Anna Nylund

Norjassa sovittelusta tullut osa rikosprosessia

Parhaillaan kehitetään nuorten rikosten käsittelyä

Norjassa rikosasioiden sovittelu aloitettiin kokeiluna 1980-luvulla Nils Christien ajatusten innoittamana. 1990-luvun alusta lähtien kunnat on velvoitettu tarjoamaan sovittelua paikallisen sovittelutoimiston (konfliktråd) kautta ja näin sovittelu on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan osa rikosprosessia. Vuosittain Norjassa on noin 4000 rikosasiansovittelua.

Norjalainen rikosasioiden sovittelu perustuu sekä restoratiiviseen oikeuteen että sovitteluteorioihin. Restoratiivinen oikeus muodostaa vastapainon perinteiselle rikosprosessille: rikosprosessi suuntautuu menneisyyteen, rikos määritellään puhtaasti oikeudellisesti, asianosalliset jäävät syrjään, koska valtiolla on keskeinen asema, ja rikoksen seurauksena on rangaistus – eli rikoksen aiheuttaman haitta korvataan aiheuttamalla haittaa rikoksentekijälle. Restoratiivisessa oikeudessa painotetaan rikoksen horjuttaman tasapainon palauttamista: tekijän tulee korvata rikoksen aiheuttama aiheellinen, henkinen, yhteiskunnallinen ja moraalinen haitta.

Norjassa 22 sovittelutoimistoa ympäri maata tarjoavat sovittelupalveluita. Niiden toimintaa säätelee oma laki, konfliktrådsloven. Vakituinen henkilökunta hoitaa hallinnoinnin, sovittelijat ovat lyhyen sovittelukoulutuksen saaneita vapaaehtoisia. Tarjolla on kahdenlaista sovittelua: rikosasioiden sovittelua ja yleistä sovittelua. Rikosasioiden sovitteluun kuuluvat vain syyttäjän rikosprosessilain nojalla lähettämät asiat. Yleisen sovittelun piiriin kuuluvat mm. naapurusten väliset riidat ja perheenjäsenten väliset riidat. Lisäksi sovitellaan esimerkiksi alle 15-vuotiaiden tekemiä rikoksia. Osa yleisen sovittelun asioista on siis perimmiltään rikosoikeudellisia, vaikka jokin edellytys rikosprosessille puuttuu.

Sovittelu rikosoikeusjärjestelmässä

Norjassa rikosasioiden sovittelu on pääasiassa osa rikosprosessia. Rikosprosessilaissa, rikoslaissa ja sovittelutoimistolaissa on rikosasioiden sovittelua koskevia säännöksiä. Jos rikoksentekijä on alle 15-vuotias tai rikoksesta ei muusta syystä nosteta syytettä, asiassa voidaan sovitella yleisten sovittelusäännösten mukaan.

Norjan rikosprosessilain mukaan syyttäjä voi siirtää asian sovitteluun, jos rikos on riittävän lievä ja asia muuten sopii sovitteluun. Tavallisimpia sovitteluun ohjattavia rikoksia ovat pahoinpitelyt, vahingonteot, lievät omaisuusrikokset sekä laittomat uhkaukset. Monet jutut liittyvät kiusaamiseen. Rikosasian tosiseikkojen pitää olla riittävän selviä ja rikos pitää voida lukea syytetyn syyksi. Vain rikoksia, joissa on asianomistaja, voidaan sovitella; näin ollen esimerkiksi huumausainerikoksia ei voida sovitella. Eri rikosten soveltumisesta sovitteluun on käyty välillä kiivasta keskustelua. Aluksi pahoinpitelyjä pidettiin sopimattomina, tällä hetkellä keskustellaan parisuhdeväkivallasta ja tietynlaisista seksuaalirikoksista.

Asian siirto sovitteluun voi olla syyttämättäjättämispäätöksen ehto tai asia voi jäädä lepäämään sovittelun ajaksi. Kummassakin tapauksessa rikosprosessi jää sikseen, jos asianosaiset pääsevät sopimukseen ja rikoksentekijä täyttää sopimusvelvoitteet. Siirto sovitteluun vaatii sekä syytetyn että asianomistajan suostumuksen. Sovittelu on siis vapaaehtoista ja korvaa pääkäsittelyn.

Sovittelussa on keskeistä, että rikoksentekijä ymmärtää aiheuttamansa aineellisen, aineettoman, moraalisen ja yhteiskunnallisen haitan ja ottaa teostaan vastuun pyytämällä anteeksi tai pahoittelemalla muuten. Rikoksen uhri saa tällöin "korvauksen" kärsimälleen aineettomalle vahingolle ja voi puolestaan (ainakin osittain) antaa anteeksi. Lopuksi osapuolet neuvottelevat mahdollisista korvauksista tai muista hyvityksistä. Tyypillisesti osapuolet sopivat, että rikoksentekijä korvaa vahingon tekemällä työtä tai maksamalla korvauksen, tai että asia on sovittu ja jää sikseen. Asianosaiset voivat myös sopia esimerkiksi, ettei rikoksentekijä enää häiritse uhria. Sopimuksen on oltava kirjallinen ja siitä on käytävä ilmi, kenen on tehtävä mitä ja milloin. Sovittelija hyväksyy sopimuksen, jos se täyttää lain asettamat ehdot ja on riittävän tasapuolinen eikä se ole painostuksen tulos. Asianosaiset voivat viikon sisällä sopimuksesta ilmoittaa sovittelijalle katuvansa sopimusta, ja näin vapautua velvoitteistaan. Käytännössä tämä on kuitenkin harvinaista.

Syyttäjä saa sovittelutoimistolta tiedon sovittelusta ja sopimuksesta. Syyttäjälle on ilmoitettava, jos sovittelua ei pidetä, osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen tai rikoksentekijä rikkoo sopimusta. Jos rikkomus on pieni, se voidaan jättää huomiotta. Muuten sopimus voidaan neuvotella uudelleen tai jos rikkomus on vakava, syyttäjä harkitsee, pitääkö asia käsitellä rikosprosessin pääkäsittelyssä.

Käytännössä järjestelmä toimii hyvin. Vuonna 2011 vireelle tulleista yli 4000 rikosasian sovittelusta noin 70 % eteni sovitteluun. Asianosaiset pääsivät sopimukseen 93 % asioista. Vain 4 % sopimuksista rikottiin ja noin 1 % sopimuksista neuvoteltiin uudelleen. Toisin sanoen sovitteluun edenneet asiat saatiin useimmiten ratkaistua yhteisymmärryksessä ja tekijät noudattivat sopimuksia.

Nuorisoneuvonpito on uusi menetelmä

Vuodesta 2006 alkaen joissain sovittelutoimistoissa on kehitetty kokeiluluontoisesti nuorille rikoksentekijöille stormöte- eli nuorisoneuvonpitomenettelyä. Se ei ole perinteistä kahdenvälistä, uhri-tekijätyyppistä sovittelua vaan perustuu läheisneuvonpitoajattelulle (family group conferenceing). Nuorisoneuvonpidon tarkoituksena on sitouttaa nuoren rikoksentekijän lähiympäristö ja yhteiskunta tukemaan nuoren kasvua sekä auttaa nuorta ratkaisemaan ongelmansa. Järjestelmä muuttuu vuoden 2013 aikana vakituiseksi nimikkeellä ungdomsstormöte ja on silloin osa uutta nuorisorangaistusta. Norjassa ei tähän asti ole ollut erityistä nuorisorangaistusta 15–17-vuotiaille rikoksentekijöille.

Paikallisen sovittelutoimiston nuorisokoordinaattori kutsuu nuorisoneuvonpitoon mm. poliisi-, päihdehuolto-, lastensuojelu- ja kouluviranomaisia ja nuorelle tärkeitä aikuisia kuten hänen vanhempansa tai vaikkapa naapurin, ystävän tai jalkapallovalmentajan. Neuvonpidossa tarkoituksena on luoda suunnitelma siitä, miten nuori voi päästä rikos- ja rötöstelykierteestä. Eri tahot tekevät yhteistyötä ja nuoren kanssa keskustellaan, mitkä vaihtoehdot ovat hänelle mieluisia ja realistisia. Nuori sitoutuu seuraamaan suunnitelmaa, esimerkiksi käymään koulua, tekemään (vapaaehtois)työtä ja osallistumaan päihdehoitoon tai olla tapaamatta nimettyjä henkilöitä. Nuorisokoordinaattorin tehtävänä on valvoa suunnitelman toteutumista apunaan seurantaryhmä. Tämä on nuorisorangaistuksen kuntouttava osa.

Nuorisorangaistukseen liittyy myös restoratiivinen osa, jossa nuori kohtaa rikoksen uhrit. Monilla nuorilla empatiakyky ei ole vielä täysin kehittynyt eivätkä nuoret usein ymmärrä täysin tekojensa vakavuutta ja seurauksia. Kohtaamalla uhrit, nuoret joutuvat silmätysten tekojensa seurauksien kanssa. Tarkoituksena on sopia siitä, miten nuori voi hyvittää tekonsa. Tavallisesta rikosasioiden sovittelusta poiketen sovittelussa osana nuorisorangaistusta ei edellytetä rikosta, jossa on asianomistaja, eikä myöskään asianomistajan suostumusta. Keskustelussa "uhrin" rooliin voi nousta esimerkiksi auto-onnettomuuden uhri, jos nuoriso on syyllistynyt vakaviin tieliikenne rikkomuksiin. Jos "uhria" ei ole, restoratiivinen osuus jää pois.

Tavallisesta rikosasioiden sovittelusta poiketen asia siirtyy nuorisoneuvonpitoon vasta pääkäsittelyn jälkeen, koska nuorisoneuvonpito on osa rangaistusta, eikä siis korvaa itse rikosprosessia. Rikoksentekijän ja uhrin välisellä keskustelulla on pienempi merkitys tavalliseen sovitteluun verrattuna, sillä rötöstelyn lopettaminen ja uuden alun mahdollistaminen ovat keskiössä.

Nuorisoneuvonpito on vielä kehitysvaiheessa. Sitä mukaan kun nuorisokoordinaattoreita saadaan palkattua sovittelutoimistoihin, järjestelmä otetaan käyttöön ympäri maata. Kokeiluiden perusteella tulokset ovat lupaavia, joskin kaikki nuoret tuskin pystyvät seuraamaan suunnitelmaa.

Norjassa sovittelusta on tullut osa rikosprosessia, joskin sen käyttö vaihtelee paikkakunnittain. Rikosasioita on soviteltu jo pitkään ja kehitys on Suomea edellä. Mielestäni Suomessa voisi hyödyntää sovittelua ja restoratiivista oikeutta rikosprosessissa entistä useammin ja monipuolisemmin, sillä Norjan kokemukset ovat erittäin myönteiset.

Kirjoittaja on oikeustieteen apulaisprofessori Tromssan yliopistossa. Hänen erikoisaloihinsa kuuluvat sovittelu ja vaihtoehtoinen riidanratkaisu.

 
Julkaistu 28.9.2012