Sakari Melander

Rikosoikeus ja monikulttuurisuuden haaste

Lainsäätäjän ja lainsoveltajan on nykyään otettava kulttuurisia tekijöitä huomioon.

Vaikka olisi liioiteltua väittää, että Suomessa olisi eletty pitkään yhtenäiskulttuurissa, suomalainen yhteiskunta on perinteisesti ollut melko homogeeninen. Tällä on ollut vaikutuksensa myös suomalaiseen rikosoikeudelliseen järjestelmään ja rikosoikeuden käytännön soveltamiseen. Rikosoikeus on ollut melko formalistista ja neutraalisuutta korostavaa. Kulttuuriset tekijät ovat muovanneet rikosoikeuttamme, mutta tätä vaikutusta ei välttämättä ole aktiivisesti ajateltu (esimerkeistä ks. Nuotio, Kulttuurien kohtaaminen rikosoikeudessa, Oikeus 2/2010, s. 138–145).

Viime aikoina on keskusteltu paljon monikulttuurisuudesta, niin positiivisessa kuin negatiivisessa hengessä. Selvää lienee, että yhteiskunnan muuttuminen entistä heterogeenisemmäksi voi aiheuttaa päänvaivaa lainsäätäjälle ja lainsoveltajalle. Myöskään rikosoikeustieteessä monikulttuurisuuteen tai kulttuurien kohtaamiseen liittyviä seikkoja ei Suomessa ole juuri tarkasteltu. Ulkomaisesta kirjallisuudesta sen sijaan löytyy lukuisia aihetta käsitteleviä kirjoituksia. Keskustelun kohteena on saattanut esimerkiksi olla, miten moottoripyörän kuljettajalle asetettua kypäräpakkoa tulisi tarkastella turbaania käyttävien sikhien osalta (esim. Shachar, Two Critiques of Multiculturalism, 23 Cardozo Law Review (2001), s. 281).

Lainvalmistelun ennakoitava erilaiset soveltamistilanteet

Lähtökohtana Suomen oikeudessa ja rikosoikeudessa on ollut moniarvoisuus. Suomalaisessa kriminaalipoliittisessa keskustelussa moniarvoisuus on tunnustettu jo pitkään (esim. Anttila – Törnudd, Kriminologia (1970), s. 182 ja Lahti, Rikollisuudesta johtuvien kustannusten vähentämisestä ja jakamisesta, Oikeustiede – Jurisprudentia 1972, s. 232). Niin ikään perusoikeuksia koskevassa keskustelussa perusoikeussäännösten tehtävänä on katsottu olevan erilaisten yksilöllisten ja ryhmäkohtaisten eettisten valintojen mahdollistaminen. Perusoikeuksien on näin katsottu luovan edellytyksiä modernille kulttuurille ominaiselle arvopluralismille (ks. esim. Tuori, Kriittinen oikeuspositivismi (2000), s. 259).

Suomalaiset rikossäännökset on kirjoitettu lähtökohtaisesti ketä tahansa silmällä pitäen. Tämä ilmenee rikossäännösten muotoilusta. Rikosoikeudelliset tunnusmerkistöt on lähtökohtaisesti muotoiltu muodollisesti ja abstraktisti: "Joka aiheuttaa - - on tuomittava - -". Muotoilu korostaa muodollista yhdenvertaisuutta ja sekä säännösten yleistä soveltamisalaa.

Yhteiskunnan muuttuminen monikulttuurisemmaksi ja heterogeenisemmäksi edellyttää rikosoikeudelliselta järjestelmältä joustavuutta. Vaikka säännökset kirjoitetaan yleiseen ja abstraktiin tyyliin, eri kulttuureihin ja eri yhteisöihin liittyviä soveltamistilanteita on kyettävä ennakoimaan. Lainsäätäjän ja lainsoveltajan on kyettävä huomaamaan ja ottamaan huomioon tapaukseen liittyvät erityispiirteet. Kysymys on tietynlaisesta tilanneherkkyydestä. Vähintään lainsäätäjän olisi kyettävä ottamaan huomioon sääntelyn erilaisista kulttuurisista tekijöistä mahdollisesti aiheutuvat erilaiset soveltamistilanteet. Monikulttuurisuusnäkökohdat tulisi ennakoida lainvalmistelussa.

Esimerkkejä oikeuskäytännöstä

Kotimaisessa rikosoikeudellisessa oikeuskäytännössä on tiettyjä esimerkkejä kulttuuristen tai uskonnollisten tekijöiden huomioon ottamisesta osana oikeudellista ratkaisutoimintaa. Esimerkiksi uskonnollisista syistä tehtyä poikien ympärileikkausta koskeneessa tapauksessa KKO 2008:93 tarkasteltiin, miten toimintaa olisi arvioitava rikoslain pahoinpitelysäännösten kannalta. Kulttuuristen tekijöiden kannalta merkityksellistä tapauksessa oli, että tapauksessa punnittiin yksilöllisiä perusoikeuksia suhteessa yhteisöllisiin seikkoihin. KKO päätyi katsomaan, että uskonnollisista syistä toteutetulla poikien ympärileikkauksella voi olla myönteistä merkitystä leikattavan henkilön uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisöön kiinnittymisen kannalta. Tämä siitä huolimatta, että poikien ympärileikkaus nimenomaan todettiin henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaavaksi toimenpiteeksi.

Ratkaisussa KKO melko tyylikkäällä tavalla huomioi kulttuuristen ja yhteisöllisten tekijöiden vaikutuksen osana perusoikeusjärjestelmään sisältyvää punnintaa, jossa rikosoikeudellisen tunnusmerkistön mahdollista täyttymistä arvioitiin perus- ja ihmisoikeuksista lähtevällä argumentaatiolla (tapauksesta laajasti Lavapuro, Uusi perustuslakikontrolli (2010), s. 119–129). Vähintään tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten kulttuurisille ja yhteisöllisille tekijöille voidaan antaa vaikutusta rikosoikeudellisessa ratkaisutoiminnassa.

Myös paljon keskustelua herättäneessä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneessa ns. kielisuudelmatapauksessa KKO 2005:93 oli ilmeisesti kysymys muun kuin suomalaisen valtakulttuurin piirissä toteutetusta teosta. Tapauksessa isä oli antanut alaikäisille lapsilleen toistuvasti pitkiä kielisuudelmia sekä hyväillyt heidän vartaloitaan. Koska isän teoilla ei ollut näytetty olleen seksuaalista tarkoitusta, syytteet hylättiin1. Kulttuuristen seikkojen vaikutus ei kuitenkaan käy ilmi ratkaisun tekstistä, joten voitaneen olettaa, että niillä ei ole ollut vaikutusta ratkaisun lopputulokseen.

Kotimainen seksuaalirikoksiin liittyvä kulttuurisia seikkoja huomioiva esimerkki löytyy suomalaisesta saunakulttuurista. Nimenomaan seksuaalirikoksia uudistettaessa meillä on pohdittu, että saunakulttuuriin liittyvää alastomuutta ei meillä arvioitaisi seksuaalisesti merkittävänä. Joissakin toisessa kulttuurissa näin saattaisi olla. (HE 6/1997 vp, s. 181/II.)

Yhdysvaltalaisessa oikeuskirjallisuudessa paljon käsitelty ns. cultural defense -tilanteeseen liittyvä tapaus on State v. Kargar (1996). Tapauksessa afganistanilaistaustainen maahanmuuttaja oli syytettynä suudeltuaan 18-kuukautisen poikansa sukuelintä. Kargar vetosi siihen, että toiminta oli tavallista hänen kulttuurissaan. Tätä osoitti muun muassa, että Kargarin valokuva-albumissa oli kuva vastaavasta tilanteesta. Toimintaa pidettiin afganistanilaisessa kulttuurissa asiassa esitetyn selvityksen mukaan rakkaudenosoituksena lasta kohtaan. Toisaalta tapauksessa esitettiin selvitystä myös siitä, että islamilaisen oikeuden mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä rangaistuksena oli kuolema.

Alemmat oikeusasteet pitivät Kargaria syyllisenä, mutta Mainen korkein oikeus päätyi vapauttamaan syytetyn, koska se ei pitänyt tekoa lapsen seksuaalisen hyväksikäyttörikoksen alaan kuuluvana (tapauksesta laajasti Wanderer – Connors, Culture and Crime: Kargar and the Existing Framework for a Cultural Defense, 47 Buffalo Criminal Law Review (1999), s. 829–873).

Lähtökohtana perus- ja ihmisoikeudet

Tapaukset osoittavat, että kulttuurisilla ja muilla yhteisöllisillä tekijöillä on oltava sijansa rikosoikeudellisessa lainsäädännössä ja ratkaisutoiminnassa. Rikosoikeudessa on mahdollista katsoa toiminta rankaisemattomaksi esimerkiksi kirjoittamattoman vastuuvapausperusteen nojalla. Näin cultural defense -argumentti voi saada merkitystä myös suomalaisessa rikosoikeudellisessa käytännössä. Toiminta voidaan myös katsoa sosiaaliadekvaatiksi, jolloin rangaistusta ei tuomittaisi. Toimintaa pidetään yleisesti hyväksyttävänä. Esimerkiksi ehtoollisviinin tarjoilua alaikäiselle sekä sen rankaisemattomuutta on mahdollista tarkastella tästä näkökulmasta (ks. Nuotio 2010, s. 139). On syytä muistaa, että kulttuuristen tai esimerkiksi uskonnollisten tekijöiden huomioon ottaminen kyetään parhaimmassa tapauksessa kytkemään oikeudellisiin argumentteihin. Hyvä esimerkki tästä on KKO:n poikien ympärileikkaustapaus, jossa rikosoikeudellisen tunnusmerkistön täyttymistä arvioitiin perusoikeuslähtöisellä punninta-argumentaatiolla.

Toisaalta on selvää, että mitä tahansa ei voida kulttuurisilla tai uskonnollisilla argumenteilla perustella. Esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpomista ei voida puolustaa näillä argumenteilla. Kysymys on yksiselitteisesti törkeästä pahoinpitelystä. Tekoa ei voi puolustaa uskonnonvapaudella tai muilla kulttuurisilla tekijöillä (ks. esim. HE 309/1993 vp, s. 56/I ja LaVM 22/1994 vp, s. 12/I).

Tulevaisuudessa kulttuurisiin ja yhteisöllisiin tekijöihin liittyvät rikosoikeudellisesti merkittävät tapaukset ja niihin liittyvät kiperät tilanteet tuskin tulevat vähentymään. Lähtökohtana tällaisia tilanteista koskevassa oikeudellisessa argumentaatiossa olisi pidettävä perus- ja ihmisoikeuksia, joiden kautta rikosoikeudellista tunnusmerkistöä ja sen täyttymistä olisi tarkasteltava. Myös se sekä rikosoikeuteen että perusoikeusjärjestelmään sisältyvä lähtökohta, jonka mukaan arvopluralismi on ominaista nyky-yhteiskunnalle ja sen oikeusjärjestykselle, olisi syytä pitää mielessä.

1Tältä osin on huomautettava, että RL 20:10.2:n sisältämää seksuaalisen teon määritelmää on hiljattain muutettu siten, että siitä on poistettu seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoittelua koskeva edellytys (540/2011). Muutos liittyi osin tekstissä mainittuun ns. kielisuudelmatapaukseen.

Kirjoittaja on OTT, VT ja rikosoikeuden dosentti.

 
Julkaistu 23.9.2011