Raino Lavikkala

Yhdyskuntapalvelun hyvistä vaikutuksista kertynyt näyttöä

Paljon yhdyskuntapalvelun potentiaalista jää kansainvälisten arviointien mukaan käyttämättä, esimerkiksi mahdollisuuksia vaikuttaa tuomittujen asenteisiin ja käsityksiin ei hyödynnetä. Rankaiseminen on jäänyt pääasiaksi ja käytännöt ovat kaventuneet toimeenpanon järjestelyksi ja valvonnaksi.

Yhdyskuntapalvelu on yhdyskuntaseuraamuksista maailmalla käytetyimpiä. Suomessa se on ollut lyhyiden vankeuksien vaihtoehtona 20 vuotta. Kokeiluvuodet mukaan laskien toimeenpantavaksi on tullut 64 000 rangaistusta. Noin 55 000 näistä on suoritettu onnistuneesti. Takaisin vankeudeksi muunnetuista on suoritettu yhdyskuntapalveluna keskimäärin kolmasosa. Yhdyskuntapalveluun on oltu tyytyväisiä. Mallimme kansainvälinen arvostus on ilmennyt runsaina asiantuntijapyyntöinä.

Yhdyskuntapalveluun on liitetty yleensä alkuvaiheessa monia odotuksia, yleisimmin uskottavuus vankeuden vaihtoehtona sekä myönteinen vaikutus uusintarikollisuuteen ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen. Keskusteluissa ovat esiintyneet myös sen vahinkoja korvaava reparatiivinen luonne sekä tähän perustuva, restoratiivisen ajattelun suuntainen tuomitun mahdollisuus palauttaa asemaansa kansalaisena.

Tutkimus osoittaa rangaistuksen sisällön kaventuneen

Yhdyskuntapalvelun kansainvälisissä arvioinneissa on kiinnitetty huomiota siihen, että monet alkuperäiset ajatukset ovat unohtuneet. Rankaisullinen toimivuus on jäänyt vallitsevaksi, käytännöt kaventuneet toimeenpanon järjestelyksi ja valvonnaksi. Näin vaikka näyttöä yhdyskuntapalvelun potentiaalista vaikuttaa rikoksettomuuteen ja yhteiskuntaan integroitumiseen on kertynyt. Yleisimmin on viitattu Gill McIvorin tuloksiin Skotlannissa. Niiden mukaan ne, jotka kokivat yhdyskuntapalvelun hyödylliseksi, suoriutuivat velvoitteista paremmin ja uusivat harvemmin. McIvor luonnehti palvelupaikkoja parhaimmillaan integraatiota tukeviksi ja jonkinasteista vastavuoroisuutta ja vaihtoa tarjoaviksi.

Viime vuosina yhdyskuntapalvelua koskeva tutkimus on lisääntynyt niin, että Trish McCullochin mukaan voi puhua vaatimattomasta renessanssista. Joidenkin yhdyskuntapalvelun ja vankeuden uusimisvertailujen (Tanska, Hollanti, Skotlanti) rinnalle on kertynyt lisää sen tarkastelua, mihin yhdyskuntapalvelun kuntoutuksellinen ja yhteiskuntaan integroiva potentiaali perustuu. Esimerkiksi Anthony Bottomsin tai Fergus McNeillin ja Shadd Marunan pohdinnat ulottuvat siihen, miten reparatiivisuus ja rikollisten tekojen hyvittäminen ("payback") voivat edesauttaa kansalaisaseman palautumista yhteisössä. Lasse Rautniemen tutkimus luotaa samoja kysymyksiä.

Äskettäisessä neljän Euroopan maan vertailututkimuksessa todettiin, että vaikka kuntoutus on edelleen yhdyskuntapalvelun lausuttuna tavoitteena, palvelutehtävien ja -yhteisöjen suomia mahdollisuuksia vaikuttaa tuomittujen asenteisiin ja käsityksiin ei hyödynnetä. Esteenä voivat olla työmäärät, työntekijöiden kvalifikaatioiden madaltaminen mutta myös epäselvyys yhdyskuntapalvelun luonteesta ja tavoitteesta. Epäselvyyttä ovat lisänneet joissakin maissa rankaisupainotteiset ohjeet ja järjestelyt, joita on vaikea sovittaa kuntoutustavoitteisiin. Tutkijoiden mukaan yhdyskuntapalvelun tavoitteita onkin analysoitava sekä virallisten linjausten että käytäntöjen tasolla.

Suomessa yhdyskuntapalvelu voi verrattain hyvin. Yhdyskuntaseuraamuslakia valmistelleen ryhmän mietinnössä sen on oletettu säilyvän jokseenkin ennallaan. Jotkut kysymykset voisivat ansaita silti pohdintaa myös meillä.

Lyhyiden vankeustuomioiden ja yhdyskuntapalvelun suhde

Yhdyskuntapalvelu on pääsääntö, kun on tuomittu enintään 8 kk ehdoton vankeusrangaistus ja muutkin muodolliset ehdot täyttyvät. Pääsääntö toteutuu 37-prosenttisesti. Korkeimmillaan käyttöaste on ollut noin 45 %, ennen kuin aiemmat yhdyskuntapalvelut määriteltiin siihen tuomitsemisen esteeksi. Vankilaan päätyy siksi paitsi niitä, joiden ei arvioida suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta, myös siitä suoriutuneita.

Pyrkimys korvata lyhyitä laitosrangaistuksia yhdyskuntaseuraamuksilla näyttää vahvistuvan monissa maissa. Kehitystä puoltavat vankeuden kalleus, valvontateknologian kehitys ja yhdyskuntaseuraamuksista saatu kokemus. Yhdyskuntaseuraamukset eivät ole heikentäneet turvallisuutta, ja tutkimustieto puhuu niiden paremman vaikuttavuuden puolesta. Lyhytaikaisvankien tiedetään olevan usein sosiaalisesti syrjäytyneitä uusijoita: puhutaan pyöröovi-ilmiöstä. Sarah Armstrongin ja Beth Weaverin tutkimus nosti havainnon, että toistuvien lyhyiden vankeuksien haitallisuus on seurausta pikemmin niiden kumulatiivisesta vaikutuksesta kuin yksittäisistä rangaistuksista. Toistuvuus ruokkii toivottomuutta ja vihamielisyyttäkin. Voi kysyä, onko meillä syytä olla tyytyväisiä nykyiseen lyhyiden vankeuksien ja yhdyskuntaseuraamusten suhteeseen.

Yhdyskuntapalvelun alan laajentaminen harkintaan

Yhdyskuntapalvelun pääsääntöisyydestä ei seuraa, että sen käyttöastetta olisi nostettava jyrkästi. Sillä on tonttinsa, jota määrittää ytimenä oleva työpalvelu. Päihdeongelmaisimmilla työvelvoite ei yleensä toimisi, ainakaan palvelupaikkoja vakavasti rasittamatta. Yhdyskuntapalvelun alaa voitaisiin ehkä silti laajentaa kahdessa suunnassa. Toinen vaatisi kyseenalaistamaan rajauksen, jonka mukaan aiemmat yhdyskuntapalvelut voivat estää siihen tuomitsemisen. Rajausta perusteltiin sillä, että yhdyskuntapalvelu toimisi varoituksena vankilaan joutumisesta. Varoituslogiikan tulokset ja tulosten hinta eivät luultavasti kestä kriittistä tarkastelua. Rangaistuksen ankaroituminen uusijoille on ymmärrettävää, mutta olisiko se toteutettavissa useammin, edullisemmin ja ainakin yhtä tuloksellisesti yhdyskuntaseuraamuksena. Jos henkilö suoriutuu yhdyskuntapalvelusta, se voisi varmaankin olla seuraamuksen perustana.

Toinen kysymys koskee yhdyskuntapalvelun mahdollisuutta niillä, joilla sen ulkopuolelle jääminen on perustunut soveltumattomaksi arviointiin. Vankeushistoria on silloin sosiaalisten ja päihdeongelmien historiaa vähintään siinä kuin laeista piittaamattomuuden osoitus. Mutta soveltuvuusselvityspyyntöjen alhainen määrä suhteessa muuntokelpoisten vankeuksien määrään viittaa siihen, että vankeushistoria ehkä tulkitaan usein osoitukseksi kokonaisrikollisuudesta, eikä yhdyskuntapalveluun soveltuvuutta silloin edes selvitytetä. Jos vankilakertaisuus liittyy sosiaalisiin ongelmiin, joiden vuoksi "pääsääntöä", yhdyskuntapalvelua ei ole voitu aikaisemmin tuomita, edellisiä vankeuskertoja pitäisi ilmeisesti varoa tulkitsemasta suoraviivaisesti kokonaisrikollisuudeksi, joka estää yhdyskuntapalvelun. Yhdyskuntapalvelun lakiperusteluissa on todettu, että kun yhdyskuntapalvelu edellyttää arviota siitä suoriutumisesta, vaarana on sosiaalinen syrjintä. Päihderiippuvuus voi johtaa laitosrangaistuksen käyttöön. Riskiä on pienennettävä selvittämällä tuen tarve ja yhdistämällä toimeenpanoon tukitoimia. Jos lyhyitä vankeuksia halutaan korvata laajemmin yhdyskuntaseuraamuksilla, olisi kaiketi korostettava ajantasaisen soveltuvuusarvioinnin painoa vankeushistorian kustannuksella. Muuten tuloksena voi olla pahimmillaan vankilakierteen ikuistaminen.

Työn ja kuntoutuksen järjestäminen kipukohta

Yhdyskuntapalvelun sisältö ja velvoitteet ja sen tavoitteet ja kohderyhmä ovat sidoksissa toisiinsa. Vaikka yhdyskuntapalvelu voi sisältää kuntouttavia ja tukielementtejä, yleishyödyllinen työ on sen ydin. Seuraamuksen alihyödynnetty potentiaali näyttää tutkimuksen perusteella löytyvän siitä. Työssä ja työyhteisössä pärjääminen ja oppiminen voi vaikuttaa mm. pystyvyyden tunteeseen, jonka merkitystä rikollisuudesta irtautumisen kulussa on nostanut esiin viime vuosien desistanssitutkimus.

Työstä ja velvoitteista suoriutuminen näyttää olevan erityisen merkityksellistä palkkatyöarjen ulkopuolelle jääneille. Tämä johtaa pohdintaan soveltuvuuden rajasta. Yhdyskuntapalvelua yhtäältä kannattaisi tuomita niille, jotka saattavat siitä suoriutua ja joita se saattaa vieläpä virittää elämänmuutoksiin. Toisaalta siihen ei ole mieltä tuomita, jos odotettavissa on kielteinen kokemus tuomitulle, palvelupaikoille ja ylimääräistä työtä järjestelmälle. Arviointia vaikeuttaa se, että sosiaalisesti heikossa asemassa olevien ihmisten elämäntilanne voi muuttua lyhyessä ajassa.

Toinen vaikeus johtuu tuen ja palvelujen epävarmuuksista. Soveltuvaksi arviointi voi riippua palvelujen järjestettävyydestä. Tilanne olisi otollinen: kun asiakas haluaa välttyä vankilalta, tieto palveluista ja motivaatiotyö voivat saada vastakaikua. Motivointi jää kuitenkin ilmaan, jos ei tiedetä, mitä palvelut lopulta ovat tai onko niitä. Nimenomaan päihdepalveluista riippuu olennaisesti, paljonko laajemmin yhdyskuntapalvelua voidaan käyttää. Jos päihdeongelmiin pystytään reagoimaan vain lähinnä vankeudeksi muunnoin, lyhyet vankeudet säilyttävät osuutensa, vaikka yhdyskuntaseuraamuksia tuomittaisiin enemmän.

Desistanssitutkimus on valottanut rikollisuudesta irtautumisen mutkikkuutta ja kestoa. Muutoksen tukemisen näkökulmasta ei ole järkevää reagoida tyypillisten taka-askelien sattuessa mekaanisesti sulkemalla epäonnistuja yhdyskuntaseuraamusten ulkopuolelle, "kun ei kerran ojentunut". Ehtojen rikkomusten erittelevämmällä käsittelytavalla on nähty voivan olla merkitystä siihen, miten tuomittu suhtautuu velvoitteisiin, toimeenpanijan auktoriteettiin ja yhteistyöhön jatkossa ja tätä kautta muutoksen etenemiseen. Oma erikoisuutensa on yhdyskuntapalvelulain ehdottomuus, jonka perusteella huumeiden käyttö yhdyskuntapalvelun aikana johtaa yleensä vankeudeksi muuntoon. Huumeita käyttäneiden seulontaa vankilaan on perusteltu päihdeongelmien ehkäisyllä yhdyskuntapalvelussa ja uskottavuusnäkökohdilla. Mahdollisuus käyttää tilanteen painetta tuomittujen saamiseksi hoitamaan päihdeongelmaansa ohitetaan kokonaan.

Yhteistyökäytäntöjä tarvitaan myös työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa, milloin yhdyskuntapalvelu virittää kiinnostusta työelämään. Kuten päihdeinterventioiden, myös tällaisen toiminnan olisi järkevää käynnistyä toimeenpanon aikana. McCulloch on havainnut, että pidemmän tähtäimen rikoksettoman elämän tavoitteista keskustellaan yleensä vasta toimeenpanon lopulla – "mitä yhdyskuntapalvelun jälkeen" -kysymyksenä – vaikka seuraamus antaa puitteet esimerkiksi juuri TE-viranomaisyhteistyön käynnistämiseen.

Palvelupaikkojen saantiin etsittävä ratkaisuja

Yhdyskuntapalvelun tähänastinen toimivuus saattaa selittää ajoittaisia ehdotuksia uusista "palvelu"-seuraamuksista. Niissä ei ole otettu huomioon sitä, että sopivia suorituspaikkoja ei ole rajattomasti. Vaikka yleishyödyllistä työtä olisi, toimeenpanoa on ohjattava ja valvottava. Palvelupaikkoina vapaaehtoisesti toimivien työyhteisöjen omat tehostamispaineet kaventavat mahdollisuuksia. Etenkin kunnissa sopivia tehtäviä on ulkoistettu. Muut velvoitesijoitettavat ym. saatetaan panna etusijalle, koska näistä maksetaan. Tuoreen BRÅ:n raportin kuvaus Ruotsista on hyvin samanlainen, mikä tukee käsitystä, että kyse on yleisemmästä muutossuunnasta.

Työpalvelun käyttö seuraamusten osana vaatii vakavaa paneutumista palvelupaikkakysymykseen. Jos käyttöä halutaan laajentaa vähemmän suoriutumiskykyisiin, uudenlaiset ratkaisut ovat sitä tarpeellisempia. Tavallisiin työyhteisöihin ja niiden vapaaehtoisuuteen pohjautuva palvelupaikkajärjestelmä on toiminut hyvin. Tämä runko voinee säilyä, kun palvelupaikat saavat yhteistyöstä enemmän hyötyä kuin haittoja ja ne voivat luottaa kykyymme hoitaa ongelmatilanteet. Mutta siksi rinnalle tarvitaan muita tapoja organisoida työ vähemmän kyvykkäille yhdyskuntaseuraamukseen motivoituneille.

Samalla kierrytään takaisin kysymykseen yhdyskuntapalvelun muutosta tukevista piirteistä ja niiden hyväksi käytöstä. Halvimpia tapoja organisoida työpalvelua rikosseuraamusorganisaation omin voimin ovat yhdyskuntapalveluryhmät, jollaisia on joissakin maissa. Silloin voidaan kuitenkin hukata jotain olennaista kuntouttavasta potentiaalista, joka on realisoitunut parhaimmillaan tuomitun kokemuksina normaalissa työyhteisössä. Yhdyskuntapalvelun mahdollisuuksia luotaava tutkimus on varoittanut latistamasta seuraamusta valvotuksi työnteoksi ilman laajempia tavoitteita ja korostanut sen tärkeyttä, millä tavoin ohjaus ja valvonta toteutetaan. Tässä ehkä kiteytyy valinta: huokea seuraamus, joka ainakin vielä toimii omalla tontillaan tyydyttävästi, tai pyrkimys yhdyskuntapalvelun potentiaalin perusteellisempaan hyväksi käyttöön.

Kirjoittaja on erityisasiantuntija Rikosseuraamuslaitoksessa.

LÄHTEITÄ:
Armstrong, Sarah & Weaver, Beth: What Do the Punished Think of Punishment? The comparative experience of short prison sentences and community-based punishments. SCCJR Research Report 04/2010.

Bottoms, Anthony: The Community Dimensions of Community Penalties. The Howard Journal 47 (2008):2.

McCulloch, Trish: Realising Potential: Community service, pro-social modelling and desistance. European Journal of Probation 2 (2010)2.

McCulloch, Trish: Exploring community service, understanding compliance. Teoksessa: McNeill, Raynor & Trotter (toim.): Offender Supervision. New directions in theory, research and practice. Willan, 2010.

McIvor, Gill: Paying Back – Unpaid Work by Offenders. Teoksessa McIvor & Raynor (toim.): Developments in Social Work with Offenders. 2007, Jessica Kingsley.

McIvor, Gill, Beyens, Kristel, Blay, Ester & Boone, Miranda: Community service in Belgium, the Netherlands, Scotland and Spain: a comparative perspective. European Journal of Probation 2 (2010)1.

McNeill, Fergus: Community Payback and the new National Standards for Criminal Justice Social Work. SCCJR Briefing Paper No 02/2010.

McNeill, Fergus & Maruna, Shadd: Giving Up and Giving Back: Desistance, Generativity and Social Work with Offenders. Teoksessa McIvor & Raynor (toim.): Developments in Social Work with Offenders. 2007, Jessica Kingsley.

Rautniemi, Lasse; Yhdyskuntapalvelu kansalaisyhteiskunnan ja valtion rajamailla. Teoreettis-empiirinen tutkimus. Acta Universitatis Tamperensis; 1725, Tampere University Press 2012.

Samhällstjänst. Dagens situation och framtida möjligheter. BRÅ Rapport 2012:4.

 
Julkaistu 28.9.2012