Juha Kääriäinen

Muutoksen keskellä

Olemme eläneet jo pari vuosikymmentä keskellä nopeaa kansainvälistymistä. Syynä tähän on Euroopan yhdentyminen ja koko globalisaatiokehitys. Maahanmuutto on kasvanut hitaasti mutta varmasti ja monipuolistaa tulevaisuudessakin tapojen, kielten ja kulttuurien kirjoa Suomessa. Myös muu väestön liikkuvuus yli valtakunnan rajojen on ollut ja tulee olemaan voimakkaassa kasvussa.

Lehtemme tässä numerossa teemana on maahanmuuton ja väestön liikkuvuuden tuomat haasteet suomalaiselle rikosoikeudelle ja kriminaalipolitiikalle. Yhden osan näistä haasteista luovat maahanmuuttajiin kohdistuva syrjintä, rasismi ja väkivalta. Vielä melko tuoreen EU-MIDIS -tutkimuksen mukaan meillä on käsissämme harvinaisen selvä ongelma koko Euroopan mittakaavassa: Suomen somalit kokevat enemmän väkivaltaa kuin yksikään muu etninen vähemmistö Euroopassa. Lisäksi somaleihin kohdistuva syrjintä on valitettavan yleistä Suomessa. Suomen somalivähemmistöä tuskin paljon lohduttaa, että jostain syystä juuri somalit ovat vaikeassa asemassa myös Tanskassa ja Ruotsissa. Saman tutkimuksen mukaan Suomen venäläisvähemmistö kokee harvemmin syrjintää ja väkivaltaa kuin somalit. Monelle saattaa kuitenkin olla yllätys, että Suomen venäläisvähemmistö kokee asemansa vaikeammaksi kuin venäläiset Virossa, Latviassa tai Liettuassa.

Toinen kansainvälistymisen mukanaan tuoma haaste liittyy muualta tänne tulleiden tekemään rikollisuuteen. Maahanmuuttajista suuri osa on vähän koulutettuja nuoria miehiä, joista osa ajautuu rikosten teille samalla tavoin kuin jotkut vastaavassa asemassa olevista suomalaisista. Heidän kohdallaan paras lääke rikollisuutta vastaan lienevät tehokkaat koulutus- ja työllistämistoimet. Tätä suuremman haasteen muodostavatkin nopeasti maasta toiseen liikkuvat rikollisryhmät, jotka käyttävät hyväkseen olematonta rajavalvontaa. Kansainvälisen yhteistyön kehittäminen viranomaisten välillä on tässä suhteessa välttämätöntä.

Kolmas haaste näyttää liittyvän siihen hämmennykseen, jonka muualta tulleiden kulttuurien rantautuminen tuo mukanaan. Missä määrin suomalaisen tai koko länsimaisen oikeusjärjestelmän tulisi ottaa huomioon muualta tulevien tapoja ja normeja? Tulisiko suomalaisen oikeuslaitoksen suojata kansalaisia teoilta, joita nämä tavat ja normit tuottavat? Oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen lienee yksi perustavimpia ihmisoikeuksia niin meillä kuin muuallakin. Kuitenkin KKO (2008:93) on todennut, että poikalasten sukuelinten silpominen uskonnollisin perustein on Suomessa sallittua ja perustellut päätöstään sillä, että silpominen kuuluu muslimiyhteisöjen vanhoihin tapoihin. Hämmennystä vähentäisi, jos pystyisimme päättämään, mitä ovat ne perusoikeudet, joista todella pidämme kiinni.

 
Julkaistu 23.9.2011