Jukka-Pekka Takala

Kustannusten ja vaikutusten arviointi mukaan rikoksentorjuntahankkeisiin

Erilaisilla hankkeilla voi olla vaikutuksia rikollisuuteen. Vaikutukset eivät välttämättä seuraa siitä, mitä hankkeilla on ensisijassa haluttu saada aikaan. Yleiset sosiaalisen hyvinvoinnin hankkeet voivat vähentää rikollisuutta, rikosten vähentämiseen tarkoitetut saattavat lisätä niitä. Tai päinvastoin.

Michiganin osavaltiossa 1960-luvulla toteutettu Perryn esikouluohjelma tarjosi tukea köyhyydessä eläville esikouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Ohjelman vaikutuksia arvioitiin tiukalla kustannushyötyanalyysilla. Sen mukaan jokainen ohjelmaan sijoitettu dollari tuotti 16 dollarin hyödyn. Siitä 80 prosenttia koitui veronmaksajille ja 20 prosenttia ohjelmaan osallistuneille. Ohjelman yksi hyöty oli rikollisuuden väheneminen: ohjelmaan osallistuneiden väkivalta-, omaisuus- ja huumerikollisuus oli huomattavasti vähäisempää kuin vertailuryhmän. Kun vaikutuksia seurattiin osanottajilla siihen asti, että esikouluikäiset olivat varttuneet 40 vuoden ikään, 88 prosenttia hyödystä koostui rikollisuuteen liittyvien kulujen vähenemisestä.

Toinen perusteellisesti arvioitu yhdysvaltalaishanke on David Oldsin käynnistämä huono-osaisten äitien ja heidän lastensa tukiohjelma, joka perustui terveydenhoitajien kotikäynteihin raskausvaiheesta alkaen. Tuloksia on seurattu yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Ohjelmaan osallistuneet lapset tekivät vartuttuaan huomattavasti vähemmän rikoksia kuin vertailuryhmä. Jokaista ohjelmaan sijoittamaansa dollaria kohden julkinen valta säästi lähes kolme dollaria, jotka olisivat muuten kuluneet erilaisten ongelmien käsittelyyn ja korjausyrityksiin: rikollisuuden, lasten kaltoinkohtelun, päihteiden väärinkäytön, toimeentulotuen ja teiniraskauksien. Lisäksi on arvioitu, että ohjelma on tuottanut saman verran suoranaisia tulonlisäyksiä.

Perryn esikouluhanke sekä terveydenhoitajien kotikäynnit odottavien äitien luona tavoittelivat pikemminkin hyvinvoinnin ja sosiaalisten olojen parantamista kuin varsinaisesti rikollisuuden vähentämistä, mutta molempien kohdalla rikoshaittojen väheneminen on yksi keskeisimpiä tuloksia.

Päinvastainen esimerkki on yhdysvaltalainen Scared Straight -niminen pikkurikoksia tehneiden nuorten pelotteluohjelma. Idea oli se, että nuoret viedään käymään vankilassa, jossa joukko vankeja pelottelee heitä ja saa heidät tajuamaan vankilaolosuhteiden ankeuden. Näin he pyrkisivät kaikin tavoin välttämään vankilaan joutumista ja pidättäytymään rikoksista. Tosiasiassa tällaisiin pelotteluohjelmiin osallistuneilla nuorilla oli huomattavasti suurempi riski tehdä uusia rikoksia kuin sellaiseen osallistumattomilla verrokeilla. Lisäriskin suuruus vaihtelee noin 1,2 ja 1,7 välillä vähän tutkimuskohteesta ja lähteestä riippuen. Erään arvion mukaan yhdellä vankilavierailulla saatiin aikaan 11 000 dollarin haitta veronmaksajille ja rikosten uhreille.

Vaikutusten arviointi osaksi rikoksentorjuntakäytäntöjä

Vaikutusarvioinnit tuottavat kohtuullisen usein tuloksia, jotka ovat monien intuitioiden tai arkitulkintojen vastaisia. Lupaavana ja järkeenkäypänä pidetty hanke saattaa osoittautua haitalliseksi, yhdentekevä taas hyödylliseksi. Usein voi tietenkin olla kyse arvioinnin puutteista: on arvioitu riittämättömin lähtötiedoin tai epäkelvolla menetelmällä. Mutta myös pätevillä menetelmillä toteutetut ja toistetutkin arviointitutkimukset tuottavat joskus vallitsevista käsityksistä poikkeavaa tietoa. Sen takia vaikutuksia kannattaisi arvioida aina kun mahdollista. Ja jotta se olisi yhä mahdollisempaa, hankkeet pitäisi mahdollisimman varhain suunnitella sillä tavalla toteutettaviksi, että niiden vaikutukset ovat mahdollisimman hyvin arvioitavissa.

Monen valtion viranomaiset ovatkin alkaneet vaatia, että esimerkiksi julkisista varoista rahoitetut rikoksentorjuntahankkeet täytyy arvioida pätevästi. Esimeriksi Englannissa sisäministeriön (Home Office) rikollisuuden vähentämisohjelmasta rahoitettavista hankkeista on täytynyt tehdä kustannustehokkuusanalyysi, ja ministeriö on julkaissut ohjeita kustannustehokkuus- ja kustannushyötyanalyysien laatimiseksi, jotta niistä saataisiin mahdollisimman vertailukelpoisia. Vastaavantapaisia vaatimuksia on esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Suomessa rikoksentorjuntaneuvosto, joka valmistelee oikeusministeriön myöntämien rikoksentorjunnan valtionavustusten jakamista, on pitkään pyrkinyt siihen, että avustukset edesauttaisivat myös kunnollisten vaikutusarvioiden syntymistä ja tällä tavoin auttaisivat lisäämään perusteltua tietoa siitä, miten rikoksentorjunnan eri menetelmät toimivat ja vaikuttavat rikollisuuteen ja rikollisuuden riskitekijöihin. Avustuksia on voinut hakea myös puhtaille arviointihankkeille, joissa arvioidaan muilla resursseilla toteutettavaa varsinaista rikoksentorjuntahanketta. On myös toivottu, että mahdollisimman moneen tuettavaan rikoksentorjuntahankkeeseen liitettäisiin mahdollisuuksien mukaan vaikuttavuuden arviointia – tai ainakin sellaista dokumentointia, joka voisi toimia osana vaikutusarvioinnin aineistoa. Vaikka kaikilta tukea saaneilta hankkeilta vaaditaan loppuraportti, ei vaikutusarvioinnin tekeminen ole kuitenkaan mikään ehdoton vaatimus. Sen sijaan vaikutusarviointeja on yritetty rohkaista mainitsemalla rikoksentorjunnan valtionavustusten hakuilmoituksissa, että hakemuksia, joissa suoritetaan kattava arvio hankkeen tuloksellisuudesta, pidetään erityisen priorisoitavina. Suureen vaikutusarviointien tulvaan tämä ei ole johtanut, vaikkakin yhä useammassa hankesuunnitelmassa on alkanut olla vaikutusarvioinnin elementtejä.

Vaikutusarvioiden tulokset eivät välttämättä päde toisissa oloissa

David Oldsin käynnistämät terveydenhoitajien kotikäynnit tuottivat luotettavien arviointien perusteella erinomaisia tuloksia niissä olosuhteissa, joissa ne toteutettiin. Tämä ei tarkoita, että ne sellaisinaan olisivat kustannushyödyllisiä kaikissa ympäristöissä – esimerkiksi maassa, jossa on toimiva äitiys- ja lastenneuvolaverkosto.

Rikoksentorjuntaneuvoston Väkivallan vähentämisen sivuston katsauksessa Oldsin käynnistämään terveydenhoitajien kotikäyntijärjestelmään arvioidaankin:

Suomen kattava äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmä pystyy pitkälti puuttumaan samoihin ongelmiin kuin kotikäyntimalli. Suomessa ensimmäistä lasta odottavan tai ensimmäisen lapsen saaneen perheen luokse on lain mukaan järjestettävä vähintään yksi terveydenhoitajan kotikäynti. Samoin ainakin ensimmäistä lasta odottavalle perheelle on järjestettävä perhevalmennusta, johon sisältyy vanhempainryhmätoimintaa.

Suomessa äitiysneuvolapalvelut ovat saatavilla yli 800 neuvolassa ja syntymärekisteritietojen perusteella palveluita käyttämättömien osuus on vain 0,2–0,3 %.

Voi sanoa, että tavallaan Oldsin kotikäyntihanke ja sen arviointitutkimukset ovat voimakas todiste suomalaisen universaalin äitiysneuvolajärjestelmän puolesta. Samalla on pidettävä mielessä vaara kotikäyntien harvenemisesta ja järjestelmän tavoittavuuden vähenemisestä:

Suomessakin ohjelmalla voisi olla myönteisiä vaikutuksia jos se kohdennettaisiin väestöryhmille, jotka eivät hyödynnä tarjolla olevia palveluita, joita palvelut eivät tavoita tai joita nykyinen neuvolajärjestelmä ei pysty riittävästi auttamaan.

Lähteitä, lisätietoja:

Terveydenhoitajan kotikäynneistä Väkivallan vähentämisen teemasivuilla

Hinkkanen Ville & Aaltonen Mikko. Pelottelu toimii viihteenä mutta ei rikoksentorjuntana. Helsingin Sanomat 10.11.2010, Mielipide.

Grevholm, Erik. 2001. Arviointi ja dokumentointi . Paikallisen rikoksentorjunnan ideakirja #4.

Haaste 3/2013

 
Julkaistu 27.9.2013