Riikka Kostiainen

Restoraatio tarpeen myös vakavissa tapauksissa

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana norjalainen kriminologi Nils Cristie. Hän näkee restoraatiolle sijaa myös hirmutekojen, kuten Norjan 2011 heinäkuun joukkomurhan, käsittelyssä. Hänen mielestään oikeudenkäynnissä täytyy kiinnittää enemmän huomiota seurausten korjaamiseen.

Norjalainen kriminologi Nils Christie kyseenalaisti väitöskirjassaan vuonna 1960 tavan, jolla yhteiskunta erottelee rikollisen ja muun toiminnan. Samat teot voidaan kohdata monen rinnakkaisen järjestelmän, kuten oikeuslaitoksen, psykiatrian, koulun tai uskonnon, kautta. Tämän aiheen parissa Christie (synt. v. 1928) on jatkanut koko pitkän uransa. Hän pohtinut sitä, milloin yhteiskunnassa on liikaa tai liian vähän rikollisuutta ja mikä on sopiva määrä harjoittaa kontrollia rangaistusjärjestelmän kautta. Erityisesti hän on arvostellut vankilan käyttöä. Hänet tunnetaan myös esimerkiksi siitä ajatuksesta, että huumeet ovat hyvä vihollinen yhteiskunnalle, koska huumepolitiikka on oivallinen keino vetää huomiota pois joistakin perustavimmista yhteiskunnallisista ongelmista.

Pohjoismainen sovittelu perustuu pitkälti Nils Christien ajatuksiin konflikteista omaisuutena, josta hän kirjoitti artikkelin vuonna 1977. Christien mukaan konfliktin omistus tulisi palauttaa niille, joiden välillä se on syntynyt; rikosprosessissa valtio syrjäyttää asianosaiset. Rangaistuskeskeinen oikeus keskittyy rikoksentekijään, mutta restoratiivinen, korjaava oikeus antaa myös uhrille keskeisen aseman. Christien mielestä on tärkeää, että restoratiivista prosessia ei käytetä vain pikkutekojen vaan myös vakavien tapausten seurauksien korjaamiseen.

– Restoratiivinen oikeus on olennaisen tärkeä yhteiskunnassa, koska se ei keskity vain itse tekoon, vaan kaikkeen siihen, mitä tapahtui, mikä oli vuorovaikutus ja mikä saattoi aiheuttaa teon. Molemmille osapuolille tilanteen käsittely on tarpeen. Tekijän on tärkeä saada kertoa, mitä tapahtui ja miksi, ja uhrin kuulla se. Täytyykin luoda järjestelmiä, joissa sosiaaliset suhteet ja henkilökohtainen vuorovaikutus on sallittua. Ihmiset ovat ihmisiä – meillä on tarve saada selitys ja nähdä toivoa.

Christie arvioi, että nyky-yhteiskunnassa restoratiivisen oikeuden toteuttaminen on vaikeampaa kuin ennen, koska on niin paljon eroja sekä sosiaalisesti että maantieteellisesti. Kun emme opi tuntemaan toisiamme, ei synny sellaista yhteisöllisyyttä kuin ennen pienissä kyläyhteisöissä. Niissä ongelmia pystyttiin ratkomaan keskustellen.

Hirmutekojen seurausten korjaaminen

Oslon yliopiston kriminologian emeritusprofessori Nils Christie on tutkinut myös erilaisia hirmutekoja, mm. natsien toimintaa keskitysleireillä ja Jugoslavian tapahtumia. Hän kävi puhumassa hirmutekojen seurausten korjaamisesta kansainvälisessä restoratiivisen oikeuden konferenssissa kesäkuussa Helsingissä.

– On tärkeää nähdä sen vaarat, mitä voi tapahtua, jos ei näe toisia ihmisinä. Oli tärkeä tutkia niitä harvoja vartijoita Auschwitzissa, jotka eivät tappaneet ja kiduttaneet. Nämä vartijat keskustelivat keskitysleirin vankien kanssa, katsoivat heidän perhekuviaan ja kuuntelivat heidän laulujaan. Näin he tulivat läheisiksi vankien kanssa ja näkivät heidät ihmisolentoina. Sen sijaan tappajat näkivät vangit likaisina ei-ihmisinä. He eivät halunneet ottaa askeltakaan muuhun suuntaan. Onkin olennaista luoda tilanteita, joissa ei voi välttyä näkemästä toista ihmisenä. Jos voi katsoa toista niin, että tämä on jokin muu olio, tappaminen voi olla helppoa, Christie varoittaa.

Nils Cristie myöntää, että restoraatio on vaikea termi: vahingoittunut maalaus voidaan korjata entiseen loistoonsa ja vanha rakennus voidaan korjata jopa kauniimmaksi kuin ennen - mutta mitä jää korjattavaksi hirmutekojen kuten Auschwitzin jälkeen? Hän vastaa, että yhteiskunta.

– Hirmuteot tuovat mukanaan surua ja epätoivoa, mutta ne voivat tarjota myös toivon pilkahduksen. Kauheuksilla on joitakin positiivisempiakin vaikutuksia yleisellä yhteiskunnallisella tasolla ja mahdollisesti rikosoikeuteemme yleisemmin. Tuomioistuimet eivät muunnu restoratiivisen oikeuden yksiköiksi, mutta jotkin restoratiivisen oikeuden ainekset voivat löytää tiensä niihin, ja siten niiden toiminta voi kehittyä.

Koko maa restoraation areenana

Nils Christie on joutunut päivittämään näkemyksiään hirmutekojen restoraatiosta, kun heinäkuun 22. päivänä 2011 Norjassa sai surmansa 77 ihmistä ja parisataa loukkaantui. Anders Breivikin toteuttama joukkosurma oli kaikille suunnaton järkytys, sillä tutkimukset osoittavat, että norjalaiset ovat kansainvälisissä vertailuissa huipulla luottamuksessa ja pohjalla toistensa tappamisessa.

Christie kertoo olleensa autossa matkalla Osloon, kun pommi räjähti oikeusministeriössä. Hän myöntää, että uutisen radiosta kuultuaan hän itse pelkäsi maahanmuuttajien kostoiskua, mutta tytär kyseenalaisti sen heti. Jonkin ajan päästä tulivat tietoon tapahtumat demarinuorten kesäpaikassa pienellä saarella. Christielle uutisjutut illan mittaan toivat jonkinlaista helpotusta: tekijä ei ollut maahanmuuttaja vaan hyvin norjalainen. Pääministeri Jens Stoltenbergin puheet televisiossa ja radiossa kuvasivat erinomaisesti maahan levinnyttä surua, epätoivoa ja yhteenkuuluvaisuutta uhrien kanssa. Puheissa välittyi myös se, että norjalaiset eivät kohtaa tapahtumia koston ja pelon vallassa vaan haluavat säilyttää demokraattisen yhteiskunnan ideaalit.

– Jollain tavoin tulimme lähemmäksi toisiamme noina päivinä. Poliitikoilla oli tässä merkittävä rooli. He jättivät väittelyt sikseen vaalien läheisyydestä huolimatta. Ilmapiiri oli samankaltainen kuin vuonna 1945, kun Saksan miehitys päättyi. Yhteisöllisyyden tunne yhdisti kansakunnan – joksikin aikaa, Christie kertoo.

– Norja muuttui näinä ensimmäisinä viikkoina isoksi restoraation areenaksi. Yleensä ajattelemme restoraatiota prosessina, jossa on rajallinen määrä osallisia: uhri, tekijä ja sovittelija. Mutta heinäkuun 22. päivän jälkeen koko kansakunta tuli osalliseksi. Järkytys ja suru oli niin suuri, että uusia muotoja täytyi luoda. Tunteita osoitettiin, arvoja selvennettiin ja normeja vahvistettiin. Saarella henkiin jääneet nuoret olivat tässä kaikessa ajava voima, ei ollut ketään asiantuntijoita välissä. Asiantuntijat ilmestyivät julkisuuteen vasta kun oikeusjuttua alettiin valmistella.

Oikeudenkäynnissä restoratiivisia elementtejä

Konferenssin aikoihin kesäkuussa joukkosurmaaja Anders Breivikin kymmenen viikon oikeudenkäynti oli juuri päättynyt. Elokuussa hänet tuomittiin syyntakeisena 21 vuodeksi vankeuteen.

– Breivikin rikokset käsiteltiin perinteisessä oikeusistunnossa, jossa punnittiin rangaistusta. Vaikka uskon kiihkeästi restoratiiviseen oikeuteen, jopa minun oli pakko myöntää, etten pitänyt mahdollisena käsitellä tällaista tarkoituksellista tappamista rikosoikeusjärjestelmän ulkopuolella. Tässä tapauksessa rikoksentekijä ei hyväksynyt tekojensa olevan väärin eikä todennäköisesti muuta näkemyksiään lähitulevaisuudessa, Nils Christie arvioi.

– Rikostuomioistuin ei kuitenkaan ollut vapaa ympäröivän yhteiskunnan restoratiivisten prosessien vaikutukselta. Keskeiset restoratiiviset ajatukset tunkeutuivat käsittelyyn. Uhrit saivat oikeussalissa osakseen aivan poikkeuksellista huomiota: Jokaisen kuolinsyyt selostettiin tarkkaan, samoin haavoittuneiden vammat. Jokaisen uhrin kuva näytettiin ja jokaiselle pidettiin muistopuhe. Lisäksi surmattujen omaisia ja muita uhreja oli tukemassa yksi tai useampi oikeusavustaja, yhteensä heitä oli 170.

Christie toivoo myös syytetyn arvokkaasta kohtelusta mittapuuta tulevaisuuden oikeudenkäynneille Norjassa. Breivikiä kohdeltiin yleensä huomaavaisesti. Syytetty käytti oikeudessa tavallisia siviilivaatteita ja käsirautoja ei ollut. Häntä kuulusteltiin ilman selvää vihamielisyyttä. Hän sai jopa pitää puolen tunnin esitelmän hirmutekojensa taustalla olevista poliittisista ajatuksista.

Käsittämätön mysteeri on huonompi vaihtoehto

Poikkeuksellista oikeusprosessissa oli myös Breivikin mielentilan arviointi. Ensimmäiset kaksi oikeuspsykiatria totesi hänen sairastavan paranoidia skitsofreniaa. He asettivat tekijän normaaliuden ulkopuolelle ja näkivät tämän kuuluvan mielisairaalaan. Diagnoosi nostatti kansanmyrskyn ja eloonjääneet ja omaisensa menettäneet vaativat uutta tutkimusta. Oikeus kutsui syyttäjän vastustuksesta huolimatta uudet havainnoijat, ja nämä puolestaan totesivat tekijän olleen täydessä ymmärryksessä.

Kahden erilaisen johtopäätöksen vuoksi psykiatrisen diagnoosin taika rikkoontui ja oikeuspsykiatria avautui osallistuvammalle keskustelulle. Tätä kriminologi Nils Christie ei harmittele, sillä hän on vuosia kritisoinut oikeuspsykiatrian käyttöä rikostapauksissa. Hänen mukaansa tuomarit välttyvät näin helposti vastuun ottamiselta tuomiosta.

Christie toivoi koko ajan, että oikeus toteaisi joukkosurmaajan syyntakeiseksi, kuten tapahtuikin. Hän näkee, että mitä kauemmas surmaajan etäännyttää, sitä vaikeampi on ymmärtää tämän tekoja.

– Jos restoraatio tarkoittaa järjestelmän palauttamista sellaiseksi kuin se oli ennen hirmutekoja, mielisairausdiagnoosi olisi voinut auttaa. Sen avulla olisi voinut ulkoistaa tekijän, tehdä hänestä erilaisen kuin me muut. Se olisi tehnyt tyhjäksi restoraation näkökulmasta keskeisen kysymyksen: mikä meitä norjalaisia vaivaa, kun tällaiset ajatukset ja teot voivat toteutua?

Christie painottaa, että mitä enemmän näemme heinäkuun 22. päivän miehen pahana, hirviönä tai mielisairaana, sitä kykenemättövämpiä olemme ymmärtämään yhteiset juuremme ja myös sen, mitä pitäisi muuttaa maassa ja arvoissa. Nykyään Norjassa arvostetaan taloudellista menestystä ja maa on melko äskettäin osallistunut muutamiin sotiin. Näillä asioilla saattoi olla vaikutusta, hän arvelee.

Christie vertaa käytyä oikeusprosessia restoratiivisen prosessiin. Restoratiivisessa oikeudessa pitää kuunnella kaikkia osapuolia, jopa surmaajaa rohkaista käsittelemään yksityiskohtaisesti tekonsa keskeiset syyt. Hänen mielestään olikin tarpeen kuulla oikeussalissa Breivikiä – vaikka se oli myös näyttämön antamista hänen poliittiselle ideologialleen, mitä monet kritisoivat.

– Joukkosurmaajan näkemykset ja arvot ovat useimmille meistä hyvin paheksuttavia, mutta on parempi kuunnella niitä päivänvalossa oikeudenkäynnissä kuin antaa niiden kyteä netissä. Maan alla kaikkialla Euroopassa on uusnatsien liikehdintää. Kantta ei voi pitää kiinni ja jättää vastaamatta näkemyksiin tai julistaa ne järjettömiksi.

Nils Christie toteaa, ettei ole olemassa rangaistusta, joka voisi tasapainottaa nämä teot – sellaista ei koskaan löydy hirmuteoille. Tapahtunut katastrofi voidaan kohdata vain pitämällä kiinni norjalaisen yhteiskunnan perusarvoista.

 
Julkaistu 28.9.2012
Sivun alkuun |