Raimo Lahti

Tietoverkkorikosten kansainvälistä sääntelyä vahvistettava

Helsingin yliopistolla pidettiin kesäkuussa tietoverkkorikosten kansainvälisiä ulottuvuuksia ja sääntelyä pohtiva kollokvio, johon osallistui 35 rikosoikeustutkijaa 14 valtiosta ja neljästä maanosasta. Tieteellisen keskustelutilaisuuden järjestäjiä olivat Kansainvälisen rikosoikeusyhdistyksen (AIDP) Suomen osasto, Euroopan Kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) ja Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rikosoikeuden oppiaine.

Kollokvio hyväksyi rikosoikeuden kehittämiseen tähtäävän päätöslauselman, joka käsitellään lopullisesti AIDP:n XIX maailmankongressissa Rio de Janeirossa syyskuussa 2014. Kongressissa käsitellään myös kolmen muun kollokvion päätöslauselmat, joiden aiheina ovat tietoverkkorikosten muita ulottuvuuksia (rikosoikeuden yleistä ja erityistä osaa sekä rikosprosessioikeutta) koskevat kysymykset.

Helsingin kollokvion tietoverkkorikoksia koskevat osateemat olivat: 1) tuomiovaltaa käyttävän valtion ja rikoksen tekopaikan määrittäminen, 2) rikostutkinta kybermaailmassa, 3) kansainvälinen oikeusapu ja täytäntöönpano valtionrajat ylittävissä rikoksissa, 4) ihmisoikeudet kybermaailmassa ja 5) informaatioteknologian ajan oikeudenkäynti: "virtuaalinen tuomioistuin".

Laajimmin kollokviossa käsiteltiin ensimmäistä osateemaa. Alueperiaatetta todettiin noudatettavan pääperiaatteena myös tietoverkkorikoksissa. Rikoksen tekopaikan määrittämisessä teon seurauksen perusteella (ks. Suomen RL 1:10) suositettiin tiettyä pidättyvyyttä silloin, kun vieraassa valtiossa oleva tekijä (kuten palvelimen ylläpitäjä) ei pyri aktiivisesti ulottamaan tekonsa vaikutuksia tuohon toiseen valtioon. Tätä ajatusta vastaavasti esimerkiksi Helsingin hovioikeuden tuomiossa 22.9.2009 nro 2370 oli ratkaisevaa teon paikallistamisessa Suomeen se, että tekijän erityisesti tarkoituksena oli saattaa laittomia kirjoituksia täällä yleisön saataville.

Kollokvion päätöslauselman mukaan on tarpeen vahvistaa kansainvälistä sääntelyä ja yhteistoimintaa valtioiden rankaisuvallan käytön tehostamiseksi ja yhteensovittamiseksi sekä henkilöiden tietosuojan ja muun perus- ja ihmisoikeussuojan parantamiseksi. Valtioiden välistä yhteistyötä edistetään myös tietoverkkorikosten määrittelyä yhtenäistämällä. Tietoverkkorikoksia koskeva eurooppalainen yleissopimus (Budapestin sopimus 2001) ja sen rasistisia rikoksia koskeva lisäpöytäkirja (2003) – jotka Suomi on ratifioinut – sekä eräät muut kansainväliset ja eurooppalaiset lainsäädäntöinstrumentit ovat jo edistäneet mainittuja tavoitteita.

Näiden sääntelykeinojen kansallisessa voimaan saattamisessa todettiin olevan maittain vaihtelevia vajavuuksia, eikä sääntely ole niissä riittävästi seurannut kybermaailman nopeita muutoksia. Kansainväliseltä yhteisöltä edellytetään sen tunnustamista, että valtioilla on yhteinen vastuu kyberrikosten torjunnassa, koska niitä ei ole samalla tavoin mahdollista paikallistaa tiettyyn valtioon kuten tavanmukaisia rikoksia: kyberavaruus on rajaton.

Kirjoittaja on rikosoikeuden professori Helsingin yliopistossa.

 
Julkaistu 27.9.2013