Anssi Keinänen

Taloustieteen menetelmät rikollisuuden tutkimisessa

Artikkelissa käydään läpi, millaista on taloustieteellinen ajattelutapa rikosoikeudesta, rikollisen käyttäytymisestä ja kriminaalipolitiikasta. Sekä taloustieteilijät että oikeustieteilijät ovat asettaneet kriminaalipolitiikan tavoitteeksi rikollisuuden kustannusten minimoinnin.

Kuva: RodeoImage MF

Rikollisuus on vanhaa perua oleva tutkimuskohde taloustieteessä. Tässä voidaan viitata esimerkiksi Cesare Beccariaan, Jeremy Benthamiin ja Adam Smithiin, joiden mielenkiinto kohdistui jo 1700-luvun lopulla osaltaan myös rikostaloustieteellisiksi luonnehdittaviin kysymyksiin (tai taloustieteelliseen analyysiin rikollisuudesta). Sittemmin rikostaloustieteessä ei tapahtunut lähes 200 vuoteen paljoakaan. Käännekohtaa tässä suhteessa merkitsi Nobel-palkitun Gary S. Beckerin artikkeli "Crime and Punishment: An Economic Approach", joka ilmestyi vuonna 1968. Tämän jälkeen taloustieteellinen keskustelu rikollisuudesta ja rikoksista onkin ollut erittäin vilkasta.

Miksi tarvitaan rikoslakia?

Taloustieteilijät ovat pyrkineet vastaamaan esimerkiksi kysymykseen, miksi vahingonkorvaus on riittämätön sanktio epätoivottavasta käyttäytymisestä. Ensinnäkin on syytä muistaa, ettei vahingonkorvausta voida vaatia teosta, josta ei ole aiheutunut vahinkoa. Sen sijaan tällainen teko voi johtaa laissa säädetyin edellytyksin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, mikä saattaa olla hyvä keino hillitä epätoivottavaa käyttäytymistä. Otetaan esimerkiksi rattijuopumukset. Kaikki rattijuopot eivät (onneksemme) aiheuta vahinkoja liikenteessä, mutta silti voidaan sanoa, että rattijuopoista aiheutuu haittaa yhteiskunnassa, koska ihmiset pelkäävät liikenteessä liikkumista enemmän kuin tilanteessa, jossa rattijuoppoa ei olisi. Rikollisesta teosta aiheutuu siten yhteiskunnallista haittaa (kolmansille osapuolille), eikä pelkästään haittaa uhreille ja heidän omaisilleen. Rikosoikeutta tarvitaan huomioimaan rikoksesta aiheutunutta yhteiskunnallista haittaa.

Toiseksi tietyissä tilanteissa syntyy konkreettista vahinkoja, mutta siitä huolimatta vahingonkorvaus ei ole riittävä sanktio. Rikosoikeudellisia seuraamuksia tarvitaan erityisesti silloin, kun täydellisen korvauksen suorittaminen ei ole mahdollista. Täydellisellä korvauksella tarkoitetaan vahingonkorvausta, joka on suuruudeltaan sellainen, että vahinkoa kärsinyt pitää korvausta ja vahingon tapahtumatta jäämistä samanarvoisina. Esimerkiksi, jos kysymys on terveyteen kohdistuvista vahingoista, täydellisen korvauksen suorittaminen voi olla vaikeaa tai ylivoimaista, joten rikosoikeudellisia seuraamuksia tarvitaan lisäksi.

Kolmanneksi, vaikka täydellinen korvaus voitaisiinkin määrätä, ei ole välttämättä perusteltua jättää tekoa pelkästään vahingonkorvauksella sanktioiduksi, koska tekijät pyrkivät välttämään kiinnijäämistä. Esimerkiksi jos tekijä jää kiinni puolessa tapauksista, uhrit saisivat keskimäärin vahingonkorvauksena puolet rikoksesta aiheutuneesta haitasta. Rikosoikeutta tarvitaan luomaan lisäpideke potentiaalisille tekijöille, jotta he eivät syyllistyisi rikolliseen tekoon.

Neljänneksi rikoksentekijällä ei ole välttämättä varoja täysimääräisen vahingonkorvauksen suorittamiseksi. Tällöin syntyy tarve vankeusrangaistuksille ja yhdyskuntaseuraamuksille, jotta seuraamuksilla olisi tarvittavassa määrin pelotevaikutusta.

Viides syy rikosoikeuden tarpeelle on omistusoikeuksien suojan takaaminen. Taloustieteilijöiden mukaan etenkin omaisuusrikollisuuden aiheuttamia kustannuksia on se, että tavaroiden ja palveluiden vaihdanta ei tapahdukaan pelkästään vapaasti toimivilla markkinoilla. Markkinoilla, jossa vaihdannan kustannukset ovat alhaiset, vapaaehtoinen vaihdanta takaa resurssien tehokkaamman allokaation yhteiskunnassa kuin rikollisuuteen perustuva vaihdanta.

Rikollista käyttäytymistä selittävä tutkimus

Rikostaloustieteessä lähtökohtana on oletus siitä, että rikollinenkin toimii rationaalisesti. Toisin sanoen hän puntaroi tekojensa hyötyjä ja kustannuksia aivan samalla kuin ihminen miettii vaikkapa uuden puhelimen hankintaa. Periaatteessa koko rikosoikeusjärjestelmä rakentuu rationaalisen rikoksen tekijän varaan, koska ainoastaan syyntakeeton rikollinen, joka ei kykene ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt, on rangaistusvastuusta vapaa.

Rationaalisesti käyttäytyvän yksilön päätöksentekoon voidaan vaikuttaa kannustimilla - joko suorilla tai välillisillä. Rikostaloustieteellisessä empiirisessä tutkimuksessa on selvitetty paljon, vaikuttaako rikosten määriin rangaistuksen odotusarvon suuruus. Se muodostuu kiinnijäämistodennäköisyyden ja rangaistuksen ankaruuden tulosta. Lähtökohtana on, että mitä suurempi on odotetun rangaistuksen arvo, sitä vähemmän rikollisuutta esiintyy, koska rikoksesta maksettava "hinta" on suurempi. Lisäksi rikoksen tekijän voi olla vaikeampaa saada myöhemmin työpaikkaa tai solmia ystävyyssuhteita. Näitä mainekustannuksia on myös pidettävä rikollisen toiminnan hintana - välillisenä kustannuksena.

Rationaalisesti käyttäytyvä yksilö voi reagoida myös muissa tekijöissä tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi työttömyys heikentää yksilön varallisuusasemaa ja tekee rikollisen toiminnan entistä houkuttelevammaksi. Rationaalinen rikollinen reagoi myös muissa rikoksissa tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi jos ryöstöjen rangaistustasoa kiristetään, varkauksien määrä saattaa kasvaa, mikäli rikokset ovat toisiaan korvaavia. Tai mikäli rattijuopumuksesta seuraavien rangaistusten taso nousee, saattaa automurtojen määrä laskea, mikäli rikokset ovat keskenään toisiaan täydentäviä.

Tehokas kriminaalipolitiikka tavoitteena

Taloustieteilijät ovat asettaneet kriminaalipolitiikalle saman tavoitteen kuin oikeustieteilijät eli rikollisuudesta aiheutuneiden kustannusten minimoinnin. Rikollisuudesta aiheutuu yhteiskunnalle kahdenlaisia kustannuksia: toteutuneet rikokset aiheuttavat nettokustannuksia (eli rikollisen saaman hyödyn ja aiheuttamansa haitan välinen erotus) ja rikosten ehkäisemisestä syntyy kustannuksia (esimerkiksi poliisien, syyttäjien, tuomareiden ja vartioiden palkkaus).

Tehokasta kriminaalipolitiikkaa toteutetaan optimoimalla rikollisuuden määrä yhteiskunnassa. Koska rikosten torjuminen on kallista, optimaalinen rikollisuuden määrä ei ole ikinä nolla. Kun rikollisuutta ehkäistään enemmän, rikoksentorjuntakustannukset lisääntyvät (=haitta yhteiskunnalle) ja samaan aikaan rikoksesta aiheutuneet kustannukset pienenevät (=hyöty yhteiskunnalle). Rikollisuuden torjuntaa kannattaa jatkaa niin kauan kuin viimeisen torjutun rikoksen kustannukset ovat yhtä suuret kuin se haitta, mikä rikoksesta olisi aiheutunut yhteiskunnalle. Enempää ei rikollisuutta kannata torjua, koska torjuntakustannukset ylittävät hyödyn, joka syntyy yhteiskunnalle säästyneinä rikoksina.

Tehokkaan kriminaalipolitiikan edellytys on, että se pystyy reagoimaan yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi mitä tapahtuu, jos poliisien tuottavuus nousee vähemmän kuin poliisien palkat? Tässä tilanteessa rikollisuuden torjuntakustannukset tulevat suhteellisesti kalliimmaksi ja yhteiskunnan kannalta on tehokasta vähentää rikollisuuden torjuntaa ja sallia rikollisuuden kasvavan. Vastaavasti jos rikollisuus muuttuu entistä raaemmaksi (ts. rikoksista aiheutunut haitta yhteiskunnassa kasvaa), on tehokasta yhteiskunnan kannalta lisätä rikollisuuden torjuntaan käytettyjen resurssien määrää, jotta rikollisuuden kustannuksia saataisiin vähennettyä. On kuitenkin myönnettävä, että teoreettisesti tehokkaan kriminaalipolitiikan määritteleminen on helppoa, mutta käytännössä meillä pitäisi olla parempaa tietoa rikoksista ja niiden torjunnasta aiheutuneista kustannuksista.

Taloustieteilijät tuottavat empiiristä tietoa

Yksi merkittävä lisäarvo, jonka taloustieteilijät ovat tuoneet rikollisuuden tutkimiseen kansainvälisesti, on empiirisen tiedon tuottaminen. Esimerkiksi Ehrlichin – tosin kiistanalainen – tutkimus kuolemanrangaistuksen käytön vaikutuksesta henkirikollisuuden määrään sekä Donohuen ja Levittin artikkeli vuonna 1973 hyväksytyn abortin laillistamisen vaikutuksista rikollisuuden määrään 1990-luvulla Yhdysvalloissa ovat synnyttäneet suuren määrän tutkimusta aihepiireissään ja lisänneet sitä kautta tietämystämme rikollisuudesta ja kriminaalipolitiikan vaikutuksista.

Taloustieteilijöille yksi hyvän rangaistusjärjestelmän toteutumisen kriteeri on rajapeloteperiaatteen toteutuminen. Rajapeloteperiaatteella tavoitellaan sitä, että rikoksentekijällä olisi kannustin korvata törkeämpi rikos vähemmän törkeällä rikoksella. Tämän vuoksi törkeämmästä rikoksesta on seurattava ankarampi seuraamus kuin vähemmän törkeästä teosta. Rajapeloteperiaate selittää esimerkiksi sen, miksi teon yrityksestä on tehokkaampaa tuomita lievempi rangaistus kuin toteutetusta rikoksesta. Yksi mahdollinen tutkimuskohde olisi sen selvittäminen, millä tavoin rajapeloteperiaate toteutuu kotimaisessa seuraamusjärjestelmässä.

Rikollisuuden kustannukset jakautuvat usealle taholle, minkä seurauksena niiden tarkka arvioiminen on vaikeaa. Taloustieteilijät ovat pitkään tutkineet verotuksen todellisia vaikutuksia erimerkiksi yritysten ja kuluttajien sekä työnantajien ja työntekijöiden välillä. Yrityksiin kohdistuvien rikosten kasvu ei ole pelkästään yritysten ongelma, vaan kuluttajat maksavan osan siitä korkeampina hintoina (esim. johtuen vartijoiden palkkauksesta), työntekijät vähentyneenä työnä (hintojen lasku johtaa kysynnän vähenemiseen) ja kunta vähentyneenä verotuloina. Vastaavalla tavoin tietyn alueen rikollisuuden ja epäjärjestyksen kasvu voi olla yhteydessä alueen asuntojen hintojen laskuun. Taloustieteen avulla voitaisiin paremmin selvittää, miten rikollisuudesta aiheutuneet kustannukset todellisuudessa jakautuvat yhteiskunnassa.

Taloustieteilijöiden mukaan ihmiset kykenevät reagoimaan muutoksiin, kuten kiinnijäämisen riskiin. Olisi tärkeää tutkia, kuinka hyvin kansalaiset ovat tietoisia rangaistuskäytännöistä ja ennen kaikkea rangaistusten ankaruuden muutoksista. Kuinka paljon rikollisuutta saadaan ehkäistyä suoraan negatiivisilla kannustimilla (rangaistuksilla ja niiden luomalla pelotteella) ja kuinka paljon positiivisilla (opintojen keskeyttämisen vähentäminen, tukityöllistäminen)? Vai ohjaavatko käyttäytymistämme sosiaaliset normit enemmän kuin rikosoikeudelliset seuraamukset?

Kirjoittaja on lainkäyttötutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa.

Haaste 3/2013

 
Julkaistu 27.9.2013
Sivun alkuun |