Toni Laaksonen

Talousrikosvankien uusintarikollisuus

Rikosseuraamusalan tutkimushankkeessa selvitetään talousrikosvankien uusintarikollisuutta ja uusimisriskitekijöitä. Ensimmäisen osatutkimuksen kohteena olivat vapautuneet, joille oli laadittu vankeuslain mukainen yksilöllinen riski- ja tarvearvio. Neljän vuoden seuranta-ajalla 13 % talousrikosvangeista sai tuomion uudesta rikoksesta, kun verrokeista uusi 43 %. Talousrikosvankien matalaa uusimisastetta voi pitkälti selittää mm. päihdeongelman ja psykopatiapiirteiden merkitsevästi vähäisempi esiintyvyys.

Talousrikollisuuden torjunnalle on leimallista etupainotteiset ja yleispreventiiviset strategiat, esimerkiksi käännetty arvonlisäverovelvollisuus. Tekijäkeskeisen lähestymistavan ja tertiaariprevention eli jo tuomittuihin kohdennettavien yksilötason toimien mahdollisuuksia talousrikostorjunnassa ei juuri ole selvitetty. Uusimisriskin arviointimenetelmien ja kuntoutusohjelmien soveltuvuus talousrikosvankiryhmään riippuu siitä, missä määrin heillä ylipäätään esiintyy uusintarikollisuutta sekä sitä ennustavia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Oikeusministeriön rahoittamassa tutkimushankkeessa selvitetään näitä kysymyksiä.

Menetelmät ja aineisto

Tutkimusaineistona olivat lähtökohtaisesti kaikki sellaiset talousrikosvangit, joille oli laadittu täydellinen riski- ja tarvearvio (arvion jokainen kohta oli pisteytetty) ja joiden vapautumisesta oli aineistonkeruuhetkellä vähintään vuosi. Riski- ja tarvearviolla jäsennetään rangaistusajan suunnitelman laadintaa ja siinä kiinnitetään huomiota mm. asumis- ja taloustilanteeseen, koulutukseen ja työllisyyteen, päihteiden käyttöön, ajatteluun ja käyttäytymiseen sekä asenteisiin.

Talousrikosvankina pidettiin henkilöä, joka suoritti vankeustuomiota yritystoiminnassa tapahtuneesta vero-, kirjanpito- ja/tai velallisrikoksesta. Määritelmän ulkopuolelle rajautuivat esimerkiksi yksityishenkilönä tehdyt verorikokset (lähinnä tullipetokset), kavallukset ja törkeät petokset.

Jokaiselle kriteerit täyttävälle talousrikosvangille pyrittiin löytämään muusta vankipopulaatiosta verrokki, jolle sama arvioitsija oli laatinut täydellisen riski- ja tarvearvion ja joka oli ollut vapautumishetkellä saman ikäinen (+- 2 vuotta). Verrokkiparien kaltaistamisella arvioitsijan henkilöllisyyden suhteen varmistetaan, etteivät mahdolliset erot ryhmien välillä selity ainakaan arvioitsijoiden välisillä eroilla. Samanikäisyyden vaatimusta puolestaan perustelee se tunnettu seikka, että rikoksenuusimisriski alenee henkilön vanhetessa. Kolmas kriteeri verrokin valinnalle oli vapautumisajankohta, jonka tuli olla niin lähellä talousrikosvangin vapautumisajankohtaa, ettei ryhmien välillä olisi merkitsevää eroa seuranta-ajan pituudessa.

Samankaltaisuusedellytysten puitteissa kyettiin muodostamaan 115 vertailuparia. Vapautumishetken iän keskiarvo oli 48,2 vuotta (vaihteluväli 25–68) ja seuranta-ajan keskiarvo 48 kuukautta (vaihteluväli 12–77). Talousrikosvankien yleisin rikosprofiili oli vero- ja kirjanpitorikoksen yhdistelmä, joka esiintyi ryhmästä 49 %:lla. Verrokkien ryhmässä yleisin päärikosluokka oli väkivaltarikos (37 %) ja toiseksi yleisin seksuaalirikos (23 %). Verrokkiryhmässä oli myös esimerkiksi huumausaine-, rattijuopumus- ja varkausrikoksista tuomittuja; harvinaisin päärikos oli ryöstö (2 hlöä).

Lyhyempi ja myöhemmin alkanut rikosura

Talousrikosvankien rikosuralle on tunnusomaista ensikertalaisuus. Talousrikosvangeilla oli keskimäärin yksi aikaisempi vankeuskausi, kun verrokeilla näitä oli keskimäärin viisi. Toisaalta talousrikosvangeista lähes puolella (46 %) oli historiassaan uusimista. Aikaisempi uusiminen tarkoitti tässä yhteydessä sitä, että rekisteri- tai arviointitietojen mukaan henkilölle oli tuomittu jokin rikosoikeudellinen seuraamus ennen nykytuomioon liittyvien rikosten tekemistä. Talousrikosvangeista siis 54 % oli tässä mielessä ensikertalaisia. Verrokkiryhmässä ensikertalaisia oli yli puolet vähemmän, 23 %. Tilastollisesti merkitsevä ero havaittiin myös siinä, minkä ikäisenä henkilöllä oli ollut ensimmäinen rikosseuraamuskausi: talousrikosvangeilla keskimäärin 41-vuotiaana ja verrokeilla 33-vuotiaana.

Sosioekonominen tilanne

Vangin taloustilannetta koskevan osion pistemäärän (asteikko 0–6) keskiarvo oli talousrikosvangeilla 1,39 ja verrokeilla 1,56. Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Osio ei sisällä tarkkaa tietoa vuosituloista vaan kyseessä on löyhempi arvio henkilön velkaantumisasteesta ja tavasta hoitaa raha-asioitaan. Arvioihin kirjatuista sanallisista selitteistä syntyi vaikutelma, että tämä elämänalue oli talousrikosvangeilla hieman kehämäisesti arvioitu ongelmalliseksi suoraan rikostaustan laadun perusteella. Arviointitiedoista ei siten ollut mahdollista päätellä, ovatko talousrikosvangit muuta vankiaineista hyväosaisempia tai esiintyykö heillä laajempia ongelmia raha-asioiden hoidossa. Asumista ja arkiselviytymistä kartoittavassa osiossa (asteikko 0–6) esiintynyttä erittäin merkitsevää eroa (talousrikosvankien keskiarvo 0,19; verrokeilla 1,17) on helpompi tulkita: talousrikosvangeilla ei juuri koskaan esiinny asunnottomuutta tai muita asumisen ongelmia kuten rikolliselle käyttäytymiselle altistavaa asuinympäristöä.

Talousrikosvangeilla enemmän koulutus- ja työhistoriaa

Verrokkiryhmässä työhistoria oli arvioitu merkitsevästi heikommaksi kuin talousrikosvangeilla, mikä ei ole yllättävä löydös. Työhistorian puutteellisuutta mittaavan muuttujan (arvioidaan pistein 0–2) keskiarvo oli verrokeilla 0,77 ja talousrikosvangeilla 0,23. Talousrikosvangit omaavat paremmat koulutukselliset valmiudet työllistyä, mikä ilmeni koulutusastetta mittaavista muuttujista: Peruskoulun keskeyttäneitä oli talousrikosvangeissa 4 (n. 4 %), kun verrokkiryhmässä tällaisia henkilöitä oli 14 (12 %). Toisen asteen tai muuta peruskoulun jälkeistä koulutusta omasi 66 % talousrikosvangeista ja 38 % verrokeista. Kolmannen asteen koulutus oli noin 9 %:lla talousrikosvangeista ja 2 %:lla verrokeista. Kaikki erot olivat tilastollisesti merkitseviä.

Talousrikosvangeilla harvemmin päihdeongelma

Alkoholin käyttöä kartoittavan osion (asteikko 0–16) pistemäärän keskiarvo oli verrokkien ryhmässä lähes viisi kertaa korkeampi kuin talousrikosvangeilla (5,2 vs. 1,06 pistettä). Henkilökohtaiseksi riskitekijäksi alkoholin käyttö oli mainittu noin 10 %:lla talousrikosvangeista ja 59 %:lla verrokeista. Huumausaineiden käyttö -osion (asteikko 0–18) pistekeskiarvo oli verrokeilla yli kolme kertaa korkeampi kuin talousrikosvangeilla (2,81 vs. 0,87). Akuuttia huumausaineiden käyttöä oli arvioitu esiintyvän 7 %:lla talousrikosvangeista ja 20 %:lla verrokeista. Kuten muissakin päihdemuuttujissa, ero oli tilastollisesti merkitsevä.

Vähemmän psykopaattisia piirteitä

Psykopatia on ollut yksi keskeisimmistä selitysmalleista viime aikojen uusintarikollisuustutkimuksessa. Psykopatiapiirteiden esiintyvyys vankipopulaatiossa on lukuisissa tutkimuksissa esitetty yleisemmäksi kuin perusväestössä, ja dosentti Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan talousrikostenkin taustalla on usein psykopatiaa (Helsingin Sanomat 6.8.2012). Tämän tutkimuksen aineistoon ei sisältynyt virallista psykopatiamittaria. Eräät psykopatiapiirteisiin kuuluvat historialliset muuttujat, kuten nuorisorikollisuus ja ehdollisen vapauden menettäminen, olivat kuitenkin arvioitavissa rekisteritiedoista. Riski- ja tarvearviossa erityisesti "Ajattelu ja käyttäytyminen" -osio sisältää samoja muuttujia kuin Robert Haren psykopatiakriteeristö (mm. impulsiivisuus ja riskihakuisuus). Cleckleyn piirreluetteloon kuuluvaa oivalluskyvyn puutetta vastasi riski- ja tarvearvion kohta "ongelmallisten elämänalueiden tunnistaminen".

Kahta muuttujaa lukuun ottamatta psykopatiapiirteiden esiintyvyys oli merkitsevästi korkeampi verrokkiryhmässä. Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa vastuunottoa mittaavassa muuttujassa. Manipulatiivisuus puolestaan oli ainoa piirre, jonka pistekeskiarvo oli talousrikosvangeilla merkitsevästi korkeampi kuin verrokeilla. Arvioihin kirjatut sanalliset selitteet tosin viittasivat siihen, että talousrikosvangit oli – tässäkin kysymyksessä hieman kehämäisesti – arvioitu manipulatiivisemmiksi juuri petostyyppisten rikostensa vuoksi.

Uusiminen yli kolme kertaa harvinaisempaa

Keskimäärin neljän vuoden seuranta-ajalla talousrikosvangeista rikoksen oli uusinut 15 (13 %), kun verrokkiryhmässä uusineita oli 49 (43 %). Uusintarikollisuuden kriteerinä oli sellainen vapautumisen jälkeen tehtyyn rikokseen perustuva tuomio, jolla henkilö on tuomittu johonkin Rikosseuraamuslaitoksen hallinnoimaan rangaistuslajiin. Verrokkien uusimisasteissa oli suuria päärikosluokkien välisiä eroja, ja esimerkiksi seksuaalirikoksesta tuomitut uusivat talousrikosvankejakin harvemmin. Talousrikosvankien uusi rikos oli poikkeuksetta jokin muu kuin talousrikos. Toisaalta uusineista talousrikosvangeista lähes jokainen omasi talousrikollisuuden ulkopuolista rikoshistoriaa, eli he eivät olleet taustoiltaankaan talousrikoksiin erikoistuneita (eli tähän rikoslajiin rajoittuneita).

Nimenomaisesti talousrikosvankien uusintarikollisuutta koskevan tilastollisen ennustemallin laatiminen ei ollut mahdollista, sillä uusineiden lukumäärä aineistossa oli tähän liian pieni. Uusimista ennustavia tekijöitä tutkittiinkin vertailemalla kaikkia seuranta-aikana uusineita (64) kaikkiin ei-uusineisiin (166). Vertailu tapahtui logistisella regressioanalyysi -monimuuttujamenetelmällä. Regressiomalli ilmaisee, miten muutos taustamuuttujassa vaikuttaa uusimisen laskennalliseen todennäköisyyteen, kun taustamuuttujien keskinäisetkin riippuvuussuhteet otetaan huomioon.

Ennustemallin mukaan aikaisempi uusiminen (edellä selostetussa merkityksessä) nosti seuranta-aikana tapahtuvan uusimisen todennäköisyyden 6,5-kertaiseksi verrattuna puhtaasti ensikertalaiseen. Malliin jäi itsenäistä ennustearvoa omaavaksi myös varsin samankaltainen muuttuja, ehdonalaisen vapauden menettäminen. Henkilöllä, jolla oli historiassaan ollut jäännösrangaistuksen tai ehdollisen vankeuden täytäntöönpano, uusimisriski oli vähän yli viisinkertainen.

Riski- ja tarvearviomuuttujista vain kaksi päätyi ennustemalliin: alkoholinkäyttö nosti uusimisriskin kymmenkertaiseksi ja huumausaineiden käyttö- tai kokeiluhistoria noin kuusinkertaiseksi.

Uusimista koskevassa monimuuttuja-analyysissa oli mukana myös henkilön ryhmittely tutkimusaineistossa (talousrikosvanki vai verrokki). Tällä muuttujalla ei ollut itsenäistä merkitystä uusimisen ennustamisessa. Toisin sanoen, henkilön luokittelu talousrikosvangiksi ei itsessään ollut ennustemallissa uusimiselta suojaava tekijä. Talousrikosvankien matalampi uusimisaste vaikuttaa siis selittyvän sillä, että heillä esiintyy vähemmän sellaisia kriminogeenisiä tekijöitä, jotka yleisesti ovat yhteydessä uusimiseen.

Ennustemallin perusteella sijoittelulla on itsenäistä vaikutusta uusimisriskiin. Suoraan laitoksella vapautuneilla oli yli viisinkertainen uusimisriski koevapausvankeihin verrattuna. Ero ei selity seuraamusmuotoon valikoitumisella. Talousrikosvangit kyllä sijoittuivat muita useammin avolaitokseen (81% vs. 54%) ja koevapauteen (42 % vs. 17 %), mutta talousrikosvankistatus itsessään ei ennustanut sijoitteluratkaisua. Kun sijoittelukysymyksille luotiin omat ennustemallinsa, näissä malleissa esimerkiksi nousu aikaisempien vankeuskausien määrässä tai päihdeongelmaa mittaavien osioiden pistemäärissä vähensi todennäköisyyttä sijoittua avolaitokseen ja koevapauteen. Talousrikosvankien korkeampi todennäköisyys sijoittua avoimiin rangaistusolosuhteisiin selittyy siis sekin riskittömämmällä taustalla – ei rikollisuuden lajilla sinänsä.

Johtopäätöksiä ja huomioita

Yksilölliseen uusimisriskiin vaikuttaminen ei tämän tutkimuksen valossa näytä erityisen tarpeelliselta lähestymistavalta talousrikollisuuden torjuntaan. Talousrikoksista tuomitut uusivat harvoin, ja silloinkin pääsääntöisesti muuten kuin talousrikoksia toistamalla. Talousrikosvangeilla toisaalta harvemmin esiintyy sellaista kriminogeenistä problematiikkaa, johon olisi valmiuksia (tai tarvetta) vaikuttaa vankeinhoidon kuntoutusvalikoimalla.

Muusta vankiväestöstä eroavat eniten sellaiset talousrikosvangit, jotka ovat elämänsä aikana tuomittu ainoastaan talousrikoksista. Havainnot matalariskisyydestä koskevat juuri tätä talousrikosvankien erikoistunutta enemmistöä. Kun tutkimuksessa tarkasteltiin rikollisesti monimuotoisia talousrikosvankeja (n=42) omana ryhmänään, eroavaisuudet muuhun vankiväestöön pienenivät olemattomiin monissa muuttujissa, esimerkiksi huumausaineongelman esiintyvyydessä. Lähes jokainen harvoista seuranta-aikana uusineista talousrikosvangeista edusti tätä monimuotoista tekijätyyppiä. Talousrikosvangin yksilöllinen uusimisriski onkin aiheellista ottaa vaikuttamisen kohteeksi oikeastaan vain silloin, kun henkilöllä on historiassaan myös ns. perinteisiä rikoksia. Näiden vankien riskitekijätkin ovat yleensä perinteisiä, päihdeongelman kaltaisia kuntoutuksen kohteeksi soveltuvia ongelma-alueita.

Kirjoittaja työskentelee hanketutkijana Rikosseuraamuslaitoksessa.

 
Julkaistu 27.9.2013
Sivun alkuun |