Sakari Melander

Vastaako rikoslaki vain lankapuhelimeen?

Kysymys häiritsevien tekstiviestien rangaistavuudesta on erinomainen esimerkki rikoslainsäädännön ongelmallisesta suhteesta tekniikan kehitykseen. Tekniikan kehitys on nopeaa ja rikoslakia taas ei haluttaisi muuttaa nopeasti tai tehdä rikoslainsäädännöstä liian kasuistista. Toisaalta ei kuitenkaan olisi hyvä, jos rikoslaki jäisi tekniikan kehityksestä auttamattomasti jälkeen. Kysymys on tietynlaisesta tasapainoilusta, jossa lopputulos ei välttämättä ole ainakaan kaikkia tyydyttävä.

Eduskunta hyväksyi kesällä 2009 rikoslain muutoksen (685/2009), jonka mukaan kotirauhan rikkominen on mahdollista myös viestejä matkapuhelimeen lähettämällä. Muutos tuli voimaan marraskuun 2009 alussa. Muutos liittyi pitkälti korkeimman oikeuden ratkaisuun 2008:86, jossa KKO oli aiempien lainvalmisteluasiakirjojen mukaisesti katsonut, että tekstiviestien lähettäminen ei täytä kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistöä.

Kotirauhan rikkomista koskevaa rikosoikeudellista säännöstä uudistettiin aiemman kerran vuosituhannen vaihteessa. Asiaa eduskunnan lakivaliokunnassa käsiteltäessä esille nousi kysymys häiritsevän televiestinnän rangaistavuudesta. Lakivaliokunta katsoi, että rikoslain tieto- ja viestintärikoksia koskevan 38 luvun 5–7 §:n tarkoituksena on tietoliikenteen suojaaminen. Säännösten soveltaminen edellyttää kuitenkin teleliikenteen häiritsemistä tai estämistä eikä säännösten tarkoituksena ole suojata häiriösoitoilta tai muulta kiusalliselta tai ei-toivotulta viestinnältä, kuten tekstiviesteiltä, sähköpostilta tai telekopioilta (LaVM 6/2000 vp, s. 3/II).

Lakivaliokunnan mietintöön sisältyneen maininnan tulkittiin yleisesti tarkoittavan tekstiviestihäirinnän rajautumista kotirauhan rikkomista koskevan säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Tulkinta tehtiin siitäkin huolimatta, että kotirauhan rikkomista koskeva säännös sisälsi avoimen kohdan, joka periaatteessa olisi voinut mahdollistaa tekstiviestein toteutetun häirinnän rangaistavuuden. Samalla ulkopuolelle rajautuivat muut modernit viestintäteknologian keinot sekä niiden mahdollinen häiritsevä käyttäminen. Tähän lakivaliokunnan kannanottoon myös korkein oikeus perusti em. ratkaisunsa.

Lakivaliokunta huomautti tässä vuonna 2000 antamassa mietinnössään, että "sopivassa yhteydessä" muun muassa tekstiviestein ja sähköpostitse toteutetun häirinnän merkittävyys ja sitä koskevan suojan lainsäädännöllisen suojan laajennustarve olisi selvitettävä. Kuten tunnettua, lainsäädäntötoimiin ryhdyttiin vasta vuonna 2008 KKO:n antaman ratkaisun jälkeen.

Matkapuhelin rikoslainsäätäjän riesana

Matkapuhelimeen lähetettävien viestien lisääminen kotirauhan rikkomista koskevaan tunnusmerkistöön ja niiden mahdollinen rangaistavuus vaikuttaa ensi ajattelemalta järkevältä ratkaisulta. Erityisesti matkapuhelimiin kohdistuvan rikosoikeudellisen sääntelyn kytkeminen kotirauhan rikkomista koskevaan tunnusmerkistöön luo kuitenkin tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia.

Ensinnäkin matkapuhelimeen soitetut puhelut tai lähetetyt tekstiviestit voivat tulla kotirauhan rikkomisena rangaistaviksi ainoastaan, jos häiriön kohteena oleva henkilö oleskelee kotirauhan suojaamassa paikassa. Jos hän on esimerkiksi työpaikalla tai kahvilassa, rangaistavuuden edellytykset eivät täyty. Tekijän tahallisuuden on lisäksi ulotuttava kohteen oleskeluun kotirauhan suojaamassa paikassa. Tekijän on pidettävä vähintään varsin todennäköisenä, että kohde on kotirauhan suojaamassa paikassa. Oletettavaa lienee, että tulevaisuudessa tuomioistuimessa käydään läpi lähetettyjen tekstiviestien – ja soitettujen puheluiden – tietoja käsittäviä listoja, joista lähetysaikojen perustella arvioitaisiin, onko tekijä pitänyt vastaanottajan oleskelua kotona tai muussa kotirauhan suojaamassa piirissä vähintään varsin todennäköisenä. Tällainen olisi kaikkea muuta kuin tarkoituksenmukaista. Rangaistavuuden rajaaminen suhteessa kotirauhan suojaamaan paikkaan ei ole perusteltua ja kertoo sääntelyn epäjohdonmukaisuudesta.

Ongelmaksi muodostuu myös, että matkapuhelimet ovat kehittyneet monikäyttölaitteiksi, joilla voi puheluiden soittamisen ja tekstiviestien lähettämisen lisäksi tehdä paljon muuta. Matkapuhelin on alkanut muistuttaa enemmän kannettavaa tietokonetta. Tekstiviestinnän häirinnän rangaistavaksi säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 232/2008 vp) sääntelyn ulkopuolelle nimenomaisesti rajattiin sähköpostiviestit. Tämä vahvistettiin myös esitystä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä, jonka mukaan kotirauhan rikkomista koskevassa säännöksessä tarkoitettu matkapuhelimeen lähetettyjen viestien määritelmä kattaa ainakin tekstiviestit ja multimediaviestit, mutta ei sähköpostiviestejä (LaVM 10/2009 vp).

Voidaan hyvin kysyä, onko rajaus perusteltu, kun matkapuhelimella voidaan nykyisin hyvin vastaanottaa myös sähköpostiviestejä. Usein matkapuhelimella myös luetaan sosiaalisen median palveluita, kuten Facebook-sivuja, joihin myös voi lähettää viestejä. Matkapuhelin on näin nykyisin aidosti monikäyttöinen laite, jolla voidaan lähettää ja vastaanottaa useanlaisia viestejä, joko matkapuhelinliittymän kautta tai verkkoyhteys muodostamalla. Tästä näkökulmasta kotirauhan rikkomisen rangaistavuutta koskeva viesteihin liittyvä laajennus on jo syntyessään vanhentunutta sääntelyä.

Lisäksi voidaan huomauttaa, että tekstiviestejäkään ei varsinaisesti lähetetä matkapuhelimeen, vaan matkapuhelinliittymään. Voi olla, että tulevaisuudessa matkapuhelinliittymään lähetettyjä viestejä voi lukea myös esimerkiksi internetin kautta. Tuomioistuimissa voidaan jatkossa joutua pohtimaan tämänkaltaisia tekniikan kehitykseen liittyviä ongelmia, jos matkapuhelinliittymää voi tulevaisuudessa esimerkiksi hallinnoida operaattorin tarjoaman palvelusivuston kautta tietokoneenkin välityksellä. Tästäkin näkökulmasta asiaan liittyvän sääntelyn pohtiminen laajemmin ja uudesta näkökulmasta olisi perusteltua.

Perinteinen lankapuhelin sääntelyn lähtökohtana?

Kotirauhan rikkomista koskeva rikosoikeudellinen sääntely on puhelinten osalta vahvasti sidonnainen näkemykseen lankapuhelimesta puhelimen "perustyyppinä". Puhelujen soittaminen kotirauhan rikkomisen tekotapana lisättiin kotirauhan rikkomista koskevaan säännökseen vuonna 1938 (334/1938), jolloin häiriösoitot säädettiin rangaistavaksi.

On muistettava, että puhelin oli tuolloin aivan toisenlainen väline kuin tällä hetkellä. Puhelin oli nimenomaan kotiin sidottu. Usein puhelin sijaitsi kodissa keskeisellä paikalla. Sitä ei saanut äänettömäksi tai ainakaan helposti sammutettua. Puhelimesta kuuluva ääni oli voimakas ja kaikui ympäri huoneistoa tai taloa.

Vuonna 2010 televiestintä ja yleisemmin viestintäteknologia on jotakin aivan muuta kuin 1930-luvulla. Matkapuhelin on ennen muuta henkilökohtainen viestintäväline. Se ei ole enää juuri millään tavalla kotiin sidottu. Matkapuhelin on jokaisen oma puhelin, johon toisen ei odoteta vastaavan, saati lukevan toisen matkapuhelimeen saapuvaa tekstiviestiä. Tällöin on ennen muuta kysyttävä, onko matkapuhelimiin kohdistettu häiritsevä viestintä kotirauhan rikkomista vai jotakin muuta.

Nykyinen sääntely on toteutettu ennen muuta lankapuhelinta silmällä pitäen ja ainakin osin 1930-luvun näkökulmasta. Kotirauhan rikkomista koskevassa säännöksessä puheluiden soittamisen häiritsevyys on liittynyt nimenomaan puhelimesta tulevaan ääneen. Tekotapoina se on rinnastunut kotirauhan häirintää koskevassa tunnusmerkistössä tarkoitettuihin muihin tekotapoihin, kuten metelöimiseen tai esineiden heittelyyn. Hallituksen esityksessä mainitaan muina mahdollisina tekotapoina konkreettisia toimia, kuten tärinän aiheuttaminen, häiriön tuottaminen valolla tai vastenmielisen esineen työntäminen asunnon postiluukusta.

Matkapuhelimeen kohdistettu häirintä soittamalla tai viestejä lähettämällä ei välttämättä ole millään tavalla edellä mainituin tavoin konkreettista. Matkapuhelimen saa äänettömälle ja siitä lähtevät äänet voi valita täysin itse. Erityisesti tekstiviestien ja muiden viestien häiritsevyys liittyykin pikemmin niiden vastenmieliseksi koettuun sisältöön ja kenties myös lähettäjän henkilöön. Kysymys on hyvin erilaisesta tilanteesta kuin perinteisestä kotirauhan rikkomisesta. Häiritsevien tekstiviestien lähettäminen – tai matkapuhelin muutenkaan – ei istu kiinteään lankapuhelimeen kohdistettuja häiriösoittoja varten suunniteltuun säännökseen.

Kotirauhasta viestintärauhaan?

Puhelimen ollessa nykyisin henkilökohtainen väline häiritsevä viestintä olisi rikosoikeudellisesti perusteltua ymmärtää jonakin muuna kuin kotirauhan häirintänä. Kysymys on esimerkiksi "viestintärauhan" rikkomisesta tai sen häiritsemisestä, ei kotirauhan rikkomisesta. Lakivaliokunta edellyttikin tekstiviestihäirinnän rangaistavaksi säätämistä koskevan uudistuksen yhteydessä, että yksityisyyteen kohdistuvaa oikeudetonta viestintää arvioidaan laajemmin kuin kotirauhan rikkomisen näkökulmasta (LaVM 10/2009 vp). Valiokunta edellytti, että vaalikauden loppuun mennessä asiasta tehdään selvitys.

Lakivaliokunnan huomautukseen ja sittemmin eduskunnan hyväksymään asiaa koskevaan lausumaan (EV 94/2009 vp) on helppo yhtyä. Olisi tärkeää, että rikoslakimme ei teknisen kehityksen osalta pitäisi lähtökohtana 1930-luvulla vallinnutta tilannetta vaan mukautuisi viestintäteknologian ja henkilökohtaisen viestintäkulttuurin muuttuneeseen todellisuuteen.

Rikoslainsäädännön sisältöä olisi laajasti pohdittava suhteessa tekniseen kehitykseen. Nykyisin käytetään hyvin laajasti lukuisia erilaisia viestintäkeinoja, puheluita, tekstiviestejä, multimediaviestejä, sähköpostia, sosiaalista mediaa ja sen kautta lähetettyjä viestejä, verkkopuheluita (esim. Skype), pikaviestiohjelmia (esim. Messenger) ym. Yksinomaan matkapuhelimeen lähetettyjen viestien rangaistavuus ei ole riittävää, jos häiritsevien viestien rangaistavuus ylipäänsä on perusteltua.

Asiaa olisi laajasti selvitettävä ja pohdittava myös vaihtoehtoisia keinoja häiritsevään viestintään puuttumiseksi. Myös mahdollisen sääntelyn riittävä täsmällisyys on tekniikan kehityksen näkökulmasta varmasti haaste. Lisäksi olisi pohdittava häiritsevän viestinnän suhdetta mahdollisesti jatkossa pohdittavaksi tulevaan vainoamisen (stalking) kriminalisointiin.

Joka tapauksessa on selvää, että tekstiviestihäirinnän lisääminen kotirauhan rikkomista koskevaan säännökseen on hyvä esimerkki pistemäisestä sääntelystä, joka on pikemmin omiaan tekemään sääntelystä epäjohdonmukaisempaa. Pistemäinen muutos saattaa ensin vaikuttaa järkevältä, mutta laajempi pohtiminen paljastaa usein sääntelyyn liittyviä ongelmia. Niin tässäkin tapauksessa. Kuten eduskunta on edellyttänyt, asiaa koskevat laajemmat selvitystoimet olisi pikaisesti aloitettava. Rikosoikeus ei saa jäädä tekniikan kehityksestä jälkeen.

Kirjoittaja on OTT, VT ja rikosoikeuden ma. yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Haaste 3/2010

 
Julkaistu 1.10.2010