Heidi Haapanen

Ankkuri tarttuu nuoriin ja perheväkivaltaan

Ankkuri-toiminta käynnistyi syksyllä 2003 Hämeenlinnassa, aluksi määräaikaisena hankkeena. Se koettiin onnistuneeksi sekä tärkeäksi. Seurauksena siitä toimintamalli vakiintui ja sitä suunnitellaan levitettävän maanlaajuiseksi vuoteen 2015 mennessä.

Ankkuri-toiminnassa on luotu moniammatillinen tiimi työskentelemään nuorten kanssa. Toiminta perustuu varhaisen ja ennaltaehkäisevän tuen sekä moniammatillisen yhteistyön ja nopean puuttumisen malliin. Sillä pyritään katkaisemaan nuorten rikoskierre sekä perhe- ja lähisuhdeväkivalta jo alkutekijöissään.

Virallisesti vuoden 2006 lopussa päättyneen hankkeen aikana luotiin toimintamalli, joka nyt on osa kaupungin ja Kanta-Hämeen poliisilaitoksen lähipoliisitoimintaa ja perustyötä. Kihlakuntauudistusten myötä Riihimäkeen ja Forssaan perustetut Ankkuri-hankkeet vakinaistettiin vuonna 2012.

Hämeenlinnan poliisilaitoksella oli jo aiemmin yhteistyötä mm. sosiaalityöntekijöiden sekä nuorisotyöntekijöiden kanssa, mutta Ankkurin myötä saatiin myös psykiatrinen sairaanhoitaja mukaan.

Moniammatillinen yhteistyö tarjoaa kokonaisvaltaisemman lähestymistavan nuoriin, perheisiin ja näiden ongelmiin. Monet nuorten tekemistä rikoksista vihjaavat myös muista ongelmista. Tiimi on saanut todeta, että esimerkiksi näpistely tekona on lähes aina oireilua joistain ongelmista kotioloissa.

Suurin osa nuorista on ensikertalaisia mutta mukaan mahtuu myös "kroonisia tapauksia", joilla on yleensä asiakkuuksia jo muualle. Jos nuori on toistuvasti ongelmissa tai perheolot ovat vaatineet toistuvaa puuttumista, asiakas on Ankkurin varsinaisen kohderyhmän ulkopuolella ja nuoren ongelmia käsitellään yleensä lastensuojelun piirissä.

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on saanut toiminnan kehittyessä suurempaa painoarvoa. Tätä ovat vauhdittaneet myös lakimuutokset ja ongelman näkyvyys mediassa.

– Aiemmin oli paljon tapauksia, joissa tehtiin ensin rikosilmoitus, joka sitten viikon - parin jälkeen peruttiin, Ankkuri-tiimin psykiatrinen sairaanhoitaja Tarja Rannikko mainitsee.

– Nykyisellä lainsäädännöllä se ei enää ole mahdollista, vaan syyttäjä ajaa syytteen eteenpäin osapuolten perumishaluista riippumatta, vanhempi konstaapeli Juha Kuningas sanoo.

Miten Ankkuri tarttuu?

Rikokseen pyritään reagoimaan nopeasti. Esimerkiksi näpistyksestä kauppa tekee omien toimintaperiaatteidensa mukaisesti ilmoituksen poliisille, joka noutaa nuoren sekä kirjaa rikosilmoituksen. Koulussa ilmenevistä asioista poliisille ilmoittaa yleensä vanhempi tai opettaja.

Rikoksista tehdään lastensuojeluilmoitus ja tarvittaessa rikosilmoitus. Rikostutkinnan ja kuulustelun hoitaa poliisi, mutta lapsen hyvinvoinnin takia myös sosiaalityöntekijä on mukana kartoittamassa nuoren sekä perheen taustoja. Tekijän tai asianomistajan psyyken kannalta on hyvä, että mukana on myös psykiatrinen sairaanhoitaja tukemassa ja tarjoamassa tarvittaessa terapiaa.

Kutsu itse Ankkuri-tapaamiseen lähetetään koteihin kirjeitse. Tavoitteena on, että Ankkuri-tiimin tapaaminen nuoren ja vanhempien kanssa on parin viikon päässä teosta, mutta välillä ajat venyvät. Nopean reagoinnin hyödyn huomaa parhaiten silloin, kun siihen ei toiminnassa päästä: viivästyneessä tapaamisessa asiakkaiden halut käsitellä asioita ovat huomattavasti vähäisemmät. Tapahtuma saatetaan kokea kaukaiseksi ja se on voitu jo selvittää kotona perheen kesken.

Alle 18-vuotiaiden lasten huoltajat ovat mukana niin poliisin tekemässä kuulustelussa kuin sitä seuraavassa keskustelussa sosiaalityöntekijän ja sairaanhoitajan kanssa. Toimintaperiaatteena on, ettei mitään tehdä vanhemmilta salassa vaan kannustetaan avoimuuteen ja vanhempien osallisuuteen. Perheväkivaltatapauksissa myös lapset ovat tapaamisissa mukana.

Vanhempien reaktiot vaihtelevat suuresti. Keskustelua helpottaa kuitenkin se, että nuori on jo jäänyt kiinni ja tilanne on selkeä. Tarja Rannikolla on kokemusta myös kouluterveydenhuollon kautta ongelmiin puuttumisesta, ja ero Ankkuri-toimintaan on selkeä.

– Kouluterveydenhuollossa voi olla todella vaikea päästä pintaa syvemmälle ja ratkomaan taustalla olevia ongelmia, vaikka ilmassa on aivan selkeitä merkkejä niiden olemassaolosta. Velvoite asioiden selvittämisestä puuttuu. Tässä mielessä pakko on hyvä, Rannikko summaa.

Auktoriteetti kiinnittää huomion – keskustelu avaa silmät

Poliisin mukanaolo tuo tilanteeseen auktoriteettia ja painoarvoa. Ankkuri-keskustelut eivät kuitenkaan ole syyttelytilaisuuksia. Toiminnalla ei haeta syyllistä vaan pyritään keskustelemalla avaamaan tilannetta ja pohtimaan avun vaihtoehtoja. Monelle nuorelle ja vanhemmalle jo velvoite tulla poliisiasemalle selvittämään tilannetta on iso asia.

Tapaamisia nuorten kanssa on 1–5, minkä jälkeen työskentely Ankkurissa päättyy tai nuori ohjataan eteenpäin oikeanlaisen avun piiriin. Asiakasta ei jätetä tuuliajolle, jos jatkotoimenpiteiden käynnistäminen venyy. Häntä tuetaan siihen asti, että löytyy paikka, jossa voidaan jatkaa ongelmien työstämistä. Jatkotyö voi tapahtua mm. sovittelun, lastensuojelun, sosiaalityön, nuorisotyön, perhetyön tms. muodossa. Tiimi pyrkii työskentelemään pareittain, etenkin perheväkivaltatapauksissa, mutta resurssit eivät aina riitä.

– Olemme todella haavoittuvainen porukka, sillä meillä ei ole sijaisia hoitamassa asioita, jos yksi tai kaksi meistä on poissa, sosiaalityöntekijä Jonna Laitonen sanoo.

– Myöskään perheen kannalta se, että tavataan asiakkaat yksin, ei ole paras tapa toimia. Toiminta pääsääntöisesti keskittyy lapsiperheisiin, mutta jos aikaa jää, myös lapsettomien perheiden väkivaltatapauksia käsitellään. Ennaltaehkäisevä toiminta myös näissä perheissä on tärkeää, sillä pareilla voi tulevaisuudessa olla lapsia, Rannikko summaa.

Useampi silmäpari – kokonaisvaltaisempi näkemys

Kaikilla Ankkuri-tiimin työntekijöillä on aikaisempaa kokemusta nuorten kanssa työskentelystä. Se on auttanut hahmottamaan moniammatillisen toimintamallin etuja sekä hyödyntämään ja kehittämään niitä.

Perhettä ei juoksuteta ensin poliisilaitokselle, sitten perheneuvolaan ja vielä lastensuojeluun, vaan tilannekartoitus tehdään samassa paikassa ja jatkotoimia mietitään sen mukaan. Valtaosa tapauksista selviää kuitenkin vain yhdellä Ankkuri-tapaamisella.

Laitonen näkee tärkeäksi tiimin sijoittumisen saman katon alle. Hämeenlinnassa Ankkuri-tiimi jakaa saman työhuoneen poliisilaitoksella. Yhdessä työskentely on koettu tärkeäksi osaksi tiimin toiminnan ja synergian vahvistamista.

– Kun aluksi teimme työtä eri huoneissa, kaikki työskentelivät vain omissa tiloissaan eikä tiimiä muodostunut toivotulla tasolla, Laitonen kertoo.

– Varsinkin sairaanhoitajan työssä, joka perinteisesti on melko itsenäistä, voi tiedon jakaminen helposti jäädä tekemättä. Nyt huomaa selkeästi, ettei yksin mitenkään pysty hallitsemaan koko palettia kunnolla, vaan asioita jää väistämättäkin huomioimatta, täydentää Rannikko.

Siinä missä lastensuojelutyölle ja sairaanhoidolle on ollut hyötyä poliisin auktoriteetista, on myös poliisi saanut yhteistyöstä arvokasta oppia. Kuningas näkee, että parhaimman tuloksen takaamiseksi ei poliisikaan voi ottaa pelkästään tutkintapuolta huomioon, vaan täytyy ottaa huomioon myös lastensuojelun näkökulma ja jälkihoidon tarve. Nämä asiat voivat usein poliisin rutiinityöskentelyssä jäädä kovan työtahdin takia vähemmälle huomiolle.

– Poliisille yhteistyö ja kokemus monialaisesta tiimistä antavat uutta perspektiiviä. Työskentelyn kautta on saanut konkreettista tietoa siitä, mitä mahdollisuuksia ongelmien ratkomiseen on rikoksen selvittämisen jälkeenkin. Se on hyödyllistä myös muiden työtehtävien kannalta, sillä tietoa pystyy jakamaan eteenpäin muille poliiseille. Normaalisti poliisityö on melko aikarajoitteista ja akuuteissa tilanteissa ongelmien havaitseminen jää melko pintaraapaisuksi, mutta Ankkuri-toiminnassa on mahdollisuus paneutua tekijän taustaan ja pohtia syitä.

 
Julkaistu 28.9.2012