Olavi Kaukonen

1990-luvun lama, rikollisuus ja vaikutukset rangaistuksiin

Talouden nousukaudella rekisteröidyt sosiaaliset ongelmat ja haitat pääsääntöisesti lisääntyvät ja laskukaudella vähenevät. Yhteys ei ole aivan suoraviivainen, ja tästä yleistyksestä on myös poikkeuksia. Poikkeuksellisen syvästä 1990-luvun taloudellisesta lamasta on tehty yllättävän vähän kokonaisanalyysia rikollisuuden ja kriminaalipolitiikan näkökulmasta. Lamalla oli myös pitkä varjo, ja kokonaisuutta onkin syytä tarkastella paitsi välittöminä vaikutuksina, myös hieman pidemmällä aikavälillä.

Kun taloudellinen toimeliaisuus 1990-luvun alkuvuosina heikkeni, rikollisuustilanne kehittyi osin myönteiseen suuntaan. Yleisesti ottaen vaihdantaan liittyvät rikokset vähenevät, jos vaihdanta taantuu. Vastaavasti riskialttiiseen vapaa-ajanviettoon liittyvät rikokset vähenevät, kun ihmisillä on aiempaa vähemmän varaa. Näin kävi myös 1990-luvun alkuvuosina.

Tieliikenteeseen osallistumisen väheneminen näkyi liikennerikosten taantumisena ja rattijuopumuksen vähenemisenä, mutta myös pahoinpitelyrikollisuuden ja vahingontekojen vähenemisenä. Suotuisaa kehitystä edisti se, että vuodesta 1990 vuoteen 1995 alkoholin kokonaiskulutus aleni yli kymmenellä prosentilla. Tällä on sinällään selitetty huomattavaa osaa useiden tilastohaittojen vähenemästä.

Toisaalta on tunnettua, että lama ja työmahdollisuuksien heikkeneminen vahvistavat varjotaloutta, esimerkiksi harmaan työvoiman tarjonta ja kysyntä vahvistuvat. Myös omaisuusrikoksissa todettiin hyppäyksellinen nousu vastoin pitkäaikaista laskevaa trendiä. Näpistysten, murtojen ja jopa ryöstöjen määrä kasvoi laman alkuvuosina.

Osa omaisuusrikollisuuden kasvusta liittyi huumeiden käytön lisääntymiseen, kun myös huumausainemarkkinat alkoivat nopeasti kasvaa juuri 1990-luvun alussa, ja kasvu jatkui talouden elpyessä. Ilmiön dynamiikkaa voidaan kuitenkin selittää enemmän samanaikaisella Neuvostoliiton hajoamisella ja Viron itsenäistymisellä, jolloin huumausaineiden ammattimaiselle kaupalle syntyi uusia mahdollisuuksia ja yrittäjiä. 1990-luvun loppupuolella taloudellisen toimeliaisuuden alkaessa kasvaa kasvoivat myös huumausainemarkkinat.

1990-luvun alkuvuosina nopeasti lisääntyneet konkurssit synnyttivät myös rikollisille otollisen toimintaympäristön. Nopeasti kasvaneet konkurssiluvut merkitsivät sitä, että aiemminkin heikko viranomaisvalvonta heikkeni suhteellisesti edelleen, jolloin syntyi uudenlainen, heikosti kiinnijäämisriskiä signaloiva rikosympäristö. Tilanne havainnollisti rikollisille toimijoille myös sen, että verottajan ja poliisin keskinäinen viranomaisyhteistyö toimi tuohon aikaan tällä alalla huonosti.

Huumausainerikollisuus, seksikauppa, piraattituotteiden salakuljetus ja kauppa, varastetun tavaran kauppa sekä alkoholin ja tupakan salakuljetus lähtivät nousuun laman aikana. Laman merkitystä näiden ilmiöiden suhteen on vaikea erottaa 1991 alkaneen Euroopan uuden integroitumisen merkityksestä: erityisesti Neuvostoliiton hajoaminen sekoitti ennen hyvin vakaan tilanteen. Suomen näkökulmasta tärkeimmät muutokset koskivat Viron ja Venäjän suuntia, joista alkoi Suomelle aiheutua uusia ongelmia. Osaksi oli kyse siitä, että suomalaiset ammattirikolliset liittoutuivat ulkomaisten kumppanien kanssa, osaksi siitä, että itä- ja etelänaapurin ammattirikolliset alkoivat toimia myös Suomessa, esimerkiksi hankkien ja toimittaen varastettua tavaraa Suomesta Viron ja Venäjän markkinoille.

Lama loi henkirikollisuudelle kasvupohjaa

Henkirikollisuus ja sen yhteiskunnallinen dynamiikka on yksi hankalasti analysoitavista ilmiöistä. Martti Lehti esimerkiksi on todennut, että henkirikollisuus on Suomessa korostuneesti yhteiskunnan kaikkein heikko-osaisimpien, heikosti koulutettujen, työelämästä syrjäytyneiden, pitkälle alkoholisoituneiden miesten ja naisten keskinäistä rikollisuutta, ja että tilanne on ollut muuttumaton viimeiset vuosikymmenet (mm. Rikollisuustilanne 2006).

Tämä onkin totta (Kivivuori 1999). Laman vaikutuksesta kuitenkin muodostui aikaisempaa laajempi pysyvästi syrjäytyneiden luokka, johon osa väestöstä jäi myös laman jälkeen. Korkea henkirikostiheys alkoi 1990-luvun laman jälkeen keskittyä entistä enemmän tähän laman synnyttämään ja laajentamaan syrjäytyneiden ryhmään. Potentiaalisen väkivallan pohja siis laajeni, ja tämän syrjäytyneiden luokan pysyvyyttä osoittaa se, että juuri siitä vielä 2000-luvun alussakin nousivat korkean henkirikosriskin väestönosat (Rikollisuustilanne 2007). Heidän keskuudessaan henkirikostiheys (sekä uhri- että tekijäriski) on hyvin korkea, normaaliväestöön verrattuna 10–15-kertainen; ilman tämän väestönosan henkirikollisuutta Suomi olisi saavuttanut läntisen Euroopan keskitason jo 1990-luvun lopulla. Suotuisampi kehitys alkoi vasta 2000-luvulla (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikollisuuskatsaukset).

Vaikutukset seuraamusjärjestelmään

Vankeinhoitoon laskusuhdanne vaikutti vankilukua kasvattavasti kahdesta syystä. Ensinnäkin sakon muuntorangaistusten määrä alkoi nopeasti kasvaa. Tämän voisi arvioida olevan taantuman jokseenkin suora seuraus (kuvio 1). Kasvu oli tätäkin tuntuvasti suurempaa, jos otetaan huomioon myös ne vangit, jotka suorittivat sakon muuntorangaistusta muun vankeustuomion ohella.

Kuvio 1. Sakkovankeja keskimäärin päivässä 1989–2000.

Toisaalta vankirakenne muuttui jossakin määrin myös raskaampaan suuntaan. Ilmiön taustalla on kuitenkin useita syitä, ei vain taloudellisia. Rangaistuskäytännöt muuttuivat monelta osin 1990-luvun aikana, henkirikoksissa erityisesti vuodesta 1992 alkaen. Murhatuomioiden ja elinkautisvankien määrä lisääntyi, pääosin siksi, että syyntakeisuusarvioinnit kiristyivät.

Lyhyiden sakonmuuntotuomioiden lisääntyminen oli 1990-luvun alussa dramaattista, mutta harvakseltaankin hankitut pitkät tuomiot nostavat päivittäistä vankilukua huomattavasti enemmän ja pitkäaikaisesti. Kuviossa 2 on kuvattu henkirikosten ja niiden yritysten kehitys 1990-luvun aikana.

Kuvio 2. Henkirikokset ja niiden yritykset 1990–1999.

Osin eri syistä päädyttiin suhteellisen nopeasti tilanteeseen, jossa lyhyet vankeusrangaistukset alkoivat vähentyä ja pitkien tuomioiden määrä lisääntyä. Kuviossa 3 on esitetty ennakoituja vankilassaoloaikoja poikkileikkaustiedon perusteella. Alle neljän kuukauden odotettavissa olevat vankilajaksot puoliintuivat ja vähintään neljän vuoden odotettavissa olevat laitosjaksot puolestaan lisääntyivät lähes kahdella viidenneksellä. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen – siis pääosin laman jälkeen – yhdyskuntapalvelu on puolestaan vähentänyt vankien keskimäärää arviolta 300–400 päivässä.

Kuvio 3. Vankeuslakien ennakoidut laitoksessaoloajat 1989–1996 (1.10) ja 1997–2000 (1.5.)

Mitä lama opetti?

1990-luvun laman vaikutukset erityyppiseen rikollisuuteen olivat hieman erisuuntaisia. Useissa massarikostyypeissä kehitys oli suotuisa. Toisaalta on syytä arvioida lyhyen aikavälin muutosten ohella laman pitkäaikaisvaikutuksia, jotka nekin ovat usein mekanismeiltaan välillisiä. Edellä esitetyin varauksin jotakin ilmeisesti on opittavissa:

1. Kriittisillä potentiaalisen harmaan talouden alueilla valvontaa ei pitäisi päästää rapistumaan, jotta vältyttäisiin laajamittaiselta keinottelulta. Yritystoiminnassa yleisiä verorikoksia, velallisen rikoksia, työrikoksia ja ympäristörikoksia tulisi seurata jatkuvasti, koska laskukauden olosuhteissa yrityksillä on erityisiä paineita kiertää kustannuksia aiheuttavia velvoitteita.

2. Tulisi kaikin keinoin välttää uuden pysyvästi tai edes pitkäaikaisesti syrjäytyneiden ryhmän syntyä, koska työelämästä, taloudesta ja sosiaalisista suhteista syrjäytymisen seurausvaikutukset ovat yllättäviä ja varsin pitkäaikaisia. Erityisen haavoittuvainen, joskin heterogeeninen ryhmä tässä suhteessa ovat maahanmuuttajat, joita Suomessa on oleellisesti enemmän kuin 1990-luvun alussa. Varsinkin suomalaiseen yhteiskuntaan heikosti kiinnittyneiden maahanmuuttajanuorten integrointiin olisi syytä kiinnittää erityishuomiota (Savolainen ym. 2007).

3. Alkoholin kokonaiskulutusta olisi syytä kaikin tavoin hillitä paitsi kansanterveydellisistä, myös sosiaalisista syistä, koska kulutus on erittäin kasautunutta. Yhdistyneenä huono-osaisuuteen päihteiden suurkulutuksella näyttää olevan myös varsin pitkäaikaisia seurauksia.

4. Olisi varauduttava siihen, että nykyisin poliisin kehittynyt rikostutkinta ja maalitoiminta tuottavat joka tapauksessa aikaisempaa enemmän raskaita rikossyytteitä ja pitkiä vankeustuomioita.

5. Vankeinhoidossa lisääntyivät laman johdosta sekä lyhyet sakon muuntotuomiot ja omaisuusrikostuomiot että hieman viiveellä pitkät väkivalta- ja huumetuomiot. Näiden kehitysdynamiikka poikkeaa toisistaan. Sakon muuntorangaistuksen käyttöä on sittemmin myös rajoitettu, mutta seuraamusjärjestelmää on syytä edelleen kehittää sisällöllisesti vaikuttavampaan suuntaan, erityisesti nuoriin kohdistuvia rangaistuksia ja yleisemmin yhdyskuntaseuraamuksia kehittämällä.

Kirjoitus perustuu Pohjoismaisen kriminologisen yhteistyöverkoston (NSfK) seminaarisarjassa sekä Tukholman kriminologian symposiumissa 2011 pidettyihin esitelmiin. Kirjoittaja on nykyään A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja.

LÄHTEET:

Janne Kivivuori: Suomalainen henkirikos. Teonpiirteet ja tekojen olosuhteet vuosina 1988–1996. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 159/1999.

Martti Lehti & Janne Kivivuori: Kuolemaan johtanut väkivalta. Rikollisuustilanne 2006 sekä 2007. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 229/2007 ja 238/2008.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikollisuuskatsaukset http://www.optula.om.fi/Etusivu/Tutkimusalueet/Kriminologinenyksikkotutkimusalueet/Henkirikollisuudentutkimus

Jukka Savolainen ym.: Lasten rikolliset teot ja niihin puuttuminen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 76/2007.

TÄTÄ VERKKOLEHDEN ARTIKKELIA ON HIEMAN MUOKATTU PAINETUN LEHDEN VERSIOSTA.

HAASTE 3/2013

 
Julkaistu 27.9.2013
Sivun alkuun |