvoa, mutta HO ja KKO tuomitsivat menetetyksi noin 19 000 euron arvoisen auton sellaisenaan. Ennen kyseistä, vuonna 2005 tehtyä törkeää rattijuopumusta vastaaja oli vuosina 1997–2004 tuomittu kymmenellä eri tuomiolla yhteensä 16 törkeästä rattijuopumuksesta ja muista liikennerikoksista vankeusrangaistuksiin ja ajokieltoihin.

Oikeuskäytännössä rattijuopon auton menetetyksi tuomitseminen on edelleen harvinaista.

Valvottu ajo-oikeus ei tee menettämisseuraamusta tarpeettomaksi

Rattijuopumukseen syyllistyneelle voidaan tietyin edellytyksin määrätä ehdollinen ajokielto yhdistettynä ajokiellon valvontaan. Tällöin auto varustetaan alkolukolla, joka estää moottorin käynnistymisen, jos kuljettajalla on vähintään 0,1 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, mikä vastaa noin 0,2 promillen alkoholipitoisuutta veressä. Alkolukko siis estää konkreettisesti auton kuljettamisen, mutta vain sen auton, johon laite on asennettu. Valvottua ajo-oikeutta ei sitä paitsi voida määrätä muunlaiseen kuin alkoholin nauttimisesta johtuneeseen rattijuopumusrikokseen syyllistyneelle eikä sille, joka jo muusta syystä, esimerkiksi aiemman rattijuopumuksen vuoksi, on ajokiellossa tai jolla muutoin ei ole tarvittavaa ajolupaa (ajokorttia) taikka jolla ei ole vakinaista asuinpaikkaa Suomessa. Rattijuopumusrikoksia tiheästi uusivat ovat uuteen rikokseen syyllistyessään ajokiellossa eikä heille siten voida määrätä valvottua ajo-oikeutta. Sen mahdollisuuden ulkopuolelle jäävät siten juuri ne, joiden kohdalla auton tuomitseminen menetetyksi on edellä sanotun mukaan tarpeellinen toimenpide.

Kirjoittaja on rikos- ja prosessioikeuden professori Turun yliopistossa.

LÄHTEET

Hallituksen esitys n:o 80/2000 vp Eduskunnalle menettämisseuraamuksia koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.

Menettämisseuraamukset. Rikoslakiprojektin ehdotus. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 4/1996.

Tapani, Jussi & Tolvanen, Matti (2005). Lain vai perustelujen mukaan – pohdintoja rattijuopon ajoneuvon konfiskaatiosta. Defensor Legis, s. 1201–1212.

Viljanen, Pekka (2004). Voidaanko tai pitäisikö rattijuopon auto konfiskoida? Lakimies, s. 493–501.

Viljanen, Pekka (2006). Vielä rattijuopon ajoneuvon konfiskoinnista. Defensor Legis. s. 370–381.

 
Julkaistu 26.9.2014
Sivun alkuun |