Riikka Kostiainen

Innovaatioita tarvitaan läpi linjan

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana uusi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Hän näkee innovaatioille tilaa syyttäjätoiminnassa, vaikka kyse onkin oikeusvaltion perinteisestä ytimestä. Erityisesti hän toivoo ideoita syyttäjälaitoksen työprosessien järkeistämiseen ja enemmän vaihtoehtoja rikosprosessiin.

Matti Nissinen aloitti valtakunnansyyttäjänä huhtikuussa. Sitä ennen hän toimi Itä-Suomen syyttäjänviraston päällikkönä. Uudesta roolista asioita läpikäytyään Nissinen nostaa syyttäjälaitoksen suurimmiksi kehittämiskohteiksi henkilöjohtamisen ja työprosessit. Henkilöjohtamisen kehittäminen on jo hyvässä vauhdissa. Siinä tavoitteet kytkeytyvät työhyvinvointiin ja motivaatioon, ja tätä kautta organisaation tulokseen. Erityisesti esimiehen vuorovaikutustaidoilla on suuri merkitys työssä viihtymiselle. Nissisen visio on luoda syyttäjälaitoksesta paras oikeudellisen alan työpaikka valtiolla.

Esimiesten kouluttamisen lisäksi hyvä henkilöstöpolitiikka edellyttää ainakin syyttäjälaitoksen rahoituksen vakiintumista. Tähän asti se ollut Nissisen mielestä vuoristoratamaista: joinakin vuosina on saatu lisärahaa ja seuraavana otettu se pois. Tämä on tarkoittanut lukuisia määräaikaisuuksia, mikä ei sovi syyttäjän työn luonteeseen, eikä perehdyttämisen vaivan jälkeen ole järkevää menettää hyviä ihmisiä vuoden kuluttua. Myös apulaissyyttäjäjärjestelmää ollaan muokkaamassa. Järjestelmän puitteissa on otettu vuosittain 15–25 nuorta lakimiestä kurssitettavaksi. Tarkoitus on mennä nk. mittatilausmalliin, jossa apulaissyyttäjä virkanimikkeenä säilyy, mutta virastot ottavat nuoria koulutettavaksi puoleksi vuodeksi omien tarpeidensa mukaan tilanteessa, jossa heille voidaan aidosti tarjota jatkoa.

On Nissisellä odotuksia myös henkilökunnalta. – Hyvältä syyttäjältä vaaditaan ensinnäkin hyvää lainkäytön osaamista. Toiseksi hän on hyvä työyhteisön jäsen, sillä jokaisella on vastuu työilmapiiristä. Kollegoiden kanssa keskustelu on tärkeää myös siksi, että silloin voi helposti koetella lainkäytöllisiä ajatuksiaan. Kolmanneksi hänen täytyy olla hyvä yhteistyökumppani. Syyttäjä on yhä enemmän mukana esitutkinta- ja muissa yhteistyökuvioissa, ja tässä tarvitaan hyviä sosiaalisia taitoja. Neljäntenä ulottuvuutena arvostan työntekijää, joka on hyvä tuloksen tekijä ja osaa ottaa omassa toiminnassaan huomioon tulosohjauksessa meille asetetut tavoitteet. Paketin sitoo yhteen hyvä teknisten työvälineiden käyttötaito. Ja kaiken tämän kivijalkana ovat vielä syyttäjälaitoksen arvot: ammattitaito, työhyvinvointi ja oikeudenmukaisuus.

Työskentelytapoja uudistettava

Matti Nissinen kertoo, että parhaillaan pohditaan, miten syyttäjälaitoksen perustyö voitaisiin tehdä paremmin ja tuottavammin ja miten toimintaa voitaisiin ohjata vaikuttavammin kuin nykyään. Alustavasti on keskusteltu siitä, pitäisikö joitain toimintoja ottaa valtakunnalliseen ohjaukseen tai jotenkin muuten tiivistää ohjausotetta niissä. Kyse voisi olla joistakin rikoslajeista kuten vaativista talousrikoksista. Työ kuitenkin on vasta aivan aluillaan ja johtopäätökset täysin auki. Taustalla on kuitenkin halu estää oikeudenkäyntien viivästymistä.

Toinen selvittelyn arvoinen malli on Nissinen mielestä ns. hovisyyttäjäjärjestelmä. Hovioikeuspaikkakunnan syyttäjä voisi hoitaa yksinkertaisten asioiden pääkäsittelyt, jollei jutun laatu edellytä alkuperäisen syyttäjän läsnäoloa. Lainsäädäntö antaa siihen jo mahdollisuuden ja malli on käytössä Itä-Suomessa: esimerkiksi Mikkelin tai Joensuun syyttäjän ei tarvitse enää matkustaa yksinkertaisen jutun hovioikeuskäsittelyn vuoksi Kuopioon. Luonnollisesti hovioikeuspaikkakuntien resurssitarpeet on otettava valmistelussa huomioon.

Kolmanneksi mahdolliseksi työn rationalisoinnin kohteeksi Nissinen näkee kirjallisen menettelyn. Periaatteessa siihen menevien asioiden valmistelu voitaisiin ohjata syyttäjäorganisaatiossa sisällä työtilanteiden mukaan minne tahansa. Verohallinnossahan veroehdotuksia voidaan jo valmistella eri alueen verovirastossa. Teknisistä syistä tämän idean kehittelyssä ei kuitenkaan päästä eteenpäin ennen valmiiksi sähköisiä esitutkintapöytäkirjoja. Tässä täytyy odottaa tietojärjestelmien uudistamista, johon onneksi on nyt käyty käsiksi.

– Lisäksi ajankohtainen ja uusi asia syyttäjälaitoksessa on sisäisen valvonnan järjestäminen, joka tulee talousarviosääntelystä. Sen käytänteiden kehittäminen ja vakiinnuttaminen on meille uusi asia. Kun kehitetään syyttäjälaitoksen ohjausta, joudun itsekin miettimään sitä, miten valtakunnansyyttäjän, apulaisvaltakunnansyyttäjän ja koko valtakunnansyyttäjänviraston pitäisi näkyä virastojen arjessa. Tähän on tarkoitus luoda uusia käytänteitä, jotka täältä käsin katsottuna ovat läsnäolon vähimmäislupaus.

Asioiden kirjo valtava

Erityisen haasteen syyttäjälaitoksen resurssien kohdentamiseen ja toiminnan organisointiin tuo käsiteltävien asioiden erilaisuus. Nissisen mukaan "ydinliiketoiminta" rattijuopumuksineen ja muine perusjuttuineen on pysynyt perustaltaan melko samanlaisena; joskin joitakin uudistuksia kuten alkolukkosääntelyä on tullut. Niitä pyörii kuitenkin valtaisa määrä ja nekin on hoidettava mahdollisimman hyvin.

– Sen sijaan asteikon yläpää pakenee koko ajan, kun vaativimmat asiat muuttuvat aina vain vaikeammiksi ja erikoisemmiksi. Olen arvioinut, että yksi prosentti asiamääristä on erityisen vaativia – 800 juttua 83 000:nnesta. Nämä suurimmat "mammutit" ottavat kuitenkin liki 20 prosenttia syyttäjähenkilötyövuosista. Kärkipään juttuja ei voi mitenkään verrata työmäärällisesti yksinkertaisempiin rikoslajeihin. Vaikka rikosten kokonaismäärä ehkä vähenee tulevaisuudessa, syyttäjien työmäärä ei sitä tee.

Resurssien kohdentamisen kannalta ajankohtainen haaste on esimerkiksi osaamisen varmistaminen verkkorikollisuudessa, joka rikollisuusilmiönä tuntuu saavan koko ajan uusia muotoja. Toisessa ääripäässä on ihan perinteisiä rikoksia, joissa netti liittyy tekotapaan – myydään vaikka olematonta mopon pakoputkea kymmenelle nuorelle miehelle. Toisessa ääripäässä on esimerkiksi vertaisverkkoja lapsipornografian levittämiseksi, tietokoneen kaappauksia ja monenlaista identiteettivarkauksien hyväksikäyttöä.

– Olemme pyrkineet vastaamaan verkkorikollisuuteen niin, että meillä on avainsyyttäjäjärjestelmä ja kaikissa syyttäjänvirastossa on yhdyshenkilöt, jotka toimivat tietolinkkeinä virastojen ja avainsyyttäjien välillä. Lisäksi koulutusohjelmassamme on aiheesta kursseja. Silti on epävarma olo, onko tämäkään varautuminen vielä riittävää, koska tekniikka kehittyy koko ajan ja teot sofistikoituvat yhä enemmän. Vaikka resurssit ovat tiukalla, osaamiseen pitäisi pystyä panostamaan vielä enemmän.

Rikosasioiden käsittelyyn vaihtoehtoja

Koska käsiteltävät asiat ovat vaativuustasoltaan kovin erilaisia, valtakunnansyyttäjä Nissinen näkee, että myös menettelyssä pitäisi olla nykyistä enemmän variointia. Vaihtoehtoja on hänestä yhä aika vähän, vaikka on tullut kirjallinen menettely ja rikesakko- ja rangaistusmääräysmenettely ovat uudistumassa. Tästä näkökulmasta Nissinen kannattaakin esimerkiksi plea bargaining -järjestelmän mahdollisuuksien ennakkoluulotonta selvittämistä, koska ilman tällaista mallia ei ole selvitty monessakaan länsimaassa. Menettelyssä on kyse siitä, että rikoksesta epäilty tunnustaa teon ja saa hyväkseen jonkinlaisen edun, esimerkiksi lievemmän rangaistuksen. Hän myöntää kuitenkin, että menettelyssä on asianomistajan asemaan ja joihinkin muihin asioihin liittyviä vaikeita kysymyksiä.

– Oikeusvaltion rahoittamisen haasteet pitäisi kuitenkin ottaa sillä tavoin vakavasti, että ne voisivat johtaa myös menettelyllisiin innovaatioihin. Syyttäjälaitos ei tule panemaan vastaan, jos jotain uusia innovaatioita esitellään – kunhan rikosvastuu toteutuu niissä jollain hyväksyttävällä tavalla. Hovioikeusmenettelyn uudistaminen on tosin osoittanut prosessuaalisten muutosten tekemisen olevan joskus erittäin vaikeaa. Sen sijaan seuraamuspuolella vaihtoehtoja alkaa olla ja lisää tulee koko ajan - on jalkapantaa ja muuta. Tai jos muutoksiin ei olla valmiita, toinen vaihtoehto on rahoittaa koneistoamme vähän auliimmin kuin tähän mennessä on tehty.

Mammutit kasvavat yhä isommiksi

Matti Nissisen mukaan suurin syy siihen, miksi rikosprosessiin syntyy mammutteja yhä useammin ja miksi ne ovat isompia kuin aikaisemmin, ovat poliisin tutkintataktiset valinnat, erityisesti kohdevalintamenettely eli ns. maalijutut.

– Poliisihan toimii yhä useammin niin, että ilmenneitä rikoksia ei tutkita yksittäisinä tekoina vaan päätetään ottaa tarkempaan seurantaan esimerkiksi jonkin järjestäytyneen rikollisryhmän tai henkilöpiirin koko rikollinen toiminta. Jos ryhmä on riittävän aktiivinen ja osaava, sillä voi olla kuittikauppaa, konkursseja, väkivaltaista velanperintää ja huumeidenmyyntiäkin.

Mammuttijuttujen suurenemisen taustalla on Nissisen mukaan usein myös kansainvälisiä kytkentöjä – joko tekijät ovat ulkomaalaisia tai toiminta on ulkomailta johdettua. Tämä piirre on aivan viime vuosina vahvistunut. Näissä jutuissa tarvitaan tiettyjen instrumenttien kuten oikeusapumenettelyn ja virka-avun käyttöä, kielitaitoa ja muuta osaamista, mikä myös tekee niistä vaikeita.

Jatkuva syyteharkinta enemmän käyttöön

Syyttäjä voi Nissisen mielestä ehkäistä mammuttien ylenmääräistä paisumista siten, että omaksutaan uusia menettelytapoja. Täytyy luoda sellaisia järjestelmiä, että jutun syyttäjä tai syyttäjäpari olisi tiedossa jo tutkinnan alussa, jotta tämä voi konsultoida tutkintaa. Syyttäjän mukanaolo nopeuttaa prosessia.

– Usein näissä jutuissa kannattaa miettiä tutkinnallisesti järkevää kokonaisuutta ja tutkinnan rajauksia. Joidenkin rönsyjen karsiminen voi olla kaikkien osapuolten edun mukaista ilman että esimerkiksi odotettavissa olevan tuomion määrä tai teon moitittavuus olennaisesti muuttuu. Tällaista prosessiekonomiaa täytyy tuoda mukaan, mutta ennen kaikkea täytyy turvata tutkinnan kohdentuminen oikeisiin asioihin.

Nissinen on puhunut jatkuvan syyteharkinnan ideasta: juttu on aidosti valmis silloin kun tutkinta päättyy, eikä tarvita enää lisätutkintoja ja haastehakemus syntyy nopeasti. Näin pienennetään sitä riskiä, että juttu jäisi roikkumaan pitkäksi aikaa ja pakkokeinojakin voidaan ehkä käyttää tehokkaammin. Iso haaste kuitenkin on, jos syyttäjä on täysin työllistetty muilla jutuilla, mistä aika tähän otetaan.

– Uskon silti, että jos esitutkintayhteistyötä alettaisiin tehdä enemmän, huomattaisiin siihen käytetyn ajan tulevan vähintään samansuuruisena takaisin. Omien kokemusteni perusteella asia on todellakin näin.

Haaste 3/2010

 
Julkaistu 1.10.2010