Mariela Salminen

Tietoa oikeuksista maahanmuuttajatytöille

Vantaan Oikeus elämään -hankkeen idea on valistaa 15–20-vuotiaita maahanmuuttajataustaisia tyttöjä ja lisätä heidän valmiuksiaan hakea apua perhe- ja kunniaväkivaltatapauksissa. Tarkoitus on myös lisätä viranomaisten tietoa heidän elämästään. Perimmäinen tavoite on ehkäistä väkivaltaa.

Laaja yhteistyöhanke pohjautuu Vantaan seurakuntien pakolaistaustaisten maahanmuuttajatyttöjen parissa tehtyyn etsivään työhön vuosina 2007–2009. Näiden tyttöjen elämän erityispiirteet saattavat olla vieraita sekä suomalaisille ikätovereille että sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisille. Heidän elämäänsä säätelevät usein tarkat moraaliset säännöt, jotka määrittelevät kunniallisen ja häpeällisen käyttäytymisen rajat. Pukeutumisen, vastakkaisen sukupuolen kanssa seurustelun tai vapaa-ajan vieton tavat poikkeavat usein valtaväestön tyttöjen käyttäytymiskoodeista.

Luottamuksellisissa keskusteluissa tytöt ovat nostaneet esille vanhempien kyvyttömyyden tukea heidän sopeutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan sekä väkivaltaan ja järjestettyihin avioliittoihin liittyvät teemat. Vanhempien, erityisesti isän, auktoriteetti on ehdoton. Vanhempien vastustaminen saattaa johtaa siihen, että perhe menettää maineensa, ja tyttö tulee perheen hylkäämäksi. Muita käytännössä havaittuja ongelmia tytöillä ovat heikko suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemus. Suomalaisen kulttuurin ei myöskään uskota tarjoavan myönteisiä aineksia omaan elämään.

Hankkeen toimintamuotoja

Rikoksentorjuntaneuvoston tukema Oikeus elämään -hanke aloitettiin viime syksynä. Vuoden aikana on kokeiltu erilaisia toimintamuotoja:

Kouluyhteistyö. Maahanmuuttajatyttöjen tavoittaminen on luontevinta kouluympäristössä. Hanketyöntekijä on pyrkinyt luomaan verkostoja Vantaan yläkouluihin rehtoreiden, koulukuraattoreiden tai suomen kielen opettajien kautta. Vantaan aikuisopistossa hanketyöntekijä on tavannut viikoittain tyttöjä, jotka ovat asuneet Suomessa vasta vähän aikaa ja opiskelevat mukautetun opintosuunnitelman mukaan peruskouluopintoja. Joissakin yläkouluissa hankkeen toimintaidea on otettu positiivisesti vastaan, mutta yhteistyömuotoa ei ole vielä löydetty. Joissakin kouluissa puolestaan yhteistyötä ei nähty tarpeelliseksi esimerkiksi siksi, että koulussa on vähän maahanmuuttajataustaisia oppilaita tai maahanmuuttajatyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa ei pidetä ongelmana.

Vapaa-ajan ryhmät. Hanketyöntekijä on vetänyt kerran viikossa maahanmuuttajatytöille suunnattua avointen ovien kerhoa. Ryhmässä on käynyt vaihtelevasti 8–15 eri kulttuuritaustaisia tyttöjä, joiden kanssa on käyty vapaamuotoisesti teemakeskusteluja naiseudesta ja naisten oikeuksista Suomessa. Hanketyöntekijä on lisäksi vieraillut sudanilaisille tytöille suunnatussa ryhmässä, jossa hän on nostanut em. teemoja esille.

Leiri. Hankkeessa järjestettiin maahanmuuttajatytöille parin päivän leiri, jonka ohjelma koostui vapaasta yhdessäolosta, liikunnasta, askartelusta sekä teemakeskusteluista, jotka liittyivät naiseksi kasvamiseen ja naisten oikeuksiin. Sitä järjestettäessä huomattiin, että tyttöjen voi olla vaikea osallistua sellaiseen toimintaan, joka tapahtuu vapaa-ajalla ja vaatii pitempiaikaista poissaoloa perheen piiristä. Leiri ei välttämättä olekaan toimiva työmuoto tälle kohderyhmälle.

Muut ammatilliset kontaktit. Hanketyöntekijä on luonut yhteistyöverkostoja paikallisiin maahanmuuttajatyötä tekeviin ammatillisiin tahoihin mm. kaupungin maahanmuuttokoordinaattoreihin. SPR:n Vantaan nuorten turvatalon kanssa on sovittu yhteistyöstä mahdollisten akuuttien kriisitapausten hoitamiseksi, joita hankkeen aikana saattaa ilmetä.

Hankkeen kokemuksia

Oikeus elämään -hankkeen kokemusten perusteella maahanmuuttajatyttöihin kohdistuva väkivalta on hyvin sensitiivinen asia, jonka olemassaolo tunnustetaan mutta johon tarttuminen on vaikeaa. Perheen kunniaa ja mainetta halutaan suojella mahdollisimman tarkoin. Vastikään Suomeen muuttaneiden tyttöjen ajattelussa patriarkaalinen kulttuuri elää vahvasti, mm. siten että tytöt luottavat isäänsä ehdottomana auktoriteettina tulevaisuuden valintojen suhteen. Myös pitempään Suomessa asuneille tytöille vanhempien päätös tulevaisuudesta on ensisijainen. Järjestetty avioliitto entisessä kotimaassa asuvan sulhasen kanssa saattaa ohjata tulevaisuudensuunnitelmia, jolloin peruskoulun jälkeinen jatkokoulutus on toisarvoista. Tytöllä ei ole rohkeutta tai välttämättä edes tarvetta kyseenalaistaa vanhempien päätöstä.

Maahanmuuttajatyttöjen luottamuksen voittaminen on ainoa tapa, jonka avulla ongelmaa voidaan lähestyä. Luottamuksen voittaminen on hidasta, ja se vaatii tyttöjen kokonaisvaltaista kohtaamista. Keskusteluilla vapaa-ajasta, koulunkäynnistä ja työnhausta halutaan tunnustella ja arvioida, onko ammattiauttaja sellainen henkilö, jolle henkilökohtaisista ongelmista halutaan avautua.

Hanketyöntekijä on tavannut maahanmuuttajatyttöjä sekä ryhmätilanteissa että kahdestaan. Kokemusten mukaan ryhmätilanteet soveltuvat ainoastaan yleisluonteiseen keskusteluun, jossa tyttöjä haastetaan pohtimaan ja kyseenalaistamaan oman ja suomalaisen kulttuurin haitallisia ja positiivisia ominaisuuksia. Kahdenkeskisissä keskusteluissa ongelmaa voidaan käsitellä henkilökohtaisemmalla tasolla. Esille on tullut perheensisäistä väkivaltaa, joka saattaa ulottua koulun käytäville asti. Keskustelut eivät kuitenkaan ole saaneet tyttöjä osoittamaan oma-aloitteisesti halukkuutta muuttaa elämäntilannettaan. Lisäksi hanketyöntekijän työskentelyä on rajoittanut se tosiasia, että monet tytöt joutuvat välittömästi koulun jälkeen palaamaan kotiin, jolloin he eivät voi osallistua vapaa-ajan toimintaan. Maahanmuuttajatytöille suunnattu valistustyö toteutuu parhaiten, jos se voidaan toteuttaa koulupäivän sisällä. Kohderyhmän kanssa työskentely vaatii tietoa kulttuurisista käytännöistä, kokemusta sekä kykyä lähestyä aihepiiriä ja asianosaisia kulttuurisensitiivisesti.

Ajatuksia työn jatkosta

Itse maahanmuuttajana olen sitä mieltä, että kielitaito on yksi tärkeimmistä kotoutumisen edellytyksistä. Suomenkielen taito antaa mahdollisuuksia koulutukseen, ammatin saamiseen ja sitä kautta työelämään. Jatkokoulutukseen hakeutuminen, ammattiin valmistuminen ja työelämään siirtyminen vaativat kuitenkin sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Joillakin tytöillä on epärealistinen kuva elämänpolun rakentamisen vaatimuksista. Kun motivaatio vaikeuksien myötä laskee, turvaudutaan helposti omaan yhteisöön, josta löytyy samankaltaisuutta tai avioidutaan hyvin nuorena.

Suuret kulttuurierot, tietämättömyys yhteiskunnan rakenteesta ja kieliongelmat ovat yleensä este kotoutumiselle. Suuri osa maahanmuuttajatytöistä ei tiedä omista oikeuksistaan, ei tunne riittävästi suomalaista sosiaalipalvelujärjestelmää eikä osaa hakea apua. Lisäksi viranomaisten apu voi olla heille vieras asia, koska ensisijainen avunantaja on oma perhe ja perheeseen liittyvistä asioista ei yleensä puhuta ulkopuolisille. Olen huomannut, että nuoret maahanmuuttajatytöt puhuvat kauniisti perheistään. Vanhempien kunnioitus on tytöille suuri asia, ja selittää miksi jopa väkivalta perheessä voidaan hyväksyä. Jos perheessä ilmenee väkivaltaa, sitä salataan eikä viranomaisilla ole mahdollisuuksia puuttua asiaan. Ongelma elää ja säilyy vain sisäpiirissä.

Uskonto, kulttuuri ja perinteet ovat sidoksissa toisiinsa. Uskonnon arvot ohjaavat maahanmuuttajatyttöjä tekemään oikeita valintoja, säännöt antavat heille moraalisen suunnan ja etninen erilaisuus on voimavara, josta kaikki haastateltavat olivat ylpeitä. Kulttuuriperintö vahvistaa yksilön etnistä identiteettiä ja toimii pohjana elämän eri osa-alueilla. Kollektiivisessa kulttuurissa yksilön rooli on tärkeä koko yhteisön kannalta. Omalla toiminnallaan ja käyttäytymisellään yksilö tuottaa kunniaa tai sitten häpeää. Yksilön ajattelemattomat virheet voivat tehdä hänet tarpeettomaksi ja yhteisöllä on valta eri keinoin erottaa henkilö perheestä tai ryhmästä. Tämä mielestäni selittä sen, miksi nuoria muslimityttöjä kontrolloidaan tiukasti pysymään omassa yhteisössään ja uskonnossaan. Ulkopuoliset kontaktit minimoidaan, jotta riski ja uhka ovat pienemmät. Ja koska lapset opetetaan tottelemaan, malli toimii sekä kotimaassa että muualla.

Miten moniammatillinen verkosto voi tulevaisuudessa auttaa tyttöjä ja naisia, jotka elävät tämän ilmiön kanssa, mutta eivät uskalla puhua ongelmista ja niiden ratkaisemisesta? Mielestäni paikat, joissa maahanmuuttajatytöt ja -naiset voivat kokoontua ja puhua luottamuksellisesti siitä, mitä kodeissa ja perheissä tapahtuu, ovat ennaltaehkäiseviä toimintoja. Näissä tapaamisissa voidaan antaa maahanmuuttajatytöille ja -naisille tietoa heidän oikeuksistaan, suomalaisesta lainsäädännöstä ja samalla vahvistaa heitä naiseudessa. Heidän pitää ymmärtää, että naiseus on arvokas ja kunnioittava asia. Kulttuurierot, väärinkäsitykset tai väkivalta eivät ole oikeita tapoja toimia. Mikään ilmiö, joka alistaa, tuhoaa tai vie yksilön arvon, ei ole hyväksyttävä missään kulttuurissa.

Kirjoittaja on diakoni, joka on ollut hankkeessa projektityöntekijänä.

 
Julkaistu 23.9.2011