Jukka-Pekka Takala

Itsemurhat ja väkivaltakuolemat vähentyivät kolmanneksella

Rikoksentorjunta-palstalla käsitellään tällä kertaa itsemurhien ja henkirikosten sekä niiden torjunnan yhteyksiä. Sekä itsemurhia että väkivaltakuolemia on edelleen vähennettävä.

Suomessa sekä itsemurhat että väkivaltakuolleisuus laskivat 1990-luvun alun huippuluvuista viime vuosikymmenen luvun puoliväliin saakka. Itsemurhia on noin yhdeksän kertaa enemmän kuin väkivaltakuolemia, mutta kuolinsyytilastojen mukaan kuolleisuuden suhteelliset muutokset ovat olleet miltei identtisiä. Sekä itsemurha- että väkivaltakuolleisuus olivat tuoreimpana tilastoituna viisivuotiskautena (2004–2008) yhden kolmanneksen matalammalla kuin korkeimman viisivuotisjakson aikana. Nyt molempien lasku näyttää pysähtyneen, ja molemmat ovat eurooppalaisessa mittakaavassa edelleen korkealla tasolla. Työtä sekä itsemurhien että väkivallan vähentämiseksi tarvitaan edelleen. Ne ovat osaksi myös samaa ja samankaltaista työtä, ja rikoksentorjunta voi oppia paljon kansanterveystyön lähestymistavoista ongelmien ehkäisyssä.

Itsemurhien ja väkivaltakuolemien samanlainen lasku

Usein ajatellaan, että Suomi on onnistunut itsemurhien vähentämisessä mutta epäonnistunut väkivallan suhteen. Jos katsoo kuolinsyytilastoja, ei itsemurhaan ja väkivaltaan kuolleiden suhteellisten määrien kehityksessä viime vuosikymmeninä ole kuitenkaan juuri eroa.

Itsemurha- ja väkivaltakuolemien kehitys Suomessa on esitetty kuviossa 1. Aineisto on Tilastokeskuksen kuolinsyytilastoista vuosilta 1969–2008. Kuvion lukemisessa on otettava huomioon kaksi asiaa. Ensinnäkin siinä ei esitetä kunkin vuoden täsmällistä kuolleiden määrää vaan viiden vuoden liukuva keskiarvo. Esimerkiksi käyrän viimeinen kohta on vuoden 2006 kohdalla ja se kertoo viisivuotiskauden 2004–2008 kuolemien keskiarvon. Useamman vuoden keskiarvojen käyttö tuo pitkän ajan kehityskulut selvemmin esiin. Muuten ne helposti hukkuisivat satunnaisten vuosivaihtelujen taakse. Toinen ja kuvion lukemisen kannalta tärkeämpi piirre on se, että itsemurhilla ja henkirikoskuolleisuudella on kummallakin oma asteikkonsa, jotta niiden suhteellisia muutoksia voisi vertailla paremmin. Itsemurhien asteikko on vasemmalla ja käyrä käy korkeimmillaan lähellä 1500 vuosittaista kuolemaa. Väkivaltakuolemien asteikko on oikealla ja sen huippu on 165 tienoilla. Kuviosta näkyy, että henkirikoskuolleisuus oli korkeimmillaan vähän itsemurhia myöhemmin, mutta myös väkivaltakuolleisuus kääntyi laskuun 90-luvun puoliväliä lähestyttäessä ja laski viime vuosikymmenen puoliväliin asti suunnilleen yhtä jyrkästi kuin itsemurhatkin. Karkeasti arvioiden henkirikollisuuden tason muutokset ovat seuranneet itsemurhia 2–3 vuoden viipeellä.

Kuvio 1. Itsemurhat ja väkivaltakuolemat Suomessa 1971–2006, viiden vuoden liukuva keskiarvo. Lähde: Tilastokeskus, kuolinsyyt 1969–2008.

Lasku kansallisen ohjelman jälkeen ja ennen sellaista

Itsemurhat alkoivat vähentyä sen jälkeen kun laaja itsemurhien ehkäisyhanke oli päässyt vauhtiin. Hanketta rakennettiin ja toteutettiin virallisesti vuosina 1986–1996. Itsemurhien huippu oli vuonna 1990, jolloin yli 1500 suomalaista surmasi itsensä, ja lasku alkoi sen jälkeen. Viime vuosina meillä on ollut noin tuhat itsemurhaa vuosittain. Vasta vuonna 1992 valmistui laaja kansallinen toimintaohjelma itsemurhien vähentämiseksi, mutta monia sen toimia oli toteutettu jo sitä ennen. Väkivaltakuolemat taas vähenivät ilman edeltävää tai edes samanaikaista väkivallan vähentämisen ohjelmaa – ainakaan sellaista joka olisi ollut yhtä kokonaisvaltainen ja tietoinen kuin itsemurhien vähentämishanke.

Tapahtumakulut osoittavat ainakin, että isojen sosiaalisten ongelmien tehokas ja todennettava ehkäisy ei ole yksinkertaista. Periaatteessa tapahtumakuluille voi olla monenlaisia selityksiä. Tärkein perusseikka on se, että monien ongelmien kehittymisen kannalta tietoiset toimet ovat vain yksi osatekijä. Usein sellaiset syyt, joihin ei osata vaikuttaa tai joita ei edes tunneta, ovat ratkaisevia. Itsemurhat ja väkivaltakuolleisuus ovat jossain määrin kehittyneet riippumatta ohjelmista ja hankkeista, joilla niitä on pyritty vähentämään. Kehitysten samanlaisuus saattaa juontua osittain sattumasta ja osittain siitä että samat taustatekijät ovat vaikuttaneet molempiin ilmiöihin. Itsemurhien ehkäisyn sivuvaikutuksena on saattanut olla myös vakavan väkivallan väheneminen. Toisaalta vaikka kokonaisvaltaista kansallista väkivallan vähentämisen ohjelmaa ei Suomessa esitetty ennen vuotta 2005, on jo paljon aikaisemmin ollut monenlaisia muita hankkeita, jotka ovat pyrkineet samaan suuntaan eri osakysymyksissä.

Suomen kansallista itsemurhien ehkäisyhanketta pidetään maailman mitassa ensimmäisenä tällaisena hankkeena. Suomessa hanke näytti onnistuvan: itsemurhat vähenivät ohjelman käynnistyttyä toden teolla. Eräissä muissa maissa koettiin myöhemmin vastaavanlaista menestystä, kun taas toisaalla itsemurhat pysyivät entisellä tasolla tai jopa lisääntyivät vastaavien hankkeiden käynnistyttyä. Vaikutusten todentaminen on harvoin täysin yksiselitteistä. Ehkäisytoimet voivat olla todellisuudessa käynnissä jo ennen kuin ne tulevat osaksi virallista ohjelmaa. Toisaalta ohjelmissa esitettyjen toimien käyttöönotto saattaa kestää vuosia. Useissa maissa itsemurhien ehkäisyohjelmia laadittiin ja otettiin käyttöön historiallisesti poikkeuksellisen korkeiden itsemurhalukujen jälkeen, ja ennätystasolta olisi ehkä tultu alas ilman ohjelmiakin.

Itsemurhien ja väkivallan syiden ja ehkäisyn yhteisistä piirteistä

Itse veikkaan, että merkittävä osuus Suomen itsemurhien vähentymisestä johtuu ehkäisyprojektista. Ei kaikki eikä ehkä edes suurin osa, mutta merkittävä. Veikkaan myös, että henkirikosten väheneminen 1990-luvun huipusta on osittain itsemurhien ehkäisyprojektin ansiota. Näitä veikkauksia ei voi riidattomasti osoittaa oikeiksi tai vääriksi, mutta seuraavat seikat tukevat niitä.

  • Osalla henkirikoksista ja osalla itsemurhista on hyvin samanlaisia riskitekijöitä, ja riskejä voi yrittää vähentää samoilla ja samankaltaisilla toimilla. Itsemurhien ehkäisyssä on ajateltu (ja suurelta osin todennettu) että esimerkiksi seuraavat keinot tehoavat:
  • masennuksen havaitseminen ja hoitaminen
  • mielenterveyspalvelujen hyvä saatavuus
  • vaarallisten välineiden ja aineiden saatavuuden rajoittaminen
  • viestintään ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen valistamalla
  • kouluun liittyvät ohjelmat
  • päihteiden käytön hillitseminen

Samat tai vastaavat toimet luultavasti ehkäisevät myös väkivaltaa. Itsemurhien ehkäisytyössä tarvitaan myös erityistoimia itsemurhaa yrittäneiden auttamiseksi. Vastaavasti kuin itsemurhayritys on merkki korkeasta itsemurhan riskistä, vakava väkivalta toista kohtaan on yleensä merkki korkeasta uusiutuvan väkivallan riskistä. Myös väkivallan uhriksi joutuminen merkitsee usein kohonnutta riskiä joutua uhriksi uudelleenkin. Korkean riskin tapauksiin puuttuminen on yhteinen menetelmä.

Vahvaa empiiristä tukea on itsemurhan keinojen vaikeuttamisella: talouskaasun myrkyllisyyden rajoittamisella tai poistamisella, vaarallisten lääkkeiden pakkauskoon rajoittamisella, tappavien lääkeaineiden saatavuuden rajoittamisella, silloilta ja torneista hyppäämisen estämisellä sekä ampuma-aseiden saatavuuden rajoittamisella. Tämä muistuttaa rikosten tilannetorjunnan peruslogiikkaa: kyse on teon toteuttamisen vaikeuttamisesta. Merkittävä osa itsemurhista ja henkirikoksista on äkkipikaisia tekoja, joiden seuraukset ovat peruuttamattomia. Teon vaikeuttaminen ei estä hyvin päättäväistä ja taitavaa tekijää, mutta kokemus osoittaa, että hyvin usein se riittää. Ei ole sattumaa, että rikosten tilannetorjunnan oppaissa usein esitellään yhtenä varhaisena ja vakuuttavana esimerkkinä se, miten myrkyllisen kotitalouskaasun muuttaminen ensin vähemmän myrkylliseksi ja sitten kokonaan myrkyttömäksi vähensi Britannian itsemurhia miltei täsmälleen sillä määrällä, mikä oli ollut talouskaasulla tehtyjen itsemurhien määrä. Usein itsemurhaan on tarjolla vaihtoehtoisia keinoja, mutta läheskään aina niihin ei turvauduta.

Merkittävä osa henkirikoksen tekijöistä tappaa myös itsensä tai yrittää itsemurhaa. Huomattavasti pienempi osa itsemurhan tekijöistä on ennen tekoaan tappanut myös jonkun muun, mutta yhteys on merkittävä näinkin päin. Vuosina 1998–2000 ja 2002 yksi prosentti itsemurhan tehneistä miehistä oli tehnyt myös henkirikoksen. Absoluuttisena riskinä se ei näytä isolta, mutta verrattuna yleiseen henkirikosriskiin se on valtava.

Kansanterveysnäkökulma tuo tärkeitä lisiä rikoksentorjuntaan. Sairauksien ja tapaturmien ehkäisyn menetelmillä on paljon yhteistä rikosten ehkäisyn kanssa. Joskus tapaturmien ja väkivallan välillä on vain veteen piirretty viiva. Mutta silloinkin kun rikos on selvästi rikos ja tapaturma on tapaturma, voi kummankin ehkäisyyn usein soveltaa samantapaisia ajattelumalleja.

Haaste 3/2010

 
Julkaistu 1.10.2010